torstai 8. joulukuuta 2016

Miten olla hyvä

C. Scott Littleton (toim.): Idän uskonnot
Nick Hornby: How To Be Good

Vasta kuvaa ottaessani tajusin, että peräkkäin lukemani ja kuuntelemani teokset käsittelivät molemmat tavallaan samaa aihetta: kuinka tulla hyväksi ihmiseksi. Idän uskonnot kertovat viidestä itämaisesta uskonnosta ja filosofiasta, joiden takana on vuosituhantinen historia, Nick Hornby lähestyy asiaa yhden perheen näkökulmasta.

Kukaan ei voi olla täydellisen hyvä, eikä kaikissa uskonnoissakaan sellaista ihmiseltä vaadita. Ymmärretään, että ihmisessä on erilaisia puolia eikä huonojakaan voida unohtaa. Hornbyn viesti on lähinnä kohtuullisuus. Pienetkin asiat voivat olla hyviä tekoja, ei tarvitse muuttaa kaikkea eikä koko maailmaa.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Kunnon romaani

Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Harkitsin omaa pisteytystäni LibraryThing:ssä tälle kirjalle pitkään. Koska saman kirjailijan Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli saanut minulta 4,5 pistettä, mielestäni oikea pistemäärä tälle olisi ollut 4,75. Miksei viisikin, mutta se on varattu niille kirjoille, joiden kannet suljettuaan tuntuu, että maailma on parantunut vähän. Tämän kannet suljettuani huokaisin kyllä vähän, ihan vain kirjan hyvyydestä johtuen.

Joka tapauksessa tämä lukukokemus oli siis erittäin hyvä. Tietenkin koko ajan halusi tietää, mikä tuo kauhea tragedia oli ollut ja kiirehti lukemaan siihen johtaneista tapahtumista, mutta kaikki se johdattelu oli niin mielenkiintoista, että kirjan laskeminen kädestä yön ajaksi oli vaikeaa. Tämä kirja on täydellinen esim. joulukirjaksi, luettavaksi silloin kun sen voi tehdä yhtäjaksoisesti seuraavan aamun ylösnoususta huolehtimatta.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Kauhean hyvä Lemaitre

Pierre Lemaitre: Camille

Kun sanon 'kauhean hyvä' tästä kirjasta, paino on molemmilla sanoilla. Paikoin tapahtumat ovat sellaisia, että voi lukea vain puolella silmällä, yrittäen hyppiä yksityiskohtaisten väkivaltakuvausten yli. Onneksi nämä kuvaukset muodostavat vain pienen osan tarinasta ja loppu on sitten sitä hyvää, eli yllättävää juonta ja jännityksen tihentymistä.

Varasin juuri kirjastojen hankinnassa olevan seuraavan Verhoeven-sarjan kirjan Rosie, joka ilmestyy tammikuussa. Tätä sarjaa on suomennettu mielivaltaisessa järjestyksessä, Rosie lienee alkuperäiseltä nimeltään Rosy & John, joka on järjestyksessä viides sarjassa. Näin ollen sarjan kolmanneksi ilmestynyt Les Grands Moyens jää edelleen kääntämättä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Laidasta laitaan

Timothy Snyder: Musta maa: Holokausti: Tapahtumat, opetukset
Ruth Rendell: No More Dying Then -äänikirja
Agatha Christie: Crooked House -äänikirja
David Foster Wallace:  Kummatukkainen tyttö

Timothy Snyderin teos sopii tähän aikaan ja hetkeen pelottavan hyvin. Kuvaus holokaustiin johtaneista ajatuksista, ideologioista ja tapahtumista on kuin kertomusta tämän ajan maailmasta. Nyt olisi jo korkea aika herätä, ennen kuin kaikki tämä tapahtuu uudestaan. Kirja tarjoaa yllättävääkin tietoa toisen maailmansodan ajalta, mm. sen, että juutalaisille turvallisin paikka sodan aikana oli Saksa, murhatuista juutalaisista vain hyvin pieni prosentti oli saksalaisia. Lisäksi murhaajina toimivat myös suurelta osin muut kuin saksalaiset, vaikka nämä toimillaan saivatkin aikaan tähän tarvittavat olosuhteet eri puolilla Eurooppaa sotaa käyvissä ja valloitetuissa maissa. 

Englanninkielisten äänikirjojen valikoima Kaustisen kirjastossa ei ollut kovin hyvä, tässä pari esimerkkiä kuunnteltuna. Lisää olen tilannut muista kirjastoista. Christien kirjan olen joskus myös lukenut, muistin jopa syyllisenkin, mutta se ei tässä haitannut. Rendelliä en varmaankaan ole lukenut, mutta todennäköisesti katsonut tv-sarjassa.

Nähtyäni David Foster Wallacen kirjan nimen, halusin lukea sen. Nimi sinänsä on suomentajan neronleimaus, alkuperäinen nimi Girl With Curious Hair ei sellaisenaan olisi kiinnittänyt huomiota. Novellit ovat keskenään erilaisia, mutta kaikkia yhdistää hämmentävän upea tyyli, jossa kääntäjällä on todella ollut tekemistä. Hän onkin tällä kirjalla ehdolla jonkin kääntäjäpalkinnon saajaksi, toivon sen osuvan hänelle, vaikka muita kilpailijoita en tunnekaan. Upea kirja, joka teki sen mikä kirjan kuuluu - imaisi lukijan sisään outoihin tarinoihinsa.

* * * * *
Alla eräs valokuvauskurssilla syntynyt kuva. Aiheena oli kuvan "maalaaminen" valolla. Innostuin aiheesta kun kohteeksi sattui noinkin kaunis rumpuasetelma ja kuvasta tuli mielestäni tosi onnistunut.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Äänikirjakokeilu

John Taylor; Benedict Cumberbatch reads Sherlock Holmes' Rediscovered Railway Mysteries & Other Stories - 2 CD

Jostain syystä olen sinnikkäästi jättänyt tutustumatta äänikirjoihin. Kuvittelen ehkä, että kuunneltu kirja ei ole luettu kirja, tai että kokemus muuten on vajavainen. Siksipä olen lukenut kirjat kirjoina - tähän asti.
Ensimmäisenä kokeiluun pääsi BBC:n tallenne uusista Sherlock Holmes -tarinoista. Se, että lukijana on Benedict Cumberbatch, ei suinkaan nostanut kynnystä levyjen lainaamiseen. Hän on kyllä loistava lukija ja huomasin pelänneeni turhaan, etten pysty seuraamaan tekstiä tarpeeksi hyvin. Neulominen samalla sujui mainiosti. Koskapa TV:ssä ei nyt juuri ole mitään erityistä seurattavaa, saatan jatkossa hyvinkin käyttää osan TV:n katseluun käyttämästäni ajasta äänikirjoihin.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Erlend Loe: Niin loppuu maailma - sellaisena kuin me sen tunnemme
Stephen King: Mersumies

Jotkut kirjat pitää lukea tarkkaan sana sanalta, keskittyen, eikä niitä jaksa lukea kovin kauan yhtäjaksoisesti. Sitten on kirjoja, kuten nämä kaksi, joiden lukeminen sujuu aivan itsestään kunhan vain ensin avaa kannen. Ilman fyysisiä tarpeita ei näitä laskisi mielellään käsistään ennen kuin tarina päättyy.

Erlend Loen aikaisemmasta romaanista tuttu Doppler päättää lopettaa muutaman vuoden kestäneen metsäretkensä ja palata takaisin perheensä luo, mutta onhan selvää, ettei sellainen aivan ongelmitta suju. Ja kun ollaan Loen maailmassa, ongelmatkin ovat perin kummallisia.

Joitakin aikoja sitten, olisikohan ollut Duma Key:n jälkeen, päätin, että minun ei tarvitse enää lukea enempää Stephen Kingin kirjoja, se laji oli tullut jo tarpeeksi tutuksi eikä yliluonnollisuus tuntunut enää kiinnostavalta. Nyt kuitenkin ilmestyi tämä Mersumies, jossa ei ole ensimmäistäkään yliluonnollista elementtiä. Kyseessä on tyypillinen dekkari ja on kuin King ei ikinä mitään muuta tyylilajia olisi harrastanutkaan. Kyseessä on onneksi trilogian ensimmäinen osa, joten eläköityneen poliisin Bill Hodgesin tulemme tapaamaan vielä ainakin kahdessa teoksessa.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Huikee fiktiota ja vielä huikeampaa faktaa

Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat 
Hyun Hee Kim: Sieluni kyyneleet

Hannu Rajaniemen novellit osoittautuivat todella jännittäviksi. Tapahtumat sijoittuivat milloin avaruuteen, milloin yksinäiseen korpeen tai meren rannalle, mutta olivat aina yhtä ennalta-arvaamattomia ja outoja.

Hyun Hee Kimin tarinakin olisi ollut helpompi lukea, jos olisi tiennyt lukevansa fiktiota, mutta valitettavasti tapahtumat ovat tosia. Nuorta naista aivopestiin järjestelmällisesti koko hänen elämänsä ajan ja koulutettiin agentiksi toimimaan Pohjois-Korean ja sen johtajan puolesta. Seurauksena oli 115 ihmisen hengen vaatinut terrori-isku. Tarina auttaa hieman ymmärtämään, kuinka Pohjois-Korean kaltainen valtio on yleensä mahdollinen, mutta yhtään vähemmän pelottavaksi se ei asiaa tee.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Lukematta jäi

Barbery, Muriel: Haltiaelämää

Olin tosi iloinen, kun kuulin että Muriel Barberylta on tulossa uusi suomennos ja sain sen luettavakseni tuoreeltaan. Parina, kolmena päivänä tartuin kirjaan päättäen, että nyt kyllä pääsen läpi nuo vähäiset 270 sivua. Mutta ei. Olin sinnikäs, vaikka lukeminen oli alusta asti vaikeaa. Siinä vaiheessa kun olin lukenut n. 220 sivua, tuntuivat loput 50 kuitenkin jo niin mahdottomalta ja ylivoimaiselta urakalta, suorastaan tuskalliselta tehtävältä, että tein ratkaisun ja lopetin lukemisen siihen.

Minun on hyvin vaikea jättää kirjan lukeminen kesken, ja välillä se ärsyttää itseäkin, kun käytän tuon jääräpäisen asenteen vuoksi aikaani aivan turhaan. Näin ollen keskeyttämäni kirjan on oltava todella poikkeuksellinen. Tässä kirjassa oli pitsimäistä kieltä, kiekuraista ja kaunistakin, mutta täysin irtonaista, käsittämätöntä. Jonkinlainen tapahtumien kulku oli selvillä siinä vaiheessa kun lopetin, mutta vaikka silloin oli "tilanne päällä" en todellakaan jaksanut olla kiinnostunut jatkosta - saati tälle kirjalle luvassa olevasta jatko-osasta! Henkilöt jäivät vieraiksi, heidän kohtalonsa ei jää vaivaamaan mieltä.

Barberyn Siilin eleganssi pysyköön mielessäni ihanana, unohtumattomana lukuelämyksenä, mutta tämä unohtui jo.

torstai 13. lokakuuta 2016

Koukuttavaa jännitystä

Lemaitre, Pierre: Alex

Tämä Lemaitre osaa kyllä punoa juonen! Eikä se sisällä vain yhtä koukkua, vaan muuttuu edetessään aivan toiseksi, kunnes kääntyy päälaelleen - ja taas uudestaan. Upeaa ja nerokasta lukijan hemmottelua.

Aihepiiriltään kirja ei toki kuitenkaan ole kevyt vaan hyvinkin synkkä, jopa ahdistava. Välillä jopa tuntuu että ei halua tietää enää yhtään enempää, aivan kuin lukijana olisi tirkistelemässä henkilöiden kärsimyksiä. Vaikka muistuttaa itseään, että kyseessä on fiktio, miettii sittenkin mitä kaikkea pahuutta maailmaan mahtuukaan.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että ranskalaiset dekkarit ne vasta loistavia ovat ja erinomainen vastine pohjoismaiselle dekkariherruudelle. Aikaisemmin ajattelin että Fred Vargas on se paras, mutta nyt myös Lemaitre kilpailee siitä tilasta.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kvanttivaras-trilogian päätös

Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli

Enpä voi sanoa tulleeni edelleenkään juuri "hullua hurskaammaksi" luettuani tämän viimeisen osan Rajaniemen mestarivaras Jean Le Flambeurista kertovasta trilogiasta, mutta hauska se oli lukea! Tämän huimempaa mielikuvituksen lentoa en ole tainnut aikaisemmin lukea, ainakaan tieteen alalta. Toivon kuitenkin, että ainakin suurin osa tästä kaikesta jää ikinä toteutumatta, sen verran kaukana käsitteestä "elämä" tamä maailma on. Sen verran aikoinaan saippuasarjoja seuranneena voi vain todeta, että niiden tekijöillä olisi tästä juonesta paljon opittavaa!

tiistai 4. lokakuuta 2016

Langat kiertyvät keräksi

Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa

Kate Atkinsonin kirjoja kannattaa alkaa lukea silloin, kun tietää voivansa tehdä sen aika lailla yhtäjaksoisesti loppuun asti. Henkilögalleria on runsas ja heidän kohtalonsa tuntuvat aluksi olevan toisistaan täysin erilliset, mutta tietenkin lopussa kietoutuvat toisiinsa. Aivan loppupuolellakin minulla oli erään henkilön tausta hukassa. Nimi esiintyi tekstissä vielä pariin kertaan, mutta en muistanut enää, miten hän oli tarinaan tullut mukaan. Voisin tietysti keskittyä lukemaani hieman paremmin...

Uusi Jackson Brodie -dekkari on tulossa (Death at the Sign of the Rook), mutta kestänee aikansa, ennen kuin se on suomennettu. Ennen sitä täytyy tutustua hänen romaanituotantoonsa, niitäkin on muutamia käännetty suomeksi.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Mandalahulluuden päätös ja Sherlock Holmes -pastissi


Ensimmäisen kerran osallistuin netistä saatavaan "Crochet along" -virkkaukseen, eli "Virkkaa mukana". Mandala Madness on projektin nimi ja sen ohje koostui kerran viikossa julkaistuista 18 osasta. Valmiin työn kuva saattoi olla jossain nähtävissä jo aloitettaessa, mutta minä en sitä tullut katsoneeksi, niinpä lopputulos selveni viikko kerrallaan.

Mandala Madness -sivut ovat täällä.

Kuvittelin lämpimän väristen 7 Veljestä -lankojeni riittävän tähän, mutta ainakin kolme kerää jouduin hakemaan lisää. Yhteensä lankaa kului 2,34 kg. Työn halkaisija on 164 cm.

Harkitsen sijoittavani mandalan sohvan selkänojan peitteeksi, kunhan ensin saan roudattua ko. sohvan varastosta olohuoneeseen. Lisää kuvia työstä sen jälkeen.


Tässä kirjassa on mielestäni tosi tyylikäs kansikuva (ja sopii hyvin minun mandalaani), olkoon siis tuossa vähän tavallista isompana.

Bonnie MacBirdin Sherlock Holmes -tarina Veren taide epäilytti minua aluksi, olen tavannut lukea vain "aitoa kamaa", en näitä pastisseja. Tietysti monet jäljittelevät Conan Doylen tyyliä, mutta tämä on puhdas kunnianosoitus pitkäaikaiselta Holmes-fanilta.

Myös TV-Sherlockien fanitus käy tästä ilmi, niin myös tekijän kiitoksista. Väistämättä Sherlockin kirjallisen kuvauksen ainakin minun mielessäni täydentää Benedict Cumberbatchin luoma Holmes-hahmo BBC:n uusimmasta Sherlock-sarjasta.

Onneksi epäilykseni olivat aiheettomia, kunnon fani kunnioittaa esikuvaansa eikä tämä tarina häpeä aitojen joukossa.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Nautinnollista luettavaa

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä : Karl Axel Björkin uusia tutkimuksia 
Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa : Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa kolme 

Näissä Hämeen-Anttilan kirjoissa on kyllä kaikki aika lailla kohdallaan. Vaikka aiheena on rikosten tutkinta, on pääpaino kuitenkin paljon enemmän 20-luvun elämän kuvauksessa Helsingissä. Tietysti saisi vielä enemmän irti, jos tuntisi paikkoja joissa liikutaan, mutta näin asiaan vihkiytymättömällekin kaupingin historia tuntuu näiden kirjojen välityksellä läheiseltä. 

Ajanmukaisesta kielestä nauttii myös, samoin kuin kirjailijan taidosta kirjoittaa kaikki oleellinen eikä mitään muuta, joka sana on paikallaan ja sillä on tarkoitus kokonaisuuden kannalta. Ulkoasu sopii hienosti sisältöön ja silkkinauhat kirjanmerkkeinä ovat ihanat!

Kirjojen lopussa on lyhyitä selostuksia kulloisenkin aiheen taustalla oleviin todellisiin tapahtumiin historiassa, tarkka henkilöluettelo ja kirjassa esiintyvien katujen ym. paikkojen nimet Helsingissä silloin ja nyt. Näin huolellista ja täsmällistä kirjoittamista on ilo nähdä - kyseessä ei todellakaan ole mikään kevyt kirjallisuus, jollaiseksi dekkarit helposti luokitellaan.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Flavia omassa elementissään

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Aika outo nimi on valittu kirjan suomenkieliseen versioon, huomasin tosin oudoksua sitä vasta kun tähän kirjoitin. Mutta kyllähän se oivasti virittää jo kirjan tunnelmaan, ympäristöön ja teemaan. Kirkossa, kryptassa, kirkon kellareissa ja haudoissakin tässä kirjassa liikutaan, ja missäpä Flavia paremmin viihtyisikään kuin jännittävässä ympäristössä tekemässä jännittäviä tutkimuksia. 

Uusi Flavia de Luce -kirja on aina tervetullut, mutta nyt Bradley oli tavoistaan poiketen lisännyt viimeiselle riville vielä melkoisen pommin, sellaisen, etten ollut uskoa, ettei kirjasta sen jälkeen tosiaan löytynyt enää muuta kuin kiitokset. Sitä on sitten vain kiltisti odotettava jatkoa.

torstai 15. syyskuuta 2016

Sarjan ensimmäinen

Pierre Lemaitre: Irène

Harvoin enää jaksan siirtää nukkumaanmenoa kirjan vuoksi, mutta tämä oli pakko lukea loppuun, vaikka menikin vähän myöhään. Oikeastaan kirja luki itse itsensä, niin "vetävä" sen loppupuoli oli, jännittävä ja hirveä.

Tästä Camille Verhoeven -sarjasta on suomennettu kolme kirjaa, mutta oudossa järjestyksessä: Alex, Camille ja Iréne, eli järjestyksessä 2., 4. ja 1., kun kolmas ja viides ovat vielä kääntämättä. Onneksi lisää on kuitenkin luvassa.



Camille Verhoeven -sarja:
Iréne (Travail soigné) 2006, suom. 2016
Alex (Alex) 2011, suom. 2015
Les Grands Moyens, 2011
Camille (Sacrifices) 2012, suom. 2016
Rosy & John, 2013 

Outoja tarinoita


Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia

Tämä lienee ensimmäinen lukemani Murakamin novellikokoelma. Vaikka hän on kirjoittanut hyvinkin laajoja romaaneja, kuten 1Q84, sopii hänen tyylinsä oikein hyvin myös lyhyeen kerrontaan. Kun on taito luoda mielenkiintoisia tarinoita, voi vähälläkin sanamäärällä luoda kiehtovia kokonaisuuksia. Näitä oli ilo lukea.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Vanhoja kouluja, väriä, pelargoneja ja sudenkorentoja


Ritva Tuomi, Susanna Uusitalo: 
Käsityöläisten kodit

Aivan ihana kirja upeista, mielikuvituksella ja luovuudella sisustetuista värikkäistä ja runsaista taiteilija- ja käsityöläiskodeista. Joukossa on tosiaan useampi vanha koulu, mutta yhtä hyvin voi pienen yksiön sisustaa kauniiksi kodiksi ja työpajaksi. Joukossa oli yksi ainoa (!) musta-harmaa-valkoinen koti, sen haltija myös valmisti pelkistettyjä esineitä - kukin asuu tyylillään.

Itseä ympäröivä sekasotku alkoi tietenkin tympäistä kauniita kuvia katsellessa, mutta se on siedettävä, jos haluaa lukea ja katsella muiden ihania koteja.

tiistai 23. elokuuta 2016

Julma rotu?

Minna Eväsoja: Melkein geisha - Hurmaava ja hullu Japani

Olen aina jollain tavoin sympatiseerannut Japania, vielä enemmän ihastuttuani Murakamin kirjoihin. Tämä suomalaisen Japanissa opiskelleen ja asuneen naisen kertomus kuitenkin muuttaa käsitystäni jonkin verran. Otsikon tyly määritelmä japanilaisista on jäänyt mieleen Bridget Jones -elokuvasta, ja vaikka julmuudesta nyt ei olekaan kyse, niin meikäläisen näkövinkkelistä kyllä vähintäänkin muutamasta oudosta käytöstavasta.

Estetiikka ja vanhat perinteet ovat kuitenkin Japanissa kovin arvostettuja, niitä Eväsojakin siellä on ollut opiskelemassa. Kaunista on oltava, vaikka sydän märkänis, näin suomalaisjapanilaisittain muotoiltuna. Tunteita siellä ei ilmaista senkään vertaa kuin Suomessa, heihin verrattuna olemme varmaankin erittäin temperamenttinen kansa tunteenilmaisuinemme.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

No good news...

