keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Ihana Kettunen

Markus Kajo: Tandem-kentauri, eli, Kettusen jo mones kirja

Ihanaa kun Kettunen on palannut! On niin mukava lukea tekstiä, joka on kirjoitettu vielä kierommalla ajattelutavalla ja huumorilla kuin itsellä ei.

Kerrassan herkullisia juoman-ulos-suusta-pärskäyttäviä kohtia oli useita. Eniten kuitenkin pidin pohdiskelusta 'Viettopaikka', jossa Kettunen peräänkuuluttaa myös löhöämistä harrastavalle runsaalle ihmisjoukolle paikkoja ja viettoja. Samaa mieltä!  Myös silmilleen lentävät hollantilaiset naurattivat kovasti ja monta kertaa, heh heh ...

Lisää Kettusta!

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Vanhaa ja uutta

 
Isabel Allende: Henkien talo
Tuire Malmstedt: Pimeä jää

Isabel Allenden Henkien talo -kirjaa aloittaessani tuli tunne, kuin olisi palannut Macondoon, Gabriel García Márquezin luomaan kylään. Allenden maailmassakin tapahtuu yliluonnollisia asioita jotka kuuluvat kuitenkin elämään luonnollisena osana. Hyvinkin realistista kuvausta ihmisiin kohdistuvista julmuuksista nämä eivät kuitenkaan pehmennä, kertomus järkyttää perin juurin. Naiset ovat tässä tarinassa kantavia voimia, heillä on vahvuus pitää elämä hallussaan ympäristön hulluudesta huolimatta.

Kotimainen esikoisdekkari Pimeä jää on jännittävä uutuus ja onneksi ensimmäinen osa ylikonstaapeli Isa Karaksesta kertovassa sarjassa, joten jatkoa on luvassa. Toinen osa Mykkä taivas on luvassa ensi syksynä - pitkä odotus! Kirjaa tuli puristettua käsissä rystyset yhä valkoisempana loppua kohti, jännitys oli todella kerätty hyvin eri juonilinjoista. Kirja tuli tietooni FB:n Dekkariryhmässä, jossa myös Tuire Malmstedt itse osallistui keskusteluun. Oli mukava käydä kiittämässä tekijää "henkilökohtaisesti" heti kirjan luettuani.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Sarja paranee edetessään

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema

Robert Glabraith'in (aka J. K. Rowling) neljäs Cormoran Strike -romaani on mielestäni paras tähänastisista. Osittain ehkä siksi, että aikaisempien osien lukemisesta viisastuneena painoin alusta asti mieleeni henkilöiden nimet ajatuksella - näin en myöhemmässä vaiheessa kompastunut henkilöpaljouteen. Asiaa auttoi varmasti myös se, että pystyin lukemaan kirjan viimeisen 2/3 yhtäjaksoisesti. Teksti on runsasta ja juoni mutkittelee asian edetessä, kunnes oikenee hengästyttävässä lopussa ratkaisuunsa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Laatupaketti


Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina : kypsyys - vanhuus (Napoli-sarja; neljäs osa)

Jonotus Anders-kirjastossa alkaen sijalta 75 kannatti, sillä Kari Hotakaisen kirja Kimi Räikkösestä on juuri niin hyvä kuin tekijän ja aiheen perusteella saattoi odottaakin. Luin suurimman osan kirjasta oman kirjastomme järjestämässä Hiljaiset illat -lukuillassa, jonka idea oli lukea hiljaa kaikessa rauhassa. No, tuskin pari naurunpurskahdusta taholtani kuitenkaan pilasi tunnelmaa. Hotakainen on juuri niin hyvä kuin aina ja Kimi erittäin mielenkiintoinen henkilö. Pitäisiköhän taas alkaa seurata formuloita? Hotakaista ainakin pitää lukea lisää.

Elena Ferranten kirjaakin jonotin jonkin aikaa aivan syystä, se on loistava päätös upealle sarjalle. Napolin väki tuli tutuiksi kuin perheenjäsenet ja eroaminen heistä tuntui surulliselta. Surullisia eroja sisältyi kirjaankin kyllin, niiltä ei voi elämässä välttyä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Lukekaa tämä!


Hans Rosling: Faktojen maailma : asiat ovat paremmin kuin luulet 

Tämä kirja on valtavan innostava, se avaa aivan uusia näkökulmia uutisten ja maailman tapahtumien tulkitsemiseen. Olen jo mainostanut tätä joka tilanteessa ja teen sen taas: jokaisen pitäisi lukea tämä kirja. Asiat eivät välttämättä ole sitä miltä näyttävät, kaikki riippuu siitä, miten katsoo ja mihin vertaa.

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Erinomaista kirjallisuutta


Tommi Kinnunen: Pintti

Tästä kirjasta voin sanoa ainoastaan, että se on hyvä. Kolmen sisaruksen tarinat kertovan kirjan lukeminen oli jaettava kolmeen iltaan, ettei hyvä loppuisi liian pian. Ei haitannut sekään, että ympäristönä lasitehdas ja aiheena sen työvaiheet oli aivan outo: kyse oli kuitenkin ihmisistä ja elämästä.

tiistai 16. lokakuuta 2018

100 + 3 kirjaa

Ken Mogi: Löydä oma ikigai - Japainen tie elämän voimaan
Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa
Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi
Héctor García (Kirai) & Francesc Miralles: Ikigai - Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain
Hämmästyin kyllä itsekin, kun huomasin etten ollut syyskuussa lukenut kuin yhden kirjan. Ei se oikein vieläkään suju, kaikki muu tuntuu vievän ajan. Tässä kuitenkin muutama luettu.

Ikigai oli nimenä kahdella kirjalla, mutta pääasiassa ikigaita käsitteli Ken Mogin kirja, toinen kertoi enemmän yleisesti japanilaisten pitkäikäisyyden syista, niistä yhtenä ikigai. Se tarkoittaa jotenkin elämän tarkoituksen löytymistä. Pidin Mogin kirjasta ehkä enemmän, se on itsessään kaunis kirja. Toisaalta taas Garcían kirjassa kerrottiin monesta mielenkiintoisesta menetelmästä, joita japanilaiset harjoittavat pitkän iän ja terveyden saavuttamiseksi.

Ja jälleen sain palata nuoren Flavia de Lucen seuraan, tällä kertaa hänen lomamatkalleen. Se ei tietenkään ole tylsä eikä edes rauhallinen, murhat ovat keskiössä jälleen. Flavia on saanut yllättäen aktiivisen ja mieluisa liittolaisen aivan läheltä, kun perheen palvelija ja edesmenneen isän läheinen ystävä Dogger ryhtyy ratkomaan mysteereitä Flavian kanssa. Doggerissa on jotain samaa kuin Jeevesissä, ainakin hienostunut käytös ja hämmästyttävä tietomäärä. Jään odottamaan jatkoa tämän kaksikon yhteistyölle.

Pienenä välipalana luin 100 klassikkoa tunnissa, pikku kirjasen jossa Vesa Sisättö oli kiteyttänyt mielestään olennaisen sadan klassikkoteoksen sisällöstä yhdelle sivulle otsikkojen Mitä - Knoppi - Tuomio alle. Tässä esimerkki omasta Top 1 -kirjasta:

Lahjasukat

Mukavan työkaverin työpisteen vaihtuessa kävimme joukolla tupaantuliaisissa uusissa tiloissa. Tuliaisiksi suunnittelimme mm. villasukkia, koska saaja niissä viihtyy. Pienten virheiden saattelemana ehdin kiireesti parissa illassa saada valmiiksi nämä Novitan syksylehdessä olleet sukat. Lanka vaihtui Nallesta 7 veljekseen, sain siitä vähän nopeushyötyä.

tiistai 25. syyskuuta 2018

Lukublokin loppu

Jari Tervo: Aamen

Jossain vaiheessa puolentoista kuukauden lukublokkia tartuin kuitenkin tähän uutuuteen, koska tiesin sen olevan hyvä. Tartuin ja jätin siihen, lukeminen ei maistunut. Sitten viimein aloitin ja luin melkein loppuun ja siihen jäi. Syynä ei ollut kirja - päinvaistoin, voisin lukea sen heti uudelleen, ellei kirjastossa olisi jonoa sitä odottamassa! Joskus vain ei maistu, ei edes paras.

Eilen kuitenkin tartuin kirjaan uudelleen ja harmittelin, miksi olinkaan sen jättänyt. Luin sen saman tien loppuun enkä aloittanut uudestaan, vaikka mieli teki. Loistava kirja.

Kannesta en pidä, vaikka se on kirjansa näköinen. Visuaalinen hyvä on minulle ilmeisesti erilainen kuin kirjallinen hyvä.

Ikääntymiseen liittyy ikäviä asioita (ikä - ikävä? mitähän etymologi tästä sanoisi?). Vaikka en ole vielä vanhus enkä edes eläkkeellä, ei tässäkään vaiheessa elämää enää oikein voi edes itselleen uskottavasti luvata, että tämän luen vielä uudestaan. Tämä jos mikä sen ansaitsisi, varmasti paljon jäi  huomaamatta tässä runsaudessa. Kuitenkin lukemattomia kirjoja on niin paljon, että uudelleen lukemisen ylellisyyteen ei enää tunnu olevan varaa. On se Sadan vuoden yksinäisyyskin vielä toisen kerran lukematta. Laitettakoon järjestykseen, jos siihen ryhdyn: SVY ensin ja Aamen sitten.

maanantai 13. elokuuta 2018

Varovainen laskeutuminen käsityökauteen


Tytär tarvitsi puhelimelleen suojan laukussa käytettäväksi. Olen näitä tehnyt eri kuviolla itselleni ja nyt löysin sopivan kuvion Pinterestin kautta Ravelrysta. Neuleessa kuvio menisi suoraan, renkaana virkatussa kuvio kiertää kovasti oikealle, mutta kyllä ne nyt juuri kissoiksi erottaa.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kahdenlaista jännitystä ja sunnuntaipaketti 10-14


09.08. Jens Henrik Jensen: Hirtetyt koirat  (Oxen-sarja)
11.08. Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat - Themis-kansioiden toinen kirja

 
Jens Henrik Jensen on uusi tuttavuus. Tämä kirja aloittaa entisestä sotilaasta Niels Oxenista kertovan sarjan, ja onhan ne muutkin osat luettava.

Heräilevät jumalat on toinen osa Themis-sarjasta ja pidin siitä enemmän kuin ensimmäisestä. Ehkä aluksi oudolta tuntunut haastattelujen kautta tehty tarina oli nyt helpompilukuinen ja olivathan tapahtumatkin toki kovin vaikuttavia.

12.08. Jarkko Vehniäinen, Vesa Anttonen: Kamala Luonto - Kamalasutra
12.08. Jarkko Vehniäinen: Kamala Luonto - Sunnuntaijengi
12.08. Jarkko Vehniäinen: Kamala Luonto - Sunnuntaikävelyllä
12.08. Jarkko Vehniäinen, Vesa Anttonen: Kamala Luonto - Pieruterapia
12.08. Jarkko Vehniäinen: Kamala Luonto - Karhunvatukoita

Sunnuntain ratoksi valikoitu tällainen satunnainen otos Jarkko Vehniäisen Kamala luonto -sarjakuvakirjoista. Hulluja eläimiä kaikki tyynni, mutta ei se ihmispirukaan viisas ole. Tästä huolimatta kirjoissa sitä viisautta kuitenkin on paljon - ja pieruja.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Viimeisen lomaviikon luetut



Paul Auster: Talvipäiväkirja 

  • Uuteen kirjailijaan oli mukava tutustua omaelämäkerrallisessa teoksessa, josta kävivät ilmi mm. Austerin asuinpaikat tähän mennessä ja satunnaisia kohtauksia hänen elämästään. Häneltä luen varmasti lisää.

J.K. Rowling: Paikka vapaana 

  • Olin jo keskeyttää lukemisen alkuunsa, olihan tämä kirja aivan muuta kuin Rowlingilta on tottunut lukemaan. Ei Tylypahkaa eikä etsivätoimistoa vaan perusenglantilaisen pikkukaupunkin valtuusto- ja ihmissuhdekiemuroita. Aika nopeasti kirja kuitenkin alkoi kiinnostaa, hyvä kertoja on hyvä tyylistä riippumatta. Kirja oli kuin Emmerdale ilman pubia tai Midsomerin murhat ilman murhia - ilkeyttä ja kiusantekoa kyllä riitti.

Friedrich Dürrenmatt: Lupaus - Rikosromaanin sielunmessu 



  • Erikoinen, 1958 kirjoitettu rikoskertomus tarjoaa surullisen tarinan lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Aihetta oli käsitelty hyvin hienovaraisesti, sillä ei mässäilty. Tekijäkin löytyi lopulta, vaikka hieman poikkeavalla tavalla.
  

Esko Valtaoja: Maailmanloppu peruttu 

  • Lisää Valtaojan eri lehdissä julkaistuja mukavia kolumneja milloin mistäkin asiasta, aivan pienistä avaruuden äärettömyyteen.

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton 

  • Tämä oli pieni mutta koskettava kertomus äidistä ja tyttärestä, tosi nopealukuinen, tiivis pakkaus. 

Jussi Adler-Olsen: Selfiet

  • Adler-Olsenin uusin kietoi yhdeksi vyyhdeksi niin monta juonensäiettä että välillä piti oikein hiljentää, jotta olisi pysynyt kärryillä. Osasto Q:n laatu pysyy hyvänä.

Mariana Alcoforado: Sisar Marianan rakkauskirjeet

Kirjassa on viisi onnettomasti rakastuneen nunnan rakkauskirjettä 1600-luvulta. Mahdollista on myös, että kyseessä on fiktiivinen tarina. 

Olihan tämä kaunista, tunteellista ja intohimoista, eivät korvaa WhatsApp-viestit tällaista kirjeenvaihtoa. Silti en oikein päässyt tunnelmaan, lienenkö kyynistynyt.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Lomalla

Ken Follett: Ikuisuuden ääri - Vuosisata-trilogia III osa

Kolmas osa upeasta sarjasta, Follett kertoo historian tavallisten ihmisten näkökulmasta.









John Milton: Kadotettu paratiisi 


Vuonna  1667 kirjoitettu eeppinen runoelma esiintyy sen verran usein mainintoina muissa kirjoissa, että uteliaisuus lopulta voitti. Mitään näin varhain kirjoitettua en ole tainnut ennen lukeakaan, ehkä jotain antiikin ajattelijoita sentään.

Runoelma kertoo paitsi syntymäajastaan myös paljon ihmisestä, joka on aina ollut sama. Kun ajatusmaailma on tuolloin ollut tällainen, ei ole ihme että naiset ovat joutuneet taístelemaan asemaansa parantaakseen. Paljon on tehty, mutta jossain eletään vieläkin näiden uskomattomien käsitysten mukaan.



P. G. Wodehouse: Parahin Jeeves; Kiitos, Jeeves; Kernaasti, Jeeves

Niin hömppää kuin näiden kirjojen sisältö onkin, on kieli vastaavasti niin nerokasta, että kolmekin opusta meni kevyesti peräkkäin. Pidin välillä puhelimessa auki vastaavaa teosta alkuperäiskielellä, jotta saatoin vilkaista millainen on alkuperäinen ilmaisu ollut. Verratonta hyvänmielen kirjallisuutta!

William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho, osat I-II

Muistan vielä kun n. 12-vuotiaana tutkin näitä kirjoja Ullavan kirjastossa, muistan senkin että ne olivat hieman pääni yläpuolella hyllyssä, jouduin kurottamaan saadakseni paksut kirjat käsiini. En silloin kuitenkaan lukenut niitä, kesti vuosikymmeniä toteuttaa ajatus. Luin kuitenkin painokset vuosilta 1962 ja 1963 vaikka uudempiakin olisi ollut, halusin lukea juuri ne samat kirjat.

Tuo kertoo että aihepiiri on kiehtonut minua aina, niin kammottava kuin se onkin.  Amerikkalaisen toimittajan kertomus perustuu tiukasti alkuperäisiin asiakirjoihin ja osin jopa omiin kokemuksiin, toimittajana hän oli paikalla kun historiaa tehtiin, tapasi tunnettuja henkilöitä ja oli esim. usein kuulemassa Hitlerin puheita.

Historia on tuttu, mutta jotkin yksityiskohdat pysähdyttivät taas miettimään ihmisyyttä ja sen katoamista. Historia myös toistuu - silloisten vallanpitäjien mukaan lehdistö valehteli ja hankaloitti sillä tavoin asioiden etenemistä toivotulla tavalla.

Kirjoissa ei onneksi ollut kansikuvaa - selkämyksissä olleet hakaristit olivat aivan tarpeeksi.

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä; Eläinten salattu elämä 

Metsänhoitaja Wohlleben on kirjoittanut jo ainakin kolme näitä luonnon harvemmin käsitellyistä ominaisuuksista kertovia kirjoja. Puiden osalta hän on varmasti asiantuntija ja hoitaa työkseen metsiä näiden ajatusten ohjaamana. Eläimistä kerrottaessa käsittely oli enemmän mutu-luokkaa, kirjoittaja kertoo omien kotieläintensä käyttäytymisesta ja vetää johtopäätöksiä muihinkin eläimiin. Viihdyttävää ja mukavaa luettavaa joka tapauksessa, rakkaus luontoon käy ilmi läpi koko tekstin.

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat 

Tanskalainen Kim Leine on tehnyt minuun suuren vaikutuksen, hän on loistava kertoja. Tämä kirja kertoo norjalaisen papin elämästä 1700-1800 -lukujen taitteessa. Hän lähtee lähetyssaarnaajaksi Grönlantiin, villien pariin. Jälleen historiallista ja niin kovin mielenkiintoista!

Dolores Redondo: Tämän kaiken minä annan sinulle

Olen lukenut Redondon muutkin suomennetut kirjat, vaikka ne eivät mielestäni mitenkään erikoisen hyviä olekaan. Plussana oudompi ympäristö ja kulttuuri, espanjalaisia kirjoja ei tule muuten juuri luettua. Tämä oli lukemistani ehkä paras.

P.S. Joskus tulee ikävä Vuodatus.net:in helpompaa muokkausta, Blogger saattaa päättää kesken sivua, että enää ei kuvia ja tekstejä voi sijoittaa reunaan. Ärsyttävää, enkä ole vielä löytänyt siihen ratkaisua.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Verraton viikonloppu (sunnuntaikirja 9)



Fred Vargas: Kalmankuoriaiset
Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa
Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja : Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa viisi

Kun saa tällaisen lukupaketin käsiinsä ennen viikonloppua, ei vapaa-ajan ongelmia tule. Vielä kun sattui kaunis kesäinen sää, sunnuntaina jopa aivan ylimaallisen ihana, eivät olosuhteet tällaisten helmien lukemiselle paljon parane.

Fred Vargasin uutuus on aina odotettu tapaus ja tälläkin kertaa jaoin sen lukemisen kolmelle päivälle vain jotta ei olisi tarvinnut luopua siitä liian pian. Vargasilla on niin mainioita kielikuvia, että niitä maistelee mielellään rauhassa. Kalmankuoriaiset täytti jälleen odotukset hyvinkin, kaikki elementit ovat kohdillaan, henkilöt ja tapahtumat hyvällä tavalla outoja kuten aina.

Yritin lukea tätä Nesserin trilleriä jo alkuperäiskielellä, koska sitä kovasti minulle kehuttiin, mutta ei se vain maistunut sillä tavalla hyvältä. Suomeksi sen sijaan maistui kyllä, outo ja yllättävä oli tämäkin lukukokemus kuten Nesseriltä aina.

Hämeen-Anttilan dekkarisarja vain paranee edetessään, tämä oli ehkä kaikkein paras tähän mennessä. Todella viihdyttävää ja jännittävää tarinaa täydennettynä tarkalla ajankuvalla, herkkua!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Sunnuntaikirja 7 ja - hups! - 8


Pasi Klemettinen: Karjalan räyhähenget
Pierre Lemaitre: Verihäät

Kiinnostuin kovasti kuultuani että Pasi Klemettinen (entinen musiikkilukiolainen muuten) on kirjoittanut kirjan suomalaisesta poltergeist-ilmiöstä. Lapsuudessan varmaankin eniten lukemani kirja oli samansisältöinen Lauri Simonsuuren Kansa tarinoi, joka hämmensi ja pelotti nuoren lukijan mieltä kovasti. Vielä aikuisenakin jos ajan autolla yksin kirkkaalla täysikuulla, muistuvat mieleen sanat: "Kuu paistaa heliästi, kuollut ajaa keviästi, etkös kultani pelkää?"  
Klemettisen kirja perustuu samoin perimätietoon ja kansantarinoihin yliluonnollisista tapahtumista, mutta siinä keskitytään räyhähenkiin, jotka aiheuttivat kaikenlaista häiriötä ja vahinkoa taloissa, joihin asettuivat. 
Tällaiset tarinat ovat edelleen arvokkaita, varsinainen aarreaitta myös nykyihmiselle. Ei ole sittenkään niin kovin kauan siitä, kun aivan eri asiat hallitsivat ihmisten arkista elämää ja henkimaailma kuului siihen olennaisesti.

Olin ajatellut tuon Pasin kirjan sunnuntaikirjakseni, mutta päätinpä sen luettuani tarttua päivän päätteeksi vielä uuteen Lemaitreen. Virheeksi sitä ei voi sanoa, mutta niinhän siinä kävi, että kädestäni sen laskin vasta viimeisen sivun luettuani. Lemaitren kirjoilla on sellainen ominaisuus. 
Verihäiden juonikuvio on suorastaan nerokas! Aluksi ahdistuu itsekin Sophien epätoivoisesta tilanteesta, mutta vähänpä lukija siinä vaiheessa tietää, kuinka pahoissa ongelmissa hän kaiken kaikkiaan onkaan. Onneksi hän on vahva ja lujatahtoinen nainen. 
Näissä Lemaitren kirjoissa on vain juuri tuo huono puoli: lukemisnautinto jää väkisin lyhyeksi, kun on ahmittava kirja aina kerralla.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Historiaa ja pieni pettymys


Pauliina Rauhala: Synninkantajat
Ken Follett: Maailman talvi

En ole ainoa, joka on innokkaasti odottanut Taivaslaulun seuraajaa Pauliina Rauhalalta, ainakin Andersin lainauslistalla oli vielä 143 jonottajaa, kun palautin omani. Harmillista on se, että ainakaan minun kohdallani tämä teos ei läheskään täyttänyt odotuksia. Esikoiskirjan kaunis kieli ja runollinen ilmaisu olivat tässä nousseet yhä suurempaan merkitykseen niin, että se ajoittain sumensi tapahtumat. Osa tekstistä tuntui olevan täysin irrallaan kokonaisuudesta, näin esim. Aurooran kuvaukset. Erään hahmon tapa verrata kaikkia ihmisiä, eritoten naisia, lintuihin, pelkästään ärsytti vaikka tarkoituksena ilmeisesti oli kuvata henkilön läheistä suhdetta luontoon. Noin kaksi kolmannesta vaivoin luettuani olin valmis keskeyttämään, mutta kun se on niin hankalaa, jatkoin sinnikkäästi loppuun. Se olikin kirjan paras osuus, vaikka tapahtumat kuvattiin edelleen kovin hämärästi. Kaunokirjallisuuttahan tämä on, mutta voiko "kaunoa" olla liikaa tarinan kustannuksella?

Toinen osa Ken Follettin vuosisatatrilogiasta jatkoi ensimmäisestä osasta tuttujen sukujen elämän kuvausta toisen maailmansodan aikana Amerikassa, Englannissa, Saksassa ja Venäjällä. Historiallisten tapahtumien kuvaus vei tässä ehkä isomman roolin kuin ensimmäisessä osassa, jossa kuvattiin enemmän henkilöiden elämää. Kuitenkin mielenkiinto niihinkin säilyi maailmanpoliittisten tapahtumien pyörteissä.

tiistai 29. toukokuuta 2018

Sunnuntaikirja 6


Shirley Jackson:
Linna on aina ollut kotimme

Harmillista, että näin hieno kirja on saanut meillä näin mitäänsanomattomat kannet. Esimerkiksi oheinen englanninkielisen kappaleen kansi sopii tunnelmaan paljon paremmin.

Kirja on goottilaisen kirjallisuuden klassikko vuodelta 1962,  suomennettu vasta nyt. En ole ilmeisesti sattunut lukemaan tätä genreä juurikaan, mutta taisin löytää juuri uuden kiinnostuksen kohteen. Hieno kirja!

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Ihmisten ja luonnon verkostot

Kim Leine: Kuilu
Peter Wohlleben: Luonnon salainen verkosto - Kasvi- ja eläinmaailman ihmeelliset yhteydet

Kuilu on aika lailla täydellinen romaani. Se ei ole hauska vaan vakava, ei iloinen vaan synkkä, se ei kuvaa fantasiaa vaan todellista elämää. Sota ja taistelut kuuluvat siihen, toki myös rakkaus ja perhe. Pysyvää on kuitenkin vain muutos ja ikääntyminen. Kirja vaati lukemaan itsensä niin nopeasti kuin mahdollista, se on loistavasti kirjoitettu. Leinen toinen suomennettu romaani on jo varauksessa.

Olen lukenut useampia luontoa ja erityisesti metsää käsittelevää kirjaa viime aikoina. Luulin lukeneeni myös Wehllebenin ensimmäisen, Puiden salattu elämä. Osoittautui kuitenkin, että tämä kirja luonnon verkostoista oli ensimmäinen häneltä lukemani teos. Kaksi muuta odottaa nyt lukemista. Tämän luettuaan ei voi muuta kuin vahvistaa omaa käsitystään siitä, että maailmassa ei ole mitään niin ihmeellistä kuin luonto. Kunpa antaisimme sen olla oma itsensä, se on jo suunnitellut kaiken täydellisesti toimivaksi eikä siellä ole mitään turhaa..

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Sunnuntaikirja 5


Kimmo Ohtonen: Ikimaa - Soturin tie

Ohtonen on toteuttanut haaveensa ja aloittanut fantasiatrilogian. Sen ensimmäinen osa lupaa jatkoakin ajatellen paljon. Vaikka jännitystä riitti alusta loppuun, luotiin tässä vasta lähtötilanne ja seikkailu on vasta alkamassa. Taitaa olla ensimmäinen lukemani kotimainen fantasiakirja eikä häpeä yhtään omassa lajissaan. Kirjoittajalla on hallussaan taito sekä tietokirjoihin että fiktioon.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Aurinkoinen kesälaukku

Viimekesäisellä vierailulla Kauhavan Lankavalla hankin keltaista ja luonnonvalkoista Liina-kalalankaa, laukun pohjan ja olkahihnat. Malli muhi päässä pitkään, innoittajana olivat Molla Millsin kirjat ja Virkkuri 2:sta sitten löytyi tämä Pohjanmaa-kuosi.

18-säikeiselle langalle suositeltiin koukkua nro 2,5, mutta koska minulla ei sattunut olemaan sen kokoista Clover-koukkua, otin käyttöön numeron 3, joka mielestäni oli hyvin sopiva tähän työhön.

Virkkasin verkkovirkkauksella sisälle kummallekin puolen taskun. Käytännössä sitten näkee, tarvitsevatko taskut jonkinlaisen kiinnittimen tai ompeleen keskelle.

Aloitin työn virkkaamalla kiinteät silmukat pohjassa valmiina oleviin reikiin ja jokaiseen väliin kaksi ketjusilmukkaa, muutamaan kolme jotta sain silmukkamääräksi kuvion vaatiman 22:lla jaollisen luvun. 

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Hurja tonttutrilleri ja sunnuntaikirjat 3-4

  
Antti Leikas: Tonttu - Matka pimeyteen
Markus Hotakainen: Neroja vai mielipuolia
Karin Erlandsson: Saarretut

Antti Leikaksen Tonttu on riemastuttavan erilainen ja hauska jännityskirja. Tontut Koponen, Henkka ja Silmä ovat hellyttäviä hahmoja ja heillä on hämmästyttäviä kykyjä, puhumattakaan Raskolnikovista. Entä kukapa olisi arvannut, kuinka outoja intressejä kustantamoilla onkaan?

Tässä tapauksessa kysymykseen Neroja vai mielipuolia voi kirjan luettuaan huoletta vastata "sekä että",  niin värikkäitä tiedemiehiä viidensadan vuoden ajalta Hotakainen on löytänyt esiteltäväksi. Jokainen heistä on ollut varmasti nero ja edellä aikaansa, mitä siitä jos löytyykin luonteen omituisuuksia - niitä on monella aivan ilman nerouttakin. Mielenkiintoisia ja yllättäviä tarinoita kaikki.

Luulin tietysti lukevani ruotsalaista kirjailijaa, kunnes tapahtumien paikkakunta ilmenikin olevan ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Tämä Saarretut on itsenäinen jatko aiemmin ilmestyneeseen kirjaan Kuolonkielot, jota en ole lukenut, mutta ehkä kannattaisi. Vaikka tapahtumia ei ole paljon, tarina etenee eri henkilöiden mukana jännittävästi loppuun asti.