Säkenöivä Michael Cunningham

 

Michael Cunningham: Säkenöivät päivät

Eckhart Tolle: Läsnäolon voima - Tie henkiseen heräämiseen 

Tämä Michael Cunninghamin kirja hämmensi ja yllätti, tuli uniin, oli synkkä ja pelottava, kertoi ihmisistä, joiden elämä ei ollut helppoa - ja oli valtavan hyvä. Kolmesta tarinasta ensimmäinen Koneen rattaissa sijoittuu menneisyyteen, teollisuusvallankumouksen alkuun, toinen, Lasten ristiretki nykyaikaan ja kolmas Niin kuin kauneus epämääräiseen tulevaisuuteen ydinkatastrofin jälkeen. Tarinoissa on yhteisiä elementtejä, kuten henkilöiden nimet, New York ja kaunis kulho. Tämän pokkarin kauniiseen kansikuvaan sisältyy myös kaikkiin kertomuksiin liittyvä patsas. On ihmeellistä, että joku voi kirjoittaa niin kauniisti niin järkyttävistä ihmiskohtaloista. Varsinkin ensimmäinen tarina oli todella synkkä, samoin toisen loppuratkaisu, mutta ehkä kolmannen Simonilla on vielä toivoa. Tämä kirja kuuluu niihin kirjoihin, jotka luettuaan sulkee silmänsä ja huokaa kiitollisena siitä, että saa lukea jotain näin taitavaa ja kaunista.

Eckhart Tollen kirja lienee jonkinlainen mindfulnessin uranuurtaja, voimakas ja syvällinen selvitys siitä, miten nykyhetkessä eläminen mahdollistaa onnellisuuden. Helppo tie se ei ole, eikä yksi lukeminen todellakaan tee autuaaksi. Tekstiin sisältyi myös muutama ohjeellinen harjoitus ja kirjoittaja oli merkinnyt tekstiin kohtia, joissa lukijan kannattaisi pysähtyä pohtimaan lukemaansa. Koska en ole ko. elämäntavassa vielä kovin edistynyt, hätäilin eteenpäin enkä keskittynyt kunnolla - tyypillistä. Mutta aina jotakin jää mieleenkin.

Yhä jännittävämpää

Douglas Preston & Lincoln Child: Tulikivi

Kolmas suomennettu Pendergast-sarjan kertomus ei häviä aikaisemmille vähääkään, mieluummin päinvastoin. Taas näyttää siltä, kuin oltaisiin tekemisissä yliluonnollisten asioiden kanssa, mutta kyllähän inhmillinen pahuus ja kekseliäisyys pystyy kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan aivan ilman tuonpuoleisenkin apua. Lukija alkaa jossain vaiheessa vahvasti epäillä, että tekijät ovat nyt kertakaikkiaan järjestäneet sankarinsa sellaiseen sotkuun, että siitä ei enää selvitä ja tämä jännitys jatkuu viimeisille sivuille saakka.

Vaikka nämä kirjat yleensä haluaa lukea loppuun mahdollisimman nopeasti tihenevän jännityksen vuoksi, juuri siitä syystä tällä kertaa oli pakko "antaa ilmaa" lukemiselle, siirtää loppuun lukemista vähän. Kirja sijoittuu New Yorkiin ja tällä kertaa luin sitä Google Maps'in kanssa, koska Niina sattui samaan aikaan vierailemaan tuossa kaupungissa.

Kaksi kirjaa, monta elämää

 

Jayne Anne Phillips: Äidin aika ja Pikakaistat

Äidin aika oli jäänyt minulta kesken pitkäksi aikaa, mutta luin sen nyt loppuun ja pääsin mukaan samaan tunnelmaan, mihin olin jäänyt. Kirja kertoo uusperheestä, jossa on kaksi poikaa isän ensimmäisestä avioliitosta, uusi vaimo ja uusi poikavauva, sekä perheen luo muuttava vaimon äiti, joka sairastaa syöpää. Tytär hoitaan hänet kotona loppuun saakka, samalla muistellen aikaisempaa, erilaista elämäänsä ja äidin kanssa koettuja asioita. Kirja etenee hyvin rauhallisesti, asioista ei tehdä isoja vaikka ne sitä itsessään olisivatkin. Ihmiset välittävät toisistaan ja elävät arkeaan, vaikka kaikkien osatekijöiden yhteensovittaminen ei aina ole helppoa ja vaatii ulkopuolistakin apua. Tässä kirjassa on paljon lämpöä ja rakkautta, aivan sellaisessa muodossa kuin kenen tahansa perheessä ja elämässä.

En oikein tiedä kumpaa ihailen enemmän, romaania vai novellia, mutta kyllä novelleja lukiessa aina ihmettelee sitä, kuinka kirjoittaja voi pariinkymmeneen sivuun mahduttaa kokonaisen aikakauden, elinympäristön, perheen, yksilöt ja heidän kohtalonsa. Niin tekee myös Phillips tässä seitsemän novellin kokoelmassa Pikakaistat, ja vielä hyvin erityyppisin tarinoin. Henkilökirjo vaihtelee kovasta punkrokkarista nuoreen tyttöön vuosisadan vaihteen maaseudulla ja kaikki ovat yhtä todellisia, oikeita ihmisiä joiden elämää pääsee hetkeksi seuraamaan läheltä.

Syysloman lukemisia

Ennen syyslomaa pöydälle kertyineistä lainakirjoista on ensimmäinen nyt luettu, Fredrik T. Olssonin Ketjureaktio.

Olsson on aikaisemmin kirjoittanut mm. Maria Wern -televisiosarjan, joka on ihan kelvollinen sarja. Tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa eikä mikään vaatimaton alku, sillä kirja on jo myyty 25 maahan ja Warner Brothers on ostanut sen elokuvaoikeudet. Kaipa se on taas Bruce Willisin astuttava remmiin, koska tässä on taas maailma pelastettavana ja kirjan eräänlainen sankari ei ole nuori mies enää hänkään (saman ikäinen kuin minä, huomasin... no, ei siis nuori.)

Jotain ärsyttävää tässä kirjan rakenteessa oli, turhanpäiväistä tilanteiden pitkittämistä jännityksen lisäämiseksi ja muutenkin aika paljon lyhentämisen varaa tapahtumien määrään nähden. Juonihan on tietenkin erittäin mielikuvituksellinen ja jossain puolenvälin paikkeilla tapahtumat kävivät todella jännittäviksi hiipuakseen sitten taas odottamaan, milloin lopullinen ratkaisu ilmoitetaan myös lukijalle, koska henkilöt tuntuvat sen tienneen jo kauan - mutta taas pihtaillaan. Elokuva-ainestahan tämä kirja tietysti on, sen voisi aivan hyvin katsoa, toki tässä sen verran vauhtia on kun turha pähkäily karsitaan pois.

Pinossa odottavat myös kaksi eilen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen ranskalaisen Patrick Modianon kirjaa. Suomennetut kirjat ovat ilmeisesti loppuunmyydyt kaikkialta, WSOY tulee luultavasti uusimaan optionsa niiden julkaisuun. Olin tullut hankkineeksi nämä kaksi Kaustisen kirjaston poistomyynnistä, kumpaakaan en vielä ole lukenut. 

Rikoksista pahin ja sokkelon selvitys

Donna Leon: Kuolema tekee tiliä
Hannu Riikonen: James Joycen Odysseus - Kielen ja kerronnan sokkelo

Donna Leonin tähän asti riipaisevin Brunetti-tarina Kuolema tekee tiliä kertoo synkästä asiasta, tyttökaupasta joka tuo käsittämättömän paljon nuoria naisia länteen, jossa heillä on korkeintaan kauppatavaran arvo. Ihmisoikeuksia heillä ei ole eikä heidän henkensä ole minkään arvoinen - jollei sen väkivaltaista menettämistä kuvata videolle ja myydä kalliilla hinnalla. Lukijan on pakko jakaa Leonin voimaton raivo niitä ihmisiä kohtaan, jotka keräävät omaisuuksia tämän "kauppatavaran" avulla.

Luettuani viime vuoden toukokuussa Joycen Ulysseksen (miten mahtaakaan taipua?) kirjoitin siitä täällä ja sain kommenttina hämmenykseeni vinkin lukea Riikosen teos, joka melko lyhyesti avaa Odysseusta lukijalle. Siinä selitetty teos oli Pentti Saarikosken käännös, kun minä luin uuden, Leevi Lehdon suomentaman version. Vaikka aikaa lukemisesta oli kulunut, muistin yllättävän hyvin useimmat asiat joihin Riikonen kirjassaan viittaa. Jonkinlaista ymmärryksen lisäystäkin oli aistittavissa, ehkä jopa halua lukea kirja uudelleen, mahdollisesti juuri tuo Saarikosken käännös. Onneksi kuitenkin sain itseni aisoihin ainakin toistaiseksi, mutta sovin itseni kanssa, että mikäli teos joskus tulee vastaan vaikka kirpparilla, voisin sen hankkiakin myöhempää tutkiskelua varten.