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia

Hyvä kirja. (Aina ei jaksa analysoida, en edes minä. Kun ei niitä hyviä uutisiakaan aina ole.)

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Avaruusseikkailuja


Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas
Andy Weir: Yksin Marsissa

Rajaniemen scifi-trilogian toinen osa ei ollut vähääkään rauhallisempi kuin ensimmäinen, pikemminkin entistä vauhdikkaampi. Tapahtumat kiisivät eteenpäin lukijan ymmärtämättä niistä juurikaan mitään mutta silti nauttien lukemisesta koko ajan. Kun kaikki on mahdollista, voi vain antaa tarinan viedä. Tarinoista on kyse myös näissä kirjoissa, niillä on suuri merkitys tuossa oudossa tulevaisuuden maailmassa, jollaiseen toivottavasti kuitenkaan emme koskaan joudu.

Kun Noora sitten suositteli seuraavaksi luettavaksi Andy Weirin elokuvaksikin päässyttä menestysromaania, oli minulla jonkin verran ennakkoluuloja. Sanoohan sen jo nimikin: kuinka jännittävää voi olla yksin Marsissa? Luotin kuitenkin Nooran kehuihin eikä tarvinnut katua, niin viihdyttävä ja mukaansatempaava tämä seikkailu on. Yli ymmärryksen menevää tekniikkakuvausta tässäkin kyllä on hyvin paljon (the rocket science, you know), mutta se ilmeisesti on kaikki kuitenkin nykyaikana jo mahdollista tekniikkaa, vaikka Marsiin ei ihminen ole vielä laskeutunutkaan. Kirja on mielenkiintoinen, jännittävä ja vielä hauskakin, todella mukava tuttavuus.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Malleja Suuresta Käsityölehdestä 1988-89

Tässä taas vanhojen käsityölehtien aarteita, ehkä vielä joskus tehtäväksi. 
Kuvissa itselle muistiin Suuren Käsityölehden numero, josta malli löytyy.


>>>



Seuraava mainos on mukana ihan sen takia, että muistaisimme, että eivät ne vanhat ajat välttämättä olleet parempia kuin nykyaika - kuvassa muodikas ja yksilöllinen asu vuodelta 1988.





Mikään ei ole muuttunut

C.J.Sansom: Luostarin varjot Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Luostarin varjot tapahtuu 1500-luvun Britanniassa ja Minä matkustan yksin nykypäivän Norjassa. Murhia ratkotaan molemmissa, ensin mainitussa toki rauhallisempaan tahtiin.

Oli mukava lukea pitkästä aikaa historiallista romaania ja vielä dekkaria. Sansomin kirja on kaikin puolin kelvollinen tämän lajin edustaja, mutta... kun on jo Ruusun nimi, tämä jää auttamattomasti sen varjoon. Ei siksi, että olisi huono, vaan siksi, että Eco teki sen niin loistavasti. Jos ei ole lukenut kumpaakaan, tämä tuntuu varmasti hyvältä, mutta siinä tapauksessa suosittelisin kyllä tarttumaan siihen vanhempaan teokseen. Saatan silti lukea muitakin Matthew Shardlakesta kertovia tarinoita jos kaipaan rauhallista jännitystä.

Samuel Bjørkin esikoisdekkaria lukiessa tuli alkuun useamman kerran mieleen, että läntisillä naapureillamme täytyy olla käytössään jokin täydellisen dekkarin kaava, jonka pohjalta voi laatia aina uusia koukuttavia jännäreitä. Ensin jopa ärsytti, kun koko kuvio vaikutti jo moneen kertaan luetulta, ja onhan tämä vähän kuin Wallanderin ja Salanderin kohtaaminen. On kaksi voimakasta persoonaa, joilla kummallakin omat ongelmansa, lisäksi joukko muita hyviä tyyppejä, jotka yhdessä muodostavat karmeaa rikosta selvittävän murhaosaston väen. 

Sitten on se kaava, joka saa lukijan kiiruhtamaan cliffhangerista toiseen, kun lähes jokainen lyhyt kappale päättyy jännittävään tilanteeseen tai tietoon. Kun tällaisen kirjan aloittaa, sitä ei vain voi laskea käsistään, siinä on se menestyksen avain. 

