perjantai 17. toukokuuta 2019

Eräs elämäntarina

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta : lisäys seksuaaliteoriaan

Sekoitin ensin mielessäni Sara Stridsbergin Siri Huvstedtiin, josta en pitänyt, ja siksi tartuin tähän kirjaan hieman epäillen. Kirja yllätti kuitenkin myönteisesti, se oli hämmentävän upeaa kerrontaa. Stridsbergin toinen suomennettu kirja meni saman tien varaukseen.

En ollut aikaisemmin kuullut kirjan päähenkilöstä Valerie Solanasista, mutta lukemisen edistyessä kävin usein netissä etsimässä tietoa. Stridsbergin tapa kirjoittaa vuoroin lapsuudesta, vuoroin elämän viimeisistä päivistä ja ajoista siinä välissä ei ole hajanainen vaan antaa sopivissa annoksissa lisää syvyyttä henkilökuvaukseen. Hieno kirja!

tiistai 14. toukokuuta 2019

Toukokuun puoleen väliin

Douglas Preston & Lincoln Child: Kaksi hautaa
Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat
Sari Kivistö & Sami Pihlström: Sivistyksen puolustus : Miksi akateemista elämää tarvitaan 

Pendergast-sarjan uutuus on aina tervetullut!  Tässä viimeisimmässä mielestäni palattiin takaisin siihen likimain yliluonnolliseen tapahtumien kulkuun, joihin alkupuolen kirjoissa tottui. Muistaakseni edellinen oli siinä mielessä turhankin "normaalia" menoa. Mutta nyt Pendergast oli taas vauhdissa, suoritti ihmetekoja oltuaan syömättä ja nukkumatta päiväkausia ja kärsittyään monenlaista ruumiillista vahinkoa. Ja niinhän se näyttää vielä pojasta polvi paranevan - ja/tai pahenevan! Jälleen jatkoa odotellen.

Vauhdissa on jälleen myös Flavia de Luce ja pientä vihjettä siihen suuntaan on, että hänenkin suvustaan löytyy (vielä) nuorempi manttelinperijä, tässä vaiheessa ainakin tehokas apuri. Etsivätoimisto Doggerin kanssa on perustettu ja ensimmäinen juttu käsittelyssä. Jos on Flavia vauhdissa, niin sitä on myös Alan Bradley - kieli kukkii herkullisin ilmauksin.

Taisin haukata turhan ison palan kun tartuin Sivistyksen puolustus -kirjaan. Kuten fiksumpi olisi jo kannesta tajunnut, kirjassa tosiaan käsiteltiin akateemista maailmaa, ja sehän on minulle yhtä vieras kuin Etelämeren saaret. Sen verran kuitenkin maallikkokin tajuaa (ja on nähnyt jo tapahtuvan), että koulutus ja sivistys joutuu nykyään muiden alojen tapaan yhä tehokkaammin todistamaan olemassaolonsa oikeutusta tuottavuuden nimissä, vaikka kaikki henkiset toiminnot eivät sellaiseen luonnostaan taivukaan. "Hiljaa hyvä tulee" sopisi edelleen eräiden tutkimusalojen motoksi kaiken nykyaikaisen sähinän ja sometuksen maailmassa.

maanantai 6. toukokuuta 2019

O-o

Miki Liukkonen: O : romaani (tai yleispätevä tutkielma siitä miksi asiat ovat niin kuin ovat)

Otin tuohon kuvan kirjan takakannesta, siihen oli valmiiksi kerätty muutama kirjan teemoista.

Olipahan teos!

Kielikuvat olivat niin herkullisia, että lukemista piti säännöstellä ähkyn välttämiseksi. Huikeista sivupoluista huolimatta langat kiertyivät lopulta (jonkinlaiselle) kerälle. Tämän kirjoittaja on nero, joka ei tunne raviurheilua.


maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kirja autiolle saarelle

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Tämä vuorovaikutteinen romaani on ensimmäinen laatuaan, jonka olen lukenut, mutta idea oli niin mukava että tulee varmasti uudelleenkin kokeiltua. Luin tästä miljoonien tarinoiden kirjasta tosin vain kolme tarinaa joten paljon jäi kokeilematta. Ensimmäinen hahmoni oli itseni tapaan hyvin varovainen ja varman päälle pelaava tyttö, seuraavat kaksi olivatkin sitten ääripäiden henkilöitä, eikä heille hyvin käynytkään.

Tällainen kirja, jossa omilla valinnoilla voi valita aina uuden polun samalle tarinalle, olisi oivaa seuraa jos ei  nyt autiolla saarella kuitenkaan mutta muihin vastaaviin tilanteisiin, joihin ei voi varata kokonaista pinoa kirjoja luettavaksi.

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Ihana Leonard Cohen


Leonard Cohen: Liekki : runoja ja otteita muistikirjoista

Leonard Cohen on minulle ennen kaikkea Ääni, joka saa joka kerta maailman tuntumaan vähän paremmalta paikalta. Nyt kun hän on mennyt, myös vähän tyhjemmältä.

Hänen runonsa ja muistikirjamerkintänsä ovatkin vaativampia ja vaatisivat monta lukukertaa. Yhden haluaisin nostaa esiin. Se muistuttaa minua ajanjaksosta 23.9.-6.12.2008, jolloin Cohenin laulut olivat ainoa lohtuni. Kiitos, me muistamme.


***
haluan vain sanoa nuorisolle:
en ole pyhimys, rabbi, roshi, guru
olen Huono Esimerkki.
ja kokeneille henkilöille
jotka ovat luonnehtineet elämäntyötäni
halvaksi, pinnalliseksi, teennäiseksi, merkityksettömäksi:
ette tiedäkään
kuinka Oikeassa olette
huorien joukossa
on myös meitä
jotka haluavat rakastella hyvin
ja {näiden} niiden joukossa
jokunen
jotka tekevät sen ilmaiseksi
 
olen huora
ja narkkari.
jos jotkut lauluni
tekivät hetkistä
teille helpompia kestää
olkaa hyvä ja muistakaa tämä
 
***

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kunnon jännitystä

Søren Sveistrup: Kastanjamies

Huhtikuu näyttää muodostuvan laiskaksi lukukuukaudeksi, kun nyt vasta sain ensimmäisen kirjan luettua. Aloitin ja kahlasin kyllä kirjaa naisten ja miesten aivojen eroista, mutta en innostunut sen annista, joten jätin puoleen väliin.

Tämä Kastanjamies kyllä vei mukanaan, kunhan alkuun pääsi. Kunnon jännäri, jossa yllättävät käänteet seuraavat toistaan, mukaan lukien tietenkin todellisen syyllisen paljastuminen ja siitä seuraava hurja loppuhuipennus.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Vallanvaihto

Naomi Alderman: Voima

Tämä kirja tuli minulle tyttären suosittelemana. Kirja kertoo maailmasta, jossa naiset saavat uuden voiman, kyvyn käyttää sähköä aseenaan. Asetelmat kääntyvät koko maailmassa, kun naiset ottavat vallan.

Kirja herätti paljon ajatuksia. Kun miehet joutuvat tilanteisiin joihin tähän mennessä ovat joutuneet vain naiset, huomaa selvästi kuinka toispuoleisessa maailmassa vielä elämmekään. Mutta silti kirja on pelottava kuvaus vallanvaihdosta. Haluamme ajatella, että naiset olisivat "parempia" jos pääsisivät vaikuttamaan asioihin - mutta voisivatko he ollakin vielä vallanhimoisempia kuin miehet? Ja onko sukupuolten oltava vastakkaisissa asemissa, eikö rinnakkaiselo ole kuitenkin se, mihin ihmiset on tarkoitettu?

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Pohdintoja


Timo Kettunen: Miksi elämisestä tuli niin hankalaa?
Donna Leon: Maalliset jäänteet

Timo Kettunen oli minulle uusi tuttavuus, mutta hyvin mahdollista on, että häneltä muutakin lukisin. Tosin tätä lukiessa en aina hahmottanut ideaa, kyseessä tuntui olevan 'kaikki elämästä' -tyyppinen selvitys, joka ei mielestäni edennyt mitenkään johdonmukaisesti. No, eipä etene elämäkään... Kuitenkin Kettusen hauska kirjoitustyyli piti kiinnostuksen yllä ja toki hänen ajatuksensa 'elämästä ja kaikesta' olivat enimmäkseen hyvin järkeviä ja mahdollisia, kaikenlainen äärihössötys puuttui kokonaan, mikä on tietenkin hyvä asia. Pallo on nyt lukijalla - miten onnistun tekemään omasta elämästäni vähemmän hankalaa?

Donna Leon on aina kirjoittanut ympäristöstä ja Venetsian rappiosta ja tässä kirjassa aihe nousee jälleen voimakkaasti esille. Kun on aina - toistaiseksi turhaan - haaveillut käynnistä Venetsiassa, tuntuu tosi pahalta lukea, kuinka huonosti - ainakin Leonin mielestä - asiat siellä ovat. Leon itse onkin muuttanut kaupungista pois asuttuaan siellä kymmeniä vuosia. Turistit tuovat elatuksen mutta tuhoavat kaupungin, mutta luontoa on tuhottu jo kauan muutenkin. Onneksi jokin on pysyvää - commissario Brunetti tutkii edelleen asioita rauhallisesti pikku stressistä huolimatta.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Keksitty ja todellinen jännityskertomus

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä
Tapio Tamminen: Himmler ja hänen suomalainen Buddhansa

Ruth Waren kirjoja tuli kerättyä luettavaksi useampia, uusin on vielä lukematta. En ole kuitenkaan varauksettoman ihastunut, jokin tyylissä ei miellytä. Useimmiten toki tällaisten jännityskirjojen juoni saattaa olla epäuskottava kaiken kaikkiaan, mutta tässä hieman tökki se, että teininä tapahtuneet asiat vaikuittaisivat ihmisten elämään ratkaisevasti vielä kymmenen vuoden kuluttua - ja silloinkin he ovat hädin tuskin aikuisia. Näin vanhan tädin mielestä, toki.

Harvoin saa lukeakseen tuoretta kotimaista tietokirjaa toisen maailmansodan ajalta. Tapio Tammisen kirjassa on myös uutta tietoa, eikä kaikki suinkaan sillä varauksella, oliko Himmlerin hieroja kertonut asioita liioitellen ja jopa itse keksien. Himmlerin ja Risto Rytin taustalla en esimerkiksi ollut aiemmin tiennyt olleen rajatiedon harrastusta. Samoin tietysti koko Kersten, kirjan toinen päähenkilö, on minulle ollut aiemmin tuntematon, mikä tuntuu oudolta, jos hänen roolinsa sodan aikaisissa kansainvälisissä tapahtumissa on ollut näinkin suuri kuin tässä kirjassa on kerrottu.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Laidasta laitaan

Anthony de Mello: Havahtuminen
Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Havahtuminen on ollut lukulistalla pitkään. Vaatimattomasta sivumäärästään huolimatta sen lukeminen vei monta iltaa, sisältö on niin paljon sivuja suurempi. Hankin kirjan nyt myös itselleni, tähän kirjaan tekee mieli tehdä alleviivauksia! Tätä pidetään syystä hengellisen ja elämänfilosofisen kirjallisuuden klassikkona, ajoittain hyvinkin erikoiset näkökannat asioihin käyvät yllättävän hyvin järkeen.

Aivan toisenlainen lukukokemus olikin sitten Nainen hytissä 10, jonka lukaisin yhtenä sunnuntai-iltapäivänä. Ruth Ware on suosittu jännityskirjailija ja kyllähän tässä jännitystä ja juonenkäännettä riittikin viimeisille sivuille asti. Pari muuta kirjaa samalta kirjailijalta odottaa jo vuoroaan.

tiistai 19. helmikuuta 2019

Hyvin hämmentävää

Pierre Lemaitre: Petoksen hinta

Lopetellassani tämän kirjan lukemista voin vain hämmästellä itseäni. Kuinka saatoin ensimmäisen kolmanneksen aikana kuvitella, että nyt on Lemaitre mennyt pahasti vikaan ja kirjoittanut todella omituisen, tylsän teoksen.

Sillä siihenhän hän ei tietenkään pysty, vaan kyseessä on todella upea, omituinen, nurinkurinen, outo ja sanoinko jo nurinkurinen kertomus. Monella tavalla nurinkurinen. Siksi, että kaikki muuttuu koko ajan ja siksi että eikö jännitysromaaneja lukiessa lukijan sympatioiden kuuluisi olla lain eikä rikollisen puolella. Nurinkurista, kaiken kaikkiaan. Upeaa. Ja myös hyvin ranskalaista, kai. Erilaista.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Lukurauhan päivänä 10.2.2019


 

Sara Karlsson: Asioita jotka tekevät kodin
Stina Jackson: Hopeatie
Juha T. Hakala: Tylsyyden ylistys : ikävystyneisyys on luovuuden alku

Asioita jotka tekevät kodin sai minulta Librarythingissä yhden pisteen. Sen anti minulle oli loppupuolella mainittu idea 27 asian muuttamisesta kodissa, sen laitan itselleni ainakin mietintään. Kirja oli täynnä moneen kertaan kuultuja itsestäänselvyyksiä. Muuten kirjoittajan mielestä kodissa kaikki syntyy laadukkaista aineksista, mieluiten jopa ylellisistä. Minusta kodin tekevät aivan muilla kriteereillä arvosteltavat asiat. 

Kun kirja valitaan ilmestymisvuotensa parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi, on sen oltava hyvä sillä siellä riittä vertailtavaa. Hopeatie täytti odotukset, se piti lukea alusta loppuun tiukasti käsissä puristaen. Outoa oli, että kirjassa oli koko ajan kylmä, paremmin en osaa sitä kuvata. Ihmiset saattoivat olla bikineissä, mitä ihmettelin suuresti, vaikka silloin oli juhannus - lukijalla ei ollut lämmin silloinkaan. Tunnelma oli siis todella kohdallaan ja tältä kirjoittajalta odotan jo innokkaasti seuraavaa teosta.

Juha T. Hakalan Kokkolassa pitämä luento tylsyydestä jäi kuulematta, mutta tämä kirja korvasi sen osittain. Hakala kirjoittaa mukavasti mutta asiaa. Hänen mielestään itse tietotekniikka sinänsä ei vielä tehnyt niin paljon vaikutusta ihmiskuntaan kuin älylaitteet ovat jo saaneet aikaan, ja kyllä niiden käytöstä tehdyt tutkimukset kieltämättä ovat lähes yhtä kylmääviä kuin pahinkaan dekkari. Tuntuu kuin ihmiset olisivat jo kaikki saman 'komennon' alaisina, kykenemättömiä enää eroamaan joukosta.

tiistai 5. helmikuuta 2019

Voiko vauhtia olla liikaa?


Lars Kepler: Lazarus

Tässä uusimmassa Keplerissä ei turhia aikailla, tapahtumien vyöry (ellei tsunami) käynnistyy nopeasti. Sitten ei pysähdytäkään ennen viimeistä sivua, josta siitäkin haluaisi jatkaa eteenpään, jotta saisi vastaukset epäselviksi jääneisiin kysymyksiin.

Vauhtiahan saa olla, mutta tarvitseeko raakuutta niin paljon, siinäpä kysymys. Vaikka en herkkä olekaan, eräät kohtalot puistattivat todella. Mutta jos kuvataan pahuutta, se on pahaa eikä muuta. Seuraavan osan odottaminen kestää joka tapauksessa liian kauan.

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Mitä aika on?

Carlo Rovelli: Ajan luonne

Kirjan nimi kertoo asian, joka on kiinnostanut ihmiskuntaa aina. Mitä aika on? Kauanko 'nyt' kestää? Onko sitä olemassakaan? Milloin on 'nyt' Proxima b:ssä?

Tämä kirja oli minulle suurimmaksi osaksia käsittämätöntä mutta välillä ilahduttavia oivalluksia tarjoavaa tekstiä. Myös se, kuinka paljon ihmiset ovat ymmärtäneet maailmasta jo satoja, jopa tuhansia vuosia sitten, hämmästyttää. Aikaa en silti vielä ymmärrä - enkä paljon muutakaan.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Voimaeläimeni on hylje


Maaretta Tukiainen, Markus Frey: Pohjolan voimaeläimet

Maaretta Tukiaisen teksti ja Markus Freyn upea kuvitus ovat yhdessä hieno kokonaisuus. Luontomme eläimet esittäytyvät itse, niistä kerrotaan faktaa ja mytologiaa. Samoina toistuvat kysymykset jokaisen eläimen jälkeen vähän ärsyttivät, vaikka saattoi niistä ajateltavaakin saada.

Tarkoitukseni ei suinkaan ollut etsiä itselleni voimaeläintä, koko käsite oli kuitenkin aika outo, mutta niin vain samaistuin hylkeeseen!


"Nyt minulla on tämä filosofiani - olla vain. Se tarkoittaa, että joku on niin arvokas, ettei sen tarvitse sitä osoittaakseen tehdä mitään."
"Arvo on olemisessa. On juuri sellainen kuin on, ja se riittää. Mikä ajatus! Tällainen minä olen. Pyöreä ja sileä ja vähän hidas liikkumaan, ja se on hyvä niin. Minä riitän."

maanantai 21. tammikuuta 2019

Kirja vai elokuva?

Jessie Burton: Nukkekaappi

Katson nykyään niin harvoin elokuvia, että on todellinen sattuma että juuri katsomastani elokuvasta tehty kirja tulee luettua pian katsomisen jälkeen. Mielenkiintoinen aihe ja tapahtumapaikka saivat katsomaan elokuvan, sitten Noora bongasi kirjan minulle kirjastosta.

Molemmat olivat hyvät. Elokuvassa oli hienosti tehty miljöö eikä kirjassa mikään tuntunut olevan toisin, talo ja kaupunki olivat jo tutut. Ja tietenkin nukketalo, aidon kopio.

Kerrankin voisi sanoa että saa oikeastaan saman kokemuksen sekä kirjasta että elokuvasta, ihmisten tunteet ja luonteet ilmenivät molemmissa yhtä hyvin. Tai... ellei sitten... kirjassa vähän paremmin toki?

torstai 10. tammikuuta 2019

Merkityksellisyyden voima


Emily Esfahani Smith: Merkityksellisyyden voima

Sisällöltään tärkeä, voimakas ja kaunis teos on saanut kovin vaatimattoman, olemassaoloaan häpeilevän kannen, josta kirjan luonne ei käy lainkaan ilmi. Tämä kirja olisi tarvinnut suojakseen kirkkaita ja voimakkaita värejä ja selkeää tekstiä.

Paljon tutkittu asia merkityksellisyyden tärkeydestä ihmisen onnellisuudelle ja tarpeellisuuden tunteelle on tässä selitetty selkeästi monenlaisten ihmiskohtaloiden tarinoiden kautta sekä avaamalla aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Ihminen tarvitsee elämälleen tarkoituksen, niin yksinkertaista ja selvää se on! Uutta saattaa sen sijaan olla se, että tuon tarkoituksen ei tarvitse olla maailmoja syleilevää hyväntekeväisyyttä (voi ollakin!) tai muuta itsensä uhraavaa työtä muiden hyväksi. Merkityksellisyyden tunteen voi saada pienistä askareista, yhteisöllisyydestä, luonnon kauneudesta. Tärkeät asiat ovat ulottuvillamme, ne pitää vain nähdä.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Neuleita, joulua ja vuoden kirjallinen huippu

Koska sitten lokakuun tällä sivulla ei ole näkynyt jälkeäkään mistään valmistuneesta käsityöstä, voisin nyt täyttää sitä aukkoa edes vähän.

Mm. tällaisia paloja olen neulonut tähän mennessä n. 30 kpl. Kyseessä on Novitan KAL Elämä on runo -peite. Ensimmäisen osan ohje ilmestyi lokakuun 3. päivänä ja sen jälkeen uusi ohje aina viikon välein. Kuvioita on seitsemän erilaista, kutakin on tarkoitus tehdä viisi kappaletta. Kokeilin itse tehdä alla vasemmalla olevan kuvion, mutta jäänee kokeiluksi, Sari Åströmin malleja parempia ei ole tarve edes yrittää. Perusvärityksenä on luonnonvalkoinen 7 veljestä pohjavärinä ja kuviovärinä Novitan Tähti/Otava 816. Osan paloista aion kuitenkin tehdä värit vaihtaen kuten kuvassa ylhäällä oikealla. Peiton koko ja kuvioiden määrä ja asettelu ovat vielä mietintäasteella. 

Vinkin näiden "maailman rumimpien sukkien" ohjeeseen sain työkaveri Pia-Lenalta. Ohje on Hipsulaisen Karuselli ja löytyy avoimelta Facebook-sivulta.
Yritin ensin aloittaa moniväristä kuviota (ks. sukat alla) mutta se meni turhan monimutkaiseksi. Siispä turvauduin valmiisen raitalankaan, Novitan 7 Veljestä Raita/Tori 884. Neuloin keskiosan kahdella pyöröpuikolla, mutta kärjen ja varren sukkapuikoilla.

Oudosta ulkonäöstä huolimatta sukat ovat kuitenkin erittäin hyvin jalkaan istuvat. 
Tyttäret saivat nämä lahjapaperiin käärittyinä.
Kai se vanhuus tai muu höperehtiminen on jo pitkällä, kun suurin osa jouluvalmisteluihin käyttämästäni ajasta kului tämän tonttumiljöön näpertämiseen. Askartelupakkaus osui silmiin joululahjaostoksilla ja sitäpä sitten tuli pari-kolme iltaa näprättyä. Kotitalousvälineet, kuten kaulin ja puukupit, jäivät vielä käyttöä vaille, kun en oikein keksinyt niille funktiota lumihangen keskellä. Erityisen ylpeä olen kranssista ja sanomalehdestä ;-)
Tänä jouluna toteutin vihdoin sen joka tammikuu lujasti tekemäni päätöksen, että seuraava joulukuuseni ei ole aito. Löysin HalpaHallin verkkokaupasta kunnollisen näköisen kuusen, joka osoittautui lujatekoiseksi ja tukevaksi, jaksoin tuskin kantaa sitä autoon. Vaikka oksat olivat vähän "silkkoa sisältä" - rungonpuoleiset havut olivat kevyttä hyvin muovisen näköistä muovia - niin uloimmat osat oksista ovat hyvinkin aidon näköiset. Kun ne saatiin leviteltyä muotoonsa ja koristeet lisättyä, oli joulupuu aivan täydellinen. Nautin joka kerta sen ohi kulkiessani ajatuksesta, että vettä ei tarvitse lisätä eikö kuunnella henkäyksestä alas rapisevia havuja (kuten aina pääsi käymään). 
Aivan pukinkonttiin eivät ehtineet nämä sukat tytöille, toinen pari valmistui uudenvuodenpäivänä. Malli Novitan, lanka siitä poiketen 7 Veljestä.


Ja sitten jouluajan lukemisiin!


Clare Macintosh: Anna minun olla
Haruki Murakami: Komtuurin surma
Pierre Lemaitre: Tulen varjot

Anna minun olla on tekijänsä kolmas dekkari ja varmaankin paras, en ainakaan muista jännittäneeni niin kovasti aikaisempien seurassa.

Sitten koko vuoden huipentuma, sanoinkuvaamattoman upea lukunautinto, Haruki Murakamin Komtuurin surma. Mietin monta kertaa lukemisen aikana, miksi nautin tekstistä niin kovasti. Noloa on, että en edelleenkään osaa selittää sitä. Tällaista vain on minulle täydellinen kirjallisuus. Ehkä teksti vie lukijan samaan outoon paikkaan missä kirjojen hahmotkin elävät, toden ja fantasian rajoille.
Minulla on edelleen lukematta pari vanhempaa Murakamin teosta enkä vieläkään halua niitä lukea. On hyvä tietää, että jotain hienoa on vielä odottamassa.

Myös Pierre Lemaitre on takuuvarma viihdyttäjä. Tässä ei varsinaisesti ollut kyseessä dekkari, mutta tapahtumat olivat kyllä niin runsaskäänteiset ja jännittävät, että kyllä tämäkin historiallinen romaani jännityksestä käy.