sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Lukurauhan päivänä 10.2.2019


 

Sara Karlsson: Asioita jotka tekevät kodin
Stina Jackson: Hopeatie
Juha T. Hakala: Tylsyyden ylistys : ikävystyneisyys on luovuuden alku

Asioita jotka tekevät kodin sai minulta Librarythingissä yhden pisteen. Sen anti minulle oli loppupuolella mainittu idea 27 asian muuttamisesta kodissa, sen laitan itselleni ainakin mietintään. Kirja oli täynnä moneen kertaan kuultuja itsestäänselvyyksiä. Muuten kirjoittajan mielestä kodissa kaikki syntyy laadukkaista aineksista, mieluiten jopa ylellisistä. Minusta kodin tekevät aivan muilla kriteereillä arvosteltavat asiat. 

Kun kirja valitaan ilmestymisvuotensa parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi, on sen oltava hyvä sillä siellä riittä vertailtavaa. Hopeatie täytti odotukset, se piti lukea alusta loppuun tiukasti käsissä puristaen. Outoa oli, että kirjassa oli koko ajan kylmä, paremmin en osaa sitä kuvata. Ihmiset saattoivat olla bikineissä, mitä ihmettelin suuresti, vaikka silloin oli juhannus - lukijalla ei ollut lämmin silloinkaan. Tunnelma oli siis todella kohdallaan ja tältä kirjoittajalta odotan jo innokkaasti seuraavaa teosta.

Juha T. Hakalan Kokkolassa pitämä luento tylsyydestä jäi kuulematta, mutta tämä kirja korvasi sen osittain. Hakala kirjoittaa mukavasti mutta asiaa. Hänen mielestään itse tietotekniikka sinänsä ei vielä tehnyt niin paljon vaikutusta ihmiskuntaan kuin älylaitteet ovat jo saaneet aikaan, ja kyllä niiden käytöstä tehdyt tutkimukset kieltämättä ovat lähes yhtä kylmääviä kuin pahinkaan dekkari. Tuntuu kuin ihmiset olisivat jo kaikki saman 'komennon' alaisina, kykenemättömiä enää eroamaan joukosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti