keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kolmas Brunetti-tarina

Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa

Guido Brunetti -sarjan kolmas osa jatkaa samalla linjalla kuin kaksi aiempaakin, tällä kertaa aiheena on transvestiitti, joka löytyy murhattuna. Myöhemmin osoittautuu, että uhri onkin aivan muuta miltä ensin näytti ja taustalla on paljon enemmän kuin henkilökohtainen kosto.

Oikeastaan ensimmäinen olennainen ero televisiosarjaan (tai tietenkin ero on sarjassa kirjaan nähden!) kävi ilmi, kun kerrottiin Brunettin vierailusta nunnien hoitamassa hoitokodissa äitiään tapaamassa. Äiti oli sekava eikä tuntenut poikaansa ja Brunettin suhde äitiin vaikutti ongelmalliselta, hän oli helpottunut päästessään pois laitoksesta. Pirteän pienen mummon vierailuja ei siis kirjoista kannata odottaa. Sen sijaan henkilökaarti kasvoi neiti Elettralla, josta on alusta lähtien suuri apu Brunettille, samoin kuin myös silmien ilo. Rakkautta siltä suunnalta on turha odottaa, sillä Brunetille on tärkeä vain yksi nainen, oma Paola-vaimo. Onneksi Leon ei ole tehnyt Brunetista samanlaista vaimoaan pettävää niljaketta, kuin suurin osa italialaisista miehistä näiden kirjojen perusteella näyttää olevan. Lähes jokaisella varsinkin korkeammissa yhteiskuntaluokissa on rakastajatar.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti