torstai 6. heinäkuuta 2017

Just another detective?

Daniel Cole: Räsynukke 

Näitä samantyyppisiä dekkareita ei ehkä kannattaisi lukea montaa peräkkäin, sekaisinhan ne menevät. Varsinkin kun samaan aikaan kuuntelussa on toinen saman lajityypin edustaja.

Sinänsä harmi, sillä tämäkin oli oikeastaan tosi hyvä lajissaan. Ehkä en vain ole juuri nyt kovin vastaanottavainen?

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Yritän olla edukseni

Jussi Adler-Olsen: Vartija

Luin tämän aika reippaasti, mutta jotenkin se ei nyt sytyttänyt. Tällaisia uskonnollis-huuhaa-yhteisö-kirjoja on tässä lajityypissä olemassa aika paljon, oli kuin olisi lukenut tämän jo usein ennen. Eihän aina tietysti voi keksiä uutta ympäristöä tai aihetta, mutta tämä vain jäi pliisuksi.

Kirjassa oli eräs merkillinen lause, josta ei oikein käynyt ilmi, oliko se kirjan hahmon mielipide vai kirjailijan, mutta ei missään tapauksessa miellyttävä: "Shirley kohensi villatakkiaan. Ele oli varmaan peräisin hänen entisestä elämästään. Siellähän ylipainoisetkin yrittävät olla edukseen."

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Erittäin hyvä pettymys

Håkan Nesser: Taivas Lontoon yllä

En tiedä sortuiko Nesser tässä kirjailijana omaan näppäryyteensä vai minä lukijana koviin odotuksiini, mutta erittäin mielenkiintoinen ja koukuttava kirja teki lopussa ihme flopin - jäin vain ihmettelemään mistä oikein oli kyse. Se saattaa olla tarkoituskin, mutta mitään kovin syvällistä tuo pohdinta ei ole, kunhan ihmettelen että hohhoijaa. Kirjaa lukiessa jännitys ja mielenkiinto yltyi koko ajan, halusi niin kovasti tietää mistä kaikessa oikein on kyse. Kun kyse ei sitten ollutkaan oikein mistään, jäi vain tuo hölmö olo. Että voikin loistava kirja päättyä kurjasti!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Klassikkojen parista luonnon helmaan


Mark Twain, Henry Miller, O. Henry: Kolme amerikkalaista klassikkoa
Marko Leppänen, Adela Pajunen: Terveysmetsä - Tunnista ja koe elvyttävä luonto

Mark Twainin Veren perintö kertoo tarinan ajalta, jolloin ihminen oli esine eikä ihminen, jos hänen veressään oli pisarakin "neekerinverta". Hän saattoi tulla myydyksi milloin hyvänsä ja mitä etelämpään, sen pahempi. Välttääkseen tämän kohtalon lapseltaan eräs äiti vaihtaa keskenään oman lapsensa ja kartanonomistajan pojan, joka on hänen hoidossaan. Monien vaiheiden jälkeen totuus ja samalla koko orjuusjärjestelmän järjettömyys paljastuu.

O. Henryn lyhyet tarinat kertovat arkisista asioista, mutta loppu yllättää hauskasti. Henry Miller kertoo surullisen tarinan sirkustaiteilijasta.

Marko Leppäsen ja Adele Pajusen Terveysmetsä - tunnista ja koe elvyttävä luonto on niin hienosti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu, että pelkkä sen lukeminen paransi varmasti ainakin mielenterveyttä. Tekijät esittelevät kirjassaan moninaiset suomalaiset luontopaikat, joista kukin omalla tavallaan miellyttää ihmisiä ja näin vaikuttaa heidän terveyteensä sekä henkisesti että fyysisesti. Kerronta on niin elävää, että melkein tunsi milloin istuvansa kalliolla, milloin kulkevansa pehmeää metsäpolkua tai kuuntelevansa aaltojen kohinaa. Jokaiseen kohtaan oli liitetty esimerkkikuvaus ko. paikasta sekä lyhyt ohje, kuinka jokainen voi kohdallaan kuvatunkaltaisen elämyksen saada. Huippukirja, jonka upeus suorastaan velvoittaa lähteä itse kokemaan luonto!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Vihdoin valmis villatakki



Takin ohje on Novitan Kevät 2017 -lehdestä. Lanka on ohjeen mukaista Nallea, paitsi että vaihdoin perusväriksi (mukana toisena koko ajan) Nalle Kukkakedon (881) väriin 852, monivärinen/sirkus sekä farkunsinisen väriin Kettu (642)

Kuvat eivät oikein tee oikeutta väreille, kännykällä pilvisellä säällä otettuja.

Mielenkiintoinen malli toteuttaa, koko ajan ei ihan ollut itsekään selvillä, minkä muotoinen kappaleesta lopulta tulee. Helmaosuudella joutui pitämään kerroksista kirjaa epäsäännöllisten kavennusten vuoksi. Mutta olihan tämä vaivan arvoinen!


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Jännitystä alkukesään


Fred Vargas: Neptunuksen sauva
Luca D'Andrea: Rotko

Komisario Adamsberg -sarjan neljäs osa on kirjoitettu jo vuonna 2004, mutta on jostain syystä jäänyt kääntämättä aikaisemmin. Sen jälkeen tulleita osia on suomennettuina jo neljä.

Tämä saattaa olla tämän sarjan paras teos. Vargasin tyyli on niin ainutlaatuinen, täysin omaa luokkaansa. Henkilöt ovat vähintäänkin omituisia, mutta se kuuluu asiaan - ihmiset ovat.  Silti he ovat vikoineen ja omituisuuksineen hyvin rakastettavia - ihmiset ovat.

Juoni on tietenkin myös loistava, kuten aina. Tämän paremmaksi ei dekkari muutu.

Luca D'Andrean esikoinen sen sijaan tarjoaa hyvinkin kelvollisen tarinan, mutta ehkä hieman liian pitkän. Tyhjäkäyntiä olisi voinut vähän vähentää, niin että mielenkiintoinen juoni olisi päässyt vetäisemään mukaansa vähän tehokkaammin. Hohhoijaa-efekti ei ole koskaan eduksi jännityskirjalle. Tekstissä ei silti ole mitään moittimista, joten seuraava teos samalta kirjailijalta tulee todennäköisesti kyllä luettua - jos se on vähän ohuempi.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Mitä ihminen on?

Mark Twain: Mitä ihminen on?

Tässä pienessä kirjassa pohtii vanha mies (MT:n alter ego?) nuoren miehen kanssa ihmisen syvintä olemusta. Jotenkin Havukka-ahon ajattelijan mietteet tästä aiheesta tuntuvat mukavammilta, Twain ei anna ihmiselle kovin paljon kunniaa luomakunnan kruununa, päinvastoin. Hänen mielestään ihminen tekee kaiken ainoana päämääränään hyvän olon saavuttaminen itselle, pyytettömyys muiden puolestaan on hänen mielestään vain sivutuote tässä toiminnassa. Toisaalta itsekkyys on nykymaailman suuri ongelma - ehkä se oli sitä jo vuonna 1906 tai sitten Twain oli taitava ennustaja.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Tupakointia Firenzessä


Marco Vichi: Komisario Bordellin likaisin tapaus 

Italiaan sijoittuvat dekkarit ovat oma lajinsa ja tämä Marco Vichin luoma firenzeläinen komisario vielä siinäkin luokassa erikoinen. Lukijaan iskee välillä epätoivo - eihän tämä juttu ratkea ikinä, kun komisario vain tupakoi, syö, juo, vierailee ystäviensä luona ja valvoo vuorokaudet ympäriinsä - kuinka hän ikinä saa työnsä tehtyä? Mutta lopussa kiitos seisoo näissäkin tarinoissa, miksipä siis reuhtoa enempää kun pelkästään ajattelemallakin saa tuloksia aikaan.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Loistava Ferrante

Elena Ferrante: Loistava ystäväni : lapsuus ja nuoruus

Tätä kirjaa on kehuttu ja suositeltu kaikkialla sen ilmestymisestä lähtien niin paljon, että sitä ei yksinkertaisesti voinut jättää lukematta. Odotin niin kauan, että sen toinen osa Uuden nimen tarina : nuoruus on jo suomennettu ja varauksessa kirjastosta. Kaikkiaan sarja on neliosainen.

Kirjailija kätkeytyy salanimen taakse, vain kustantaja tietää hänen todellisen henkilöllisyytensä. Ensimmäisen osan luettuani tuntuu voimakkaasti siltä, että kyseessä olisi omaelämäkerrallinen teos. Tämän tekijä kuitenkin kiistää. Vaikka tuon vaikutelman kirjasta saakin, on kerronta silti jotenkin hyvin etäistä. Minä-muodossa kertojana toimiva Elena, Lènu kertoo asioista ulkopuolisen äänellä, toteavasti. Tunteista kerrotaan mutta ei tunteikkaasti, vaan pikemminkin raportoivasti, kuin dokumenttina ihmisten elämästä sodanjälkeisessä Napolissa. Kuva on hyvin yksityiskohtainen ja realistinen, asiat ovat niin kuin ovat, mitään ei kaunistella eikä puolustella, ei edes yleistä väkivaltaa, joka vain kuuluu elämään.

Olisin jopa odottanut hieman tunteisiin vetoavampaa otetta, mutta tämän kirjan ansiot ovat muuaalla. Ulkopuolisesta ja raportinomaisesta tyylistä huolimatta kirja on erittäin kiinnostava, nopeasti luettava ja jopa koukuttava. Toivon varausjonon kirjastossa lyhenevän nopeasti!

lauantai 20. toukokuuta 2017

Vakavampi Flavia


Alan Bradley:
Kuolleet linnut eivät laula

Mainion Flavia de Luce -sarjan kuudes osa on aikaisempia vakavampi. Ilmassa on suuri suru, joka vaikuttaa jokaiseen. Silti Flavia ahkeroi mysteerien parissa kuten ennenkin, mutta nekin ovat muuttuneet paljon todellisemmiksi ja vakavammiksi. Kahdestoista syntymäpäivä lähenee ja sitä myötä on otettava isompi vastuu asioista ja oltava valmis elämänmuutokseen. Uusi mielenkiintoinen tuttavuus on pikkuserkku Undine, joka ei jää omaleimaisuudessaan Flaviasta toiseksi, vaikka ei kovin suurta roolia  ainakaan vielä esitäkään.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Aikamatkailua

Twain, Mark: Jenkki kuningas Arthurin hovissa

Kun nykyhetkessä lukee vuonna 1889 kirjoitettua kertomusta sen aikaisesta miehestä, joka kertoo aikamatkastaan 500-luvulle kuningas Arthurin hoviin, saa kokea jo melkoisen fiktionaalisen siivun ihmiskunnan historiaa. Lukijan on helppo naureskella kummankin aikauden tavoille, mutta välillä on todettava niinkuin usein muutenkin: on asioita, joita ihminen ei vain opi, vuosisadasta tai -tuhannesta huolimatta. Toki, kun kirjoittajana on Twain, on otettava huomioon huumorin osuus tapahtumissa. Se pilkahtelee yllättäen mitä oudoimmissa yhteyksissä aiheuttaen tahattomia hörähdyksiä. Mitä parhainta lukunautintoa tämä oli joka tapauksessa!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Pari mattoa, pari kirjaa


Näiden virkkaustöiden jälkeen jäi käsiin tyhjä tunne, mutta onneksi kuteita jäi vielä yhteen mattoon. Nämä on virkattu Lankavan Esteri-kuteesta 12 numeron koukulla. Hankin ergonomisen koukun ja sillä kyllä on väliä, työ sujui kevyesti. Pikkumaton ohje on myös Lankavalta.  Isomman malli tulee kaukaa 80-luvulta, oikealla pikkukuvassa oleva malli on jäänyt mieleen Suuresta Käsityölehdestä 5/1988, sitä hieman muuntelin.

 Weston, Madeline: Kauniit neuleklassikot : 25 ajatonta mallia
Helovuo, Marika: 100 syytä lukea : lukukipinän sytytyskirja

Kirja neuleklassikoista oli kaunis ja inspiroiva, vain lujalla tahdonvoimalla sain itseni estettyä kopioimasta sivukaupalla kirjoneulekuvioita ja muita malleja - kirja on uudelleen lainattavissa sitten kun sellaisen mallin haluan tehdä.

Luin sitten myös lukuohjekirjan, tavallaan. Itse en ole koskaan sen kummemmin eritellyt, miksi luen, ja tässä kirjassa listatut syyt tuntuivat jotenkin kaukaa haetulta. Lukemisella voi ilmeisesti myös tienata, kun vanhemmat maksavat lapselle lukurahaa per kirja. Ei meillä vaan ole tarvinnut. Hieman tarpeeton kirja tämä on - ainakin ihmiselle joka jo lukee! Mutta esim. äidinkielenopettajat tarvitsevat varmasti kaiken kekseliäisyytensä saadakseen nykyajan diginatiivit kirjan ääreen, siinä tästä kirjasesta toivottavasti on hyötyä. Itse lisäsin listaan syyn numero 101: lukiessa voi viettää laatuaikaa kissan kanssa. 

tiistai 9. toukokuuta 2017

Antoisia tietokirjoja ja valmis matto


Florence Williams: Metsän parantava voima 
Haafner Linssen: Virkatut mandalat

Harvoin olen lukenut yhtä mielenkiintoista ja hyvin kirjoitettua tietokirjaa kuin tämä Metsän parantava voima. Jo kansi tuntui antavan energiaa tähän lumiseen toukokuuhun! Amerikkalainen toimittaja on kerännyt kirjaan tutkimuksia paitsi Yhdysvalloista, myös ympäri maailmaa, mm. Suomesta. Melkoisen yhtäpitävästi tutkimukset osoittavat, että oleskelu luonnossa ja erityisesti metsässä tekee ihmiselle hyvää jo hyvinkin lyhyessä ajassa. Suomalaisen tutkimuksen mukaan viisi tuntia kuukaudessa riittää hyvän olon tuottamiseen -  melko lyhyt aika kuitenkin, kun täällä sentään eletään keskellä metsiä. Myös Japanissa ja Etelä-Koreassa ollaan tutkittu asiaa paljon ja siellä järjestetään erityisiä luontoretkiä parantamistarkoituksessa. Tervehdyttäviä vaikutuksia on havaittu fyysisesti mm. verenpaineeseen ja sykkeeseen sekä henkisesti mm. muistiin, keskittymiskykyyn, oppimiseen ja luovuuteen. Meillä on käytettävissämme ilmainen mahdollisuus helppoon terapiaan - menkäämme siis metsään!

Kirja virkatuista mandaloista on kaunis ja houkutteleva mutta kerrankin ymmärsin olla innostumatta liikaa, niin että tällä kertaa en rynnännyt kaivamaan lankavarastoja aloittaakseni jälleen uutta työtä. Tosin jollekin mandalalle tulin jo miettineeksi sopivat langat ja aloin haaveilla pienistä pyörylöistä tehdystä värikkäästä verhosta. Ehkäpä jotain muuta valmiiksi kuitenkin ennen sitä. 


Teen käsitöitä koko ajan, mutta jostain kumman syystä valmista ei tule tänne esiteltäväksi! 13 paria vauvasukkia odottaa päättelemistä koska keräys loppui kesken, villatakki on vaiheessa koska aloin tehdä Niinalle tupaantuliaisiksi mattoja. Niistä sentään ensimmäinen, vessan matto, on nyt valmis!

Maton koko on 75 x 80 cm ja se on virkattu nro 12 koukulla Lankavan Esteri-kuteesta. Myös malli on Lankavalta. Kudetta meni 1771 g, mikä oli selvästi vähemmän kuin olin laskenut.
Toinen matto on myös jo melko pitkällä, siitä tulee jotain tällaista:

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Jotta emme tekisi samaa jälleen

Paola Pigani: Älä astu sieluuni kengät jalassa

Paola Pigani on kirjoittanut aikaisemmin runoja ja novelleja, tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa. Runollisuus on seurannut myös tämän kirjan tekstiin, se on hyvin kaunista värikkäine kielikuvineen. Sen sijaan tapahtumat ovat onnettomia. Ranskalaiset romanit suljetaan sodan aikana vuosiksi leireille, joissa he saavat juuri ja juuri välttämättömän elatuksen mutta menettävät kaiken omaisuutensa, useat myös henkensä sairauksien ja huonojen olosuhteiden vuoksi. Vaikka ihmisarvo on leirilla halpa, syntyy siellä myös iloa, rakkautta ja uutta elämää.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Vappuviihdettä

R. J. Palacio: Ihme
Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset

Noora-tyttären suosittelema Ihme olisi jokaisen hyvä lukea. Se kertoo vakavasti epämuodostuneesta pojasta, joka muutaman vuoden kotiopetuksen jälkeen siirtyy tavalliseen kouluun. Odotettavissa ovat kaikki mahdolliset loukkaavat sanat ja teot, mutta vähitellen myös ystävällisyys ja ymmärrys lisääntyvät ja lopulta August on kouluyhteisön tärkeä jäsen. Kunpa kaikkialla osattaisiin suhtautua erilaisuuteen yhtä kypsästi.

Uinuvat jättiläiset oli kirjoitettu kokonaan haastattelu- (tai pikemminkin kuulustelu-)muotoon. Tuntemattomaksi jäävä haastattelija kyselee outoihin tapahtumiin osallistuneilta ihmisiltä, mikä heidän näkemyksensä tapahtumiin on. 
Maapallolta on löytynyt osia, jotka yhteen koottuina muodostavat jättimäisen robotin. Sitä ohjaamaan tarvitaan kaksi ihmistä, mutta vain harva pystyy tehtävään. Vähän tarpeettomastikin ihmisten henkilökohtaiset suhteet melkein ohittavat tarinan sci-fi -osuuden tärkeyden. Kirjan mainitaan olevan Themis-kansioiden ensimmäinen kirja, mutta mitenkään kovin malttamattomasti en jää jatko-osaa odottamaan. Kansi on hieno ja oikeastaan syy kirjan valitsemiseen alunperin.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Erilainen Nesser

Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä 

Nesserin laajasta tuotannosta on suomennettu lähinnä dekkareita. Ne ovatkin lajinsa ehdotonta huippua. Tämä nuoren pojan suulla kerrottu tarina Genesaretista on tainnut olla ainoa muuntyyppisen kerronnan suomennos tähän asti. Onneksi kesäkuussa ilmestyvä Taivas Lontoon yllä on jo kirjastossa varauksena.

Kuvittelin lukevani kirjan kerralla, mutta se ei sallinut sellaista ahmintaa, vaan lukeminen jakaantui useammalle päivälle. Ensinnäkin siksi, että kirja oli niin hyvin kirjoitettu, että sitä ei yksinkertaisesti malttanut lukea liian nopeasti. Toisaalta ei halunnut tietää mikä Se Kamala oli, joka vaani unelmakesäänsä viettävien nuorten poikien tulevaisuudessa. Kyseessä oli siis myös jännityskirja ja koska kirjoittajana on Nesser, eivät tapahtumat olleet suinkaan itsestäänselviä tai yksiselitteisiä. Mitään huonoa en osaa tästä kirjasta sanoa, se on jokseenkin täydellinen. Niin, myös erittäin hauska! Jossain vaiheessa myöhäistä lukuhetkeä tuli tytär parin huoneen takaa ihmettelemään, mitä oikein tapahtuu. Ihan tavallista ei liene, että nauran itsekseni lähes huutonaurua kirjan kanssa.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäislukemiset

Mark Twain: Vanhaa Välimerta ristiin rastiin 
Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia 
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen 

Mark Twain on kirjoittanut matkakertomuksensa Euroopasta 150 vuotta sitten, mutta sitä ei kyllä tekstistä koskaan arvaisi. Kieli on tuoretta ja useimmat tapahtumat voisivat tapahtua yhtä hyvin tänäänkin. Ehkä ainoa silmiinpistävä ero on nykykatsannon mukaan ilmeinen rasismi - liekö tuota käsitettä tuolloin vielä edes keksitty - niin avoimesti Twain arvostelee muiden kuin valkoisen rodun edustajien ominaisuuksia.

Kazuo Ishiguro on tähän mennessä ollut minulle tuntematon kirjailija, vaikka olenkin lukenut paljon kehuja hänen tuotannostaan. Niiden perusteella ainakin Pitkän päivän ilta on luettava mitä pikimmin. Tämä Haudattu jättiläinen, fantasianomainen teos jostain kaukaa taianomaisesta menneisyydestä jättiläisten ja keijujen ajoilta, oli lupaava ensituttavuus, kiehtova tarina vei mukanaan.

Michael Cunningham on ollut suosikkini ensimmäisestä kirjastaan saakka ja tämä uutuus vain vahvistaa käsitystäni hänestä tosi hyvänä kirjailijana. Hän on antanut ikivanhoille saduille varsinaisen tehopesun ja tuonut ne nykyaikaan - hänen versioissaan ei aina ole helppoa olla prinssi tai prinsessa! Kerrassaan mainioita muunnoksia, paljon mielenkiintoisempia kuin alkuperäiset.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Historiaa ja jännitystä

Asko Sahlberg: Pilatus
Lars Kepler: Kaniininmetsästäjä

Ei ole Waltarin voittanutta, mitä tulee historialliseen romaaniin, mutta Asko Sahlberg on kyllä kelpo manttelinperijä. Tekstissä ei ole jälkeäkään tunkkaisen historian pölystä, vaan se on tuoretta ja elinvoimaista. Sahlbergin Pilatus on miellyttävä tuttavuus, vaikka hänen aikansa ei antanutkaan mahdollisuuksia niin laajaan filantropiaan kuin hän ehkä olisi halunnut. Ennen ei kaikki todellakaan ollut paremmin, ainakin jos mennään Rooman valtakunnan mahtiajoille saakka. Ihmishenki ei ollut minkään arvoinen; toisaalta köyhien ja orjien, toisaalta vallanpitäjien - eri syyt, mutta kaikilla hengissäpysyminen yhtä epävarmaa. Onneksi edes nykylakien mukaan sukurutsaus ei enää ole sallittua, roomalaisten hallitsijasukujen pitäisi tässä suhteessa olla hyvin vahva huono esimerkki.

Olen lyhyessä ajassa lukenut useamman skandidekkarin niin, että ne alkavat jo mennä muistissa sekaisin. Hyvä oli tämä Keplerkin mutta ehkä hiukan pidemmän korren tuoreiden kokemusten perusteella veti Ahnhem. Tässä Kaniininmetsästäjässä oli mielestäni eräs epäuskottava juonenkäänne, joka loppupuolella ihmetytti, mutta eiväthän tämäntyyppiset tapahtumat toki kokonaisuudessakaan aivan jokapäiväisiä ja uskottavia ole, vaan hyvää jännitysviihdettä - jälleen kerran. Jatkoakin tuntuu olevan tulossa...

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kun vesi ei riitä

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Joskus lukiessani kirjaan ylös lauseita tai kappaleita, jotka ovat erityisen kauniita tai merkityksellisiä. Tämän kirjan kohdalla en sitä tehnyt, sillä parempi ratkaisu olisi hankkia kirja omaksi, niin kaunista ja tiivistä kieltä koko kirja on. Yhtään sanaa ei halua hukata, lukeminen on hidas nautinto.

Tämän kirjan maisema muodostui mielessäni hyvin selvästi, se oli ruskea maisema. En tiedä vaikuttiko kirjan kansi mielikuvaan, mutta näin sekä kylän, teemestarin talon että maaston yhtäläisen ruskeana. Näen vieläkin teemestarin talon selvästi, se on sievä ja hyvinhoidettu talo. Vaikka ruskea on yksi lempiväreistäni, tämä ruskea ei ollut kovin miellyttävä ruskea, paremminkin toivoton ja ankea, periksi antanut. Silti se oli turvallinen, vasta kun oveen ilmestyi sininen ympyrä, oli toivo menetetty.

Meidän olisi aika tajuta, että maailmamme ei pysy tällaisena, ellemme tee jotain sen hyväksi. Itsestäänselvyydet lakkaavat olemasta, joudumme aloittamaan alusta ja jos puhdas vesi loppuu, loppuu elämä. Jossain päin maailmaa se on jo todellisuutta, mutta suurin osa maailmaa nukkuu vielä valheellisen hyvinvoinnin ja välinpitämättömyyden unta.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vanhoja ystäviä ja uudempia tuttavuuksia

Donna Leon: Tuntematon ihailija 
Stefan Ahnhem: Miinus kahdeksantoista astetta 

Säännöllisesti noin kerran vuodessa ilmestyvä Donna Leonin Guido Brunetti -tarina on kuin pääsisi vuotuiselle lomalle tapaamaan rakkaita ystäviä. Hyvänä puolena vielä se, että he sattuvat asumaan unelmien Venetsiassa. Tosin Leon on yhä huolestuneempi Venetsian tilasta, niin kuin varmaan kaikki venetsialaiset - kaupungin ihanuus saattaa koitua sen kohtaloksi, kun kohta ainoat asukkaat siellä ovat turisteja ja kaikki aito ja alkuperäinen häviää. Mutta ei ihan vielä, toistaiseksi Brunetti ja muut ystävät voivat vielä kulkea vanhan kaupungin silloilla ja calleilla entiseen tapaan. Rikostenkin maailmassa oli rauhallinen vaihe, vain eräs stalkkeri aiheutti ongelmia Brunetin ystävälle, mutta siitäkin selvittiin.

Kolmannessa Stefan Ahnhemin trillerissä vauhti senkun kiihtyy. Sekä Fabian Riskillä Ruotsissa että Dunja Hougaardilla Tanskassa on omat ongelmansa ratkaistavana. Ruotsissa varastetaan henkilöllisyyksiä ja Tanskassa ongelmia aiheuttavat nuoret, jotka leikkivät ihmisten elämillä eikä Dunjan työtä tee yhtään helpommaksi hänen entisen pomonsa asioihin puuttuminen. Jännitys tuntuu ajoittain jopa liian kovalta, kun uhkaavia tilanteita sattuu samanaikaisesti useammalle henkilölle. Jutun ratkeaminenkin antaa hengähtää vain hetken, kun jo tämän kirjan lopussa luodaan pohja uuden rikoksen selvittämiselle. Jatkoa on siis luvassa!

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kulttuurieroja

Obioma, Chigozie: Kalamiehet

Valitettavan harvoin tulee luettua muista kuin omasta kulttuuripiiristämme peräisin olevia kirjoja. Kannattaisi kyllä, sen osoittaa jo tämä nigerialaisen kirjailijan kirjoittama Kalamiehet. Kirjan kieli on kuin runoa tai kansantarua, kaunista ja salaperäistä. Perheen ja varsinkin veljesten yhteiselämä on erilaista kuin meillä, mutta silti niin samanlaista. Välittäminen on kaikille yhteistä, samoin sisarusten riidat ja erimielisyydet ja vanhempien turhautuneisuus lasten kasvatuksen suhteen. Uskonnollisuus on vahva tekijä ihmisten elämässä, mutta sen lisäksi ehkä vieläkin voimakkaampaa on ikiaikainen taikausko, joka saattaa määrätä jopa ihmisten elämästä. Perhettä kohtaavat tapahtumat eivätkä ihmisten kohtalot ole aina kauniita.. Kirjan loppuessa päällimmäiseksi jää kuitenkin haikean hyvä mieli; ihminen on selviytyjä.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Piinaavaa jännitystä ja ihmiskunta pähkinänkuoressa


Stefan Ahnhem: Yhdeksäs hauta
Mark Twain: Salaperäinen vieras ja muita tarinoita

Olen kyllä ihan mielissäni että Ahnhemin kolmaskin trilleri on minulla sentään jo varauslistalla kirjastossa. Jos etsii koukuttavaa luettavaa, tämä on juuri sitä. Tyypillistä on myös se, että lukija pysyy pimennossa todellisen syyllisen suhteen hyvin pitkään, niinkuin tapausten tutkijatkin. Sitä palkitsevampaa sitten onkin, kuin hajanaiset tapahtumien säikeet kiertyvät loogiseksi kokonaisuudeksi.

Sitten tämä vaatimattoman, kauniin kannen takana piilotteleva pikku kirja, joka pitää sisällään Mark Twainin (1835-1910) neljä kertomusta:

  • Miljoonan punnan seteli (1893)
  • Kuinka Hadleyburg lahjottiin (1900)
  • Calaverasin piirikunnan kuuluisa hyppysammakko (1865)
  • Salaperäinen vieras (post. 1916).
Kaikki tarinat olivat kutkuttavan hyviä, mutta Salaperäinen vieras ehdottomasti loistavin. Sen 150 lyhyeen sivuun sisältyi vaatimattomasti koko ihmiskunnan perusolemus niin raadollisena kuin sen vain Saatana voi kuvata. Hänen ei tarvinnut liioitella, tarvitsi vain näyttää innokkaina kuunteleville ystävilleen, millaisia ihmiset ja maailma todellisuudessa ovat. Eläimeen vertaaminen oli hänen mukaansa aina loukkaus eläintä kohtaan, sillä eläimillä ei ole moraalia - ne eivät siis voi tehdä moraalittomia tekojakaan niin kuin ihminen aivan vaivattomasti voi. Vaikka tarina on yli sata vuotta vanha ja sijoittuu keskiajalle, ei mikään ihmisessä ole muuttunut näihin päiviin mennessä.

Ensimmäiseksi tämän kirjan lopetettuani tilasin itselleni Twainin 2011 ilmestyneen Omaelämäkertani. Omasta kirjastosta löytyy myös muistelmateos Mississippi-virralla. Muita novelleja täytyy myös vähitellen hankkia omaankin kirjastoon.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Olipa aika tutustua


Stefan Ahnhem: Pimeään jäänyt

Todella hyvä uusi tuttavuus on tämä Ahnhem ja hänen etsivänsä Fabian Risk. Uskomatonta, kuinka hyvä voi esikoisteos olla! Tosin, onhan kirjoittajalla sormensa pelissä niin Wallanderin kuin Irene Hussinkin käsikirjoittajana, joten mitenkään outo alue tämä rikosdraama ei ole.

Tämä kuuluu joukkoon lukeako vai eikö lukea, kun haluaisi pian tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja toisaalta haluaisi jatkaa lukukokemusta mahdollisimman pitkään.

Paljon puhutaan kouluajan jättämistä traumoista, mutta tämä tarina vie aivan uusiin ulottuvuuksiin sen, millä tavoin uhri voi vielä paljon myöhemmin reagoida noihin kokemuksiin. Kouluampumiset ovat siitä yksi esimerkki, tässä toiminta on vielä paljon monimutkaisempaa eikä kukaan ole turvassa.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Tapaamme jälleen uuden komisarion


Marco Vichi: Komisario Bordelli

Tähän asti lukemani italialaiset tai Italiaan sijoittuvat dekkarit ovat olleet virkistävän erilaisia esim. skandidekkareihin verrattuna. Tämäkään uutuus ei tee poikkeusta, onneksi vihdoin saadaan suomennokset tälle Komisario Bordelli -sarjalle. Tämä ensimmäinen osa on alun perin ilmestynyt jo vuonna 2002 ja sen jälkeen on ilmestynyt neljä muuta. Tänä vuonna ilmestyy toinen suomennos.

Ainakin vuonna 1963, johon tämä tarina sijoittuu, oli poliisin työ melko rauhallista, välillä saattoi vaikka käydä ottamassa muutaman tunnin nokoset kotona tai rikospaikalla tai nauttia ystävän luona muutaman lasillisen grappaa samalla kun kyselee tältä tietoja tapauksesta. Rikos tulee ratkaistua vähän kuin itsestään ajatustyötä tekemällä ja siinä sivussa saa lukijakin tutustua komisarion värikkääseen ystäväpiiriin, johon kuuluu niin pikkurikollisia kuin keksijöitäkin. Parasta tässä ovatkin henkilöt, rikos jää sivurooliin ja hyvä niin.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kehityspolitiikkaa


Osmo Kärkkäinen: Keiteleen kummisedät - pienkunnan tulevaisuus

Keiteleen kunnan kunnajohtajana 70-luvulla toiminut Kärkkäinen on kirjoittanut melko vauhdikkaan kirjan ajalta, jolloin Keiteleellä päätettiin kehittää kunta kerralla kuntoon vaikka väkisin. Syntyikin teollisuutta, mutta ei ilman pettymyksiä ja takaiskuja. Kokouksia pidettiin ympäri maata ja Ruotsissa asti, eikä asioiden nopeaa käsittelyä tuntunut haitanneen nykyajasta katsottuna hidas tiedonvälityskään - kun mies oli kalalla, ei häneen saanut yhteyttä vaikka asia olisi kuinka tärkeä.

Pienten kuntien ongelmat eivät tuosta ole juuri vähentyneet, päinvastoin. Elinvoiman säilyttämiseksi hyvät keinot ovat tarpeen eikä kukaan oikein vieläkään ole keksinyt yksinkertaista reseptiä tähän. Toivottavasti tällainen "Keiteleen malli" tulisi vielä muuallakin käyttöön, jotta maa säilyisi asuttuna eikä kaikki toiminta valuisi alas etelään.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

(Hiihto)lomaviikon satoa


Hyvin sekalainen kokoelma luettuja ja selailtuja kirjoja kertyi palautettavaksi talviloman aikana. Sainpa sentään aikaiseksi muutaman sukkaparinkin keräykseen.

Edes teoriassa on joskus hyvä tietää, miten terveyttä voisi ylläpitää, siinä mielessä luin Anssi Sovijärven Miksi hengästyn? ja Anu Marinin Aktivoi aineenvaihduntasi. Mitään minulle osuvaa uutta ei varsinaisesti tullut esille, kyllähän nuo syyt ja seuraukset ovat jo selvillä tähän ikään ja huonoon kuntoon nähden. Ehkäpä se inspiraatio tilanteen parantamiseksikin kuitenkin jostain pikkuhiljaa ilmestyy.

Uusi tuttavuus oli islantilainen Arnaldur Indriðason, jonka Räme oli kelpo dekkari. Tämän sarjan hahmoihin tekee mieli tutustua lähemminkin seuraavien osien mukana.

Suurin piirtein kuvia katsomalla selvitin Michael Jordanin Itämaista viisautta : Idän filosofiat ja rituaalit, tälle hetkellä aihe ei jaksanut innostaa enempää.

Samoin selailin kauniin Katri Oikarisen kirjan Luo aarteita vanhoista kirjoista - Yli 40 oivaltavaa ideaa. Kirjat ovat ihania sinällään ja myös kauniita esineitä ja niitä voi vanhanakin vielä kunnioittaa tekemällä niistä kauniita esineitä, jos toinen vaihtoehto on hävittäminen.

Olin juuri katsonut muutaman dokumenttifilmin toisesta maailmansodasta, keskitysleireistä ja tästä johtajasta kun kirjastossa käteen sattui tämä "hillitön poliittinen satiiri", Timur Vermesin Täällä taas. Tarina alkaa siitä, kun Adolf Hitler herää berliinäiseltä joutomaalta vuonna 2011, pudistaa vaatteensa ja jatkaa siitä mihin jäi. Ajatus tuntui huvittavalta, mutta mitä pidemmälle luki, sitä tympeämmältä aihe tuntui. Nykyajassa hänestä tuli tietenkin tv-tähti ja suosio tuli sitä kautta, mutta suosio yhtä kaikki. Luin kirjan loppuun melko väkisin ja harmittelen jopa että sen tein, mitään tämän kirjan olemassaoloa puolustavaa loppuratkaisua ei tullut. Huumorintajuni on kyllä muutenkin omituinen, mutta tähän huumoriin se ei ainakaan taivu.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Paluu historialliseen romaaniin

Asko Sahlberg: Herodes

Olihan siinä luettavaa, 680 sivua, mutta sanoisin että ei yhtään turhaa. Kirja oli mainittu lukuromaaniksi, jota termiä olen joskus ihmetellyt - eivätkö kaikki romaanit ole? - mutta tämän kohdalla ymmärsin sen tarkoituksen. Kirjaa lukee lukemisen vuoksi, viihtyäkseen ja nauttiakseen. Mitä pidemmälle lukeminen eteni, sitä mieluummin siihen tarttui, oikein odotti iltaa jatkaakseen lukemista. Aika usein tuli käytyä netissä tarkistamassa historiallisia faktoja ja hyvin ne olivat Sahlbergilla hallussa, sitä pidän tärkeänä luettavuuden ohella. Seuraavaksi luettavaksi sitten Sahlbergin Pilatus.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Finders Keepers

Stephen King: Etsivä löytää

Ehdin jo joskus päättää, että olen Kingini lukenut, tyylilaji alkoi puuduttaa. Kuitenkin, kun Mersumies ilmestyi ja yliluonnollisuus antoi tilaa perinteisemmälle dekkarille, päättelin että sitäkään lajia King ei varmaan kovin huonosti pysty kirjoittamaan ja annoin vielä mahdollisuuden.

Se kannatti, Mersumies oli hyvä, samoin kuin tämä toinenkin osa jossa eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges jatkaa etsiväntyötää ensimmäisestä osasta tuttujen henkilöiden kanssa. Tämä ei ihan samalla tavalla alusta asti imaissut mukaansa, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi aivan mukavasti. Teoksen loppu enteilee myös lisää jännitystä ajatellen ensi vuonna ilmestyvää kolmatta osaa, joka on kyllä ehdottomasti luettava myös.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Historiaa ja himmeleitä

Petri Tamminen: Suomen historia
Pirkko Kuusela: Himmelikirja

Petri Tammisen kirja koostuu lyhyistä muisteluista Suomen itsenäisyyden ajalta, koottuna yli viideltäsadalta ympäri Suomea haastatellulta ihmiseltä. Muistot ovat pieniä, niin kovin inhimillisiä hetkiä suurten tapahtumien varjossa. Vaatimaton, pienimuotoinen kirja kasvaa paljon itseään suuremmaksi kun lukija ymmärtää, että historia olemme me, kaikki pienet ihmiset yhdessä ja erikseen.

Pirkko Kuuselan Himmelikirjassa on paljon kauniita malleja, joita ihaillessa into tehdä joskus oma himmeli kasvoi taas. Työkaveri innostui myös ja lupasi hankkia järvikortetta materiaaliksi (tai siis lupasi miehensä hankkivan sitä). Ehkäpä tästäkin unelmasta vielä tulee totta.