Kirjan kansi on myös sellainen, että se on kiinnittänyt huomioni jo usein ennen kuin lainasin kirjan. Se on voimakas ja tehostaa kirjan juonta. 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Aikansa kutakin


Russ Harris: Onnellisuusansa 
Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia 

Olen aikojen kuluessa lukenut runsaastikin kaikenlaisia "itsehoito-oppaita", jotka lupaavat uudenlaisen tavan käsitellä ongelmia ja tulla onnelliseksi. Tämä Harrisin kirja poikkeaa aikaisemmin lukemistani siinä, että se ei edes yritä väittää, että ihminen voi tulla täysin onnelliseksi - se ei ole luonnollista. Ikävät asiat kuuluvat elämään siinä missä mukavatkin, niiden kanssa on vain tultava toimeen. Tämänkin kirjan ajatus oli ymmärrettävä ja looginen, mutta koska kaikki muutkin oppaat (jotka neuvovat samat asiat eri tavalla) ovat sellaisia, ajattelin että tämä voisi olla vähään aikaan viimeinen tätä lajia. Jospa vain yrittäisi elää kohtuullisesti ihan itse, liikaa neuvoja ajattelematta.

Kate Atkinsonin toinen Jackson Brodie -sarjan kirja punoo jos mahdollista, vieläkin monimutkaisemman tapahtumien verkon kuin ensimmäinen. Toisilleen tuntemattomien ihmisten elämät tulevat tutuksi niin, että välillä tuntuu kuin olisi tirkistelijä - miksi minulle kerrotaan kaikki tämä? Lopussa luonnollisesti kaikki selviää ja kysymykset saavat vastauksensa. Tämä on todella nautittavaa luettavaa!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Uusia, miellyttäviä tuttavuuksia



Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä : Kolme viikkoa Axel Björkin elämässä maaliskuussa 1921

Kate Atkinsonin kirjan lainasin dekkarina, mutta se oli myös paljon muuta: loistava romaani, tarina perheistä ja heidän kohtaloistaan. Kirjailija punoo monimutkaista verkkoa useasta eri kohdasta, kunnes lopulta punos on valmis ja kaikki langat yhdistyvät. Onneksi lomakirjapinossani on lisää Atkinsonia, tämä oli nimittäin kerrassaan hieno teos!

Toinen uusi tuttavuus on Virpi Hämeen-Anttila ja häneenkin pätee sama; onneksi varasin häneltä useamman kirjan kerralla, vaikka en hänen tuotantoaan ennalta tuntenutkaan. Kirjailija lienee tunnetumpi muunlaisista julkaisuista, mutta erittäin hyvin hän on onnistunut myös salapoliisiromaanillaan. Kirjassa on myös paljon romaanin aineksia, hienoa ajankuvausta ja tarkkaa historiatietoa, jopa kirjassa käytetty kieli ja sanat ovat tuohon aikaan käytettyjä.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Pohjoismaisia dekkareita

 Jussi Adler-Olsen: Tapaus 64
Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Hylätyt

Tanskalainen Tapaus 64 valvotti minua pitkälle yöhön, mutta nukuttava oli välissä, jotta aamulla taas sai ensimmäiseksi tarttua kirjaan ja saattaa lukeminen päätökseen. Termi "page-turner" tuli tätä lukiessa useammankin kerran mieleen, sivut taisivat kääntyä lähes itsekseen, niin ahmimalla tämä piti lukea. Täydellinen dekkari.

Omasta tavastani poiketen aloitin tämän Sebastian Bergman -sarjan vasta viidennestä osasta, mutta kyllä se on alusta tämäkin sarja vielä aloitettava. Hyvin tyypillinen ruotsalaisdekkari - siis myös laadukas - mutta samalla henkilöt sekoittuvat muihin vastaaviin poliisiosastoja kuvaaviin kirjoihin. Hyvä juoni, yllättävä loppu ja lupaus jatkosta, siinäpä ne tärkeimmät.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Vangitseva romaani ja tyhjänpäiväistä viisastelua


Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta
Mats & Susan Billmark: Elä enemmän, stressaa vähemmän

Kuinkahan sitä saisi kohtuullistettua omia odotuksiaan kirjojen suhteen niin, että hyvä kirja tuntuisi hyvältä kirjalta, vaikka se ei ole loistava? Tämän Hurleyn esikoisromaaninkin luin muutamassa tunnissa vain pari ruokataukoa pitäen eli se sai kyllä mielenkiintoni alusta loppuun. Silti se odottamani loppuhuipennus oli pettymys. En silti voi moittia tätä, tarina oli mukavaa luettavaa eikä mikään ärsyttänyt. Hienous ei ehkä ollutkaan siinä loppuhuipentumassa, vaan siinä tavassa, jolla tapahtumien kulkua pikkuhiljaa kuvattiin antaen pieniä ennakkopaloja siitä, mistä voikaan olla kyse. Ehkä sitä vain vanhemmiten tulee krantuksi kun joka kerta odottaa löytävänsä sen huikean lukukokemuksen. Lukeminen on aina huikeaa. Piste.

