sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Testejä omalla energialla

Pam Grout: E2 - Yhdeksän energiatestiä jotka todistavat, että ajatuksesi luovat todellisuutesi

Huolimatta siitä, että tämä kirja oli huonosti käännetty ja sen kieliasu oli ilmeisesti jäänyt tarkistamatta, päällimmäiseksi jäi kuitenkin mieleen mielenkiintoinen aihe. Kirjoittaja haluaa esittelemillään testeillä osoittaa, että ihminen pystyy itse ajatuksensa voimalla vaikuttamaan omaan todellisuuteensa. Esimerkit ovatkin melko vakuuttavia ja varmaa on ainakin se jo kulunut sanonta, että asenne ratkaisee - myönteisellä asenteella ei taatusti häviä mitään.

Olen tehnyt n. puolet testeistä ja odotan mielenkiinnolla muidenkin suorittamista. Neljästä tehdystä tehtävästä yksi ei onnistunut, kaksi onnistui osittain ja neljännessä tuli täysosuma. Joudun palauttamaan kirjan kirjastoon tällä erää, niinpä laitoin loput tehtävät muistiin. Testissä, jonka aloitan seuraavaksi, on minua näistä toistaiseksi eniten kiinnostava aihe, siispä odotuksetkin ovat suuret.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Aina vain paranee

Douglas Preston & Lincoln Child: Veljensä vartija

Jos oli edellinen lukemani kirja liian hidastempoinen ja jopa pitkäveteinen, olikin tämä jotain aivan muuta. Tämän luettuaan tuntui kuin olisi ollut päivän tehosekoittimessa! Onneksi aloitin tämän sunnuntaina aamupäivällä, niin että sain sen luettua aika lailla yhtäjaksoisesti ja pääsin vielä nukkumaankin ihmisten ajoilla. Tiesin, että tänään en ehtisi lukemaan, joten vaihtoehtoa ei ollut, loppuun oli päästävä.

Agentti Pendergast saa vastaansa pahimman mahdollisen vihollisen, huippuälykkään mutta täysin mielipuolisen veljensä Diogeneen, joka alkaa murhata Pendergastille läheisiä ihmisiä yksi kerrallaan. Mikään ei taaskaan ole miltä näyttää, ja lopulta Pendergast itse joutuu etsintäkuulutetuksi murhista veljensä ohjattua epäilykset suoraan häneen.

Kirjassa on paljon henkilöitä ja kaikille tapahtuu koko ajan, jos ei nyt jotain henkeäsalpaavaa niin kuitenkin jännittävää. En muista mitään aikaisemmin lukemaani kirjaa, jossa olisi ollut niin monta niin yllättävää käännettä. Osa tilanteista ratkesi lopulta, mutta avoimia kysymyksiä ja ongelmia jäi kovastikin sen verran, että juuri kirjastosta haettuun sarjan viidenteen osaan kohdistuu paljon odotuksia. Tämä on mestarillista jännitystä!

Eräästä lähes mahdottomasta tilanteesta tässä lainaus, joka ei kerro mitään ellei kirjaa ole lukenut, mutta on lukijalle hykerryttävän hauska:
"Vincent", Pendergast totesi rauhallisesti. "Oletko tietoinen siitä, että edessämme on järvi?"
"Olen."

lauantai 22. marraskuuta 2014

Valepalmikkosukat




Minulle oudon väriset valepalmikkosukat valmistuivat, ohjeesta vielä kiitos Langan päästä kiinni -blogiin.

Lanka 7 Veljestä, väri on Sinappi nro 288 ja oikeastaan aika kaunis. Neule on mukavan joustavaa.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Pitkäveteinen (rikos)romaani

Håkan Nesser: Yksinäiset

Vaikka tämän kirjan loppuratkaisu on Nesserille tyypilliseen tapaan hyvin yllättävä, itse kertomus eteni mielestäni aivan liian hitaasti. Jos ei olisi odottanut dekkarimaista kerrontaa vaan tavallista romaania, olisi kirja saattanut ollakin tyydyttävä. Jännitys ei nyt vain missään vaiheessa noussut sellaiseksi kuin Nesserin kirjoissa on totuttu. Suurimman osan ajasta oli epävarmaa sekin, onko kyseessä edes rikos - tai onko niitä yksi vai kaksi.

Toki hiljalleen kokoon kertyvä tarina on omituinen laijssaan, vaikka huomio tietysti kiinnittyykin pitkäksi aikaa loppuratkaisun kannalta täysin merkityksettömään asiaan. Samoin viittaukset toisen uhrin menneisyyteen aiheuttavat uteliaisuutta, joka onneksi palkitaan aivan lopuksi, mutta silläkään ei tämän tapauksen kannalta lopulta ole merkitystä.

Kovin kehuvia arvioita tämä kirja on muualta yleensä saanut, mutta aina ei vain voi tykätä, ja nyt sattui sellainen päivä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Loput suomennetut Michael Cunninghamin kirjat

Michael Cunningham:
Lumikuningatar 
Illan tullen 
Koti maailman laidalla

  
Michael Cunninghamin kirjat sijoittuvat pääasiassa New Yorkiin ja kertovat ihmisistä, joihin minulla itselläni on hyvin vähän kosketuspintaa, en keksi oikeastaan mitään yhteistä. Silti nuo ihmiset tuntee, koska toisaalta kaikki on yhteistä, ihmisyys ja inhimillisyys ovat kaikkialla samat.

Kirjojen kieli on valtavan kaunista ja tunnelma kirjoissa jotenkin unenomainen. Suru ja onnettomuuskin ovat kauniita koska ne ovat väistämättömiä ja kuuluvat elämään, onni voi olla ohimenevä hetki ja silti merkitä kaikkea.

Aloittaessani viimeistä sivua kirjasta Koti maailman laidalla aloin itkeä, ja kesti kauan ennen kuin sain lopun luettua. Itku jatkui vielä sen jälkeenkin ja tätä kirjoittaessanikin vielä itku on lähellä. Loppu ei ollut onneton - en ole varma oliko se onnellinenkaan - mutta kaunis se oli.

Ei minulla ole edes sanoja kuvaamaan näitä kirjoja, siksi turvaudun lainaamaan Koti maailman laidalla -kirjan kannesta San Diego Tribunen arvion, johon voin täydestä sydämestäni yhtyä:
"Joskus hyvin harvoin ilmestyy romaani, joka on kauneudessaan ja herkkävaistoisuudessaan niin lumoava, että lukija ahmaiseen sen lähes kokonaan isoina ahnaina suupaloina ja tuntee jälkeenpäin avartuneensa ja tulleensa ravituksi ääriään myöten niin, että melkein kivistää. Sellainen kirja on Michael Cunninghamin Koti maailman laidalla."

lauantai 8. marraskuuta 2014

Sukkien uusi elämä

Kun neuloin sukat Lankavan Esito-huopalangasta, joka on 100 % villaa, tiesin etteivät ne tulisi käytössä kovin kauan kestämään, ja näinhän siinä kävi:
Toki ne puolitoista vuotta kestivät tuvassa tassuttelua.

Varastoista sattui löytymään lähes samoja värejä nallea, joten näitä ei taida enää tarvita korjata. Parsiakin osaisin, mutta näissä se ei olisi kannattanut koska lanka oli niin pehmeää.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Käsitöitä?

Huomasin tätä blogiani selatessa, että vähänlaisesti on viime aikoina ollut käsitöitä esillä. Jotta ei tulisi sellaista käsitystä, että mitään ei enää synny, tähän vähän tilannepäivitystä. Tosin vuodenajan huomioon ottaen ihan eikä läheskään kaikkea tässä ei voi paljastaa, koska se paljastamispäivä on vasta joulukuun 24. (Tässä samalla tuli mieleeni, että olen tainnut jo unohtaa, minne olen piilottanut ensin tekemäni lahjat, hmm.) Mutta jotain muutakin sentään on tekeillä.


Vasarely-huovan nimellä löytämäni ohje kiinnosti heti sen nähtyäni, sekä näyttävän lopputuloksen että helpon tekotavan vuoksi. Näitä paloja aloin virkata jo ennen kesää mutta jätin odottamaan kesän yli, 7 Veljeksestä virkkaaminen helteellä ei ole kovin mukavaa. Saatan tarvita vielä muutaman palan lisääkin, olen nyt pikkuhiljaa ommellut näitä yhteen.
Kesällä virkkuukoukku vaihtui pienempään ja lanka kalalankaan. Netistä löytyneen tutun näköisen kuvan perusteella aloin virkata verhokappoja olohuoneeseen vanhan sängynpeitteen ohjeella. Työ koostuu keskeltä aloitettavista neliöistä, joiden saaminen neliön malliseksi osoittautui haastavaksi, tein aika monta koepalaa valmiiksi asti ennen kuin löysin hyvän menetelmän: koukulle vain silmukan takareuna. Outoa, mutta se toimi! Tämäkään verho ei ole vielä tarpeeksi iso ja näitä pitäisi tulla neljä kappaletta, joten mikään pikaprojekti tämä ei ole.

Tällä mallilla aloin tehdä itselleni sukkia, kiitos ohjeesta Langan päästä kiinni -blogille. 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Matkantekijä-sarja jatkuu

Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu

Tämä on jo kahdeksas järkäle Gabaldonin Matkantekijä-sarjassa ja kuten jokaisen aikaisemmankin kohdalla mietin jossain vaiheessa, että eikö tämän saman olisi saanut tiivistettyä vähän alle 1200 sivunkin. Silti aina kun kirjan ottaa käteen, teksti vie välittömästi mukanaan, puhumattakaan siitä lopulta saapuvasta hetkestä, kun se onkin luettu - heti on ikävä ja tyhjä olo.

Loppuosaa lukiessani olin varma, että jatko-osa on vielä tulossa, sitten lopun luettuani säikähdin, että tässäkö se nyt sitten kuitenkin olikin! Menin saman tien Gabaldonin kotisivulle etsimään tietoa jatkosta, ja kyllä sellainen on tulossa. Odotusaika lienee kuitenkin taas se neljä vuotta, joka Gabaldonilla yhden osan tekemiseen kuluu.

Jossain sarjan puolenvälin paikkeilla oli osa, jonka läpi piti kahlata väkisin, mutta tässä osassa kaikki tapahtumat olivat sen verran mielenkiintoisia että tylsiä hetkiä ei päässyt syntymään. Jostain syystä Williamia koskevat osuudet olivat vähiten kiinnostavia, hänen hahmonsa kaipaa ehkä vielä syventämistä.