Marie Kondo: KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika
Marie Kondo on järjestänyt tavaroita jo 25 vuotta vaikka on vasta kolmekymppinen, joten hän tietää mistä kirjoittaa. Hänellä on Japanissa yritys, joka myy järjestelypalvelua, opettaa ihmisille miten kotiin tai toimistoon saadaan vihdoin pysyvä järjestys. Käytännössä hän on todennut, että kun ihminen poistaa ympäriltään turhat tavarat, myös elämän muut osatekijät usein korjautuvat samalla. Olen kyllä valmis uskomaan sen, koska siisteys ja tyhjä tila tyynnyttävät mielen, kun taas täysinäiset tasot ja säilytystilat ahdistavat.
Tämän luettuani omat tavarani ovat edelleen ahtautuneina kaappeihinsa ja muihin tiloihinsa, mutta lupaan, että jos joskus aloitan täydellisen raivauksen, teen sen tämän kirjan ohjeilla! Itse asiassa yhteen vaatelaatikkoon kokeilin jo kätevää taitteluohjetta...
maanantai 27. huhtikuuta 2015
perjantai 24. huhtikuuta 2015
"Uusi" Agatha Christie
Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus
Vaikka tätä versiota tästä tarinasta ei olekaan aikaisemmin julkaistu, tuntui se kovin tutulta, sillä tarinan laajemman version "Kuolleen miehen huvimaja" tv-filmatisointi oli tuoreessa muistissa. Silti oli mukava lukea aitoa Christietä ja kyllähän niitä lukemattomia muitakin varmaan löytyisi vaikka omastakin hyllystä, kun tuotanto käsittää kaiketi kahdeksankymmentä romaania.
Vaikka tätä versiota tästä tarinasta ei olekaan aikaisemmin julkaistu, tuntui se kovin tutulta, sillä tarinan laajemman version "Kuolleen miehen huvimaja" tv-filmatisointi oli tuoreessa muistissa. Silti oli mukava lukea aitoa Christietä ja kyllähän niitä lukemattomia muitakin varmaan löytyisi vaikka omastakin hyllystä, kun tuotanto käsittää kaiketi kahdeksankymmentä romaania.
keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Tylsää
Hugh Howey: Siilo
Tieteiskirjallisuus on minulle hyvin outo kirjallisuuden laji, en ole koskaan ollut siitä kiinnostunut - enkä ole kyllä tämän lukukokemuksen jälkeenkään. Varsinkin Siilon tyyppinen synkkä dystopia on laji, jota vierastan.
Tämä kirja on kuitenkin hyvin suosittu lajissaan ja suotakoon se asian harrastajille ja ymmärtäjille. Minusta tämä oli valitettavasti erittäin pitkäveteinen ja tapahtumaköyhä teos, jossa kaikki tapahtumat olisi voitu kertoa murto-osalla tästä sivumäärästä. Koska henkilöt eivät olleet kiinnostavia, sitä ei ollut myöskään heidän kohtalonsa. Mutta toistan: ei pitäisi arvostella lajia, jota ei ymmärrä.
Tieteiskirjallisuus on minulle hyvin outo kirjallisuuden laji, en ole koskaan ollut siitä kiinnostunut - enkä ole kyllä tämän lukukokemuksen jälkeenkään. Varsinkin Siilon tyyppinen synkkä dystopia on laji, jota vierastan.
Tämä kirja on kuitenkin hyvin suosittu lajissaan ja suotakoon se asian harrastajille ja ymmärtäjille. Minusta tämä oli valitettavasti erittäin pitkäveteinen ja tapahtumaköyhä teos, jossa kaikki tapahtumat olisi voitu kertoa murto-osalla tästä sivumäärästä. Koska henkilöt eivät olleet kiinnostavia, sitä ei ollut myöskään heidän kohtalonsa. Mutta toistan: ei pitäisi arvostella lajia, jota ei ymmärrä.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Toistaiseksi viimeinen Brunetti
Donna Leon: Kultamuna
Joutunee odottamaan ensi vuoteen, ennen kuin seuraava Leonin kirja käännetään suomeksi, eli nyt on kaikki 22 suomennettua kirjaa luettu.
Käännös aiheuttikin tällä kertaa yllätyksen, sillä kirjan alku tuntui tosi oudolta, melkein piti tarkistaa, että luenko tosiaan Leonia. Kyllähän se enemmän luettaessa alkoi tuntua jo tutultakin, mutta joitakin sellaisia ilmaisuja oli mukana, joita henkilöt eivät olleet aikaisemmin käyttäneet. Syykin selvisi, pitkäaikainen Leonin kääntäjä Kristiina Rikman on tainnut jäädä eläkkeelle ja kääntäjänä oli uusi nimi, Kaijamari Sivill. Rikman on yksi harvoista kääntäjistä joka on jäänyt erikseen mieleen, hänen nimensä takaa kyllä käännöksen laadun.
Joutunee odottamaan ensi vuoteen, ennen kuin seuraava Leonin kirja käännetään suomeksi, eli nyt on kaikki 22 suomennettua kirjaa luettu.
Käännös aiheuttikin tällä kertaa yllätyksen, sillä kirjan alku tuntui tosi oudolta, melkein piti tarkistaa, että luenko tosiaan Leonia. Kyllähän se enemmän luettaessa alkoi tuntua jo tutultakin, mutta joitakin sellaisia ilmaisuja oli mukana, joita henkilöt eivät olleet aikaisemmin käyttäneet. Syykin selvisi, pitkäaikainen Leonin kääntäjä Kristiina Rikman on tainnut jäädä eläkkeelle ja kääntäjänä oli uusi nimi, Kaijamari Sivill. Rikman on yksi harvoista kääntäjistä joka on jäänyt erikseen mieleen, hänen nimensä takaa kyllä käännöksen laadun.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Nonfiction
Linus Jonkman: Introvertit : työpaikan hiljainen vallankumous
Donna Leon & Roberta Pianaro: Makupaloja Venetsiasta Guido Brunettin tapaan
Donna Leon & Roberta Pianaro: Makupaloja Venetsiasta Guido Brunettin tapaan
Tein Linus Jonkmanin Introvertit-kirjassa olleen testin, jolla testattiin, olenko intro- vai ekstrovertti. Sain +15 pistettä, joka sijoittui +6- +41 pisteen 'pääosin introvertti' -ryhmään, eli olen kyllä introvertti, mutta en ehkä niin paljon kuin tunnen olevani, kun vertaan itseäni heidän tyypillisiin ominaisuuksiinsa. Minähän viihdyn oikein hyvin yksin ja uuvun seuranpitoa vaativissa tilanteissa, vaikka ne ovatkin minusta mukavia, toisaalta olen höpottäjä joka pystyy kyllä puhumaan kenen kanssa tahansa.
Aivan täysin tunnistin itseni Jonkmanin kertoessa omasta luonteenpiirteestään: hänen on elokuvia katsoessaan aivan pakko saada tietää, missä on aikaisemmin nähnyt tuon ja tuon tutun näköisen näyttelijän. Katsomista ei voi jatkaa, ennen kuin asia on selvinnyt. Näin on, onneksi iPad tekee tarkistamisen nykyään nopeaksi!
Ruoalla on Donna Leonin Guido Brunetti -kirjoissa tärkeä osuus, lounaat ja päivälliset kuvataan tarkasti alku-, pää- ja jälkiruokineen. Niinpä häneltä oli pyydetty tällaista kirjaa ja ystävänsä Roberta Pianaron laatimat kymmenet reseptit ovat nyt kaikkien kokeiltavissa. Leon täydentää niitä otteilla kirjoistaan sekä uusilla tarinoilla, jotka liittyvät venetsialaisten tapaan tehdä ja nauttia ruoasta.
lauantai 4. huhtikuuta 2015
Tarua ja totta
Daniel Galera: Hyöky
Sitä se tosiaan on, sillä Etelä-Amerikan kirjailijoilla on taito kertoa hyviä tarinoita. Usein niissä sivutaan enemmän tai vähemmmän myös yliluonnollista, ilmeisesti taikausko ja vanhat tarinat elävät alueella voimakkaammiin kuin meillä. Tämä kirja on pääasiassa realistinen, vaikka unet ja taikauskokin värittävät tarinaa.
"Entä miksi vaari sitten tapettiin?Mä olen tulossa siihen. Malta nyt. Halusin vain antaa sulle vähän perspektiiviä. Tämä nimittäin on hyvä tarina, vai mitä?"
Sitä se tosiaan on, sillä Etelä-Amerikan kirjailijoilla on taito kertoa hyviä tarinoita. Usein niissä sivutaan enemmän tai vähemmmän myös yliluonnollista, ilmeisesti taikausko ja vanhat tarinat elävät alueella voimakkaammiin kuin meillä. Tämä kirja on pääasiassa realistinen, vaikka unet ja taikauskokin värittävät tarinaa.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Juurilla
Alice Munro: Sanansaattaja
Tämän novellikokoelman alkuosassa Munro kertoo sukunsa historiaa palaten kuuden sukupolven päähän Skotlantiin, josta perhe myöhemmin muuttaa Amerikkaan eli Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Perheessä on aina harrastettu lukemista ja asioiden kirjaamista muistiin, niinpä Munrolla on kertomustensa rungoksi kirjeitä ja muistiinpanoja eri sukupolvilta. Fiktiivisen tarinan niiden ympärille hän rakentaa itse, mutta tuntuu kuin kaikki olisi voinut tapahtua juuri niin. Henkilöihin hän suhtautuu ymmärtäväisesti ja lämpimästi, veri on vettä sakeampaa.
Toisessa osassa hän käyttää kertojana minä-muotoa, kertomukset alkavat hänen kouluvuosiltaan, kertovat kesästä saaresta "piikana", ensimmäisistä hapuilevista seurustelukokeiluista. Pääosassa ovat kuitenkin muu perhe kuin hän itse, oma avioliittokin ohitetaan muutamalla maininnalla.
Munro kertoo sukututkimuksen ja näiden kertomusten syyksi samaa kuin muutkin hänen iässään: jossain vaiheessa tausta ja juuret tulevat ihmiselle tärkeiksi "halutessamme väen vängällä tulla liitetyksi kuolleisiin ja sitä kautta elämään".
Tämän novellikokoelman alkuosassa Munro kertoo sukunsa historiaa palaten kuuden sukupolven päähän Skotlantiin, josta perhe myöhemmin muuttaa Amerikkaan eli Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Perheessä on aina harrastettu lukemista ja asioiden kirjaamista muistiin, niinpä Munrolla on kertomustensa rungoksi kirjeitä ja muistiinpanoja eri sukupolvilta. Fiktiivisen tarinan niiden ympärille hän rakentaa itse, mutta tuntuu kuin kaikki olisi voinut tapahtua juuri niin. Henkilöihin hän suhtautuu ymmärtäväisesti ja lämpimästi, veri on vettä sakeampaa.
Toisessa osassa hän käyttää kertojana minä-muotoa, kertomukset alkavat hänen kouluvuosiltaan, kertovat kesästä saaresta "piikana", ensimmäisistä hapuilevista seurustelukokeiluista. Pääosassa ovat kuitenkin muu perhe kuin hän itse, oma avioliittokin ohitetaan muutamalla maininnalla.
Munro kertoo sukututkimuksen ja näiden kertomusten syyksi samaa kuin muutkin hänen iässään: jossain vaiheessa tausta ja juuret tulevat ihmiselle tärkeiksi "halutessamme väen vängällä tulla liitetyksi kuolleisiin ja sitä kautta elämään".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)