Jännitystä ja rentoutusta

   

Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma

Malla Rautaparta: Jokanaisen joogakirja

Kirjasarjojen lukemisessa on se huono puoli, että uutuuden luettuaan joutuu seuraavaa osaa odottamaan pahimmassa tapauksessa jopa vuosia. Todella kärsivällinen ihminen, kuten minä (hah!), välttää tämän ongelman odottamalla, kunnes valmiina on useampia osia! No, tämähän ei todellakaan ole ollut tarkoitukseni, huomasin vain yhtäkkiä, että vuonna 2009 lukemani Pendergast-sarjan ensimmäinen osa on saanut jo neljä seuraajaa ja seuraava osa julkaistaan marraskuussa. FBI-agentti Pendergast on esiintynyt ennen näitä jo kahdessa muussakin kirjassa (Relic 1995 ja Reliquary 1997), mutta niitä ei ole suomennettu.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niitä tosiaan riittää tässäkin kirjassa, vaikka tapahtumapaikkana onkin unelias ja nuutuva pikkukylä, jonne Pendergast saapuu suorittamaan tutkimustaan oudoissa ja raaoissa murhissa. Avustajakseen hän palkkaa goottiteini Corrie Swansonin, hänestä toivottavasti kuulemme vielä myöhemminkin.

Malla Rautaparran joogakirja on ollut minulla lainassa monta kuukautta. Nyt viimein palautin sen kirjastoon, mutta sen voisi kyllä hankkia itselleen, sen verran monipuolisesti siinä on esitelty joogaliikkeitä, jokaiselle kehon osalle omansa. Kirjan yksinkertaiset, kauniit kuvat ja kelta-oranssi yleisväritys lisäsivät sen viehätystä, miellän oranssin joogan väriksi.

En liene herkkä

Jonna Satri: Sisäinen lepatus - Herkän ihmisen tietokirja

Luin tämän kirjan yleisestä mielenkiinnosta, ajattelin että ehkä olenkin herkkä ihminen ja niin ajatteli ehkä myös Noora, joka toi tämän minulle.

En kuitenkaan tunnistanut itseäni tästä yhtään enempää kuin kuka tahansa ihminen voi tunnistaa jotain itsestään minkä tahansa ihmistyypin kuvauksesta. Introverttius on tässä mainituista eräs ominaisuus, joka on tuttu minulle, mutta toisaalta kaikki herkät ihmiset eivät ole introvertteja (kylläkin enemmistö) eivätkä kaikki introvertit herkkiä. Äänille olen melko herkkä, samoin valolle, mutta ei mielestäni siinä määrin, että voitaisiin puhua yliherkkyydestä. Ujouskin on jäänyt jonnekin matkan varrelle.

Kirja olisi varmaan avautunut paljon paremmin, jos aihepiiri olisi ollut tutumpi. Nyt teksti oli jopa turruttavaa, kun sana 'herkkä' eri muodoissaan esiintyi lähes jokaisessa lauseessa. "Herkät ihmiset voivat herkästi.... " jne. Ehkä kirja kuitenkin auttaa jatkossa tunnistamaan herkkyyden muissa ihmisissä ja auttamaan sen huomioon ottamisessa.

Kolmas Brunetti-tarina

Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa

Guido Brunetti -sarjan kolmas osa jatkaa samalla linjalla kuin kaksi aiempaakin, tällä kertaa aiheena on transvestiitti, joka löytyy murhattuna. Myöhemmin osoittautuu, että uhri onkin aivan muuta miltä ensin näytti ja taustalla on paljon enemmän kuin henkilökohtainen kosto.

Oikeastaan ensimmäinen olennainen ero televisiosarjaan (tai tietenkin ero on sarjassa kirjaan nähden!) kävi ilmi, kun kerrottiin Brunettin vierailusta nunnien hoitamassa hoitokodissa äitiään tapaamassa. Äiti oli sekava eikä tuntenut poikaansa ja Brunettin suhde äitiin vaikutti ongelmalliselta, hän oli helpottunut päästessään pois laitoksesta. Pirteän pienen mummon vierailuja ei siis kirjoista kannata odottaa. Sen sijaan henkilökaarti kasvoi neiti Elettralla, josta on alusta lähtien suuri apu Brunettille, samoin kuin myös silmien ilo. Rakkautta siltä suunnalta on turha odottaa, sillä Brunetille on tärkeä vain yksi nainen, oma Paola-vaimo. Onneksi Leon ei ole tehnyt Brunetista samanlaista vaimoaan pettävää niljaketta, kuin suurin osa italialaisista miehistä näiden kirjojen perusteella näyttää olevan. Lähes jokaisella varsinkin korkeammissa yhteiskuntaluokissa on rakastajatar.

Flavia de Luce tutkii jälleen

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Tätä toista Flavia de Luce -sarjan kirjaa lukiessa tuli mieleen, että toivottavasti Bradley antaa seuraavissa osissa (joita on jo neljä valmiina) sankarittarensa vanheta jotenkin normaaliin tahtiin. Oli sitten kuinka tahansa erityislaatuinen ja huippuälykäs yksitoistavuotias, kaksi murhaa naapurustossa saman ikävuoden aikana alkaa olla jo siinä rajoilla, mitä nuori ihminen sietää. Tai no... Flavialle sellainen kyllä taitaa sopia paremmin kuin mikään, ruumiit, myrkyt ja sen sellaiset. Ehtiiköhän hän ollenkaan huomata, kuinka ihanassa idyllissä hän 1950-luvun englantilaisella maaseudulla elää?

Kerronta on aivan yhtä sujuvaa ja nopeasti etenevää kuin ensimmäisessä osassakin ja huumori yhtä herkullista. Kenellepä muulle kuin Flavialle saattaisi tulla mieleen, että BBC jalostaa ammattimaisen hunajaisen puheäänen omaavia ihmisiä jollain maatilalla. Onkohan se sama paikka, missä Alan Bradley on oppinut näin hyväksi kirjoittajaksi? Lukija jää joka tapauksessa odottamaan jatko-osien käännöksiä ja sarjan filmatisointeja.

Mistä hirviöt tulevat?

Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli - Mary Shelley ja Frankenstein

Tähänastisen elämäni ehdottomasti vaikuttavin taide-elämys on ollut elokuvataltiointi lontoolaisen Royal National Theatren näytelmästä Frankenstein. Tämän elämyksen minulle ja Niinalle tarjosi Noora, joka on nähnyt näytelmän jo useampaankin kertaan molemmilla pääosamiehityksillä. Meidän näkemässämme Olentoa esitti Benedict Cumberbatch ja Victor Frankensteinia Jonny Lee Miller, jotka vuorottelivat näissä pääosissa. En ole koskaan kuvitellutkaan, että on edes mahdollista tuntea niin voimakkaita tunteita jonkin esityksen vuoksi. Syynä olivat sekä käsittämättömän upea roolisuoritus (Cumberbatch) että näytelmän sanoma, joka mykisti minut täysin.

Olin kyllä jo jonkin verran aikaisemmin lukenut Shelleyn kirjan, karistanut mielestäni Frankenstein-elokuvien luoman mielikuvan ja ymmärtänyt, että kyseessä on paljon enemmän kuin kauhutarina. Kysymykset siitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen tai miksi ihmisestä tulee paha ja kuinka tärkeää ihmiselle on tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi, ovat ikiaikaisia. Mitä pidemmälle tiede kehittyy, sen ajankohtaisemmiksi tulevat myös kysymykset siitä, onko ihmisellä oikeus leikkiä Jumalaa ja määrätä esim. syntyvien lasten ominaisuudet mieleisiksi jo etukäteen.

Tätä kaikkea Mazzarella pohtii kirjassaan, mutta hän kertoo myös Mary Shelleyn hämmästyttävän elämäntarinan. Se on kaikissa käänteissään oudompi kuin mikään saippuaooppera koskaan. Mazzarella löytää kirjasta yhteneväisyyksiä ja viittauksia Shelleyn omaan elämään, joka ei todellakaan ollut tasaista auvoa vaan etenemistä murhenäytelmästä toiseen, vaikka rakkaus ja ystävyyskin olivat kaiken aikaa läsnä. Jotkut tapahtumat hänen ja hänen läheistensä elämässä tuntuvat lähes mahdottomilta ymmärtää, eikä pelkästään ajan erilaisuuden vuoksi, vaikka se selittääkin osan oudoista kohtaloista.

Mazzarella korostaa Frankensteinin tärkeintä sisältöä:

"Tämä ansaitsee tulla toistetuksi:
Jos Olennosta tulee hirviö, syynä on se, että häntä pidetään hirviönä.
Ja se, että hän alkaa yhä vahvemmin itsekin pitää itseään hirviönä.
Kyse on itseinhosta."

Hyvä kirja ja aihe, jota emme saa unohtaa. Nykyaika luo enemmän hirviöitä kuin koskaan ja ennakkoluuloista erilaisuutta kohtaan näyttää olevan mahdoton päästä eroon.