No... melkein aina. Ruotsalaisen Billmarkin pariskunnan elämänohjekirja oli onneksi riittävän ohut kerralla luettavaksi, toista kertaa sitä ei ehkä olisi viitsinyt ottaa käteensä. Pariskunta on omien stressi- ja ahdistuskokemustensa kautta saanut idean jakaa toipumisoppejaan koko maailmalle. Valitettavasti vain mitään uutta ei ilmennyt (tulee joskus luettua näitä oppaita, niin että vertailukohtia löytyy...) vaan kaikki tutut itsehoito- ja hetkessäelämiskliseet oli vain ryyditetty runsailla huutomerkeillä. Niiden vuoksi teksti vaikutti välillä jopa energiseltä ja innostavalta, mutta vain välillä. Yhtään huonoa ideaa kirjassa ei varmaankaan ollut, mutta ei myös mitään sellaista uutta, mitä ei olisi jo Facebookin pehmopsykologiasivuilta moneen kertaan kauniiden kuvien kera tullut luettua.

Kirja ja sen suosittelija

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras 
Esko Valtaoja: Ihmeitä - kävelyretkiä kaikkeuteen

Syksyllä 2015 pääsin kuulemaan Esko Valtaojan luentoa Centria Open -tapahtumassa Kokkolassa.
Hänen luentonsa oli kuin raikas tuuli kaiken sen negatiivisuuden ja pessimismin aavikon keskellä, jossa me nykyään vaellamme. Sama optimismi ja innostus on päällimmäisenä näissä hänen kirjoissaan, ehkä lukemistani eniten juuri tässä, jossa hän kulkee maailman ihmeiden äärellä, eikä maailmasta juuri muuta löydäkään kuin ihmeen toisensa perään. Kunpa vain kaikki osaisimme katsoa maailmaa samoin, ehkä asiat todella kääntyisivätkin parempaan suuntaan.

Tuosta luennosta kirjasin ylös muutaman pienen yksityiskohdan, yksi niistä oli suositus lukea tämä Hannu Rajaniemen kirja, joka on ensimmäinen osa trilogiaa. Toisen Valtaojan suosittelemista kirjoista, William Gibsonin Neurovelhon lukemisen sen sijaan lopetin suosiolla melko pian, aivoni eivät vain taipuneet hänen visioihinsa.

Samoin oli käydä tämän Kvanttivarkaan kanssa. Eletään kaukana tulevaisuudessa, jossa kaikki on keinotekoista - myös elämä. Kirja on täynnä täysin uusia sanoja ja käsitteitä, niihin piti vain tottua. Kun lakkasi välittämästä siitä, ettei ymmärtänyt puoliakaan, alkoi jännittävä juoni vetää puoleensa ja puolenvälin jälkeen olin jo varma, että haluan lukea trilogian muutkin osat. Ei tämä ehkä ihan Tolkienin Keski-Maan luomista vastaa, mutta melkoisen uuden maailman on myös Rajaniemi luonut.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kesäloman alku


Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää
Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

Kesäloma alkoi lukemalla esikoisromaani Renée Knightilta. Kirja on ollut suosittu ja kyllä se aivan kelvollinen onkin. Tosin kovasti ennakkoon mainostettu yllätyskäänne jäi odotettua lievemmäksi ehkä juuri korkealla olleiden odotusten vuoksi.

Odotukset taas ylitti Håkan Nesserin uutuus Carmine Streetin sokeat. Vaikka Barbarotti-sarja on yksi parhaista dekkarisarjoista, tämä enemmän romaanin kuin jännityskirjan tyylilaji tuntuu sopivan Nesserille mainiosti. On outoa, että tämä on käännetty vasta nyt, vaikka kirja on ilmestynyt Ruotsissa jo vuonna 2009.

Lomaa on pitkästi jäljellä, mutta paljon on luettavaakin varattuna. Kuvan lainakirjojen lisäksi tietysti taustan kirjahyllyjen kaikki omat lukemattomat kirjat.