perjantai 30. huhtikuuta 2010

Hieno kirja

Sami Sykkö on kirjoittanut ja Jaanis Kerkis kuvannut komean kirjan Sisäänkäyntejä ainutlaatuisiin suomalaisiin koteihin, huoneisiin ja huviloihin. Kuvat ja tekstit on julkaistu aikoinaan sarjana Hesarin kuukausiliitteessä. 

Kirja on kooltaan riittävän iso, jotta upeat kuvat pääsevät oikeuksiinsa, ja lyhyet tarinat ovat poikkeuksetta kiinnostavia ja hauskoja. Ne kertovat myös usein itse asuntojen lisäksi paljon niistä henkilöistä, jotka tiloja asuttavat.

torstai 29. huhtikuuta 2010

No nyt kälvii...

Eli harmittaa kaikki se turha valitus, johon tuhlasin energiaani tämän "täydellisen epäonnistuneen tekeleen" vuoksi.

Kostutuksen jälkeen puserosta tulikin yllättäen täysin käyttökelpoinen!

Kahdessa edellisessä kuvassa värit olivat aivan erilaiset, tässä väri on ehkä lähinnä todellista.

P.S. "Kälviä (v.) Henkilöä alkaa kälviä, kun virkailija, jonka varalle hän on kerrankin suunnitellut äkäisiä ja oikeutettuja moitteita, osoittautuukin ripeäksi ja ystävälliseksi" - Elimäen kootut tarkoitukset -

Meillä tätä erittäin käyttökelpoista verbiä käytetään vähän laajemmassa merkityksessä ilmaisemaan turhaksi osoittautuvaa ennakkokiukkua jonkun asian vuoksi.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Vain neljä pääteltävää lankaa

Pusero on kasassa ja pääntielle virkattu kaitale, mutta joka puolelta roikkuu vielä lankoja pääteltäväksi. Tämä saattaa olla pusero, jota en koskaan tule käyttämään, mutta se selviää vasta kostutuksen jälkeen. Toistaiseksi se vaikuttaa suoraan sanoen hirveältä.
Jotta jotain saisi valmiiksikin, päättelin tuon huivin langat. Tykkään tuon Puro Batik -langan sävystä. Jostain syystä huivissa jälkimmäisellä puoliskolla, kun silmukoita vähennetään, kuvio menee vinoon. Ehkä kavennusreuna on liian tiukka. Vaan sitä ei käytössä huomaa.

Miksi ei tule valmista?


TIISTAI, 27. HUHTIKUUTA 2010


Blogia selatessa näyttää ilmeiseltä, että olisin viime aikoina vain lukenut, enkä tehnyt lainkaan käsitöitä. Se ei ihan pidä paikkaansa, sillä valmiina mutta päättelemättä on pitsineulepusero ja toinen pitsibaktushuivi. Joskus vain sattuu, että joku työ tökkii alusta saakka, ja tämä pitsineulepusero on juuri sellainen työ, sen viimeistelyvaiheesta ei tunnu tulevan loppua, lainkaan menossa on nyt kolmas päivä.

Minulla on vanhoja Victoria-lankoja, joissa on kauniit sävyt, ja itse lanka on kevyttä ja mukavaa neuloa - ainakin niin muistin. Nyt tuntui vain että lanka on liiankin "lötköä" ja epätasaista, epämiellyttävää kutoa. Kuvioksi valitsin yksinkertaisen pitsineuleen. No, se ensinnäkin osoittautui liian yksinkertaiseksi (= tylsäksi) - jokainen kerros oli samanlainen, joka kahdeksas kerros kuviota vain siirrettiin ja sitten taas takaisin. Lisäks kuvio näytti sileältä, ja kai se oikealta puolelta onkin, mutta - ja tämä ärsyttää eniten - sisäpuolelta se on tällaista ällöttävää munakennoa:
Tuohan on nurja puoli eikä siis näy, mutta pahinta on että kun kokeilin paitaa (enää yksi sauma ompelematta), tuntui oikeasti kuin olisi pukeutunut munakennoon! Lisäksi hihat ovat pitkät jo nyt, ja oletan että ne vain pitenevät, kun kostutan neuleen, jotta saisn sen litistettyä. V-pääntie on myös turhan iso, paita tuntuu putoavan päältä. Siispä joudun neulomaan vielä pääntielle reunuksen...

Mitähän vielä... Ai niin! Langan ominaisuuksiin kuuluu, että ajoittain se katkeilee itsekseen, joten puserossa on paljon tavallista enemmän pääteltäviä lankoja, ja sitä hommaahan minä olen inhonnut aina.

Mutta tiedän vanhastaan, että jos nyt heitän työn odottamaan, se ei ikinä tule valmiiksi. Nyt en siis anna periksi!

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Vähän pitkäveteistä

Englantilaisen Martin Walkerin kirja Poliisimestari Bruno, joka kertoo ranskalaisen pikkukaupungin  poliisimestari Benoit Courrèges'sta, kuuluu uudistettuun SaPo-sarjaan, eli sen pitäisi olla ennen kaikkea dekkari. Siihen nähden kirjaan sisältyy huomattavan runsaasti tarinaa historiasta, Ranskan paikallis-, sisä- ja EU-politiikasta, ruoasta, viinistä ja yleensä ranskalaisesta elämäntavasta. Ilmeisesti kirjoittaja, joka asuu puolet ajasta kirjan tapahtumapaikoilla Ranskassa, on ylettömän ihastunut tähän elämäntapaan, ja kyllähän se kieltämättä idylliseltä vaikuttaakin.

Idyllissäkin voi toki tapahtua murhia, kaikki poliisimestarin työ ei ole pelkästään nimettömien ilmiantojen tutkimista (naapurien veroasiat kun ovat pikkukaupungissa suuri kiinnostuksen kohde). Fiksustihan tämä Bruno juttunsa selvittää, samalla kuin kokkailee erinäisille naisvieraille päivällisiä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan sekä viljelee puutarhaansa. Hyvä tyyppi, ei siinä mitään, mutta vähän hohhoijjaa. Ehkäpä voisi kliseisesti ajatella, että brittikirjailija ei ehkä aivan ole paras kuvaamaan ranskalaista miestä, sillä ihan näin miedoksi heitä ei kuvittelisi.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Sydämen vuodenajat

Viime aikoina on alkanut tarttua kirjastosta käteen näitä filosofisia ja uskonnollisia kirjoja. Kai se on jonkinlaista etsintää, mutta tämän kirjan jälkeen sitä on vielä jatkettava, vastauksia tästä en saanut.

Anna-Mari Kaskisen Sydämen vuodenajat on kaunis kirja, siinä on lyhyitä kertomuksia joissa huomioita elämän kulusta sekä runomuotoisia rukouksia. Sisältö on kuitenkin melko kliseistä, kaikki samat asiat on jo sanottu monia kertoja. Tietenkin hyviä asioita pitää toistaa, mutta kaipaisin jonkinlaista tuoreutta käsittelytapaan.

Jotta kirja on hyvä, sitä luettaessa on mielestäni koettava ainakin yksi ahaa-elämys, silloin mieleen jää jotain. Tästä kirjasta sitä en löytänyt.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

TV:stä tuttu

Katsoin TV:stä eurodekkari Komisario Montalbanoa ja tykkäsin kovasti suurpiirteisestä machokomisariosta. Italialainen poliisityökin on ehkä vähän toista kuin mistä on tottunut lukemaan, virkistävästi erilaista. Aikaisemmin en näitä ole kuitenkaan lukenut, mutta onneksi tämä uusin, Andrea Camillerin Yön tuoksu sattui kirjaston uutuushyllystä käteen.

Tv-sarjan tyyli ja tunnelma on onnistuttu saamaan hyvin samanlaiseksi kuin kirjassa. Dialogi on hauskaa, ihmiset on hyvin kuvattu, tapahtumat riittävän yllätyksellisiä - ja päähenkilö inhimillinen. Laatudekkari siis, ja koska näitä Camillerin dekkareita on aiemmin suomennettu jo viisi, näistä riittää hetkeksi lukemista.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Lepoa sielulle

Pauliina Kainulaisen kirja Missä sielu lepää tarttui mukaan kirjaston tietokirjauutuushyllystä. Kaunis kansikuva ja siihen sopiva nimi kiinnostivat, samoin takakansitekstin viittaus saunaan yhtenä hiljentymisen paikkana sekä pyhyyden tajun katoamiseen ihmisiltä.

