sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Paluu historialliseen romaaniin

Asko Sahlberg: Herodes

Olihan siinä luettavaa, 680 sivua, mutta sanoisin että ei yhtään turhaa. Kirja oli mainittu lukuromaaniksi, jota termiä olen joskus ihmetellyt - eivätkö kaikki romaanit ole? - mutta tämän kohdalla ymmärsin sen tarkoituksen. Kirjaa lukee lukemisen vuoksi, viihtyäkseen ja nauttiakseen. Mitä pidemmälle lukeminen eteni, sitä mieluummin siihen tarttui, oikein odotti iltaa jatkaakseen lukemista. Aika usein tuli käytyä netissä tarkistamassa historiallisia faktoja ja hyvin ne olivat Sahlbergilla hallussa, sitä pidän tärkeänä luettavuuden ohella. Seuraavaksi luettavaksi sitten Sahlbergin Pilatus.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Finders Keepers

Stephen King: Etsivä löytää

Ehdin jo joskus päättää, että olen Kingini lukenut, tyylilaji alkoi puuduttaa. Kuitenkin, kun Mersumies ilmestyi ja yliluonnollisuus antoi tilaa perinteisemmälle dekkarille, päättelin että sitäkään lajia King ei varmaan kovin huonosti pysty kirjoittamaan ja annoin vielä mahdollisuuden.

Se kannatti, Mersumies oli hyvä, samoin kuin tämä toinenkin osa jossa eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges jatkaa etsiväntyötää ensimmäisestä osasta tuttujen henkilöiden kanssa. Tämä ei ihan samalla tavalla alusta asti imaissut mukaansa, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi aivan mukavasti. Teoksen loppu enteilee myös lisää jännitystä ajatellen ensi vuonna ilmestyvää kolmatta osaa, joka on kyllä ehdottomasti luettava myös.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Historiaa ja himmeleitä

Petri Tamminen: Suomen historia
Pirkko Kuusela: Himmelikirja

Petri Tammisen kirja koostuu lyhyistä muisteluista Suomen itsenäisyyden ajalta, koottuna yli viideltäsadalta ympäri Suomea haastatellulta ihmiseltä. Muistot ovat pieniä, niin kovin inhimillisiä hetkiä suurten tapahtumien varjossa. Vaatimaton, pienimuotoinen kirja kasvaa paljon itseään suuremmaksi kun lukija ymmärtää, että historia olemme me, kaikki pienet ihmiset yhdessä ja erikseen.

Pirkko Kuuselan Himmelikirjassa on paljon kauniita malleja, joita ihaillessa into tehdä joskus oma himmeli kasvoi taas. Työkaveri innostui myös ja lupasi hankkia järvikortetta materiaaliksi (tai siis lupasi miehensä hankkivan sitä). Ehkäpä tästäkin unelmasta vielä tulee totta.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Hyvää ja oikein hyvää kotimaista

Matti Rönkä: Eino
Asko Sahlberg: Häväistyt

Matti Rönkä kirjailijana muistui mieleen Mielensäpahoittaja-elokuvasta ja ajattelin korjata minulla hänen kirjojensa kohdalla olevan aukon. Otin sattumanvaraisesti luettavaksi tämän Einon sen kummemmin valitsematta. Kyseessä ei sitten ollutkaan dekkari, kuten olin olettanut, vaan perhetarina suomalaisen miehen elämästä. Sellaisena aivan hyvä ja seuraavaksi aion kokeilla Röngän dekkareita.

Asko Sahlbergin nimi taas tuli esiin erään kirjallisuusblogin kautta ja lainasin kokeeksi tämän Hylätyt sekä vielä lukemista odottavan historiallisen Herodeksen. Siltä odotan paljon tämän ensimmäisen luettuani. Mahtavaa, että tällä upealla kirjailijalla on minua, hänestä aikaisemmin tietämätöntä lukijaa, varten monta lukematonta teosta. Upeaa tekstiä!

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vauvasukkia ja filosofiaa

Facebookin "Villasukkakeräys juhlavuotena syntyville"-ryhmän innoittamana aloin minäkin neuloa pieniä sinivalkoisia sukkia tänä vuonna syntyville vauvoille. Ensimmäinen erä syntyi kahdesta sadan gramman kerästä Nalle-lankaa, siis kahdeksan paria. Näitä on kyllä hauska tehdä, vaikka pienen näprääminen vaatii kyllä keskittymistä. Vielä on odottamassa 300 g Dropsin Baby Merinoa, siitä tullee muutama pari enemmän, kunhan sinniä riittää.

Reijo Wilenius: Aatteiden maailma; Johdatus aikamme aatevirtauksiin

Tämä kirja taisi tulla lukulistalle kun etsin kirjoja itämaisesta filosofiasta. Niitäkin tässä sivuttiin, mutta vain vähän, pääpaino oli jälleen länsimaisella filosofialla.

Kun lukee tänä päivänä "aikamme aatevirtauksista" joista on kirjoitettu vuonna 1981 eli 36 vuotta sitten, on selvää, ettei tieto aivan ajantasaista ole. Toisaalta suurin osa esitellyistä filosofeista ja aatteista ovat syntyneet paljon ennen tuota vuotta 1981.

Löytyipä tekstistä helmikin, joka teki lukukokemuksesta hyvinkin kannattavan. Kyseessä on Albert Einsteinin selitys omasta uskontokäsityksestään. Se on niin lähelle kuin mahdollista se sama, jonka tunnistan omakseni, en vain koskaan ole sitä osannut noin hienosti ilmaista. Varsinkin tuo jälkimmäinen lause sisältää minun mielestäni juuri tämän asian ytimen. Einsteinin sanottiin olevan ateisti, mutta hän ei kuitenkaan tyrmännyt tällaista käsitystä. Itse en ole ateisti ja tämä sopii minulle oikein hyvin.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Tämä osui monta kertaa

Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla

Tämän kirjan otin kirjastosta mukaan kannen ja nimen perusteella. Kirja osoittautui jälleen yhdeksi todisteeksi siitä, että kotimaista kirjallisuutta kannattaisi lukea enemmän. Sen välttelemisen syyksi en ole keksinyt muuta kuin ehkä sen osittain tiedostamattoman tunteen, että muihin maihin ja kulttuureihin sijoittuvat (erikoisetkin) tapahtumat on helpompi kuvitella tapahtuneiksi, kuin kotimaan tutuissa ympyröissä tapahtuvat.

Tämän kirjan tapahtumat sen sijaan olivat arkisia ja kaikille tuttuja tilanteita. Yllättäen tunnistin itseni jokaisesta päähenkilöstä. Niin kuusikymppisestä leskeksi jääneestä Eevasta kuin hänen 35-vuotiaasta naapuristaan Sinistä - ja jopa Eevan kissasta Kyllikistä, jolla oli tässä kirjassa oma kertojaääni. Yhteneväisyyksiä omaan elämääni oli niin paljon, että alkoi jo naurattaa.

Tällaista se naisten elämä on, ainakin yksinäisten. Kirjassa on kepeä sävy ja se hymyilyttää, mutta vakavia ja suuria asioita tapahtuu näiden naisten elämässä. Mutta naiset ottavat ne vastaan ja jatkavat elämäänsä vahvistuneina ja varmempina. Kunpa sen oppisi itsekin.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Sota ja sen seuraukset

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

Aikaisemmin olen lukenut Lemaitrelta kolme dekkaria, jotka ovat olleet erittäin hyviä. Hänen historiallinen romaaninsa oli ensimmäinen lajiaan, mutta voi miten loistava!

Vaikka kyseessä ei ole dekkari, Lemaitre osaa jännityksen luomisen. Se on mukana joka sivulla ja kiihdyttää lukuvauhtia. Toisaalta täytyi välillä olla lukematta vain, jotta nautinto ei loppuisi liian nopeasti.

Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheen ja rauhan ensi vuodet olivat sekavaa aikaa, jolloin sodasta selviäminen vaati sekä kansaskunnilta että ihmisiltä suuria ponnistuksia. Se loi myös häikäilemättömille keinottelijoille mahdollisuuksia rikastua suunnattomasti käyttäen hyväkseen jopa ihmisten syvimpiä tunteita.

Lemaitre punoo upean juonen, joka saa alkunsa sodan loppuvaiheissa, mutkistuu parin seuraavan vuoden aikana ja saa lopulta ratkaisunsa. Erityisen hienosti Lemaitre kuvaa ihmisiä, hänen henkilönsä tulevat näkyviksi ja eläviksi värikkäillä luonnehdinnoilla. Jokaisessa henkilössä on jotain hyvää ja jotain huonoa - erästä poikkeusta lukuunottamatta, josta hyvää sanaa on vaikea keksiä.

torstai 12. tammikuuta 2017

Filosofiaa ja uskontoa

 Frédéric Gros: Kävelyn filosofiaa
Richard Rohr: Yksinkertaisuus: Irti päästämisen taito

Filosofi Frédéric Grosin kirjan nimi kiinnitti huomioni itsestäänselvyydellään - tottakai kävelyllä on filosofia, vain siitähän siinä pohjimmiltaan on kysymys. Sen myös kirjoittaja tekee selväksi. Hän kertoo eri näkökulmia kävelyyn sekä tunnettujen filosofien ja taiteilijoiden suhdetta siihen. Paljon runoutta ja filosofiaa on syntynyt kävellessä!

Richard Rohrin kirja ei ollut aivan sitä, mitä nimen ja esittelytekstin perusteella odotin. Kuvittelin sen enemmän "yleishengelliseksi", mutta kun kirjoittaja on katolinen fransiskaanipappi, on paino luonnollisesti uskonnolla ja uskolla. Ei sinänsä ollenkaan huono asia, en vain saanut tästä kirjasta irti sitä mitä toivoin, vaikka se toki paljon mielenkiintoisia ajatuksia sisälsikin.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Toinen yllättävä loppu

James Hilton: Sattuma korjaa satoa 

Tämäkin kirja tuli luettua samaisen yllättävien loppujen listan perusteella kuin Jodi Picoultin Leaving Time. Tämä oli mukava luettava ja loppu kylläkin yllättävä, mutta melko epäuskottava, joten se ei ollut kirjan huippukohta. Sen sijaan oli mukava huomata, että kirjoissa (elämässä) monet asiat ovat samanlaisia riippumatta kirjoitusajankohdasta. Tämä oli ilmestynyt vuonna 1949, eikä sen "vanhuus" ollut mitenkään häiritsevää, päinvastoin. No, uusihan se toki onkin vielä, mutta ei silti kannattaisi aina pyrkiä lukemaan vain uutuuksia kun koko kirjallisuuden historia on täynnä helmiä.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Hieno aloitus lukuvuodelle

John Williams: Stoner

Päätin lukea tämän kirjan heti sen ilmestyttyä, mutta jostain syystä siirsin lukemista näin kauan. Ehkä tiesin, että lukukokemus on niin hieno, että sitä kannattaa odottaa. Jo kansi oli jotenkin vangitseva ja hyvin intiimi.

Kirjassa kerrotaan yhden ihmisen elämästä ilman suurta dramatiikkaa. Silti tapahtuu paljon ja elämä muuttuu monta kertaa. Tämän yhden ihmisen elämä on sen näennäisestä vaatimattomuudesta huolimatta kuvattu suurella lempeydellä ja arvostuksella. Vähäeleisyydestään huolimatta kirja tulee julistaneeksi painokkaasti jokaisen elämän tärkeyttä ja arvokkuutta.

Oikeasti tästä on vaikea sanoa mitään, niin hyvä se on. Tästä ei kannata kertoa, se on koettava itse.