perjantai 16. helmikuuta 2018

Hodges-trilogian päätös

Stephen King: Viimeinen vartio

Aikoinaan jo päätettyäni, että Kingin tuotanto on minulle jo niin tuttua, ettei minun tarvitse sitä enää lisää lukea, ilmestyikin tämän trilogian ensimmäinen osa. Sen luvattiin olevan dekkarimainen, ilman liikoja yliluonnollisuuksia (joista juuri olin jo saanut tarpeekseni). Ensimmäinen osa Mersumies olikin erinomainen eikä toinen, Etsivä löytää, jäänyt juurikaan jälkeen. Tässä kolmannessa osassa alku ja loppu olivat vauhdikkaat ja kiinnostavat, keskiosa sen sijaan oli jopa haukotuttavaa. Dialogi oli tutun hyvää ja henkilöt tulivat lähelle niin kuin Kingillä aina, joten kyllä tämä aivan kunnon sarja on. Mielenkiintoista on nähdä, millaisen tyylilajin mestari on valinnut seuraavaan teokseensa, sillä jatkoa on epäilemättä tulossa.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Erehtymätön Jeeves


P.G. Wodehouse: Hyvää joulua, Jeeves

Jotenkin nämä nyt ovat koukuttaneet niin, että luettava on. Välillä vakavampaa, mutta sitten on mukava vain siirtyä aristokratian huolett... siis huolettomaanko elämään, ei todella! Heillähän sitä vasta huolta riittääkin kihlautumisten ja jalokivien ja ryöstöjen ja hylkäämisten parissa ja mitä vielä! Huolettomuus näistä siis on kaukana, mutta hauskuutta riittää!

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Viimeistä osaa odotellessa

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät 

Tätä Napoli-sarjan kolmatta osaa lukiessa olin koko ajan siinä luulossa, että kyseessä on trilogia ja luen viimeistä osaa. Onneksi ennen loppua sain selville että osia onkin kirjoitettu neljä, joten ehkä vuoden kuluttua saan jatkaa siitä mielenkiintoisesta tilanteesta mihin Elena nyt jäi.

Vieläkään en osaa sanoa miksi nämä kirjat imaisevat lukijan mukaansa niin voimakkaasti. Ainakin tekstin jokaisessa lauseessa sanotaan jotain, yhtään tyhjäkäyntiä ei ole.

Amalian rakkaus on minulla vielä lukematta, sillä voi vähän helpottaa neljännen osan odotusta.

torstai 1. helmikuuta 2018

Edelleen yhtä kaunista

Risto Rasa: Metsän seinä on vain vihreä ovi : runoja

Tämä ihana silmälasisammakko osui silmään kirjaston metsäaiheisessa kirjaesittelyssä eikä sitä voinut jättää lukematta. Risto Rasan runot ovat ikisuosikkeja eivätkä vanhene koskaan. Tämä on esikoisteos vuodelta 1971. Itseltäni nämä löytyvät kokoelmasta Tuhat purjetta.

Kaunein näistä runohelmistä on ehkä nimiruno:

Metsän seinä 
on vain vihreä ovi 
josta valo 
ohjaa ystävänsä.

Tätä harkitsin myös sisareni muistorunoksi sen valoisuuden ja toiveikkuuden vuoksi.

Muutama muu helmi:

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Elämänohjeita ja vanhaa kiinalaista runoutta


Pekka Hämäläinen: Eräänä aamuna heräät onnellisena : hyvien ajatusten vastustamaton voima
Hanshan / Pertti Seppälä: Kylmä vuori : erakkorunoja Tang-kaudelta

Näitä hyvän ja paremman elämän oppaita tulee edelleen silloin tällöin luettua. Tämä teos ei kuitenkaan esittänyt varsinaisesti mitään, mikä ei olisi tullut vastaan jo monta kertaa ennenkin. Kirja koostui Hämäläisen analyyseistä ja avauksista muutamien muiden henkisten valmentajien tms. henkilöiden ohjeista, joilla on saavutettu hyviä tuloksia esim. urheilun alalla.  'Ihan jees' jos tyhmästi ilmaisisin, tulipa luettua.

Runot ovat alkaneet viime aikoina hiipiä elämääni kuin huomaamatta ja se on hyvä asia. Olen 'olevinaan' aina lukenut runoja, mutta onhan se aika vähäistä ollut. Ehkä alan olla kypsä lukemaan niitä, näin toivon. Runoille ei lukeminen riitä, niitä pitää maistella ja muistella. Toinen suuntaus näyttää olevan itämaisuus eri tavoilla, sekin vanhaa perua itsellä mutta tulee nyt ehkä paremmin esiin. Nämä kiinalaiset runot ainakin tuntuivat juuri sopivilta minulle.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Kun kuningas itkupotkuraivarin sai ja muuta historiaa

Juha Hurme: Niemi

Vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja sisältää kaunokirjalliseksi teokseksi järisyttävän määrän tietoa. Teos tuo suorastaan hengästyttävää vauhtia lukijan eteen ihmisiä ja tapahtumia aivan aikamme alusta lähtien vuoteen 1809 saakka, jolloin Suomen alue siirtyy Ruotsin yhteydestä Venäjän alaisuuteen.

Historia on aina mielenkiintoista ja kun se vielä esitetään mukavaan kertomustyyliin, on kokonaisuus hieno. Juha Hurmeen muutkin kirjat on nyt luettava ja odotuksiin tietenkin jää jatkoteos tälle Niemelle. Toivottavasti saamme joskus lukea Niemen ajoista vuoden 1809 jälkeenkin tähän hurmeiseen tyyliin.

Varsinaiseksi kulttuuriteoksi voi luokitella myös sen, että Hurme on hankkinut kaiken taustatiedon kirjoista, googlaamatta kertaakaan! Siihen ei nykyaikana enää moni ryhdy!

Seuraava mielenkiintoinen katkelma on saanut moneen kertaan miettimään, kuinka todellakaan mikään ei ole muuttunut - kannattaako mitään muutosta siis odottaakaan?


tiistai 23. tammikuuta 2018

Hyggehyggehygge...

Meik Wiking: Hygge : hyvän elämän kirja

Tämä on epäilemättä hyggein kirja pitkään aikaan, hygge ulkoasu myötäilee kirjan hyggeä sanomaa.

En ollut tiennytkään, kuinka pitkälle tanskalaiset ovat tämän hyggeilynsä vieneet! Se tuntuu vaikuttavan kaikkeen ja kaikkialla, vaikka meidän melkein-mutta-ei-aivan-yhtä-onnellisten suomalaisten saattaa silti olla vaikea ymmärtää, voiko kaikki todella olla noin ihanan auvoista. Juomme silti enemmän kahvia ja syömme enemmän makeisia per pää kuin tanskalaiset! Nämä ovat nimittäin hyggen peruskamaa.

Hyggeily sinänsä osoittautui elämäntavaksi, jota minä olen jo vuosia viettänyt, sillä erotuksella vain, että vietän sitä enimmäkseen yksin, kun taas tanskalaiset tekevät sitä joukolla. Kynttilät, lämpimät juomat, pehmeät luonnonmateriaalit ja hyvä ruoka kuuluvat genreen. Kirjan on kirjoittanut onnellisuustutkija, joten hänen sanomansa on ihan asiaa ja varmaan juuri näin. Ainoa miinus tuli tuon h-sanan varmaankin tarpeellisen mutta välillä jo ärsyttävän runsaasta käytöstä usein jokaisella pienellä sivulla.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Laidasta laitaan

Wodehouse, P. G.: Selvät sävelet, Jeeves
Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle : dokumentoitu kuvaus Tampereen antautumiseen johtaneista sotatapahtumista Suomen sisällissodassa

Tie Tampereelle oli todella pitkä ja raskas, niin todellisuudessa kuin kirjanakin. Minulle (niin kuin monelle muullekin suomalaiselle) ennestään lähes tuntemattomaksi jäänyt jakso historiaamme, joka kuitenkin vaikuttaa meihin edelleen. Emme tiedä vielä kaikkea, kaikkia luurankoja ei ole vielä kaivettu esiin - ja tämä tarkoittaa tässä yhteydessä valitettavasti täyttä totta. Tämä piti lukea.

Edellisen jälkeen oli saatava jotain ei-ajattelua-vaativaa, ja kukapa muukaan apuun tulisi kuin vanha kunnon Jeeves. Wodehousea parempaa sananikkaria ei yht'äkkiä tulee mieleen. Vaikka teksti on koko ajan hauskaa ja kekseliästä, yllättää kirjoittaja lukijan tuon tuosta pikku pommeilla, jotka aiheuttavat spontaaneja naurunpurskahduksia.
Lukemastani innostuneena lainasin vielä myös taltioinnit kirjoista tehdystä TV-sarjasta, jossa iki-ihanat Hugh Laurie ja Stephen Fry tuovat hahmot eläviksi. Kuitenkin, vaikka sarja on toteutettu parhain mahdollisin voimin, oli mukava huomata, että näin loistava kirjallinen ilmaisu pakostakin menettää paljon käsikirjoitukseksi muokattuna. Luetaan siis kirjoja!

perjantai 29. joulukuuta 2017

Joululomalla luetut


Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava (Tyypillinen, OK)
Charles Todd: Sairaanhoitajan kertomus (Välipala)
Dieter Hermann Schmitz: Kun sanat ei kiitä - suomalaisinta sanaa etsimässä (Mainio)


Sanna Wikström: Hyvän elämän reseptit - Oivalluksia arjen keskelle (Erinomainen)
Suomalaisia saunanovelleja Juhani Ahosta Mikko Rimmiseen (Vaihteleva)
Antti J. Saari: Keskinapa (Mielenkiintoinen)

Miki Liukkonen: Valkoisia runoja (Yllättävä)
Tero Tähtinen, toim. ja suom.: Hiljaiset vuoret, kirkas kuu - Klassista kiinalaista luontorunoutta (Hieno, opin jopa muutaman kiinalaisen kirjoitusmerkin)
Terhi Rannela: Frau (Ei mainittavaa)



Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät (Loistava)
Antti Huntus: Juuret rikkovat haudat (Hyvä)
Jari Tervo: Intialainen lippalakki (Tervo)


Maria Vaara: Miten herätessä pitää puhua (Koskettava)
Aila Meriluoto: Varokaa putoilevia enkeleitä (Elämänmakuinen)
Kai Nieminen: Rakasta sinä vain - Vanhaa japanilaista laulurunoutta (Ihana)


keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Kalevala CAL 1

Elokuun 26. päivä julkaistiin ensimmäisen palan ohje tähän peitteeseen, joka työn edetessä osoittautui ehkä rakkaimmaksi käsityöksi ikinä. Idea on lähtöisin täältä http://www.arteeni.fi/kalevalacal enkä voi tarpeeksi osoittaa ihailua näille idean keksijöille, suunnittelijoille ja kaikille mukana olleille. Parin oman palan suunnittelu antoi osviittaa siitä, millainen urakka useamman palan suunnitelleilla ihmisillä on ollut.


Tein kaksi peittoa, tämä valmistui ensin koska halusin antaa sen joululahjaksi. Omasta puuttuu viimeisestä palasta muutama pylväs sekä yhdistämis- ja reunakaitaleet.


Molemmissa peitossa olen käyttänyt "omia" värejä projektin tarjoamien valmiiden lankapakettien sijaan. Lanka on 7 Veljestä, reunukset Nallea. Jossain vaiheessa harmitti langan epätasalaatuisuus, varsinkin harmaat sävyt olivat kovin tikkuisia virkata. Onneksi lopputuloksesta sitä ei huomaa.


Peite valmistui joulukuun alkupuolella, joten tulin eläneeksi sen kanssa reilut kolme kuukautta ilman televisiota. Oli todella nautinto vain keskittyä ohjeeseen, tekemiseen - ja purkamiseen - sen sijaan että olisi tehnyt jotain vain TV:n ohella, sivutuotteena. Tämä työ ansaitsi kaiken saamansa huomion <3




Tein 24 peruspalan lisäksi myös kaikki neljä bonuspalaa sekä kaksi omaa, sydänpalan ja "allekirjoituspalan", josta käy ilmi tekovuosi ja tekijä.