maanantai 29. joulukuuta 2014

Kynttelikön muodonmuutos

Hankin aikoinaan huutokaupasta pronssisen viisihaaraisen kynttelikön, se oli juuri sellainen kuin pitikin, mutta aikojen saatossa siitä on katkennut neljä haaraa ja vain yksi on enää jäljellä ja edelleen kaunis.

Siispä olen katsellut uutta ja tämän joulun alla sitten ostin sellaisen. En ihan ajatellut valkoista, mutta kun kaikki haluavat nykyään valkoista ja paremman mallista vaihtoehtoa ei ollut, sellaisen sitten ostin.

Tuotuani jalan kotiin tajusin, että tässä huushollissa se taisi olla tasan ainoa vitivalkoinen esine, ehkä keittiökoneita lukuun ottamatta. Jotain piti siis keksiä jotta jalka pääsisi käyttöön ja kynttelikön maalaus lienee ainoa ratkaisu. Kokeilin kolmea eri liikettä ja Autotarvikeliikkeestä sitten löytyi seinällinen erivärisiä automaalispraypulloja, josta valitsin lämpimän metallisävyn.

Kotona testasin yhdellä suihkeella jalan pohjaan, väri oli hieno mutta haju voimakas, joten joutuisin rakentamaan ulkovarastoon jonkinlaisen suojatun maalauspisteen. Jalan kiiltäväksi maalattu pintakin vähän arvelutti, ehkä maali ei tartukaan. Niinpä kysyin asiaa Teemulta, jolla on kokemusta maalaustyöstäkin. Sen kummemmin selittämättä hän tarjoutui ottamaan jalan ja maalin mukaansa ja tekemään työn omassa hallissaan - vähän toista kuin meikäläisen varasto! No minähän olin ikionnellinen, ja vielä onnellisempi kun näin upean lopputuloksen, tästä ei kynttilänjalka paljon kauniimmaksi muutu.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Vuoden loppupuolella tehtyä

Ennen joulua joutuu käsitöitä piilottelemaan joulupukin käyntiin asti, ja joissakin tapauksissa senkin jälkeen, sillä näistä puuttuu vielä yksi "tuote", jonka toinen hiha on neulomatta. Kipeän selän vuoksi neulominen jäi ennen joulua, nyt aion taas yrittää (eri tuolissa), josko se onnistuisi.

Nämä ranteenlämmittimet eivät olleet joululahjat, vaan "tilaustyö" työkaverille. Neuleena valepalmikko ja lankana Nalle.
 

Varsinkin FB:n jämälankaryhmässä alkoi näkyä mielenkiintoista patalappumallia ja sainpa ohjeistusta sen tekoon Virkkalan Liisaltakin. Ohjekin löytyy Lankavan sivulta. Koska minun on vaikea hahmottaa mielessäni muotoja, jouduin virkkaamaan yhden malliksi, jotta uskoin että tekotapa todella on niin yksinkertainen! Kokeilin tehdessä myös Pinterestistä löydettyä yksinkertaista kuviovirkkausta. Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi.

Joululahjasukiksi tein neljä paria kohoneulesukkia 7 Veljeksestä. Olen jo unohtanut mistä malli on peräisin, todennäköisesti jostain blogista tai FB-ryhmästä, se on joka tapauksessa yksinkertainen oikein-nurin kuvio,

Muistaakseni syksyn 2014 Novita-lehdessä oli tämä tunikamalli, jonka tein Niinalle 7 Veljeksestä. On mukava, kun saa sopivan kokoista neuletta, kun omat neuleet tahtoo olla sitä ja tätä.
 

Lukeminenkin on ollut vähäistä tämän selkäkivun aikana, olen yrittänyt pysyä vapaa-aikana enimmäkseen liikkeellä. Liekö se ollut huono ajatus, joulunaikainen lepo ei kipua ainakaan ole pahentanut. Joulupäivänä luin kuitenkin loppuun Alice Munron novellikokoelman Karkulainen. Munron novellit kertovat tavallisista ihmisistä ja erilaisista kohtaloista mielenkiintoisella tavalla. Tapaninpäivänä sain myös luettua viimeisimmän käännetyn Pendergast-tarinan eli Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Kuolleiden kirjan. Jännitystä riitti taas niin, että välillä piti laskea kirja käsistä jotta muistaisi hengittää! Jatkoa on varmasti tulossa, sitä vain saa taas odottaa ainakin vuoden.

 

tiistai 9. joulukuuta 2014

Huolestuttava tulevaisuus

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Vuoden 2014 Finlandia-palkinnon voittaja on upeasti kirjoitettu kirja, joka oli luettava hitaasti, sana sanalta. Valtonen on esikoiskirjailija mutta jo aivan valmis, erittäin taitava sanankäyttäjä.

Alkuun kirjan rakenne tuntui raskaalta, jopa pitkäveteiseltä, sitten huomasi että kyse ei ole kirjan pitkäveteisyydestä vaan omasta malttamattomuudesta edetä. Kun unohti sen ja antoi kirjan edetä sen vaatimassa tahdissa, tuntuma muuttui heti ja tarina alkoi viedä mukanaan kuin jännitysromaani. Sitä se lopulta olikin ja loppu sellainen, jota en olisi millään halunnut lukea, mutta ehkä se oli oltava niin, jotta lukijalle tulee selväksi se, että tällaisilla vakavilla asioilla ei aina välttämättä ole onnellisia loppuja.

Suomalainen Alina ja amerikkalainen Joe menevät naimisiin ja saavat lapsen, Samuelin. Pariskunta eroaa ja Alina jää Suomeen Samuelin kanssa, Joe perustaa Yhdysvalloissa uuden perheen ja menestyy työssään. Ristiriidat muodostuvat Joen tutkijantyön ja Samuelin eläintensuojelutoiminnan välille.

Kirjassa katsotaan Suomea ja Yhdysvaltoja kummankin maan kansalaisten silmin, eikä kumpaakaan kovin mairittelevasti. Suomalaisena tietysti närkästyin kuvauksesta suomalaisista nurkkakuntaisina ja saamattomina ja toisaalta ei-niin-amerikkamyönteisenä nyökyttelin kuvaukselle hullusta amerikkalaisesta työ- ja talouselämästä. Sattumalta juuri samoihin aikoihin kun luin tätä, USA:n Suomen suurlähettiläs Bruce J. Oreck arvosteli suomalaisia samoista asioista kuin Joe tässä kirjassa.

Ehkä se on vanhuudenkin merkki, että sellaiset kertomukset hirvittävät ja melkein ahdistavat, joissa puhutaan lähitulevaisuuden älylaitteista, jotka käyttävät ihmisen aivoja "käyttöympäristönään". Niiden avulla voi katsella ja kuunnella informaatiota tauotta kaikista mahdollisista lähteistä ilman muuta käyttöliittymää, vain katsomalla ja kuuntelemalla samalla kun on tekevinään jotain muuta, vaikka todellisuudessa laite vie kaiken huomion ja orjuuttaa käyttäjänsä. Toisaalta, mehän olemme jo kaikki koneiden ja informaatiotulvan orjia, kyse on lopulta enää pienistä lisäyksistä nykyiseen, eivätkä hurjimmatkaan kirjalliset fiktiot varmasti osaa edes kuvitella, mihin todella ollaan menossa.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Testejä omalla energialla

Pam Grout: E2 - Yhdeksän energiatestiä jotka todistavat, että ajatuksesi luovat todellisuutesi

Huolimatta siitä, että tämä kirja oli huonosti käännetty ja sen kieliasu oli ilmeisesti jäänyt tarkistamatta, päällimmäiseksi jäi kuitenkin mieleen mielenkiintoinen aihe. Kirjoittaja haluaa esittelemillään testeillä osoittaa, että ihminen pystyy itse ajatuksensa voimalla vaikuttamaan omaan todellisuuteensa. Esimerkit ovatkin melko vakuuttavia ja varmaa on ainakin se jo kulunut sanonta, että asenne ratkaisee - myönteisellä asenteella ei taatusti häviä mitään.

Olen tehnyt n. puolet testeistä ja odotan mielenkiinnolla muidenkin suorittamista. Neljästä tehdystä tehtävästä yksi ei onnistunut, kaksi onnistui osittain ja neljännessä tuli täysosuma. Joudun palauttamaan kirjan kirjastoon tällä erää, niinpä laitoin loput tehtävät muistiin. Testissä, jonka aloitan seuraavaksi, on minua näistä toistaiseksi eniten kiinnostava aihe, siispä odotuksetkin ovat suuret.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Aina vain paranee

Douglas Preston & Lincoln Child: Veljensä vartija

Jos oli edellinen lukemani kirja liian hidastempoinen ja jopa pitkäveteinen, olikin tämä jotain aivan muuta. Tämän luettuaan tuntui kuin olisi ollut päivän tehosekoittimessa! Onneksi aloitin tämän sunnuntaina aamupäivällä, niin että sain sen luettua aika lailla yhtäjaksoisesti ja pääsin vielä nukkumaankin ihmisten ajoilla. Tiesin, että tänään en ehtisi lukemaan, joten vaihtoehtoa ei ollut, loppuun oli päästävä.

Agentti Pendergast saa vastaansa pahimman mahdollisen vihollisen, huippuälykkään mutta täysin mielipuolisen veljensä Diogeneen, joka alkaa murhata Pendergastille läheisiä ihmisiä yksi kerrallaan. Mikään ei taaskaan ole miltä näyttää, ja lopulta Pendergast itse joutuu etsintäkuulutetuksi murhista veljensä ohjattua epäilykset suoraan häneen.

Kirjassa on paljon henkilöitä ja kaikille tapahtuu koko ajan, jos ei nyt jotain henkeäsalpaavaa niin kuitenkin jännittävää. En muista mitään aikaisemmin lukemaani kirjaa, jossa olisi ollut niin monta niin yllättävää käännettä. Osa tilanteista ratkesi lopulta, mutta avoimia kysymyksiä ja ongelmia jäi kovastikin sen verran, että juuri kirjastosta haettuun sarjan viidenteen osaan kohdistuu paljon odotuksia. Tämä on mestarillista jännitystä!

Eräästä lähes mahdottomasta tilanteesta tässä lainaus, joka ei kerro mitään ellei kirjaa ole lukenut, mutta on lukijalle hykerryttävän hauska:
"Vincent", Pendergast totesi rauhallisesti. "Oletko tietoinen siitä, että edessämme on järvi?"
"Olen."

lauantai 22. marraskuuta 2014

Valepalmikkosukat




Minulle oudon väriset valepalmikkosukat valmistuivat, ohjeesta vielä kiitos Langan päästä kiinni -blogiin.

Lanka 7 Veljestä, väri on Sinappi nro 288 ja oikeastaan aika kaunis. Neule on mukavan joustavaa.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Pitkäveteinen (rikos)romaani

Håkan Nesser: Yksinäiset

Vaikka tämän kirjan loppuratkaisu on Nesserille tyypilliseen tapaan hyvin yllättävä, itse kertomus eteni mielestäni aivan liian hitaasti. Jos ei olisi odottanut dekkarimaista kerrontaa vaan tavallista romaania, olisi kirja saattanut ollakin tyydyttävä. Jännitys ei nyt vain missään vaiheessa noussut sellaiseksi kuin Nesserin kirjoissa on totuttu. Suurimman osan ajasta oli epävarmaa sekin, onko kyseessä edes rikos - tai onko niitä yksi vai kaksi.

Toki hiljalleen kokoon kertyvä tarina on omituinen laijssaan, vaikka huomio tietysti kiinnittyykin pitkäksi aikaa loppuratkaisun kannalta täysin merkityksettömään asiaan. Samoin viittaukset toisen uhrin menneisyyteen aiheuttavat uteliaisuutta, joka onneksi palkitaan aivan lopuksi, mutta silläkään ei tämän tapauksen kannalta lopulta ole merkitystä.

Kovin kehuvia arvioita tämä kirja on muualta yleensä saanut, mutta aina ei vain voi tykätä, ja nyt sattui sellainen päivä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Loput suomennetut Michael Cunninghamin kirjat

Michael Cunningham:
Lumikuningatar 
Illan tullen 
Koti maailman laidalla

  
Michael Cunninghamin kirjat sijoittuvat pääasiassa New Yorkiin ja kertovat ihmisistä, joihin minulla itselläni on hyvin vähän kosketuspintaa, en keksi oikeastaan mitään yhteistä. Silti nuo ihmiset tuntee, koska toisaalta kaikki on yhteistä, ihmisyys ja inhimillisyys ovat kaikkialla samat.

Kirjojen kieli on valtavan kaunista ja tunnelma kirjoissa jotenkin unenomainen. Suru ja onnettomuuskin ovat kauniita koska ne ovat väistämättömiä ja kuuluvat elämään, onni voi olla ohimenevä hetki ja silti merkitä kaikkea.

Aloittaessani viimeistä sivua kirjasta Koti maailman laidalla aloin itkeä, ja kesti kauan ennen kuin sain lopun luettua. Itku jatkui vielä sen jälkeenkin ja tätä kirjoittaessanikin vielä itku on lähellä. Loppu ei ollut onneton - en ole varma oliko se onnellinenkaan - mutta kaunis se oli.

Ei minulla ole edes sanoja kuvaamaan näitä kirjoja, siksi turvaudun lainaamaan Koti maailman laidalla -kirjan kannesta San Diego Tribunen arvion, johon voin täydestä sydämestäni yhtyä:
"Joskus hyvin harvoin ilmestyy romaani, joka on kauneudessaan ja herkkävaistoisuudessaan niin lumoava, että lukija ahmaiseen sen lähes kokonaan isoina ahnaina suupaloina ja tuntee jälkeenpäin avartuneensa ja tulleensa ravituksi ääriään myöten niin, että melkein kivistää. Sellainen kirja on Michael Cunninghamin Koti maailman laidalla."

lauantai 8. marraskuuta 2014

Sukkien uusi elämä

Kun neuloin sukat Lankavan Esito-huopalangasta, joka on 100 % villaa, tiesin etteivät ne tulisi käytössä kovin kauan kestämään, ja näinhän siinä kävi:
Toki ne puolitoista vuotta kestivät tuvassa tassuttelua.

Varastoista sattui löytymään lähes samoja värejä nallea, joten näitä ei taida enää tarvita korjata. Parsiakin osaisin, mutta näissä se ei olisi kannattanut koska lanka oli niin pehmeää.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Käsitöitä?

Huomasin tätä blogiani selatessa, että vähänlaisesti on viime aikoina ollut käsitöitä esillä. Jotta ei tulisi sellaista käsitystä, että mitään ei enää synny, tähän vähän tilannepäivitystä. Tosin vuodenajan huomioon ottaen ihan eikä läheskään kaikkea tässä ei voi paljastaa, koska se paljastamispäivä on vasta joulukuun 24. (Tässä samalla tuli mieleeni, että olen tainnut jo unohtaa, minne olen piilottanut ensin tekemäni lahjat, hmm.) Mutta jotain muutakin sentään on tekeillä.


Vasarely-huovan nimellä löytämäni ohje kiinnosti heti sen nähtyäni, sekä näyttävän lopputuloksen että helpon tekotavan vuoksi. Näitä paloja aloin virkata jo ennen kesää mutta jätin odottamaan kesän yli, 7 Veljeksestä virkkaaminen helteellä ei ole kovin mukavaa. Saatan tarvita vielä muutaman palan lisääkin, olen nyt pikkuhiljaa ommellut näitä yhteen.
Kesällä virkkuukoukku vaihtui pienempään ja lanka kalalankaan. Netistä löytyneen tutun näköisen kuvan perusteella aloin virkata verhokappoja olohuoneeseen vanhan sängynpeitteen ohjeella. Työ koostuu keskeltä aloitettavista neliöistä, joiden saaminen neliön malliseksi osoittautui haastavaksi, tein aika monta koepalaa valmiiksi asti ennen kuin löysin hyvän menetelmän: koukulle vain silmukan takareuna. Outoa, mutta se toimi! Tämäkään verho ei ole vielä tarpeeksi iso ja näitä pitäisi tulla neljä kappaletta, joten mikään pikaprojekti tämä ei ole.

Tällä mallilla aloin tehdä itselleni sukkia, kiitos ohjeesta Langan päästä kiinni -blogille. 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Matkantekijä-sarja jatkuu

Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu

Tämä on jo kahdeksas järkäle Gabaldonin Matkantekijä-sarjassa ja kuten jokaisen aikaisemmankin kohdalla mietin jossain vaiheessa, että eikö tämän saman olisi saanut tiivistettyä vähän alle 1200 sivunkin. Silti aina kun kirjan ottaa käteen, teksti vie välittömästi mukanaan, puhumattakaan siitä lopulta saapuvasta hetkestä, kun se onkin luettu - heti on ikävä ja tyhjä olo.

Loppuosaa lukiessani olin varma, että jatko-osa on vielä tulossa, sitten lopun luettuani säikähdin, että tässäkö se nyt sitten kuitenkin olikin! Menin saman tien Gabaldonin kotisivulle etsimään tietoa jatkosta, ja kyllä sellainen on tulossa. Odotusaika lienee kuitenkin taas se neljä vuotta, joka Gabaldonilla yhden osan tekemiseen kuluu.

Jossain sarjan puolenvälin paikkeilla oli osa, jonka läpi piti kahlata väkisin, mutta tässä osassa kaikki tapahtumat olivat sen verran mielenkiintoisia että tylsiä hetkiä ei päässyt syntymään. Jostain syystä Williamia koskevat osuudet olivat vähiten kiinnostavia, hänen hahmonsa kaipaa ehkä vielä syventämistä.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Säkenöivä Michael Cunningham

 

Michael Cunningham: Säkenöivät päivät
Eckhart Tolle: Läsnäolon voima - Tie henkiseen heräämiseen 

Tämä Michael Cunninghamin kirja hämmensi ja yllätti, tuli uniin, oli synkkä ja pelottava, kertoi ihmisistä, joiden elämä ei ollut helppoa - ja oli valtavan hyvä. Kolmesta tarinasta ensimmäinen Koneen rattaissa sijoittuu menneisyyteen, teollisuusvallankumouksen alkuun, toinen, Lasten ristiretki nykyaikaan ja kolmas Niin kuin kauneus epämääräiseen tulevaisuuteen ydinkatastrofin jälkeen. Tarinoissa on yhteisiä elementtejä, kuten henkilöiden nimet, New York ja kaunis kulho. Tämän pokkarin kauniiseen kansikuvaan sisältyy myös kaikkiin kertomuksiin liittyvä patsas. On ihmeellistä, että joku voi kirjoittaa niin kauniisti niin järkyttävistä ihmiskohtaloista. Varsinkin ensimmäinen tarina oli todella synkkä, samoin toisen loppuratkaisu, mutta ehkä kolmannen Simonilla on vielä toivoa. Tämä kirja kuuluu niihin kirjoihin, jotka luettuaan sulkee silmänsä ja huokaa kiitollisena siitä, että saa lukea jotain näin taitavaa ja kaunista.

Eckhart Tollen kirja lienee jonkinlainen mindfulnessin uranuurtaja, voimakas ja syvällinen selvitys siitä, miten nykyhetkessä eläminen mahdollistaa onnellisuuden. Helppo tie se ei ole, eikä yksi lukeminen todellakaan tee autuaaksi. Tekstiin sisältyi myös muutama ohjeellinen harjoitus ja kirjoittaja oli merkinnyt tekstiin kohtia, joissa lukijan kannattaisi pysähtyä pohtimaan lukemaansa. Koska en ole ko. elämäntavassa vielä kovin edistynyt, hätäilin eteenpäin enkä keskittynyt kunnolla - tyypillistä. Mutta aina jotakin jää mieleenkin.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Yhä jännittävämpää

Douglas Preston & Lincoln Child: Tulikivi

Kolmas suomennettu Pendergast-sarjan kertomus ei häviä aikaisemmille vähääkään, mieluummin päinvastoin. Taas näyttää siltä, kuin oltaisiin tekemisissä yliluonnollisten asioiden kanssa, mutta kyllähän inhmillinen pahuus ja kekseliäisyys pystyy kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan aivan ilman tuonpuoleisenkin apua. Lukija alkaa jossain vaiheessa vahvasti epäillä, että tekijät ovat nyt kertakaikkiaan järjestäneet sankarinsa sellaiseen sotkuun, että siitä ei enää selvitä ja tämä jännitys jatkuu viimeisille sivuille saakka.

Vaikka nämä kirjat yleensä haluaa lukea loppuun mahdollisimman nopeasti tihenevän jännityksen vuoksi, juuri siitä syystä tällä kertaa oli pakko "antaa ilmaa" lukemiselle, siirtää loppuun lukemista vähän. Kirja sijoittuu New Yorkiin ja tällä kertaa luin sitä Google Maps'in kanssa, koska Niina sattui samaan aikaan vierailemaan tuossa kaupungissa.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Kaksi kirjaa, monta elämää

 
Jayne Anne Phillips: Äidin aika ja Pikakaistat

Äidin aika oli jäänyt minulta kesken pitkäksi aikaa, mutta luin sen nyt loppuun ja pääsin mukaan samaan tunnelmaan, mihin olin jäänyt. Kirja kertoo uusperheestä, jossa on kaksi poikaa isän ensimmäisestä avioliitosta, uusi vaimo ja uusi poikavauva, sekä perheen luo muuttava vaimon äiti, joka sairastaa syöpää. Tytär hoitaan hänet kotona loppuun saakka, samalla muistellen aikaisempaa, erilaista elämäänsä ja äidin kanssa koettuja asioita. Kirja etenee hyvin rauhallisesti, asioista ei tehdä isoja vaikka ne sitä itsessään olisivatkin. Ihmiset välittävät toisistaan ja elävät arkeaan, vaikka kaikkien osatekijöiden yhteensovittaminen ei aina ole helppoa ja vaatii ulkopuolistakin apua. Tässä kirjassa on paljon lämpöä ja rakkautta, aivan sellaisessa muodossa kuin kenen tahansa perheessä ja elämässä.

En oikein tiedä kumpaa ihailen enemmän, romaania vai novellia, mutta kyllä novelleja lukiessa aina ihmettelee sitä, kuinka kirjoittaja voi pariinkymmeneen sivuun mahduttaa kokonaisen aikakauden, elinympäristön, perheen, yksilöt ja heidän kohtalonsa. Niin tekee myös Phillips tässä seitsemän novellin kokoelmassa Pikakaistat, ja vielä hyvin erityyppisin tarinoin. Henkilökirjo vaihtelee kovasta punkrokkarista nuoreen tyttöön vuosisadan vaihteen maaseudulla ja kaikki ovat yhtä todellisia, oikeita ihmisiä joiden elämää pääsee hetkeksi seuraamaan läheltä.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Syysloman lukemisia

Ennen syyslomaa pöydälle kertyineistä lainakirjoista on ensimmäinen nyt luettu, Fredrik T. Olssonin Ketjureaktio.

Olsson on aikaisemmin kirjoittanut mm. Maria Wern -televisiosarjan, joka on ihan kelvollinen sarja. Tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa eikä mikään vaatimaton alku, sillä kirja on jo myyty 25 maahan ja Warner Brothers on ostanut sen elokuvaoikeudet. Kaipa se on taas Bruce Willisin astuttava remmiin, koska tässä on taas maailma pelastettavana ja kirjan eräänlainen sankari ei ole nuori mies enää hänkään (saman ikäinen kuin minä, huomasin... no, ei siis nuori.)

Jotain ärsyttävää tässä kirjan rakenteessa oli, turhanpäiväistä tilanteiden pitkittämistä jännityksen lisäämiseksi ja muutenkin aika paljon lyhentämisen varaa tapahtumien määrään nähden. Juonihan on tietenkin erittäin mielikuvituksellinen ja jossain puolenvälin paikkeilla tapahtumat kävivät todella jännittäviksi hiipuakseen sitten taas odottamaan, milloin lopullinen ratkaisu ilmoitetaan myös lukijalle, koska henkilöt tuntuvat sen tienneen jo kauan - mutta taas pihtaillaan. Elokuva-ainestahan tämä kirja tietysti on, sen voisi aivan hyvin katsoa, toki tässä sen verran vauhtia on kun turha pähkäily karsitaan pois.

Pinossa odottavat myös kaksi eilen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen ranskalaisen Patrick Modianon kirjaa. Suomennetut kirjat ovat ilmeisesti loppuunmyydyt kaikkialta, WSOY tulee luultavasti uusimaan optionsa niiden julkaisuun. Olin tullut hankkineeksi nämä kaksi Kaustisen kirjaston poistomyynnistä, kumpaakaan en vielä ole lukenut. 

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Rikoksista pahin ja sokkelon selvitys

Donna Leon: Kuolema tekee tiliä
Hannu Riikonen: James Joycen Odysseus - Kielen ja kerronnan sokkelo


Donna Leonin tähän asti riipaisevin Brunetti-tarina Kuolema tekee tiliä kertoo synkästä asiasta, tyttökaupasta joka tuo käsittämättömän paljon nuoria naisia länteen, jossa heillä on korkeintaan kauppatavaran arvo. Ihmisoikeuksia heillä ei ole eikä heidän henkensä ole minkään arvoinen - jollei sen väkivaltaista menettämistä kuvata videolle ja myydä kalliilla hinnalla. Lukijan on pakko jakaa Leonin voimaton raivo niitä ihmisiä kohtaan, jotka keräävät omaisuuksia tämän "kauppatavaran" avulla.

Luettuani viime vuoden toukokuussa Joycen Ulysseksen (miten mahtaakaan taipua?) kirjoitin siitä täällä ja sain kommenttina hämmenykseeni vinkin lukea Riikosen teos, joka melko lyhyesti avaa Odysseusta lukijalle. Siinä selitetty teos oli Pentti Saarikosken käännös, kun minä luin uuden, Leevi Lehdon suomentaman version. Vaikka aikaa lukemisesta oli kulunut, muistin yllättävän hyvin useimmat asiat joihin Riikonen kirjassaan viittaa. Jonkinlaista ymmärryksen lisäystäkin oli aistittavissa, ehkä jopa halua lukea kirja uudelleen, mahdollisesti juuri tuo Saarikosken käännös. Onneksi kuitenkin sain itseni aisoihin ainakin toistaiseksi, mutta sovin itseni kanssa, että mikäli teos joskus tulee vastaan vaikka kirpparilla, voisin sen hankkiakin myöhempää tutkiskelua varten.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Jännitystä ja rentoutusta

   
Douglas Preston & Lincoln ChildKuoleman asetelma
Malla Rautaparta: Jokanaisen joogakirja

Kirjasarjojen lukemisessa on se huono puoli, että uutuuden luettuaan joutuu seuraavaa osaa odottamaan pahimmassa tapauksessa jopa vuosia. Todella kärsivällinen ihminen, kuten minä (hah!), välttää tämän ongelman odottamalla, kunnes valmiina on useampia osia! No, tämähän ei todellakaan ole ollut tarkoitukseni, huomasin vain yhtäkkiä, että vuonna 2009 lukemani Pendergast-sarjan ensimmäinen osa on saanut jo neljä seuraajaa ja seuraava osa julkaistaan marraskuussa. FBI-agentti Pendergast on esiintynyt ennen näitä jo kahdessa muussakin kirjassa (Relic 1995 ja Reliquary 1997), mutta niitä ei ole suomennettu.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niitä tosiaan riittää tässäkin kirjassa, vaikka tapahtumapaikkana onkin unelias ja nuutuva pikkukylä, jonne Pendergast saapuu suorittamaan tutkimustaan oudoissa ja raaoissa murhissa. Avustajakseen hän palkkaa goottiteini Corrie Swansonin, hänestä toivottavasti kuulemme vielä myöhemminkin.

Malla Rautaparran joogakirja on ollut minulla lainassa monta kuukautta. Nyt viimein palautin sen kirjastoon, mutta sen voisi kyllä hankkia itselleen, sen verran monipuolisesti siinä on esitelty joogaliikkeitä, jokaiselle kehon osalle omansa. Kirjan yksinkertaiset, kauniit kuvat ja kelta-oranssi yleisväritys lisäsivät sen viehätystä, miellän oranssin joogan väriksi.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

En liene herkkä

Jonna Satri: Sisäinen lepatus - Herkän ihmisen tietokirja

Luin tämän kirjan yleisestä mielenkiinnosta, ajattelin että ehkä olenkin herkkä ihminen ja niin ajatteli ehkä myös Noora, joka toi tämän minulle.

En kuitenkaan tunnistanut itseäni tästä yhtään enempää kuin kuka tahansa ihminen voi tunnistaa jotain itsestään minkä tahansa ihmistyypin kuvauksesta. Introverttius on tässä mainituista eräs ominaisuus, joka on tuttu minulle, mutta toisaalta kaikki herkät ihmiset eivät ole introvertteja (kylläkin enemmistö) eivätkä kaikki introvertit herkkiä. Äänille olen melko herkkä, samoin valolle, mutta ei mielestäni siinä määrin, että voitaisiin puhua yliherkkyydestä. Ujouskin on jäänyt jonnekin matkan varrelle.

Kirja olisi varmaan avautunut paljon paremmin, jos aihepiiri olisi ollut tutumpi. Nyt teksti oli jopa turruttavaa, kun sana 'herkkä' eri muodoissaan esiintyi lähes jokaisessa lauseessa. "Herkät ihmiset voivat herkästi.... " jne. Ehkä kirja kuitenkin auttaa jatkossa tunnistamaan herkkyyden muissa ihmisissä ja auttamaan sen huomioon ottamisessa.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kolmas Brunetti-tarina

Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa

Guido Brunetti -sarjan kolmas osa jatkaa samalla linjalla kuin kaksi aiempaakin, tällä kertaa aiheena on transvestiitti, joka löytyy murhattuna. Myöhemmin osoittautuu, että uhri onkin aivan muuta miltä ensin näytti ja taustalla on paljon enemmän kuin henkilökohtainen kosto.

Oikeastaan ensimmäinen olennainen ero televisiosarjaan (tai tietenkin ero on sarjassa kirjaan nähden!) kävi ilmi, kun kerrottiin Brunettin vierailusta nunnien hoitamassa hoitokodissa äitiään tapaamassa. Äiti oli sekava eikä tuntenut poikaansa ja Brunettin suhde äitiin vaikutti ongelmalliselta, hän oli helpottunut päästessään pois laitoksesta. Pirteän pienen mummon vierailuja ei siis kirjoista kannata odottaa. Sen sijaan henkilökaarti kasvoi neiti Elettralla, josta on alusta lähtien suuri apu Brunettille, samoin kuin myös silmien ilo. Rakkautta siltä suunnalta on turha odottaa, sillä Brunetille on tärkeä vain yksi nainen, oma Paola-vaimo. Onneksi Leon ei ole tehnyt Brunetista samanlaista vaimoaan pettävää niljaketta, kuin suurin osa italialaisista miehistä näiden kirjojen perusteella näyttää olevan. Lähes jokaisella varsinkin korkeammissa yhteiskuntaluokissa on rakastajatar.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Flavia de Luce tutkii jälleen

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Tätä toista Flavia de Luce -sarjan kirjaa lukiessa tuli mieleen, että toivottavasti Bradley antaa seuraavissa osissa (joita on jo neljä valmiina) sankarittarensa vanheta jotenkin normaaliin tahtiin. Oli sitten kuinka tahansa erityislaatuinen ja huippuälykäs yksitoistavuotias, kaksi murhaa naapurustossa saman ikävuoden aikana alkaa olla jo siinä rajoilla, mitä nuori ihminen sietää. Tai no... Flavialle sellainen kyllä taitaa sopia paremmin kuin mikään, ruumiit, myrkyt ja sen sellaiset. Ehtiiköhän hän ollenkaan huomata, kuinka ihanassa idyllissä hän 1950-luvun englantilaisella maaseudulla elää?

Kerronta on aivan yhtä sujuvaa ja nopeasti etenevää kuin ensimmäisessä osassakin ja huumori yhtä herkullista. Kenellepä muulle kuin Flavialle saattaisi tulla mieleen, että BBC jalostaa ammattimaisen hunajaisen puheäänen omaavia ihmisiä jollain maatilalla. Onkohan se sama paikka, missä Alan Bradley on oppinut näin hyväksi kirjoittajaksi? Lukija jää joka tapauksessa odottamaan jatko-osien käännöksiä ja sarjan filmatisointeja.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Mistä hirviöt tulevat?

Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli - Mary Shelley ja Frankenstein

Tähänastisen elämäni ehdottomasti vaikuttavin taide-elämys on ollut elokuvataltiointi lontoolaisen Royal National Theatren näytelmästä Frankenstein. Tämän elämyksen minulle ja Niinalle tarjosi Noora, joka on nähnyt näytelmän jo useampaankin kertaan molemmilla pääosamiehityksillä. Meidän näkemässämme Olentoa esitti Benedict Cumberbatch ja Victor Frankensteinia Jonny Lee Miller, jotka vuorottelivat näissä pääosissa. En ole koskaan kuvitellutkaan, että on edes mahdollista tuntea niin voimakkaita tunteita jonkin esityksen vuoksi. Syynä olivat sekä käsittämättömän upea roolisuoritus (Cumberbatch) että näytelmän sanoma, joka mykisti minut täysin.

