tiistai 29. heinäkuuta 2014

Runo elämänohjeeksi

Portia Nelson: "Autobiography in Five Short Chapters" (Elämäkerta viidessä luvussa)




Ensimmäinen luku.
Kävelen katua pitkin.
          Jalkakäytävässä on syvä kuoppa.
          Putoan.
          Olen eksyksissä... Olen avuton.
                    Ei tämä minun syytäni ole...
Kestää ikuisuuden päästä ylös.

Toinen luku.
Kävelen samaa katua pitkin.
          Jalkakäytävässä on syvä kuoppa.
          Teeskentelen, etten huomaa sitä.
          Putoan uudelleen.
En voi uskoa, että olen taas tässä.
          Mutta ei tämä minun syytäni ole.
Kestää vieläkin kauan päästä ylös.

Kolmas luku.
Kävelen samaa katua pitkin.
          Jalkakäytävässä on syvä kuoppa.
          Näen sen.
          Putoan silti... siitä on tullut tapa... mutta
                    silmäni ovat aukí.
          Tiedän, missä olen.
Tämä on minun syytäni.
Nousen saman tien ylös.

Neljäs luku.
Kävelen samaa katua pitkin.
          Jalkakäytävässä on syvä kuoppa.
          Kierrän sen.

Viides luku.
Kävelen toista katua pitkin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kirjasta Bob Stahl & Elisha Goldstein: Stressinhallinnan käsikirja - Tietoisen läsnäolon menetelmä

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Eläintarina?


Yann Martel: Beatrice ja Vergilius

On kirjailija Henry, jonka teosta holokaustista kustantaja ei hyväksy, ja on omituinen eläintentäyttäjä Henry, joka on koko ikänsä kirjoittanut näytelmää aasista ja apinasta. Jälkimmäinen tarvitsee apua edetäkseen näytelmässä, mutta asiat etenevät ikävään suuntaan ja lopulta heidän tiensä eroavat traagisella tavalla.

Kirjan tunnelma muuttuu loppua kohti yhä ahdistavammaksi, ja lopulta on helpotus kun se päättyy. Samalla tuntee huonoa omatuntoa tuosta helpotuksesta - enkö tosiaan pysty edes lukemaan asiasta, joka on ollut miljoonille ihmisille todellisuutta ja on sitä edelleen. Kirja on omituinen ja vaikeasti ymmärrettävä, mutta saavuttaa tarkoituksensa, luulisin.

Vanha liinamalli ja jotain luettuakin


Selatessani vanhoja käsityökerholehtiä löytyi tämä kaunis liinan malli. Virkkasin sen ystävän vanhalle, tummalle pöydälle. Ohje oli lehdessä 6/1983. Tärkätessä muotoilin liinan vähän hassusti, nirkkokaaret eivät muodostuneet kaariksi niin kuin mallissa oli, mutta en alkanut kastella uudelleen.

Rinnekangas, Pieraccini: Esa Riippa - Grafiikkaa
Patrick O'Brian: Kuninkaan mies
Williams, Teasdale, Segal & Kabat-Zinn: Mielekkäästi irti masennuksesta
Margery Allingham: Kuolema kulkee sumussa

En ole tänä kesänä päässyt aloittamaan lukemista oikein kunnolla, nuo käsityöt vievät nykyään kaiken ajan. Jotain sentään olen selaillutkin.

Esa Riipan töistä kootun kirjan lainasin käytyäni Riipan näyttelyssä Vetelissä. Hänen työnsä puhuttelevat yhä voimakkaammin, varsinkin näyttelyssä. Kirjassa ne ovat kuitenkin vain kirjan kuvia, vaikka kauniita nekin.

Noora toi minulle kirjan Kuninkaan mies siitä tehdyn elokuvan vuoksi. Master and Commander on komea elokuva, jossa on komea musiikki. Kirja oli hämmentävän yksityiskohtainen kuvaus 1800-luvun laivoista ja merenkulusta, se onkin ensimmäinen osa 20-osaisesta merihistoriallisesta seikkailusarjasta. Vaikka pitkiä pätkiä laivan toimintoja ja osia selittävistä kuvauksista jäivät ymmärtämättä, kirja oli kuitenkin myös seikkailukertomus ja sellaisena kohtuullisen mielenkiintoinen luettava.

