sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Verraton viikonloppu (sunnuntaikirja 9)



Fred Vargas: Kalmankuoriaiset
Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa
Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja : Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa viisi

Kun saa tällaisen lukupaketin käsiinsä ennen viikonloppua, ei vapaa-ajan ongelmia tule. Vielä kun sattui kaunis kesäinen sää, sunnuntaina jopa aivan ylimaallisen ihana, eivät olosuhteet tällaisten helmien lukemiselle paljon parane.

Fred Vargasin uutuus on aina odotettu tapaus ja tälläkin kertaa jaoin sen lukemisen kolmelle päivälle vain jotta ei olisi tarvinnut luopua siitä liian pian. Vargasilla on niin mainioita kielikuvia, että niitä maistelee mielellään rauhassa. Kalmankuoriaiset täytti jälleen odotukset hyvinkin, kaikki elementit ovat kohdillaan, henkilöt ja tapahtumat hyvällä tavalla outoja kuten aina.

Yritin lukea tätä Nesserin trilleriä jo alkuperäiskielellä, koska sitä kovasti minulle kehuttiin, mutta ei se vain maistunut sillä tavalla hyvältä. Suomeksi sen sijaan maistui kyllä, outo ja yllättävä oli tämäkin lukukokemus kuten Nesseriltä aina.

Hämeen-Anttilan dekkarisarja vain paranee edetessään, tämä oli ehkä kaikkein paras tähän mennessä. Todella viihdyttävää ja jännittävää tarinaa täydennettynä tarkalla ajankuvalla, herkkua!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Sunnuntaikirja 7 ja - hups! - 8


Pasi Klemettinen: Karjalan räyhähenget
Pierre Lemaitre: Verihäät

Kiinnostuin kovasti kuultuani että Pasi Klemettinen (entinen musiikkilukiolainen muuten) on kirjoittanut kirjan suomalaisesta poltergeist-ilmiöstä. Lapsuudessan varmaankin eniten lukemani kirja oli samansisältöinen Lauri Simonsuuren Kansa tarinoi, joka hämmensi ja pelotti nuoren lukijan mieltä kovasti. Vielä aikuisenakin jos ajan autolla yksin kirkkaalla täysikuulla, muistuvat mieleen sanat: "Kuu paistaa heliästi, kuollut ajaa keviästi, etkös kultani pelkää?"  
Klemettisen kirja perustuu samoin perimätietoon ja kansantarinoihin yliluonnollisista tapahtumista, mutta siinä keskitytään räyhähenkiin, jotka aiheuttivat kaikenlaista häiriötä ja vahinkoa taloissa, joihin asettuivat. 
Tällaiset tarinat ovat edelleen arvokkaita, varsinainen aarreaitta myös nykyihmiselle. Ei ole sittenkään niin kovin kauan siitä, kun aivan eri asiat hallitsivat ihmisten arkista elämää ja henkimaailma kuului siihen olennaisesti.

Olin ajatellut tuon Pasin kirjan sunnuntaikirjakseni, mutta päätinpä sen luettuani tarttua päivän päätteeksi vielä uuteen Lemaitreen. Virheeksi sitä ei voi sanoa, mutta niinhän siinä kävi, että kädestäni sen laskin vasta viimeisen sivun luettuani. Lemaitren kirjoilla on sellainen ominaisuus. 
Verihäiden juonikuvio on suorastaan nerokas! Aluksi ahdistuu itsekin Sophien epätoivoisesta tilanteesta, mutta vähänpä lukija siinä vaiheessa tietää, kuinka pahoissa ongelmissa hän kaiken kaikkiaan onkaan. Onneksi hän on vahva ja lujatahtoinen nainen. 
Näissä Lemaitren kirjoissa on vain juuri tuo huono puoli: lukemisnautinto jää väkisin lyhyeksi, kun on ahmittava kirja aina kerralla.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Historiaa ja pieni pettymys


Pauliina Rauhala: Synninkantajat
Ken Follett: Maailman talvi

En ole ainoa, joka on innokkaasti odottanut Taivaslaulun seuraajaa Pauliina Rauhalalta, ainakin Andersin lainauslistalla oli vielä 143 jonottajaa, kun palautin omani. Harmillista on se, että ainakaan minun kohdallani tämä teos ei läheskään täyttänyt odotuksia. Esikoiskirjan kaunis kieli ja runollinen ilmaisu olivat tässä nousseet yhä suurempaan merkitykseen niin, että se ajoittain sumensi tapahtumat. Osa tekstistä tuntui olevan täysin irrallaan kokonaisuudesta, näin esim. Aurooran kuvaukset. Erään hahmon tapa verrata kaikkia ihmisiä, eritoten naisia, lintuihin, pelkästään ärsytti vaikka tarkoituksena ilmeisesti oli kuvata henkilön läheistä suhdetta luontoon. Noin kaksi kolmannesta vaivoin luettuani olin valmis keskeyttämään, mutta kun se on niin hankalaa, jatkoin sinnikkäästi loppuun. Se olikin kirjan paras osuus, vaikka tapahtumat kuvattiin edelleen kovin hämärästi. Kaunokirjallisuuttahan tämä on, mutta voiko "kaunoa" olla liikaa tarinan kustannuksella?

Toinen osa Ken Follettin vuosisatatrilogiasta jatkoi ensimmäisestä osasta tuttujen sukujen elämän kuvausta toisen maailmansodan aikana Amerikassa, Englannissa, Saksassa ja Venäjällä. Historiallisten tapahtumien kuvaus vei tässä ehkä isomman roolin kuin ensimmäisessä osassa, jossa kuvattiin enemmän henkilöiden elämää. Kuitenkin mielenkiinto niihinkin säilyi maailmanpoliittisten tapahtumien pyörteissä.