Kirja autiolle saarelle

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Tämä vuorovaikutteinen romaani on ensimmäinen laatuaan, jonka olen lukenut, mutta idea oli niin mukava että tulee varmasti uudelleenkin kokeiltua. Luin tästä miljoonien tarinoiden kirjasta tosin vain kolme tarinaa joten paljon jäi kokeilematta. Ensimmäinen hahmoni oli itseni tapaan hyvin varovainen ja varman päälle pelaava tyttö, seuraavat kaksi olivatkin sitten ääripäiden henkilöitä, eikä heille hyvin käynytkään.

Tällainen kirja, jossa omilla valinnoilla voi valita aina uuden polun samalle tarinalle, olisi oivaa seuraa jos ei  nyt autiolla saarella kuitenkaan mutta muihin vastaaviin tilanteisiin, joihin ei voi varata kokonaista pinoa kirjoja luettavaksi.

Ihana Leonard Cohen

Leonard Cohen: Liekki : runoja ja otteita muistikirjoista

Leonard Cohen on minulle ennen kaikkea Ääni, joka saa joka kerta maailman tuntumaan vähän paremmalta paikalta. Nyt kun hän on mennyt, myös vähän tyhjemmältä.

Hänen runonsa ja muistikirjamerkintänsä ovatkin vaativampia ja vaatisivat monta lukukertaa. Yhden haluaisin nostaa esiin. Se muistuttaa minua ajanjaksosta 23.9.-6.12.2008, jolloin Cohenin laulut olivat ainoa lohtuni. Kiitos, me muistamme.

***
haluan vain sanoa nuorisolle:
en ole pyhimys, rabbi, roshi, guru
olen Huono Esimerkki.
ja kokeneille henkilöille
jotka ovat luonnehtineet elämäntyötäni
halvaksi, pinnalliseksi, teennäiseksi, merkityksettömäksi:
ette tiedäkään
kuinka Oikeassa olette

huorien joukossa
on myös meitä
jotka haluavat rakastella hyvin
ja {näiden} niiden joukossa
jokunen
jotka tekevät sen ilmaiseksi 

olen huora
ja narkkari.
jos jotkut lauluni
tekivät hetkistä
teille helpompia kestää
olkaa hyvä ja muistakaa tämä 

***

Kunnon jännitystä

Søren Sveistrup: Kastanjamies

Huhtikuu näyttää muodostuvan laiskaksi lukukuukaudeksi, kun nyt vasta sain ensimmäisen kirjan luettua. Aloitin ja kahlasin kyllä kirjaa naisten ja miesten aivojen eroista, mutta en innostunut sen annista, joten jätin puoleen väliin.

Tämä Kastanjamies kyllä vei mukanaan, kunhan alkuun pääsi. Kunnon jännäri, jossa yllättävät käänteet seuraavat toistaan, mukaan lukien tietenkin todellisen syyllisen paljastuminen ja siitä seuraava hurja loppuhuipennus.

Vallanvaihto

Naomi Alderman: Voima

Tämä kirja tuli minulle tyttären suosittelemana. Kirja kertoo maailmasta, jossa naiset saavat uuden voiman, kyvyn käyttää sähköä aseenaan. Asetelmat kääntyvät koko maailmassa, kun naiset ottavat vallan.

Kirja herätti paljon ajatuksia. Kun miehet joutuvat tilanteisiin joihin tähän mennessä ovat joutuneet vain naiset, huomaa selvästi kuinka toispuoleisessa maailmassa vielä elämmekään. Mutta silti kirja on pelottava kuvaus vallanvaihdosta. Haluamme ajatella, että naiset olisivat "parempia" jos pääsisivät vaikuttamaan asioihin - mutta voisivatko he ollakin vielä vallanhimoisempia kuin miehet? Ja onko sukupuolten oltava vastakkaisissa asemissa, eikö rinnakkaiselo ole kuitenkin se, mihin ihmiset on tarkoitettu?

Pohdintoja

Timo Kettunen: Miksi elämisestä tuli niin hankalaa?

Donna Leon: Maalliset jäänteet

Timo Kettunen oli minulle uusi tuttavuus, mutta hyvin mahdollista on, että häneltä muutakin lukisin. Tosin tätä lukiessa en aina hahmottanut ideaa, kyseessä tuntui olevan 'kaikki elämästä' -tyyppinen selvitys, joka ei mielestäni edennyt mitenkään johdonmukaisesti. No, eipä etene elämäkään... Kuitenkin Kettusen hauska kirjoitustyyli piti kiinnostuksen yllä ja toki hänen ajatuksensa 'elämästä ja kaikesta' olivat enimmäkseen hyvin järkeviä ja mahdollisia, kaikenlainen äärihössötys puuttui kokonaan, mikä on tietenkin hyvä asia. Pallo on nyt lukijalla - miten onnistun tekemään omasta elämästäni vähemmän hankalaa?

Donna Leon on aina kirjoittanut ympäristöstä ja Venetsian rappiosta ja tässä kirjassa aihe nousee jälleen voimakkaasti esille. Kun on aina - toistaiseksi turhaan - haaveillut käynnistä Venetsiassa, tuntuu tosi pahalta lukea, kuinka huonosti - ainakin Leonin mielestä - asiat siellä ovat. Leon itse onkin muuttanut kaupungista pois asuttuaan siellä kymmeniä vuosia. Turistit tuovat elatuksen mutta tuhoavat kaupungin, mutta luontoa on tuhottu jo kauan muutenkin. Onneksi jokin on pysyvää - commissario Brunetti tutkii edelleen asioita rauhallisesti pikku stressistä huolimatta.

Keksitty ja todellinen jännityskertomus

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Tapio Tamminen: Himmler ja hänen suomalainen Buddhansa

Ruth Waren kirjoja tuli kerättyä luettavaksi useampia, uusin on vielä lukematta. En ole kuitenkaan varauksettoman ihastunut, jokin tyylissä ei miellytä. Useimmiten toki tällaisten jännityskirjojen juoni saattaa olla epäuskottava kaiken kaikkiaan, mutta tässä hieman tökki se, että teininä tapahtuneet asiat vaikuittaisivat ihmisten elämään ratkaisevasti vielä kymmenen vuoden kuluttua - ja silloinkin he ovat hädin tuskin aikuisia. Näin vanhan tädin mielestä, toki.

Harvoin saa lukeakseen tuoretta kotimaista tietokirjaa toisen maailmansodan ajalta. Tapio Tammisen kirjassa on myös uutta tietoa, eikä kaikki suinkaan sillä varauksella, oliko Himmlerin hieroja kertonut asioita liioitellen ja jopa itse keksien. Himmlerin ja Risto Rytin taustalla en esimerkiksi ollut aiemmin tiennyt olleen rajatiedon harrastusta. Samoin tietysti koko Kersten, kirjan toinen päähenkilö, on minulle ollut aiemmin tuntematon, mikä tuntuu oudolta, jos hänen roolinsa sodan aikaisissa kansainvälisissä tapahtumissa on ollut näinkin suuri kuin tässä kirjassa on kerrottu.

Laidasta laitaan

Anthony de Mello: Havahtuminen

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Havahtuminen on ollut lukulistalla pitkään. Vaatimattomasta sivumäärästään huolimatta sen lukeminen vei monta iltaa, sisältö on niin paljon sivuja suurempi. Hankin kirjan nyt myös itselleni, tähän kirjaan tekee mieli tehdä alleviivauksia! Tätä pidetään syystä hengellisen ja elämänfilosofisen kirjallisuuden klassikkona, ajoittain hyvinkin erikoiset näkökannat asioihin käyvät yllättävän hyvin järkeen.

Aivan toisenlainen lukukokemus olikin sitten Nainen hytissä 10, jonka lukaisin yhtenä sunnuntai-iltapäivänä. Ruth Ware on suosittu jännityskirjailija ja kyllähän tässä jännitystä ja juonenkäännettä riittikin viimeisille sivuille asti. Pari muuta kirjaa samalta kirjailijalta odottaa jo vuoroaan.

Hyvin hämmentävää

Pierre Lemaitre: Petoksen hinta

Lopetellassani tämän kirjan lukemista voin vain hämmästellä itseäni. Kuinka saatoin ensimmäisen kolmanneksen aikana kuvitella, että nyt on Lemaitre mennyt pahasti vikaan ja kirjoittanut todella omituisen, tylsän teoksen.

Sillä siihenhän hän ei tietenkään pysty, vaan kyseessä on todella upea, omituinen, nurinkurinen, outo ja sanoinko jo nurinkurinen kertomus. Monella tavalla nurinkurinen. Siksi, että kaikki muuttuu koko ajan ja siksi että eikö jännitysromaaneja lukiessa lukijan sympatioiden kuuluisi olla lain eikä rikollisen puolella. Nurinkurista, kaiken kaikkiaan. Upeaa. Ja myös hyvin ranskalaista, kai. Erilaista.

Lukurauhan päivänä 10.2.2019

 

Sara Karlsson: Asioita jotka tekevät kodin

Stina Jackson: Hopeatie

Juha T. Hakala: Tylsyyden ylistys : ikävystyneisyys on luovuuden alku

Asioita jotka tekevät kodin sai minulta Librarythingissä yhden pisteen. Sen anti minulle oli loppupuolella mainittu idea 27 asian muuttamisesta kodissa, sen laitan itselleni ainakin mietintään. Kirja oli täynnä moneen kertaan kuultuja itsestäänselvyyksiä. Muuten kirjoittajan mielestä kodissa kaikki syntyy laadukkaista aineksista, mieluiten jopa ylellisistä. Minusta kodin tekevät aivan muilla kriteereillä arvosteltavat asiat. 

Kun kirja valitaan ilmestymisvuotensa parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi, on sen oltava hyvä sillä siellä riittä vertailtavaa. Hopeatie täytti odotukset, se piti lukea alusta loppuun tiukasti käsissä puristaen. Outoa oli, että kirjassa oli koko ajan kylmä, paremmin en osaa sitä kuvata. Ihmiset saattoivat olla bikineissä, mitä ihmettelin suuresti, vaikka silloin oli juhannus - lukijalla ei ollut lämmin silloinkaan. Tunnelma oli siis todella kohdallaan ja tältä kirjoittajalta odotan jo innokkaasti seuraavaa teosta.

Juha T. Hakalan Kokkolassa pitämä luento tylsyydestä jäi kuulematta, mutta tämä kirja korvasi sen osittain. Hakala kirjoittaa mukavasti mutta asiaa. Hänen mielestään itse tietotekniikka sinänsä ei vielä tehnyt niin paljon vaikutusta ihmiskuntaan kuin älylaitteet ovat jo saaneet aikaan, ja kyllä niiden käytöstä tehdyt tutkimukset kieltämättä ovat lähes yhtä kylmääviä kuin pahinkaan dekkari. Tuntuu kuin ihmiset olisivat jo kaikki saman 'komennon' alaisina, kykenemättömiä enää eroamaan joukosta.

Voiko vauhtia olla liikaa?

Lars Kepler: Lazarus

Tässä uusimmassa Keplerissä ei turhia aikailla, tapahtumien vyöry (ellei tsunami) käynnistyy nopeasti. Sitten ei pysähdytäkään ennen viimeistä sivua, josta siitäkin haluaisi jatkaa eteenpään, jotta saisi vastaukset epäselviksi jääneisiin kysymyksiin.

Vauhtiahan saa olla, mutta tarvitseeko raakuutta niin paljon, siinäpä kysymys. Vaikka en herkkä olekaan, eräät kohtalot puistattivat todella. Mutta jos kuvataan pahuutta, se on pahaa eikä muuta. Seuraavan osan odottaminen kestää joka tapauksessa liian kauan.