Kabat-Zinnin ja kumppaneiden Mielekkäästi irti masennuksesta jatkaa perehdyttämistä mindfulnessiin.

Kesä ilman dekkaria on kuin kesä ilman dekkaria, joten pitihän sitä hyllystä yksi SaPo napata lukuun. 1952 kirjoitettu perinteinen Margery Allinghamin salapoliisiromaani sijoittuu sumuiseen Lontooseen, jossa poliisit ovat viisaita, rosvot kurjia ja naiset herkkiä ja kauniita.

Ehkä joskus, osa 3



SKK 11/1984

"Tulitikkupaita" on jäänyt mieleen, mutta en ole vielä koskaan toteuttanut mallia. Se olisi myös hyvä jämälankatyö. Sininen pitsineule on kaunis, puseron malli ei niinkään.


SKK 12/1984

Tällaistakin askartelua on tullut harrastettua. Teimme Heikin kanssa yhteistyönä ainakin yhden tällaisen olkipukin. Siitä tuli surkean laiha, mutta luulen, että se on vieläkin hengissä jossain.







SKK 12/1985

Paperikoristeet kiinnostavat, näitäkin voisi kokeilla toteutettuna vanhojen kirjojen lehdistä.




SKK 10/1986

En edelleenkään tarvitse sängynpeitettä, mutta tämä malli on aina miellyttänyt silmää. Se on yksinkertainen ja varmasti melko nopeatekoinen, mutta silti näyttävä.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Ehkä joskus, osa 2



SKK 4/1983

Neulottujen liinojen malleja ei tahdo kovin helposti löytää ja aina välillä iskee halu tehdä sellainen, onhan se käsityö ihan mukavinta laatua.






SKK 8/1983

Tässä olisi melko hauska kuvio toteuttaa, tosin varmaan eri väreillä. Tässäkin kiinnostaa taas tuo kimonohiha, se alkaa taas miellyttää silmää kolmenkymmenen vuoden jälkeen. 

Kun noita vanhoja lehtiä selaa, tekisi mieli aloittaa kolmaskin "jatkokertomus" otsikolla "Kamalimmat mallit vuosien takaa". Ei sitten kuitenkaan viitsi, koska joukossa saattaa olla sitten jonkun ihan se kaikkein rakkain käsityö. Makuja on monia ja varsinkin aika aikaa kutakin.





SKK 6/1984

Nämä kameralla lehdistä otetut kuvat onnistuvat näköjään joskus tosi huonosti. 

Ja yllättäen näemme jälleen kimonohihan. Se mitä tästä surkeasta kuvasta ei käy ilmi (ehkä erikseen avattuna näkyy paremmin), on että ohjeessa on käytetty kahdeksaa eriväristä lankaa, oiva jämälankatyö siis. 

Kadonneet käsityöt, osa 3


Tämän mallin toteutin juuri tällaisena, lanka oli ihana Victoria. Käytin tätä itsekin, vaikka miehelle sen olinkin tehnyt. Valitettavasti vain Victorian joukossa oli lankaa, jonka villa oli jäänyt käsittelemättä vanumattomaksi, niinpä tämäkin pusero erään kerran ilmestyi pesukoneesta koossa XXS.

SKK 10/1983

Tämän ohjeen myötä joudun lisäämään tunnisteisiin kirjonnan, vaikka jääneekin ainoaksi työksi sitä lajia. Kirjoin tämän kuusenalusmattoon villalangoilla säkkikankaalle. Matto on toki edelleen tallessa ja käytössä koko vuosi, mutta en jaksanut lähteä sitä kaivamaan varastosta näillä helteillä. Työ vaati myös ompelua, sillä pyöreä matto on ympäröity punaisella kanttinauhalla.

SKK 12/1983




  
Näistä vauvaneuleista muista jotain tehneeni, todennäköisesti myös näissä väreissä. On jännä, kuinka tällaisen joskus toteutetun mallin nähdessään muistaa parhaiten käsillään, eli sen, miltä työ tehdessä tuntui.


Tämä voi sisällyttää tavallaan sekä kadonneisiin että suunnitelmiin, sillä tämä SKK-lehden numerossa 7/1984 ollut työ on edelleen kesken. Ihan tarkkaan en nyt muista missä - siis myös kadonnut. Kimonohihat ja venepääntie ovat taas muotia, joten ehkä tämä pääsee joskus valmiiksi asti (sitten kun mahdollisesti löytyy).

Päivitys 3.5.2015

Löytyihän se puoliksi tehtynä ja nyt se on valmis!

Kaikki valmistuu aikanaan :-)

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Terassiremontti

Vuonna 1995 rakennettu terassi on palvellut kiitettävästi, kesäisin vietän siellä enemmän aikaa kuin sisällä. Kuitenkin heti alun perin liian ohut lattiamateriaali on antanut periksi eikä terassille ollut enää asiaa ilman kenkiä, sen verran tikkuiseksi laudat olivat tulleet, puhumattakaan koko ajan ylös nousevista niiteistä ja suorastaan murtuneista laudoista. Osittain irtonaiset niskat lautojen alla aiheuttivat lisäksi sen, että kun lattialle astui, muutaman metrin päässä olevat kalusteet huojuivat. 
Kaitesiinkin on aika jättänyt jälkensä, maali on varissut niin puukaiteesta kuin kivijalastakin. Hieman väärässä järjestyksessä kaiteet tulevat maalatuksi seuraavaksi.
Tähän väliin unohtui ottaa kuva siitä, miltä lattia näytti noston jälkeen, kun vuosien aikana lautojen raoista menneet roskat paljastuivat. Kiinteät kaiteet takaavaat sen, että kaikki mikä sinne tippuu, myös siellä säilyy.
Tästä voi vähän saada käsitysta, mutta siistihän tämä jo on. 
 Sitten päästään uuden tekoon, Niina ja Teemu hiovat strategiaa.
 Alku on siinä.
Samaan aikaan toisaalla.... 
Jonnekinhan se terassi piti työtä varten tyhjentää, ja piha oli toivottoman näköinen. Edessä olevassa jätesäkissä ovat vanhojen lautojen alta kerätyt roskat.


Vanhat rallit maassa vielä pilkkomatta
Teemu rakensi sirkkelille työtilan polttopuulaatikon päälle laitetun rallin päälle. 
Grilli onneksi löytyi kaiken keskeltä lounaan valmistusta varten. 
Etualalla olevasta vanhan rallin pohjasta voi saada käsitystä roskan määrästä. Tämä ongelmahan ei varsinaisesti poistu, mutta sileä lattia on toivottavasti helpompi pitää puhtaana vaikka imurillakin, jolloin alle ei pääse kertymään niin paljon roskia.
 Ja siinä kaunista uutta lattiaa! 
 Sade alkoi heti kun saimme talkookaffit juotua valmiilla terassilla.
Toinen pöytäryhmä siirtyi kokeeksi olohuoneen ikkunan alta keinun tilalle, mutta palannee takaisin omalle paikalleen samoin kuin keinukin. 
Tämä remontti on ollut pitkäaikainen unelma, rakkaat kiitokset sen mahdollistaneille Niinalle ja Teemulle! 

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Tupaantuliaisiksi

Lupasin ystävälle tehdä tupaantuliaisiksi jotain käsityönä, ja hän toivoi suojuksia vanhojen mutta mukavien nahkanojatuolien käsinojiin. En keksinyt itse kunnon ideaa, mutta onneksi Pinterest tuli apuun ja löysin sieltä valmiin idean.

Värit poimin huoneen verhoista ja tyynyistä, ja tässä on lopputulos.
Lankana 7 Veljestä, paitsi roosa, joka on Jussia.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Hyvin tavallinen dekkari

Mari Jungstedt: Neljäs uhri

Tästäpä ei paljon sanottavaa ole, Gotlannissa tapahtuu rikos ja siitä lähtee. Ei huono, mutta hyvin tavallinen tarina.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Lumoava kertomus

Eleanor Catton: Valontuojat

En yleensä pidä siitä, että kirjan alussa on luettelo henkilöistä (paitsi venäläisissä klassikoista, joissa sitä toivoisi, ettei aivan sekaantuisi kaikkien henkilöiden kaikkien nimiversioiden keskellä). Luettelo antaa ennakkotunteen siitä, että tämän kirjan henkilöitä on sitten näin paljon eikä niitä voi muistaa, ellei palaa tuon tuostakin alkuun tarkistamaan. Tämä piti paikkansa tässäkin tapauksessa, henkilöiden runsaus hämmensi jossain vaiheessa, mutta tarkistus oli kuitenkin tarpeen vain pari kertaa.

Usein kirjojen kuvauksissa kerrotaan, ettei mikään ole sitä miltä näyttää, mutta harvoin se pitää niin hyvin paikkansa kuin tässä kirjassa. Tarina muuttuu sitä mukaa kuin kertojat lisääntyvät, jokaisen versio tuo jotain uutta ja kumoaa jotain aikaisemmin totena pidettyä. En todellakaan ole vieläkään aivan varma siitä, mikä se totuus lopulta oli ja kenen aarteesta lopulta oli kyse. Kirjan lopun lähestyessä alkoi jo ahdistaa - sivut loppuvat ja mikään ei ole selvää! Uudelleen en jaksaisi tätä kuitenkaan lukea, vaikka kerronta olikin viehättävän vanhanaikaista, jopa niin että tuntuu käsittämättömältä että kirjoittaja on nykyaikainen nuori nainen.

Hieno kirja, joka on aivan varmasti Booker-palkintonsa ansainnut.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Hämmentävä romaani

Donna Tartt: Tikli
Justin Valmassoi: ANIMALS TALKING IN ALL CAPS
Tartuin Donna Tarttin uutuuteen siitä huolimatta, että joskus vuosia sitten lukemani Jumalat juhlivat öisin oli jättänyt kirjailijasta mielikuvan, joka ei innostanut lukemaan lisää. Jotain pahaenteistä oli läsnä tässäkin kirjassa koko ajan, uhka oli jossain nurkan takana ja hetkellä millä hyvänsä kaikki menisi pieleen. Eikä se niin väärä ennakkoaavistus ollutkaan, pieleen menee aika monta asiaa Theo Deckerin elämässä sen jälkeen kun hän menettää äitinsä taidemuseossa tapahtuneessa räjähdyksessä. Samalla kun pelkää pahinta, toivoo parasta, sillä Theo on henkilö, josta on helppo pitää. Ehkä suhtauduin häneen jotenkin äidin näkökulmasta, ainakin halusin varoittaa kun Boris tuli mukaan kuvaan - hän ei tiedä hyvää, pysy erossa hänestä! Kuitenkin Theon elämässä on paljon hyviä ja rakastavia ihmisi, ja lopulta kaikki tuntuu asettuvan mukavasti kohdalleen. Ja sitten Boris tulee takaisin.

Kirjalle nimen antaneesta hollantilaisen taiteilija Fabritiuksen taulusta puhutaan paljon, se on kirjan keskipiste. Kävin tänään paikallisessa taidenäyttelyssä, ja siellä oli esillä eräs taulu, jossa oli "persoonallinen" lintu. Sen näkeminen auttoi jotenkin paremmin ymmärtämään taulun merkitystä tässä kirjassa, samoin kuin ne monet muutkin vaikuttavat taulut jotka aiheuttivat kylmät väreet upeudellaan.

Lukiessa halusin kuitenkin jatkaa ja tietää mitä Theolle tapahtuu, mutta lopulta en kuitenkaan ymmärtänyt mistä oli kysymys, mikä oli tarkoitus? Tartt kirjoittaa upeasti, siitä ei ole kysymys, luulen pikemminkin että vika on minussa. Jostain syystä minun on tullut vaikeaksi keskittyä lukemiseen, antautua tekstille, jätän itseni sen ulkopuolelle - ja sehän on vain minun oma tappioni, ei kirjan vika. Ja kuitenkin tarkistin jo Tarttiin Pienen ystävän tietoja, sitä en ole vielä lukenut, mutta ehkäpä kuitenkin vielä luen.

Noora toi minulle Justin Valmassoin kirjan joka on syntynyt suositun blogin perusteella (animalstalkinginallcaps.tumblr.com). Kirjassa annetaan eläimille suunvuoro, ja kaikki isoilla kirjaimilla. Tässä esimerkki kaikille kissaihmisille tutusta tilanteesta:
Ensimmäisessä kuvassa kirjojen alla on meneillään oleva virkkaustyö, siitä lisää myöhemmin.