Alku oli lupaava, kirjoittaja pohti nykyihmisen sielun tilaa sekä keinoja sen hoitamiseksi; hiljentymistä ja rauhoittumista. Luontoa ja sen nykytilaa käsiteltiin paljon. Sitten mielestäni kerronta laajeni liikaa, oli ruodittava kristinuskoa kaikilta mahdollisilta suunnilta. Kerronta muuttui teologiseksi pohdinnaksi, mikä varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, mutta siinä vaiheessa tämän lukijan mielenkiinto alkoi hiipua. Odotin kirjalta varmaankin jotain konkreettisempaa ohjenuoraa tuon sielun rauhallisen tilan löytämiseksi.

No, tulihan tuo kirjan lukemiseen käytetty aika ainakin rauhoituttua, huonohan kirja ei toki ollut, vain vähän muuta kuin odotin.
P.S. 16.10.2012 kuvia blogiin uudelleen hakiessa huomasin, kuinka kaunis ja nimeen sopiva kansi kirjassa onkaan. Juuri tuossa maisemassa minunkin sieluni lepäisi.

Pitsibaktus


sunnuntai, 18. HUHTIKUUTA 2010


Vaikka minulla on kesken pitsineule Victoriasta, oli pakko päästä kokeilemaan tuota Lacy Baktus -huivin tekemistä.  Aloitin Puro Tundralla, jota minulla oli vain kaksi kerää. Kolmas olisi ollut tarpeen, tästä tuli juuri ja juuri riittävän pitkä, jotta sen saa kahdesti kaulan ympäri ja solmittua. 

Tuo malli sinänsä oli kyllä niin hauska tehdä, että sormia syyhyää päästä kokeilemaan jostain toisesta langastakin. Mietin, että noita pitsiraitoja voisi tehdä tiheämminkin, joka 4. krs, kun tässä ne on tehty joka 8. krs.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Outoa puhetta


Maksim Gorkin Artamonovien tarina on hyvä kirja. Alkuun se muistutti pitkään John Steinbeckin kirjaa Eedenistä itään, komeita sukutarinoita kumpikin. Lukemisen edetessä teksti muuttui jotenkin vaikeammaksi. Jälleen olen sitä mieltä, että venäläisissä kirjoissa keskustelut ovat todella merkillisiä. Ihmiset huudahtelevat näennäisesti käsittämättömiä sanoja, joiden yhteyttä asiaan ei läheskään aina voi ymmärtää. Pitäisi varmaan tuntea kulttuuria todella paljon paremmin, jotta ymmärtäisi.

Aivan oma lukunsa ovat Gorkin ihmisten ulkonäön ja olemuksen kuvaukset. Miltä esimerkiksi näyttää nainen, "... joka näytti alaikäiseltä mustalta vuohelta"? Mielikuvitus todella saa töitä näitä kuvauksia visualisoidessa. Muutenkin kieli on valtavan rikasta, adjektiiveja käytetään "vapaalla kädellä", tavanomaisuus ilmaisusta on kaukana.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Lohdutuslankoja

Mikäänhän ei tunnetusti saa tällaista neuloosista kärsivää ihmistä paremmalle tuulelle kuin muutama kerä uutta lankaa (uusi kirja ajaa tosin saman asian) . Niinpä sitten tällaisena matalapaineisena päivänä suunnistin töitten jälkeen halppikseen. Ajatuksena oli ostaa jotain liukuvärjättyjä lankoja pari kerää tehdäkseni niistä baktus-huivin.

Otinkin pari kerää Novitan uutuuslankoja Tico Ticoa ja Puro Batikia kumpaakin (ja ruskeana, kiitos). Tuosta ticoticosta voi sitten vaikka tehdä sukkia, ellei huivia synny.  Lisäksi otin ainoat jäljellä olevat Purot, kaksi kerää väriä Tundra. 

Nuo olivat normaalihintaisia, sitten katsahdin vasta alekorin suuntaan. Siellä oli oranssia Malibua 4,50 € / 100 g. Roosaakin olisi ollut, mutta se ei ole minun värini. Otin sitten kaikki eli kymmenen kerää. Tästä ihan samasta langasta olen aiemmin tehnyt tämän tosi mieluisan puseron, turkoosista taas tällaisen kokeilun, joka itse asiassa on vieläkin tekemättä uusiksi niin kuin suunnittelin. Ellei parempaa mallia löydy, voisin itse asiassa tehdä tästä uudesta oranssista langasta tuon turkoosin puserona, sitähän minulla siis ei enää ole, vaan jakku.

Uutta lankaa varastoihin tuli siis kaikkiaan 1,5 kiloa. Nyt voisi olla sopiva hetki aloittaa se lankojen punnitseminen, ja yrittää huolehtia siitä, ettei uutta tule hankittua enempää kuin on valmiiksi työksi syntynyt.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Coelhon elämäkerta

Fernando Moraisin kirjoittama Paulo Coelhon elämäkerta Sanojen alkemisti sai varsinkin ensimmäisen puolen aikana todella miettimään, mikä tämä Coelho oikein on miehiään, totta vai huijausta. Epäilin jopa koko elämäkertaa, mutta toisaalta asioita ei todellakaan oltu kaunisteltu, vaikka Coelholle itselleen olikin tyypillistä kääntää asiat omalta kannaltaan parhain päin.

Puolen välin jälkeen loppu oli kuitenkin luettava nopeaan tahtiin, henkilö alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Minulle oli yllätys, että kriitikot lähes yksimielisesti ovat tyrmänneet kaiken hänen kirjoittamansa näihin päiviin saakka - samaan aikaan kun hän on myynyt uskomattomat 100 000 000 kirjaa! Voivatko lukijat olla noin väärässä? Jotkut kritiikeistä sisälsivät kyllä kiistämättömiä tosiasioita: Coelho kirjoittaa yksinkertaisella tavalla ja käyttää paljon kliseitä. Hän kirjoittaa kuitenkin asioista joita ihmiset haluavat lukea saadakseen vahvistusta ja toivoa omaan elämäänsä. Siinä ei kai kuitenkaan ole mitään pahaa, jos antaa lohdutusta ja elämyksiä lukijoille? Luetaanhan Sidney Sheldoniakin! 

En ole lukenut kaikkia Coelhon suomennettuja kirjoja, tilasin vastikään läpimurtoteoksen Pyhiinvaellus, sitäkään en ole vielä siis lukenut. Alkemisti oli valtavan vahva lukukokemus ja minulle tärkeä kirja, siksi olikin hämmentävää lukea esim. Brida, joka oli mielestäni melko käsittämätön ja ala-arvoinen muihin verrattuna.

Elämäkerta vahvistaa jälleen sitä käsitystä, että ihminen voi tavoittaa suuria asioita, jos tahto siihen on tarpeeksi voimakas. Coelho halusi lapsesta asti menestyksekkääksi kirjailijaksi, se oli hänen elämänsä ehdoton ohjenuora ja vaikka tie siihen pääsemiseksi ei suinkaan ollut helppo eikä yksinkertainen, lopputulos on selvä.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Läksiäislahja ja sukat

Ainakin kuvasta päätellen lahjan saaja oli kovasti iloinen vihreästä palmikkopuserostaan. Oli niin mielissään, että kävi tekemässä esittelykierroksen läpi kunnantalon.

Kirsi oli tykännyt samasta vihreästä tehdystä villatakistani, samoin palmikkoneuleista, joten kuultuani että hänet on valittu Ilmajoelle, etsin Novitan sivuilta sopivan mallin. Tosin elin vielä toiveissa, ettei hän ehkä lähtisikään, silloin lahja olisi tullut sopivasti syntymäpäivälahjaksi. Mutta läksiäisethän siitä sitten tuli...

Pusero on tehty pienimmän koon XS mukaan, ja aika sopivahan siitä tuli, vaikka pelkäsin että Kirsi hukkuu siihen.



Samana päivänä valmistuivat nämä sukat, malli on Novitan kesä 2010 -lehdestä, poistin vain siinä olleen (typerän) lyyrakuvion ja jätin  pitsineuleen.  Lanka on Nallea.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Miksi ruotsalaiset on niin hyviä?

Nimittäin kirjoittamaan dekkareita. Juuri kun ajatteli, että Stieg Larssonia ei voi ylittää, tuleekin sitten tämä Lars Kepler ja Hypnotisoija. Sitä kirja todella oli, viimeiset sivut taisivat mennä hengittämättä.  Kirjassa tapahtuu raakoja ja käsittämättömän julmiakin asioita, ja käänteet ovat todella yllättäviä. Raakuus on kuitenkin kuvattu jotenkin niin, ettei se "hypi silmille", sillä ei mässäillä, todetaan vain. Ruotsalaiseen tapaan ei yhteiskuntakritiikkiäkään ihan kokonaan unohdeta.

Kirjailijanimen takana on pariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Tämä on heidän ensimmäinen yhteinen työnsä, mutta tarkoitus on tehdä sarja päähenkilön, suomalaissyntyisen rikostutkija Joona Linnan, ympärille. Sitä sopii odottaa!

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Piti minkä lupasi

C.J. Sansomin kirjan Talvi Madridissa luvattiin tarjoavan täydellisen lukuelämyksen: liikuttavan rakkaustarinan ja tiheätunnelmaisen vakoilutrillerin. Tämän se myös antoi, ja lukukokemus oli hyvä.

Tapahtumat sijoittuvat Madridiin aikana, jolloin Espanjassa oli käynnissä sisällissota (1936-39). Päähenkilöt ovat brittejä, lähetystön väkeä tai muuten Espanjassa asuvia. 


Kirja on sävyltään tumma, olot Espanjassa olivat tuohon aikaan hirveät. Sota on läsnä koko ajan, ja muutamat yksittäiset tapahtumat kertovat sen kauheudesta ja vaikutuksesta kaikkiin ihmisiin. Kirja onkin omistettu "niille tuhansille tasavaltalaisvanhempien lapsille, jotka katosivat Francon Espanjan orpokoteihin".


Kutonutkin olen, eräs lahjapusero on valmiiksi neulottu, vielä pitää kostuttaa ja koota, luovutus on tämän viikon perjantaina. Aloitin sitten sen jälkeen vielä uusia sukkia, mutta yritän nyt vähän vähentää, käsissä tuntuu tuon valmistuneen palmikkoneuleen vääntö. Ja pitkänäperjantainahan ei luonnollisestikaan kudottu!

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Toinen Shakespearen salaisuus

Jennifer Lee Carrellin Shakespearen salaisuus käsittelee samaa aihetta kuin Erlend Loen ja Petter Amundsenin samanniminen kirja, eli kuka Shakespeare todella oli. Carrellin kirja on kuitenkin puhtaasti romaani, kun Loe & Amundsen kirjoittivat kirjansa (ainakin näennäisen) tieteellisenå. 

Carrellin kirjan toisena aiheena on kadonnut Shakespeare-näytelmä Cardenio. Kirjan sankarina on naispuolinen Shakespeare-tutkija, ja seikkailun edetessä hän saa avukseen erilaisia tahoja - enemmän tai vähemmän luotettavia, totuus selviää tietenkin vasta lopussa. Aika lailla edetään taas davincikoodi-tyylillä, mutta kuten aiemminkin olen todennut, se ei suinkaan ole huono asia.

Kirjassa liikutaan kiitettävän paljon maailman eri puolilla sijaitsevissa vanhoissa kirjastoissa, ja mikäpä sen mukavampi miljöö. Eri asia on sitten, kuinka matkan varrella syntyvät lukuisat  ruumiit tuohon miljööseen sopivat.  

Sen verran viihdyttävä kirja oli, että pitkäperjantaikaan ei sen parissa tuntunut kohtuuttoman pitkältä.