sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Matkantekijä-sarja jatkuu

Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu

Tämä on jo kahdeksas järkäle Gabaldonin Matkantekijä-sarjassa ja kuten jokaisen aikaisemmankin kohdalla mietin jossain vaiheessa, että eikö tämän saman olisi saanut tiivistettyä vähän alle 1200 sivunkin. Silti aina kun kirjan ottaa käteen, teksti vie välittömästi mukanaan, puhumattakaan siitä lopulta saapuvasta hetkestä, kun se onkin luettu - heti on ikävä ja tyhjä olo.

Loppuosaa lukiessani olin varma, että jatko-osa on vielä tulossa, sitten lopun luettuani säikähdin, että tässäkö se nyt sitten kuitenkin olikin! Menin saman tien Gabaldonin kotisivulle etsimään tietoa jatkosta, ja kyllä sellainen on tulossa. Odotusaika lienee kuitenkin taas se neljä vuotta, joka Gabaldonilla yhden osan tekemiseen kuluu.

Jossain sarjan puolenvälin paikkeilla oli osa, jonka läpi piti kahlata väkisin, mutta tässä osassa kaikki tapahtumat olivat sen verran mielenkiintoisia että tylsiä hetkiä ei päässyt syntymään. Jostain syystä Williamia koskevat osuudet olivat vähiten kiinnostavia, hänen hahmonsa kaipaa ehkä vielä syventämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti