maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kirja autiolle saarelle

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Tämä vuorovaikutteinen romaani on ensimmäinen laatuaan, jonka olen lukenut, mutta idea oli niin mukava että tulee varmasti uudelleenkin kokeiltua. Luin tästä miljoonien tarinoiden kirjasta tosin vain kolme tarinaa joten paljon jäi kokeilematta. Ensimmäinen hahmoni oli itseni tapaan hyvin varovainen ja varman päälle pelaava tyttö, seuraavat kaksi olivatkin sitten ääripäiden henkilöitä, eikä heille hyvin käynytkään.

Tällainen kirja, jossa omilla valinnoilla voi valita aina uuden polun samalle tarinalle, olisi oivaa seuraa jos ei  nyt autiolla saarella kuitenkaan mutta muihin vastaaviin tilanteisiin, joihin ei voi varata kokonaista pinoa kirjoja luettavaksi.

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Ihana Leonard Cohen


Leonard Cohen: Liekki : runoja ja otteita muistikirjoista

Leonard Cohen on minulle ennen kaikkea Ääni, joka saa joka kerta maailman tuntumaan vähän paremmalta paikalta. Nyt kun hän on mennyt, myös vähän tyhjemmältä.

Hänen runonsa ja muistikirjamerkintänsä ovatkin vaativampia ja vaatisivat monta lukukertaa. Yhden haluaisin nostaa esiin. Se muistuttaa minua ajanjaksosta 23.9.-6.12.2008, jolloin Cohenin laulut olivat ainoa lohtuni. Kiitos, me muistamme.


***
haluan vain sanoa nuorisolle:
en ole pyhimys, rabbi, roshi, guru
olen Huono Esimerkki.
ja kokeneille henkilöille
jotka ovat luonnehtineet elämäntyötäni
halvaksi, pinnalliseksi, teennäiseksi, merkityksettömäksi:
ette tiedäkään
kuinka Oikeassa olette
huorien joukossa
on myös meitä
jotka haluavat rakastella hyvin
ja {näiden} niiden joukossa
jokunen
jotka tekevät sen ilmaiseksi
 
olen huora
ja narkkari.
jos jotkut lauluni
tekivät hetkistä
teille helpompia kestää
olkaa hyvä ja muistakaa tämä
 
***

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kunnon jännitystä

Søren Sveistrup: Kastanjamies

Huhtikuu näyttää muodostuvan laiskaksi lukukuukaudeksi, kun nyt vasta sain ensimmäisen kirjan luettua. Aloitin ja kahlasin kyllä kirjaa naisten ja miesten aivojen eroista, mutta en innostunut sen annista, joten jätin puoleen väliin.

Tämä Kastanjamies kyllä vei mukanaan, kunhan alkuun pääsi. Kunnon jännäri, jossa yllättävät käänteet seuraavat toistaan, mukaan lukien tietenkin todellisen syyllisen paljastuminen ja siitä seuraava hurja loppuhuipennus.