sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Back to Wayward Pines

Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus

Tämä sarjan toinen osa jatkaa ensimmäisen linjoilla niin, että suurta eroa tarinoihin ei synny. Päähenkilön osalta tilanne on sinänsä vähemmän uhkaava, mutta vapautusta tilanteeseen etsitään silti äärimmäisin keinoin.

Kolmaskin osa on tulossa, saatan lukea senkin mutta suuria odotuksia ei ole, tämä tarina ei ole päässyt imaisemaan mukaansa.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Rakasta vanhaa ja tuttua uutta

 
Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu - Kootut tankarunot
Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Eräs tutuista tankarunoista on pyörinyt päässä sitkeästi viime aikoina, niinpä päätin pitkästä aikaa tarttua kirjaan ja lukea uudestaan kaikki nämä tutut ja rakkaat runot. Suuri osa on niin tuttuja että ensimmäisten sanojen jälkeen muistan loput, muutama tuntuu siltä, kuin lukisin sen ensimmäistä kertaa, aina löytyy uutta. Ihmeellistä on se, kuinka näistä löytyy aina "vertaistukea", olipa elämäntilanne ja tunnelma mikä tahansa. Kaikki tunteet on jo koettu, satoja ja tuhansia vuosia sitten, ihminen ei muutu miksikään ajan virrassa. 

Seuraavana lukuvuorossa oli Nuotion kirja, ja siihenkin löytyi runoista sopiva:
Minähän en periaatteessa lue rakkauskirjoja, jos sellaista termiä voi käyttää. Luen jännäreitä, romaaneja ja tietokirjoja, toki ilahdun jos kirjassa sattuu olemaan rakkaustarina ;-) Tämä kirja osui käteen kirjaston uutuushyllyssä kannen perusteella ja kun luin takakannesta ensimmäisen lauseen, tiesin että tämän haluan lukea. Se kuului: "Ne, jotka luulevat että rakkauden tuska koskee vain nuoria, eivät tunne minua."

Välillä nauratti, välillä itketti, niin paljon tuttua oli tässä yli viisikymppisessä pariskunnassa sekä myös toisessa naisessa, joka oli toivottomasti rakastunut samaan mieheen. Tämäkin taas todistaa, että ihmiset ovat lopulta samanlaisia silloin kun on kysymys suurista tunteista.

Kirjan nimessä on sana 'mutta' ja se lienee myös tyypillistä tällaisille suhteille, "kun ei ole mitään menetettävää, ja kaikki". Ihmiset naarmuuntuvat matkan varrella, jotkut menevät pahastikin rikki. Saatuja säröjä yritetään sitten suojella uudelta rikkoutumiselta pehmustamalla itsensä maailmaa vastaan, myös uutta rakkautta vastaan. Se on surullista, sillä joskus saattaakin löytää jonkun, jolla on kunnon pikaliimaa niihin säröihin ja ihmisestä tulee kuin uusi.