keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Jännitystä ja rentoutusta

   
Douglas Preston & Lincoln ChildKuoleman asetelma
Malla Rautaparta: Jokanaisen joogakirja

Kirjasarjojen lukemisessa on se huono puoli, että uutuuden luettuaan joutuu seuraavaa osaa odottamaan pahimmassa tapauksessa jopa vuosia. Todella kärsivällinen ihminen, kuten minä (hah!), välttää tämän ongelman odottamalla, kunnes valmiina on useampia osia! No, tämähän ei todellakaan ole ollut tarkoitukseni, huomasin vain yhtäkkiä, että vuonna 2009 lukemani Pendergast-sarjan ensimmäinen osa on saanut jo neljä seuraajaa ja seuraava osa julkaistaan marraskuussa. FBI-agentti Pendergast on esiintynyt ennen näitä jo kahdessa muussakin kirjassa (Relic 1995 ja Reliquary 1997), mutta niitä ei ole suomennettu.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niitä tosiaan riittää tässäkin kirjassa, vaikka tapahtumapaikkana onkin unelias ja nuutuva pikkukylä, jonne Pendergast saapuu suorittamaan tutkimustaan oudoissa ja raaoissa murhissa. Avustajakseen hän palkkaa goottiteini Corrie Swansonin, hänestä toivottavasti kuulemme vielä myöhemminkin.

Malla Rautaparran joogakirja on ollut minulla lainassa monta kuukautta. Nyt viimein palautin sen kirjastoon, mutta sen voisi kyllä hankkia itselleen, sen verran monipuolisesti siinä on esitelty joogaliikkeitä, jokaiselle kehon osalle omansa. Kirjan yksinkertaiset, kauniit kuvat ja kelta-oranssi yleisväritys lisäsivät sen viehätystä, miellän oranssin joogan väriksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti