sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Pohdintoja


Timo Kettunen: Miksi elämisestä tuli niin hankalaa?
Donna Leon: Maalliset jäänteet

Timo Kettunen oli minulle uusi tuttavuus, mutta hyvin mahdollista on, että häneltä muutakin lukisin. Tosin tätä lukiessa en aina hahmottanut ideaa, kyseessä tuntui olevan 'kaikki elämästä' -tyyppinen selvitys, joka ei mielestäni edennyt mitenkään johdonmukaisesti. No, eipä etene elämäkään... Kuitenkin Kettusen hauska kirjoitustyyli piti kiinnostuksen yllä ja toki hänen ajatuksensa 'elämästä ja kaikesta' olivat enimmäkseen hyvin järkeviä ja mahdollisia, kaikenlainen äärihössötys puuttui kokonaan, mikä on tietenkin hyvä asia. Pallo on nyt lukijalla - miten onnistun tekemään omasta elämästäni vähemmän hankalaa?

Donna Leon on aina kirjoittanut ympäristöstä ja Venetsian rappiosta ja tässä kirjassa aihe nousee jälleen voimakkaasti esille. Kun on aina - toistaiseksi turhaan - haaveillut käynnistä Venetsiassa, tuntuu tosi pahalta lukea, kuinka huonosti - ainakin Leonin mielestä - asiat siellä ovat. Leon itse onkin muuttanut kaupungista pois asuttuaan siellä kymmeniä vuosia. Turistit tuovat elatuksen mutta tuhoavat kaupungin, mutta luontoa on tuhottu jo kauan muutenkin. Onneksi jokin on pysyvää - commissario Brunetti tutkii edelleen asioita rauhallisesti pikku stressistä huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti