torstai 30. kesäkuuta 2016

Pendergast #7

Douglas Preston, Lincoln Child: Kuoleman naamio

Seitsemäs Pendergast-sarjan kirja ilmestyi yllättäen paria kuukautta odotettua aiemmin ja sain sen käsiini melkein saman tien. Suurin odotuksin tietenkin, ja kyllähän tämäkin järkäle piti parissa päivässä lukea (välillä joutui käymään töissä), sen verran vauhdikkaisiin tapahtumiin kirja tempaisi mukaansa. Ensimmäisenä yönä näin jo unta sen tapahtumista ollen itse mukana, nähtäväksi jää mitä ensi yön kotielokuvat esittävät.

Melko pian jo alussa piti tarkistaa, onko kirjan kääntäjä vaihtunut, koska tekstissä käytettiin mielestäni jotenkin erilaista ilmaisua ja tyyliä kuin aikaisemmin, hieman vähemmän tyylikästä ehkä. Tämän kirjan kääntäjä oli ollut toisena kääntäjänä mukana jo edellisessä osassa mutta tässä ensimmäistä kertaa ainoana kääntäjänä. Teksti sinänsä oli aivan kelvollista, mutta taas sai huomata, kuinka tärkeää on kääntäjän osuus kirjan luonteesta.

En tiedä tökkikö teksti aluksi juuri tuon käännöksen vuoksi vai Nora Kellyn vuoksi, joka mielestäni käyttäytyi sopimattoman typerästi ja edesvastuuttomasti muutaman kerran. Toki hänen tilanteensa ei ehkä kannustanut kovin järkiperäisiin suorituksiin. Myös muutamia epäjohdonmukaisuuksia olin havaitsevinani. Kuitenkin melko pian nämä alkuhaparoinnit unohtuivat, kun tapahtumat alkoivat vyöryä. Kyllä tätä voi kenelle tahansa dekkarifanille suositella.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Taikuutta ja rakkautta

Morgenstern, Erin: Yösirkus

Nooran suosituksesta otin luettavaksi tämän fantasiakirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat outoakin oudompaan sirkukseen. Sirkus ei ole minua sinänsä koskaan kiinnostanut, siispä oli onni, että tässä kirjassa sirkus onkin jotain aivan muuta kuin perinteinen sirkus norsuineen ja pelottavine klovneineen, tämä on kaikin tavoin ihmeellinen sirkus.

Mielessä kävi mielenkiintoinen ajatus meidän maailmastamme, tästä jonka ajattelemme olevan totta ja konkreettista - mitäpä jos olemmekin vain jonkun luoma illuusio, paperista taiteltu kuvaelma?

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Tieteestä ja uskonnosta

Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Tiedän uskovani, uskon tietäväni; Keskustelukirjeitä
Tommy Hellsten: Tähän olen tullut; Kirja merkityksen löytämisestä 

Nautin kovasti toisestakin Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan keskustelukirjeistä koostuvasta kirjasta, jossa toista välillä sivallettiin reippaastikin omien näkemysten puolustamiseksi, mutta kaikki hienossa ystävyyden hengessä. 

Kun otin seuraavaksi luettavakseni Tommy Hellstenin kirjan oman tiensä ja uskonsa löytämisestä, olin kiinnostunut näkemään, onko näissä kahdessa kirjassa yhteneväisiä teemoja. Hellstenin teksti on kuitenkin paljon kiihkeämpää ja ehdottomampaa kuin kummankaan, Pihkalan ja Valtaojan. Heidän kummankin näkemyksistä saattoi myös helpommin olla samaa mieltä, mutta Hellstenin kiihkeys vieraannutti aiheesta ja hänen usko- ja jumalakäsityksensä eivät tuntuneet tutuilta eivätkä sellaisilta, jotka haluaisi kokea. Toisaalta ihailen kirjoittajaa, joka noin avoimesti pystyy kertomaan omasta tiestään ja henkilökohtaisimmistakin asioista ja tuntemuksista.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Piisuutusta

Fred Vargas: Hyisiä aikoja

Kun kolmen vuoden kuluttua edellisestä saa käsiinsä Fred Vargasin uutuuden, ei sitä voi lukea kerralla, vaikka kuinka mielellään sen tekisi. Sitä pitää piisuuttaa, tässä tapauksessa viikonlopun kolmelle päivälle.

Varsinaisesti kirjassakaan ei pidetä kiirettä, vaan nautitaan rauhallisesti aterioita ja viiniä (kuka vähemmän, Danglard ehkä vähän enemmän) etsien ratkaisua tämänkertaiseen mysteeriin. Vain kerran Adamsbergille tulee kiire, mutta silloinkin aina valppaat santarmit huolehtivat hänet ruotuun.

Juoni on erittäin monimutkainen, mutta lopulta sekin leväkasa selviää, tottakai. Juontakin parempaa ovat henkilöt. Niin moninaista, persoonallisesta aina tosi omituiseen asti on tämä Adamsbergin väki, joka siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi on hyvin taitavaa ja ammattitaitoista. Ennen kaikkea tämä Adamsberg, jonka katse himmeni muutamankin kerran ennen kuin asioiden laita vihdoin valkeni hänelle.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kuin elämä itse

Tommi Kinnunen: Lopotti

Kun olin aikaisemmin lukenut Neljäntienristeyksen, odotukset saattoivat olla vain äärimmäisen korkealla tätä uutta teosta aloitettaessa. Se täytti kuitenkin ne kuitenkin kaikki ja kuuluu ehdottomasti sarjaan "Se pakahduttava tunne kun joutuu sulkemaan kirjan kannet". 

Henkilöitä, jotka tulevat tutuiksi ja läheisiksi (vai olinko tuntenut heidät aina?), onnen helmiä ja suuria suruja, sitähän se on elämä ja kaikki se on kerrottuna näiden kansien välissä upean kauniilla kielellä. Päällimmäisenä tunteena tuoreeltaan on taas kiitollisuus siitä, että on saanut kokea tällaisen elämyksen.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Todellinen mysteerien tie

John Irving: Ihmeiden tie

John Irvingin tyyli tuntuu yhä vain villiintyvän vuosien myötä. Tämän uusimman kirjan tapahtumat ovat niin mystisiä ja outoja, että lukija ei voi olla oikein varma mistään - mikä on totta ja mikä unta. Silti kaikki juonteet punoutuvat lopulta kokonaisuuteen ja lopussa voi olla tyytyväinen kun sai olla mukana tällä mystisellä matkalla.