Olin kyllä jo jonkin verran aikaisemmin lukenut Shelleyn kirjan, karistanut mielestäni Frankenstein-elokuvien luoman mielikuvan ja ymmärtänyt, että kyseessä on paljon enemmän kuin kauhutarina. Kysymykset siitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen tai miksi ihmisestä tulee paha ja kuinka tärkeää ihmiselle on tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi, ovat ikiaikaisia. Mitä pidemmälle tiede kehittyy, sen ajankohtaisemmiksi tulevat myös kysymykset siitä, onko ihmisellä oikeus leikkiä Jumalaa ja määrätä esim. syntyvien lasten ominaisuudet mieleisiksi jo etukäteen.

Tätä kaikkea Mazzarella pohtii kirjassaan, mutta hän kertoo myös Mary Shelleyn hämmästyttävän elämäntarinan. Se on kaikissa käänteissään oudompi kuin mikään saippuaooppera koskaan. Mazzarella löytää kirjasta yhteneväisyyksiä ja viittauksia Shelleyn omaan elämään, joka ei todellakaan ollut tasaista auvoa vaan etenemistä murhenäytelmästä toiseen, vaikka rakkaus ja ystävyyskin olivat kaiken aikaa läsnä. Jotkut tapahtumat hänen ja hänen läheistensä elämässä tuntuvat lähes mahdottomilta ymmärtää, eikä pelkästään ajan erilaisuuden vuoksi, vaikka se selittääkin osan oudoista kohtaloista.

Mazzarella korostaa Frankensteinin tärkeintä sisältöä:
"Tämä ansaitsee tulla toistetuksi:
Jos Olennosta tulee hirviö, syynä on se, että häntä pidetään hirviönä.
Ja se, että hän alkaa yhä vahvemmin itsekin pitää itseään hirviönä.
Kyse on itseinhosta."
Hyvä kirja ja aihe, jota emme saa unohtaa. Nykyaika luo enemmän hirviöitä kuin koskaan ja ennakkoluuloista erilaisuutta kohtaan näyttää olevan mahdoton päästä eroon.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Hyviä dekkareita ja oikea kirjailija

Donna Leon: Kuolema oopperassa
Donna Leon: Kuolema vieraalla maalla
Sophie Hannah: Nimikirjainmurhat - Uusi Hercule Poirot -mysteeri

Donna Leonin Brunetti-sarja eteni minulla nyt toiseen kirjaan alusta lukien, myös loppupuolelta olen lukenut kaksi kirjaa. Leon on viihdyttävä kertoja ja hänen kirjoissaan on mukavaa, lähes piilotettua huumoria, joka joskus naurattaa ääneenkin. Näiden kahden kirjan lukemista sotki jonkin verran aivan vasta näkemäni elokuvaversiot näistä tarinoista, vertailin niitä ja kirjaa keskenään, vaikka suuria eroja ei olekaan.

Kun kuulin, että Sophie Hannah on saanut Agatha Christien perikunnalta luvan kirjoittaa uusi Hercule Poirot -mysteeri, ajatus tuntui aivan kummalliselta. Lukija kiintyy kirjailijoiden luomiin hahmoihin melkein kuin oikeisiin henkilöihin, ja niin surullinen kuin Esirippu olikin, on henkilön kuolema vain hyväksyttävä. Silti halusin lukea tämän uutuuden heti, kun sen tuoreeltaan sain käsiini.

Kirjoittaja on ollut Christie-fani 5-vuotiaasta lähtien, ja sen kyllä tästä tekstistä huomaa, tyyli noudattaa hienosti esikuvaansa. Kertojana on uusi tuttavuus, Scotland Yardin etsivät Edward Catchpool. Tapahtumapaikkoina ovat kahvila, hotelli, pieni kylä ja sen pappila, kaikki aivan kuten Christielläkin usein. Ja tarina itse ja sen ratkaisu vähintäänkin yhtä kimurantti kuin hänen kirjoissaan. Poirot'a ei ehkä kuvailla niin tarkkaan kuin Christie sen teki - mutta sillehän ei ole tarvetta, koska me kaikki tunnemme hänet jo! Toivottavasti Hannah'in psykologisia trillereitäkin käännetään suomeksi tämän kirjan menestyksen myötä, ja uutta Poirot'iahan jään häneltä tietysti odottamaan.
Kaustisen kirjasto ja vapaa-aikatoimi tekivät hyvän valinnan, kun kutsuivat kirjailijavieraaksi Leena Lehtolaisen. Hän kertoi mielenkiintoisesti työskentelymenetelmistään ja kirjojensa synnystä. Kirjailijanura lienee ollut alusta asti selviö, sillä hän on kirjoittanut ensimmäisen julkaistun kirjansa 12-vuotiaana ja toisen jo 17-vuotiaana. Kirjallisuuden opiskelun myötä syntyivät sitten dekkarit ja naispoliisi Maria Kallio.

Itse olen valitettavasti lukenut vain ihan ensimmäisen Maria Kallio -dekkarin, mutta tämän tapaamisen jälkeen tuotantoa on kyllä luettava laajemminkin.

