lauantai 18. marraskuuta 2017

Ajankuvan vuoksi


Hämeen-Anttila, Virpi: Koston kukat : Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa neljä

Axel Björkin tutkimukset eivät ole varsinaisesti hiuksianostattavan jännittäviä, mutta jokin Hämeen-Anttilan tekstissä silti imaisee mukaansa. Vanhahtava kielenkäyttö ja tarkka ajankuvaus ainakin kiehtovat sekä hienostunut, rauhallinen tunnelma. 

torstai 2. marraskuuta 2017

Piti lupauksensa

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Harvoin joutuu meidän hyvin toimivassa Anders-kimpassamme odottamaan kirjaa lainaan niin kauan kuin tätä, suosio on ollut kova. Nyt ymmärrän miksi, sillä kirja kyllä lunasti ennakko-odotukset. Jännitystä riitti loppuun asti ja luvattu "mieletön käänne" myös oli sitä! Siinä vaiheessa teki mieli aloittaa lukeminen alusta - mitä meni ohi?

lauantai 28. lokakuuta 2017

Kun elämä muuttuu on muutettava elämä

Colm Tóibín: Nora Webster

1960-luvun Irlantiin sijoittuva kirja kertoo leskeksi jääneestä Norasta, jonka on perheineen jatkettava elämää perheenisän kuoleman jälkeen. Nora selviää hyvin, vaikka tuon aikainen ympäristö ei juuri naisille mahdollisuuksia anna. Outoa on, että kirjoittaja on mies, niin "naisen ajatuksia" Nora ajattelee. Hyvä, rauhallinen, kaunis romaani.

Taas takki


Olen pitkään tehnyt "salaisia" käsitöitä ja muut ovat jääneet vähän paitsioon, niin tämäkin takki jota aloitin joskus keväällä. Napit se kuitenkin sai vasta tänään.

Kyseessä on Novita Kesä 2015 -lehden malli, tehty ohjeen langoilla, violetti Miami ja kirjava Puro Batik. Melko painava ja varmaan venyvä neule, katsotaan kauanko kestää ennen kuin se on pituutta maxi.

Tämä oli yksi niitä "pakko saada" malleja, joihin ihastuu heti. Ne pitää sitten vain tehdä ja tässäkin tapauksessa kyllä kannatti, tykkään kovasti.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ensin oli alku

Dan Brown: Alku

Kun Dan Brown julkaisee jotain uutta, on se uteliaisuuttaan luettava, tietäen että ei se ainakaan tylsäksi käy. Tai mahdollisesti ei enää tämän jälkeen tarvitse, sillä niin täydellinen paketti kuin tämäkin oli, on se kuitenkin vain yksi variaatio jo aikaisemmin muutaman kerran julkaistusta teemasta.

Mielestäni aika lailla liian pitkälle venytetty tieto siitä, mistä itse asiassa on kysymys, alkoi lopulta ärsyttää. Ja kun oikein innokkaasti odottaa, lopputulos saattaa olla pettymys. Kyllä tämä kuitenkin taas ajatuksia herätti ja laittoi miettimään ihmiskunnan tulevaisuutta.

Kuten aina Brownia lukiessa oli Internet koko ajan ahkerassa käytössä. Barcelonan nähtävyydet tulivat tutummiksi, samoin useat taideteokset. Kirjojen sisältämää valtavaa tietomäärää täytyy vain ihailla, eivät nämä kirjat ole itsekseen syntyneet.

torstai 19. lokakuuta 2017

Syksyn piristys

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

Uusi tarina Flavia de Lucesta on ollut varauksessa siitä asti, kun sen nimi selvisi. Bradleyn kirja piristää aina ja ne lukee tosi nopeasti. Tosin nyt on alkanut ilmetä kummallista viivyttelyä lukemisessa - aivan kuin ei uusia lukemattomia kirjoja olisi odottamassa tarpeeksi, haluaa venyttää hyvien kirjojen lukemista vähän pidemmäksi kuin olisi tarpeen.

Flavia matkustaa Torontoon sisäoppilaitokseen ja kokee olevansa karkotettu kotoa. Mutta koska kyseessä on Flavia, ei hänelle edes ehdi tulla vielä kovin ikävä, kun jo ruumis tipahtaa hänen eteensä - ei sentään taivaalta, vaan takan savupiipusta. Tapauksen selvittelyssä riittääkin sitten tekemistä ja sen ohella selviää muitakin salaisuuksia, jotka vielä myös salaisuuksiksi jätetään.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Elämän vaikeus


Minna Rytisalo: Lempi

Ei ole tätäkään kirjaa turhaan kehuttu, on erinomaisen hyvä. Kieli on upeaa, rakenne täydellinen, ihmisten tarinat sydäntäsärkeviä. Välillä unohtaa, että tämä on vain fiktiota, sillä nämä Lapin sodan aikaiset elämänkohtalot ovat varmasti tosia. Kirja vie toisaalta eteenpäin nopeasti kuin jännitysromaani, toisaalta pysähdyttää kauniiden sanojen suvantoon.

Hyviä on paljon, mutta tämä on pitkästä aikaa paras.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Rajasta etelään, auringosta länteen


Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen

Murakamin uuden suomennoksen nimi on mielestäni hyvin kaunis ja kirjassa se saa selityksensäkin. Yhtä kaunista on koko kirjan teksti, eleettömyydessään ja selkeydessään täydellistä kuten aina. Onneksi Murakamilta löytyy näitä aikaisemmin suomentamattomia teoksia iloksemme, tämäkin on julkaistu alun perin jo vuonna 1992.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Upeaa kerrontaa

Anni Kytömäki: Kivitasku
Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland: Klompelompe - Neuleita koko perheelle

Anni Kytömäen Kivitaskua on toki kehuttu kovasti, mutta näin hyväksi en sitä edes osannut kuvitella. Ellei pöydällä olisi lukemistaan odottamassa parikymmentä muuta lainakirjaa (omista puhumattakaan...) eikä tänään olisi ollut kirjan viimeinen palautuspäivä ja varauksia odottamassa, olisin kääntänyt sivut alkuun ja aloittanut saman tien uudelleen. Yleensä en koskaan lue kirjoja uudelleen, mutta tämän haluan lukea. Onneksi lukematta on vielä myös Kytömäen aiempi romaani, Kultarinta. Suvun tarina 1800-luvulta nykypäivään sai välillä melkein unohtamaan hengittämisen, niin hienosti se oli kirjoitettu ja tapahtumat niin voimakkaita.

Facebookin käsityöryhmissä näkee usein Klompelompen malleja toteutettuna, tämä kakkososa oli ensimmäinen johon tutustuin, ensimmäinen osa sisältää ohjeita pelkästään lasten neuleisiin. Kauniita malleja, onneksi ei mitään 'pakko toteuttaa heti' -ohjeita kuitenkaan. Erityismaininta kirjan ulkoasulle, kuvat ovat todella kauniita.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Rauhaa ja jännitystä

Kati Tervo: Iltalaulaja
Pierre Lemaitre: Silmukka

Olen lukenut jonkin verran Kati Tervon kolumneja mutta en pidempää tekstiä. Lyhyet tekstit olivat mielestäni hyviä, mutta tämä valitettavasti tökki koko ajan. Teksti muodostui niin lyhyistä lauseista, että ne muodostivat ikäänkuin ryteikön, johon lukija kompastui pääsemättä eteenpäin tai saamatta käsitystä kokonaisuudesta. Mielenkiintoista oli lukea taiteilijasta, joka on muuten jäänyt melko vieraaksi.

Lemaitren Silmukka oli taas hieman erilainen hänen muihin kirjoihinsa verrattuna, kirjailija hallitsee monta tyylilajia. Kirjassa oli koko ajan pahaa enteilevä tunnelma, vaikka paha tapahtui avoimesti heti alussa ja oli kerrottu jo takakannessa. Yllättävä ratkaisu oli kyllä yllättävä! 

maanantai 25. syyskuuta 2017

Parasta mahdollista luettavaa

Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti

Tapaan joskus kirjoittaa muistiin mielestäni hienoja lauseita tai ajatuksia lukemistani kirjoista. Tämän kirjan kohdalla oli luovuttava ajatuksesta - eipä juuri kannata käsin kirjata muistiin koko 956 sivun teosta. Ruiz Zafónin kieli vain on niin hienoa, että sitä on maisteltava nautinnolla. Kun jäljellä oli parisataa sivua, pidin lukemisessa päivän tauon, sadan sivun kohdalla pari päivää - en yksinkertaisesti halunnut lopettaa tämän lukemista.

Samalla päättyi myös neliosainen Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarja. Sarja on siitä erikoinen, että osat voi lukea missä tahansa järjestyksessä. Tämä päätososa kuitenkin solmi aikaisemmissa osissa auki jääneet langanpäät yhteen. Tämä viimeinen osa oli mielestäni myös jännittävin kaikista.

Ihana kirja, ihana sarja!

Itselle muistiin sarjan osat:
Tuulen varjo
Enkelipeli
Taivasten vanki
Henkien labyrintti

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Lyhyitä herkkupaloja ja odotettua jännitystä


Peter James: Rikoksen merkit : Roy Gracen ensimmäinen tapaus ja muita tarinoita
Douglas Preston & Lincoln Child: Houreuni

Peter James on hyvin suosittu dekkaristi, mutta jäänyt minulta toistaiseksi lukematta. Ajattelin aloittaa tällaisilla lyhyillä makupaloilla saadakseni käsityksen tyylistä ja kyllähän tämän mielellään luki. Häneltä tulee varmaankin luettua myös laajempia tekstejä.

Odotettu uusi Pendergast-romaani ei tällä kertaa pettänyt odotuksia, muistaakseni edellisen osan kohdalla ne osoittaituivat hieman liian suuriksi. Tässä kirjassa ei suvantovaiheissa tarvinnut juuri pyöriskellä, sen verran vauhdikasta toiminta oli, jännittävää ja koukuttavaa. Mikä parasta, jatkoa on varmaan luvassa koska aivan kaikki ei kuitenkaan selvinnyt...

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Lyhyesti elämästä ja rakkaudesta


Alice Munro: Jupiterin kuut

Alice Munron novellit ovat kohtauksia tavallisten ihmisten elämän varrelta, arkipäiväisiä tapahtumia. Joskus tuntuu kuin vakoilisi ihmisiä, niin henkisesti herkkiä hetkiä pääsee seuraamaan. Tapahtumat eivät ole suuria, päinvastoin, aina ei edes tapahdu mitään, mutta jotain ihmisten sisällä muuttuu.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Ihmeelliset idioottiaivot


Dean Burnett: Idioottiaivot : kuinka aivomme oikeastaan toimivat

Yhdistelmä aivotutkija ja stand up -koomikko ei välttämättä tunnu kovin todennäköiseltä, mutta tämän brittikirjailijan lisäksi on kuulemma olemassa myös suomalainen versio tästä yhdistelmästä.

Lukijalle tällainen on toki etu, onhan aivotutkimuksesta huomattavasti kevyempää lukea, kun kirjoittajakin suhtautuu asiaan huumorilla ja viljelee sitä asiatekstin lomassa. Aivojen fysiologisen toiminnan kuvaukset toki menevät paljolti ainakin tämän maallikkolukijan ymmärryksen yli, mutta se, mitä nuo toiminnot saavat aikaan, on enimmäkseen ymmärrettävää ja mielenkiintoista. Selväksi tulee myös se, että se mikä aivoista nyt tiedetään, on todennäköisesti vain hyvin pieni hitunen siitä, mistä todellisuudessa on kyse.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Huumoria ja moottoripyöräilyfilosofiaa

P. G. Wodehouse: Hiiop, Jeeves
Mika Mannermaa: Matka

Jeeves-sarjan aikoinaan TV:stä ahmineena tulin huomanneeksi, etten varmaankaan ole alkuperäistekstejä lukenut ollenkaan. Puute oli korjattava ja tästä kirjasta sain nautinnokseni lukea kolme eri tarinaa Woosterin ja hänen ystäviensä uskomattomista kiipeleistä, joista Jeeves vielä uskomattomammin keinoin heidät pelastaa. Ajattelin kokeilla seuraavaksi tekstin lukemista alkukielellä - kun suomennokset ovat tätä luokkaa, mahtaa alkuperäinen teksti olla aivan loisteliasta.
*   *   *
Motoristiystävän suosituksesta tartuin minulle outoa aihepiiriä käsittelevään teokseen, edesmenneen tulevaisuustutkija Mika Mannermaan Ihmisen ääni -sarjassa ilmestyneeseen matkakertomukseen. Mannermaa kertoo kahdesta moottoripyörämatkasta, toinen Etelä-Eurooppaan ja toinen Jäämerelle. 

Pitkiä taipaleita ajaessa on aikaa miettiä asioita ja kirjoittajan näkemykset asioista ovatkin mielenkiintoista luettavaa. Kirja on ilmestynyt vuonna 2002, joten siinä kuvatut tulevaisuuden visiot ovat tällä hetkellä jo menneisyyttä tai nykyisyyttä. Paljon osuus kohdalle, mutta ei tietenkään kaikki - Mannermaa ei esimerkiksi uskonut kannettavien kommunikointivälineiden tai internetin yleistymiseen laajemmin. 

Kirjoittaja ei vaikuttanut kovin onnelliselta ihmiseltä, jonkinlainen levottomuus ajoi häntä näille matkoillekin, paikoillaan ei voinut kauan kerrallaan pysyä. Hän arveli elämänsä päättyvän suhteellisen nuorena, jopa 55-vuotiaana, ja niin kävikin.

perjantai 4. elokuuta 2017

Ei aivan tavallinen tarina


Petina Gappah: Muistojen kirja

Upea romaani, joka kertoo nuoren zimbabwelaisnaisen erikoisen tarinan vankilan muurien takaa.

torstai 3. elokuuta 2017

Lomalukemisia


Kimmo Ohtonen: Karhu - voimaeläin (Huippu!)
Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies
Anna Gavalda: Viiniä keittiössä
Outi Ampuja: Hyvä hiljaisuus
Jukka Mikkonen: Metsäpolun filosofiaa
Jean-Christopher Grangé: Purppuravirrat
Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (Hieno)
Samuel Bjørk: Yölintu (Äänikirja)

torstai 6. heinäkuuta 2017

Just another detective?

Daniel Cole: Räsynukke 

Näitä samantyyppisiä dekkareita ei ehkä kannattaisi lukea montaa peräkkäin, sekaisinhan ne menevät. Varsinkin kun samaan aikaan kuuntelussa on toinen saman lajityypin edustaja.

Sinänsä harmi, sillä tämäkin oli oikeastaan tosi hyvä lajissaan. Ehkä en vain ole juuri nyt kovin vastaanottavainen?

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Yritän olla edukseni

Jussi Adler-Olsen: Vartija

Luin tämän aika reippaasti, mutta jotenkin se ei nyt sytyttänyt. Tällaisia uskonnollis-huuhaa-yhteisö-kirjoja on tässä lajityypissä olemassa aika paljon, oli kuin olisi lukenut tämän jo usein ennen. Eihän aina tietysti voi keksiä uutta ympäristöä tai aihetta, mutta tämä vain jäi pliisuksi.

Kirjassa oli eräs merkillinen lause, josta ei oikein käynyt ilmi, oliko se kirjan hahmon mielipide vai kirjailijan, mutta ei missään tapauksessa miellyttävä: "Shirley kohensi villatakkiaan. Ele oli varmaan peräisin hänen entisestä elämästään. Siellähän ylipainoisetkin yrittävät olla edukseen."

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Erittäin hyvä pettymys

Håkan Nesser: Taivas Lontoon yllä

En tiedä sortuiko Nesser tässä kirjailijana omaan näppäryyteensä vai minä lukijana koviin odotuksiini, mutta erittäin mielenkiintoinen ja koukuttava kirja teki lopussa ihme flopin - jäin vain ihmettelemään mistä oikein oli kyse. Se saattaa olla tarkoituskin, mutta mitään kovin syvällistä tuo pohdinta ei ole, kunhan ihmettelen että hohhoijaa. Kirjaa lukiessa jännitys ja mielenkiinto yltyi koko ajan, halusi niin kovasti tietää mistä kaikessa oikein on kyse. Kun kyse ei sitten ollutkaan oikein mistään, jäi vain tuo hölmö olo. Että voikin loistava kirja päättyä kurjasti!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Klassikkojen parista luonnon helmaan


Mark Twain, Henry Miller, O. Henry: Kolme amerikkalaista klassikkoa
Marko Leppänen, Adela Pajunen: Terveysmetsä - Tunnista ja koe elvyttävä luonto

Mark Twainin Veren perintö kertoo tarinan ajalta, jolloin ihminen oli esine eikä ihminen, jos hänen veressään oli pisarakin "neekerinverta". Hän saattoi tulla myydyksi milloin hyvänsä ja mitä etelämpään, sen pahempi. Välttääkseen tämän kohtalon lapseltaan eräs äiti vaihtaa keskenään oman lapsensa ja kartanonomistajan pojan, joka on hänen hoidossaan. Monien vaiheiden jälkeen totuus ja samalla koko orjuusjärjestelmän järjettömyys paljastuu.

O. Henryn lyhyet tarinat kertovat arkisista asioista, mutta loppu yllättää hauskasti. Henry Miller kertoo surullisen tarinan sirkustaiteilijasta.

Marko Leppäsen ja Adele Pajusen Terveysmetsä - tunnista ja koe elvyttävä luonto on niin hienosti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu, että pelkkä sen lukeminen paransi varmasti ainakin mielenterveyttä. Tekijät esittelevät kirjassaan moninaiset suomalaiset luontopaikat, joista kukin omalla tavallaan miellyttää ihmisiä ja näin vaikuttaa heidän terveyteensä sekä henkisesti että fyysisesti. Kerronta on niin elävää, että melkein tunsi milloin istuvansa kalliolla, milloin kulkevansa pehmeää metsäpolkua tai kuuntelevansa aaltojen kohinaa. Jokaiseen kohtaan oli liitetty esimerkkikuvaus ko. paikasta sekä lyhyt ohje, kuinka jokainen voi kohdallaan kuvatunkaltaisen elämyksen saada. Huippukirja, jonka upeus suorastaan velvoittaa lähteä itse kokemaan luonto!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Vihdoin valmis villatakki



Takin ohje on Novitan Kevät 2017 -lehdestä. Lanka on ohjeen mukaista Nallea, paitsi että vaihdoin perusväriksi (mukana toisena koko ajan) Nalle Kukkakedon (881) väriin 852, monivärinen/sirkus sekä farkunsinisen väriin Kettu (642)

Kuvat eivät oikein tee oikeutta väreille, kännykällä pilvisellä säällä otettuja.

Mielenkiintoinen malli toteuttaa, koko ajan ei ihan ollut itsekään selvillä, minkä muotoinen kappaleesta lopulta tulee. Helmaosuudella joutui pitämään kerroksista kirjaa epäsäännöllisten kavennusten vuoksi. Mutta olihan tämä vaivan arvoinen!


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Jännitystä alkukesään


Fred Vargas: Neptunuksen sauva
Luca D'Andrea: Rotko

Komisario Adamsberg -sarjan neljäs osa on kirjoitettu jo vuonna 2004, mutta on jostain syystä jäänyt kääntämättä aikaisemmin. Sen jälkeen tulleita osia on suomennettuina jo neljä.

Tämä saattaa olla tämän sarjan paras teos. Vargasin tyyli on niin ainutlaatuinen, täysin omaa luokkaansa. Henkilöt ovat vähintäänkin omituisia, mutta se kuuluu asiaan - ihmiset ovat.  Silti he ovat vikoineen ja omituisuuksineen hyvin rakastettavia - ihmiset ovat.

Juoni on tietenkin myös loistava, kuten aina. Tämän paremmaksi ei dekkari muutu.

Luca D'Andrean esikoinen sen sijaan tarjoaa hyvinkin kelvollisen tarinan, mutta ehkä hieman liian pitkän. Tyhjäkäyntiä olisi voinut vähän vähentää, niin että mielenkiintoinen juoni olisi päässyt vetäisemään mukaansa vähän tehokkaammin. Hohhoijaa-efekti ei ole koskaan eduksi jännityskirjalle. Tekstissä ei silti ole mitään moittimista, joten seuraava teos samalta kirjailijalta tulee todennäköisesti kyllä luettua - jos se on vähän ohuempi.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Mitä ihminen on?

Mark Twain: Mitä ihminen on?

Tässä pienessä kirjassa pohtii vanha mies (MT:n alter ego?) nuoren miehen kanssa ihmisen syvintä olemusta. Jotenkin Havukka-ahon ajattelijan mietteet tästä aiheesta tuntuvat mukavammilta, Twain ei anna ihmiselle kovin paljon kunniaa luomakunnan kruununa, päinvastoin. Hänen mielestään ihminen tekee kaiken ainoana päämääränään hyvän olon saavuttaminen itselle, pyytettömyys muiden puolestaan on hänen mielestään vain sivutuote tässä toiminnassa. Toisaalta itsekkyys on nykymaailman suuri ongelma - ehkä se oli sitä jo vuonna 1906 tai sitten Twain oli taitava ennustaja.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Tupakointia Firenzessä


Marco Vichi: Komisario Bordellin likaisin tapaus 

Italiaan sijoittuvat dekkarit ovat oma lajinsa ja tämä Marco Vichin luoma firenzeläinen komisario vielä siinäkin luokassa erikoinen. Lukijaan iskee välillä epätoivo - eihän tämä juttu ratkea ikinä, kun komisario vain tupakoi, syö, juo, vierailee ystäviensä luona ja valvoo vuorokaudet ympäriinsä - kuinka hän ikinä saa työnsä tehtyä? Mutta lopussa kiitos seisoo näissäkin tarinoissa, miksipä siis reuhtoa enempää kun pelkästään ajattelemallakin saa tuloksia aikaan.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Loistava Ferrante

Elena Ferrante: Loistava ystäväni : lapsuus ja nuoruus

Tätä kirjaa on kehuttu ja suositeltu kaikkialla sen ilmestymisestä lähtien niin paljon, että sitä ei yksinkertaisesti voinut jättää lukematta. Odotin niin kauan, että sen toinen osa Uuden nimen tarina : nuoruus on jo suomennettu ja varauksessa kirjastosta. Kaikkiaan sarja on neliosainen.

Kirjailija kätkeytyy salanimen taakse, vain kustantaja tietää hänen todellisen henkilöllisyytensä. Ensimmäisen osan luettuani tuntuu voimakkaasti siltä, että kyseessä olisi omaelämäkerrallinen teos. Tämän tekijä kuitenkin kiistää. Vaikka tuon vaikutelman kirjasta saakin, on kerronta silti jotenkin hyvin etäistä. Minä-muodossa kertojana toimiva Elena, Lènu kertoo asioista ulkopuolisen äänellä, toteavasti. Tunteista kerrotaan mutta ei tunteikkaasti, vaan pikemminkin raportoivasti, kuin dokumenttina ihmisten elämästä sodanjälkeisessä Napolissa. Kuva on hyvin yksityiskohtainen ja realistinen, asiat ovat niin kuin ovat, mitään ei kaunistella eikä puolustella, ei edes yleistä väkivaltaa, joka vain kuuluu elämään.

Olisin jopa odottanut hieman tunteisiin vetoavampaa otetta, mutta tämän kirjan ansiot ovat muuaalla. Ulkopuolisesta ja raportinomaisesta tyylistä huolimatta kirja on erittäin kiinnostava, nopeasti luettava ja jopa koukuttava. Toivon varausjonon kirjastossa lyhenevän nopeasti!

lauantai 20. toukokuuta 2017

Vakavampi Flavia


Alan Bradley:
Kuolleet linnut eivät laula

Mainion Flavia de Luce -sarjan kuudes osa on aikaisempia vakavampi. Ilmassa on suuri suru, joka vaikuttaa jokaiseen. Silti Flavia ahkeroi mysteerien parissa kuten ennenkin, mutta nekin ovat muuttuneet paljon todellisemmiksi ja vakavammiksi. Kahdestoista syntymäpäivä lähenee ja sitä myötä on otettava isompi vastuu asioista ja oltava valmis elämänmuutokseen. Uusi mielenkiintoinen tuttavuus on pikkuserkku Undine, joka ei jää omaleimaisuudessaan Flaviasta toiseksi, vaikka ei kovin suurta roolia  ainakaan vielä esitäkään.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Aikamatkailua

Twain, Mark: Jenkki kuningas Arthurin hovissa

Kun nykyhetkessä lukee vuonna 1889 kirjoitettua kertomusta sen aikaisesta miehestä, joka kertoo aikamatkastaan 500-luvulle kuningas Arthurin hoviin, saa kokea jo melkoisen fiktionaalisen siivun ihmiskunnan historiaa. Lukijan on helppo naureskella kummankin aikauden tavoille, mutta välillä on todettava niinkuin usein muutenkin: on asioita, joita ihminen ei vain opi, vuosisadasta tai -tuhannesta huolimatta. Toki, kun kirjoittajana on Twain, on otettava huomioon huumorin osuus tapahtumissa. Se pilkahtelee yllättäen mitä oudoimmissa yhteyksissä aiheuttaen tahattomia hörähdyksiä. Mitä parhainta lukunautintoa tämä oli joka tapauksessa!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Pari mattoa, pari kirjaa


Näiden virkkaustöiden jälkeen jäi käsiin tyhjä tunne, mutta onneksi kuteita jäi vielä yhteen mattoon. Nämä on virkattu Lankavan Esteri-kuteesta 12 numeron koukulla. Hankin ergonomisen koukun ja sillä kyllä on väliä, työ sujui kevyesti. Pikkumaton ohje on myös Lankavalta.  Isomman malli tulee kaukaa 80-luvulta, oikealla pikkukuvassa oleva malli on jäänyt mieleen Suuresta Käsityölehdestä 5/1988, sitä hieman muuntelin.

 Weston, Madeline: Kauniit neuleklassikot : 25 ajatonta mallia
Helovuo, Marika: 100 syytä lukea : lukukipinän sytytyskirja

Kirja neuleklassikoista oli kaunis ja inspiroiva, vain lujalla tahdonvoimalla sain itseni estettyä kopioimasta sivukaupalla kirjoneulekuvioita ja muita malleja - kirja on uudelleen lainattavissa sitten kun sellaisen mallin haluan tehdä.

Luin sitten myös lukuohjekirjan, tavallaan. Itse en ole koskaan sen kummemmin eritellyt, miksi luen, ja tässä kirjassa listatut syyt tuntuivat jotenkin kaukaa haetulta. Lukemisella voi ilmeisesti myös tienata, kun vanhemmat maksavat lapselle lukurahaa per kirja. Ei meillä vaan ole tarvinnut. Hieman tarpeeton kirja tämä on - ainakin ihmiselle joka jo lukee! Mutta esim. äidinkielenopettajat tarvitsevat varmasti kaiken kekseliäisyytensä saadakseen nykyajan diginatiivit kirjan ääreen, siinä tästä kirjasesta toivottavasti on hyötyä. Itse lisäsin listaan syyn numero 101: lukiessa voi viettää laatuaikaa kissan kanssa.