perjantai 4. elokuuta 2017

Ei aivan tavallinen tarina


Petina Gappah: Muistojen kirja

Upea romaani, joka kertoo nuoren zimbabwelaisnaisen erikoisen tarinan vankilan muurien takaa.

torstai 3. elokuuta 2017

Lomalukemisia


Kimmo Ohtonen: Karhu - voimaeläin (Huippu!)
Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies
Anna Gavalda: Viiniä keittiössä
Outi Ampuja: Hyvä hiljaisuus
Jukka Mikkonen: Metsäpolun filosofiaa
Jean-Christopher Grangé: Purppuravirrat
Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (Hieno)
Samuel Bjørk: Yölintu (Äänikirja)

torstai 6. heinäkuuta 2017

Just another detective?

Daniel Cole: Räsynukke 

Näitä samantyyppisiä dekkareita ei ehkä kannattaisi lukea montaa peräkkäin, sekaisinhan ne menevät. Varsinkin kun samaan aikaan kuuntelussa on toinen saman lajityypin edustaja.

Sinänsä harmi, sillä tämäkin oli oikeastaan tosi hyvä lajissaan. Ehkä en vain ole juuri nyt kovin vastaanottavainen?

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Yritän olla edukseni

Jussi Adler-Olsen: Vartija

Luin tämän aika reippaasti, mutta jotenkin se ei nyt sytyttänyt. Tällaisia uskonnollis-huuhaa-yhteisö-kirjoja on tässä lajityypissä olemassa aika paljon, oli kuin olisi lukenut tämän jo usein ennen. Eihän aina tietysti voi keksiä uutta ympäristöä tai aihetta, mutta tämä vain jäi pliisuksi.

Kirjassa oli eräs merkillinen lause, josta ei oikein käynyt ilmi, oliko se kirjan hahmon mielipide vai kirjailijan, mutta ei missään tapauksessa miellyttävä: "Shirley kohensi villatakkiaan. Ele oli varmaan peräisin hänen entisestä elämästään. Siellähän ylipainoisetkin yrittävät olla edukseen."

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Erittäin hyvä pettymys

Håkan Nesser: Taivas Lontoon yllä

En tiedä sortuiko Nesser tässä kirjailijana omaan näppäryyteensä vai minä lukijana koviin odotuksiini, mutta erittäin mielenkiintoinen ja koukuttava kirja teki lopussa ihme flopin - jäin vain ihmettelemään mistä oikein oli kyse. Se saattaa olla tarkoituskin, mutta mitään kovin syvällistä tuo pohdinta ei ole, kunhan ihmettelen että hohhoijaa. Kirjaa lukiessa jännitys ja mielenkiinto yltyi koko ajan, halusi niin kovasti tietää mistä kaikessa oikein on kyse. Kun kyse ei sitten ollutkaan oikein mistään, jäi vain tuo hölmö olo. Että voikin loistava kirja päättyä kurjasti!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Klassikkojen parista luonnon helmaan


Mark Twain, Henry Miller, O. Henry: Kolme amerikkalaista klassikkoa
Marko Leppänen, Adela Pajunen: Terveysmetsä - Tunnista ja koe elvyttävä luonto

Mark Twainin Veren perintö kertoo tarinan ajalta, jolloin ihminen oli esine eikä ihminen, jos hänen veressään oli pisarakin "neekerinverta". Hän saattoi tulla myydyksi milloin hyvänsä ja mitä etelämpään, sen pahempi. Välttääkseen tämän kohtalon lapseltaan eräs äiti vaihtaa keskenään oman lapsensa ja kartanonomistajan pojan, joka on hänen hoidossaan. Monien vaiheiden jälkeen totuus ja samalla koko orjuusjärjestelmän järjettömyys paljastuu.

O. Henryn lyhyet tarinat kertovat arkisista asioista, mutta loppu yllättää hauskasti. Henry Miller kertoo surullisen tarinan sirkustaiteilijasta.

Marko Leppäsen ja Adele Pajusen Terveysmetsä - tunnista ja koe elvyttävä luonto on niin hienosti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu, että pelkkä sen lukeminen paransi varmasti ainakin mielenterveyttä. Tekijät esittelevät kirjassaan moninaiset suomalaiset luontopaikat, joista kukin omalla tavallaan miellyttää ihmisiä ja näin vaikuttaa heidän terveyteensä sekä henkisesti että fyysisesti. Kerronta on niin elävää, että melkein tunsi milloin istuvansa kalliolla, milloin kulkevansa pehmeää metsäpolkua tai kuuntelevansa aaltojen kohinaa. Jokaiseen kohtaan oli liitetty esimerkkikuvaus ko. paikasta sekä lyhyt ohje, kuinka jokainen voi kohdallaan kuvatunkaltaisen elämyksen saada. Huippukirja, jonka upeus suorastaan velvoittaa lähteä itse kokemaan luonto!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Vihdoin valmis villatakki



Takin ohje on Novitan Kevät 2017 -lehdestä. Lanka on ohjeen mukaista Nallea, paitsi että vaihdoin perusväriksi (mukana toisena koko ajan) Nalle Kukkakedon (881) väriin 852, monivärinen/sirkus sekä farkunsinisen väriin Kettu (642)

Kuvat eivät oikein tee oikeutta väreille, kännykällä pilvisellä säällä otettuja.

Mielenkiintoinen malli toteuttaa, koko ajan ei ihan ollut itsekään selvillä, minkä muotoinen kappaleesta lopulta tulee. Helmaosuudella joutui pitämään kerroksista kirjaa epäsäännöllisten kavennusten vuoksi. Mutta olihan tämä vaivan arvoinen!


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Jännitystä alkukesään


Fred Vargas: Neptunuksen sauva
Luca D'Andrea: Rotko

Komisario Adamsberg -sarjan neljäs osa on kirjoitettu jo vuonna 2004, mutta on jostain syystä jäänyt kääntämättä aikaisemmin. Sen jälkeen tulleita osia on suomennettuina jo neljä.

Tämä saattaa olla tämän sarjan paras teos. Vargasin tyyli on niin ainutlaatuinen, täysin omaa luokkaansa. Henkilöt ovat vähintäänkin omituisia, mutta se kuuluu asiaan - ihmiset ovat.  Silti he ovat vikoineen ja omituisuuksineen hyvin rakastettavia - ihmiset ovat.

Juoni on tietenkin myös loistava, kuten aina. Tämän paremmaksi ei dekkari muutu.

Luca D'Andrean esikoinen sen sijaan tarjoaa hyvinkin kelvollisen tarinan, mutta ehkä hieman liian pitkän. Tyhjäkäyntiä olisi voinut vähän vähentää, niin että mielenkiintoinen juoni olisi päässyt vetäisemään mukaansa vähän tehokkaammin. Hohhoijaa-efekti ei ole koskaan eduksi jännityskirjalle. Tekstissä ei silti ole mitään moittimista, joten seuraava teos samalta kirjailijalta tulee todennäköisesti kyllä luettua - jos se on vähän ohuempi.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Mitä ihminen on?

Mark Twain: Mitä ihminen on?

Tässä pienessä kirjassa pohtii vanha mies (MT:n alter ego?) nuoren miehen kanssa ihmisen syvintä olemusta. Jotenkin Havukka-ahon ajattelijan mietteet tästä aiheesta tuntuvat mukavammilta, Twain ei anna ihmiselle kovin paljon kunniaa luomakunnan kruununa, päinvastoin. Hänen mielestään ihminen tekee kaiken ainoana päämääränään hyvän olon saavuttaminen itselle, pyytettömyys muiden puolestaan on hänen mielestään vain sivutuote tässä toiminnassa. Toisaalta itsekkyys on nykymaailman suuri ongelma - ehkä se oli sitä jo vuonna 1906 tai sitten Twain oli taitava ennustaja.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Tupakointia Firenzessä


Marco Vichi: Komisario Bordellin likaisin tapaus 

Italiaan sijoittuvat dekkarit ovat oma lajinsa ja tämä Marco Vichin luoma firenzeläinen komisario vielä siinäkin luokassa erikoinen. Lukijaan iskee välillä epätoivo - eihän tämä juttu ratkea ikinä, kun komisario vain tupakoi, syö, juo, vierailee ystäviensä luona ja valvoo vuorokaudet ympäriinsä - kuinka hän ikinä saa työnsä tehtyä? Mutta lopussa kiitos seisoo näissäkin tarinoissa, miksipä siis reuhtoa enempää kun pelkästään ajattelemallakin saa tuloksia aikaan.