Lehtolainen osoittautui mutkattomaksi ja mukavaksi kissa- ja joogaihmiseksi, sain vaihtaa muutaman sanan hänen kanssaan kun veimme Nooran kanssa hänet yöpymispaikkaansa.

perjantai 12. syyskuuta 2014

"Yksikään ihminen ei ole saari; jokainen kirja on maailma"

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Otsikko on lainaus tästä kirjasta, jonka lukeminen tekee varmasti hyvää kaikille, jotka rakastavat kirjoja ja kirjallisuutta. Minulla ainakin ovat heikkoutena kirjakauppoihin ja antikvariaatteihin sijoittuvat romaanit.


Tämä kirjakauppatarina ei ole yhtään pölyinen eikä tunkkainen, vaan raikas ja elämäniloinen. Mukana on rakkaustarinoita, perhetarinoita, tragediaa, iloa, onnea ja ennen kaikkea kirjoja, lukemista ja kirjoittamista. Lukiessa hymyilytti paljon, nauratti joskus ääneen ja välillä itketti - nämä kaikki saa aikaan hyvä kirja. Pisteenä i:n päällä runsaat kirjallisuusviittaukset, joiden tunnistaminen tuotti lisää hymyilyä. Lyhyeen tarinaan on saatu sopimaan kaikki tarpeellinen eikä mitään ylimääräistä, taito sekin. Tämä kirja ei pönötä eikä tärkeile, ei yritä olla suurempi kuin on, mutta juuri siksi lajissaan niin hyvä - kirja joka tuo hyvän mielen.

torstai 11. syyskuuta 2014

Toinen Cormoran Strike -dekkari

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

Toinen J.K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittama etsivä Cormoran Strikesta kertova kirja on ehkä parempikin kuin ensimmäinen Käen kutsu. Strike on jo tuttu, samoin apulainen Robin, ja tämän kirjan myötä heihin tutustuu yhä paremmin. Strike on kuin yksityisetsivän prototyyppi nilkuttaessaan pitkin Lontoon sohjoisia katuja ja Robin innokas oppimaan etsivän työtä.


Ehkä tämän toisen kirjan tekee kiinnostavammaksi ensimmäiseen verrattuna myös henkilöiden sijoittuminen kirjailijamaailmaan ja vanhoille arvokkaille klubeille kun taas Käen kutsussa liikuttiin huippumallien maailmassa toisenlaisilla klubeilla. Tarina on huolellisesti ja yksityiskohtaisesti kerrottu perinteisen salapoliisiromaanin tyyliin eikä Lontoo ympäristönä ainakaan huononna vaikutelmaa. Tätäkin toivottavasti saadaan vielä paljon lisää.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Kolme minulle tärkeää kirjaa

      
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Jari Tervo: Revontultentie
Stephen Fry: Fryn aikakirjat: muistelma

Viime viikonloppu alkoi lupaaavasti, kun sain kirjastosta käsiini sekä Murakamin että Tervon uutuudet. Fryn kirjaa olin aloittanut jo aikaisemmin, mutta Murakami meni nyt edelle ja luin sen heti perjantai-iltana.

Vaikka Murakami kirjoittaa näennäisen yksinkertaista ja helppolukuista tekstiä, on siinä kuitenkin huikeita syvyyksiä. Kirjan loppupuolella valuivat kyyneleet omia aikojaan enkä osaa selittää syytä, jokin tekstissä vain tavoitti minussa jotain, joka toi tunteet pintaan. Ymmärrän niitäkin, jotka sanovat että tämä kirja on lattea ja liian yksinkertainen, mutta heillä ei ilmeisesti ole itsellä sisällään sellaisia kokemuksia ja tunteita, jotka voivat samaistua tähän tarinaan tai Murakamin tapaan kirjoittaa. Heitä kuitenkin maailmassa riittää enkä usko olevani ainoa, joka on varma siitä, että Murakami tulee jossain vaiheessa saamaan kirjallisuuden Nobelin. Vaikka tämä kirja on realistisempi kuin upea 1Q84, mukana on kuitenkin hitunen unimaailmaa ja mystiikkaa. Päähenkilön vierailu Suomessa toi hänet tietysti myös vielä läheisemmäksi. Kauniille kirjalle on Tammi tehnyt myös kauniin kannen.

Jari Tervo jatkaa omaelämäkerrallista tarinaansa kirjassa Revontultentie. Kirjaa lukiessa kasvoille taisi jämähtää jonkinlainen lempeä hymy, niin lämpimästi Tervo nuoruusvuosistaan ja läheisistään kirjoittaa. Lisää mielenkiintoa ja tuttuutta tulee tietysti siitä, että hän ja minä olemme syntyneet samana vuonna. Tallensin minäkin Cassette Recorderilla, mutta enemmän sitä Sladea eikä niinkään sukulaisten muisteluja, mikä sinänsä olisi ollut hyvä ajatus. Jään odottelemaan jatkoa, muutama vuosikymmen on vielä käsittelemättä.

Samoin on Stephen Frylla, jonka muistelmien toinen osa päättyy hänen 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Paljon oli mies ehtinyt jo siihen mennessä saavuttaa sekä ammatillista että siitä johtuvaa taloudellista hyvää. Huonojakin aikoja oli kuitenkin tulossa, kuten hän viime sivuilla jo alusti. Tämän kirjan lukemista hidasti runsas iPadin käyttö tarkistukseen aina kun mainittu mielenkiintoisen henkilön nimi ei tuonut kasvoja mieleen. Paljon nimistä oli hyvinkin tuttuja ja "TV:stä tutuiksi" osoittautuivat sitten useimmat tarkistetuistakin. Joillakin vain elämä on mielenkiintoisempaa kuin toisilla, mutta onneksi he sitten ovat halukkaita jakamaan värikkyyttä muillekin elämäkerran muodossa.