Voiko joulu jo tulla?

Tässä liina on virkattua reunusta vailla valmis, ja lankaa on huolestuttavan vähän jäljellä. Lopulta 400 grammasta Novitan Kotiväkeä jäi 2 grammaa jämälankaa! Viimeinen kerä hupeni viimeiseen n. kuuteen senttiin, joten ympärysmittaa liinassa riittää, kun halkaisijakin on 136 cm.

Tässä on sitten jo reunuskin valmis, liina on vielä silittämättä. Kuvassa on myös 100 cm pyöröpuikko, jota käytin loppuun asti, se on keskimmäisen tähtikuvion ympärillä. Ei ihme että loppuvaiheessa silmukoilla oli vähän ahdasta, muistaakseni silmukkaluku lopussa oli 912. Hankin tätä varten tuon Addin pyöröpuikon, ja se oli kyllä oikein hyvä, mutta ehkä tällaiseen kovaan, liukkaaseen puuvillalankaan hieman liiankin liukas.

Pienempikin liina tälle pöydälle olisi riittänyt, mutta hyvä näinkin, komiahan se on. Kuva vain on omituisen sumea ja rakeinen, liian vähän valoa vissiin.

(Kaikki kuvat tässä blogissa aukeavat klikkaamalla suuremmiksi - ainakin pitäisi.)

Iso kirja ja vähän muuta

Pekka Hiltunen: Iso

Pekka Hiltunen kirjoittaa ison naisen äänellä kirjassa Iso. Anni on terve, älykäs ja ammattitaitoinen 37-vuotias nainen, mutta hän ei löydä paikkaa työelämässä eikä maailmassa, koska hän on liian iso. Lihavuus leimaa hänen elämäänsä lapsesta saakka. Nykyajan lihavuushysteria menee kuitenkin pidemmälle kuin koskaan ennen, eikä Anni voi hyväksyä vääriä tosiasioita, joita ihmisille syötetään, jotta he uskoisivat että lihavuus on kaiken pahan alku ja juuri. Hän nousee kapinaan tätä käsitystä vastaan ja tuntee tulevansa osaksi maailmaa, löytävänsä paikkansa. Hieno kirja.

Tällaiset vetimet löysin pöytään. Jotenkin hyvin tutun näköiset, olisikohan kotona vaikka mummun piirongissa ollut samanlaiset?


Käsityörintamalta ei ole tullut vähään aikaan uutisia, sillä joululiina ei ollutkaan ihan sellainen pikkutyö kuin ensin ajattelin. "Pussukka" näyttää nyt tältä. Seuraavaksi vuorossa on vielä reunuskuvio, arviolta 10 cm.

Pöytäkaunotar

Siinä se nyt sitten on omalla paikallaan ja tykkään kovasti. Pikkutuolit sopivat värin ja mallin perusteella hyvin tähän viereen, samoin kuin äidin kaitaliina siihen päälle.

Tuo lankakori ei todellakaan enää ole kaunistus tuolla alla, pitänee vähän raivata sitä pikapuoliin. Pienikin tönäisy aiheuttaa lisäksi luhistumisvaaran.

Pöydän laatikoissa on vain avaimen paikat ja peitetyt ruuvinjäljet siinä joskus olleista vetimistä. Haeskelin netistä vetimiä, ja Helakaupasta löytyi aika hyvä, laitoin tiedustelua siitä menemään.

Tuli kyllä pieni takaiskukin tänään, kun innoissani aloin vanhaa pöytää tyhjentämään. Tempaisin siinä olleen Strindberg-lampun reippaasti käteen unohtaen, että lasikupu ei ole mitenkään kiinni. Se oli sen lampun toinen kupu, nyt on sitten kolmas haussa. Pitänee miettiä jotain piiloteippikiinnitystä jos siihen uuden kuupan saa. Kyllä muuten leviää laajalle, kun tuollainen kuupa tipahtaa lattiaan, harmi ettei tullut otettua kuvaa.

Basaarituliaisia

Kävin eilen pitkästä aikaa kävelemässä läpi naapurin Basaari-kirppiksen, ja mukaan tuli yhteensä 9 esinettä, yhteishinnaltaan huikeat 6,70 €. Tässä niistä kallein, neljän euron kynttilälyhty, joka samalla sai kunnian aloittaa uuden kynttiläkauden. Samaan aiheeseen liittyivät myös nämä messinkiset kynttilänjalat, á 0,50 €. 

Muut hankinnat olivat neljä peltipurkkia (1,50 €) sekä parit ohuet helmet (0,20 €).

Se ei siis ollut kovin kallis kierros, mutta tässä koneen ääressä istuessa saattaa tulla toisenkinlaisia tärppejä... Olen pitkään haaveillut olohuoneen päätyyn talonpoikaispöytää. Nyt siinä on sinänsä kaunis 50-luvun (?) pieni lakattu ruokapöytä (näkyy tässä vähän). Olen tehnyt ajoittain tori/ huutonet/ regionline -kierroksia ilman mainittavia tuloksia, mutta eilen löytyi tämä kaunotar. Pöytä on vielä Vimpelissä mutta jo tänään iltapäivällä kotona Kaustisella! Pöytä on entisöity, leveys 99 ja syvyys 59 cm, laatikot ovat oikeat - joskus näissä on valelaatikot. Hinnastakin sain muutaman kympin tingittyä, äiti olisi tyytyväinen ;-) Seuraava kuva tulee sitten kun tämä on omalla paikallaan.

Eilen jotain aivan muuta etsiessäni tuli avanneeksi khh:n yläkaapin ylähyllyllä olleen muovipussin, josta löytyi tämä neule. Olen tehnyt sen v. 1980 syntyneelle kummipoika Ville-Pekalle. Tytöt ovat kai sitten perineet sen käyttöönsä ja olen onneksi säästänyt. Lanka on ikuista Cottonellaa, joten se kestänee reippaasti vielä pari sukupolvea. Helinä tulee tänään käymään ja saa tästä lahjan 15. päivä 3 vuotta täyttävälle Ville-Pekan Lari-pojalle, toivottavasti vielä sopii. Harmittaa kun on unohtunut tuonne kaappiin, Helinä on vissiin etsinyt tätä Ullavasta moneen kertaan. 

21.7.2014 käydessäni läpi vanhoja käsityölehtiä, löytyi tämän ohje lehdestä SKK 5/1983.

Sekalaista touhua

Näistä synttäriauringonkukista on ollut valtavasti iloa. Pikku auringot loistivat ensin viikon verran maljakossa, kunnes varret pehmenivät. Sitten leikoin kukat vielä matalaan maljaan ja ne ovat edelleen suht' voimissaan.

Ja kun auringonkukat vihdoin kuihtuvat, olemmekin yks' kaks' joulussa! Ja siihenhän on valmistauduttava, totta kai. Halppiksen lankahyllyltä kalalankaa hakiessa sattui silmään Novitan Kotiväki kirkkaan joulunpunaisena (lanka EI siis ole oranssia!). Olen aikaisemmin neulonut makuuhuoneen pyöreälle pöydälle vaalean liinan ja suunnitellut tekeväni siihen jouluksi punaisen, ja nyt aloin toteuttaa sitä.  Tässä kuvassa aloitus on tehty nro 3 puikolla, mutta tämän jälkeen aloitin alusta 2,5:lla, jälki tulee paljon kauniimpaa niin. Tällainen työ on huippumukava ja palkitseva tehdä!

Laitan kunnon ruokaa aivan liian harvoin, ja sitten joskus kuitenkin iskee päähän näitä ihmeideoita... Niinkuin nyt nämä kinkku-lauantai-pepperoni-kantarelli-tomaatti-oliivi-uunivoileivät. Joo, nam. Note to self: seuraavalla kerralla vähemmän aurinkokuivattua tomaattia, liikaa suolaa.

Koskahan sitä aloittaisi operaation Kadonneen Kodinhoitohuoneen Metsästys? Tiedän missä sen pitäisi olla, mutta lähestyminen on vaikeaa. Ja siellä on kuitenkin 97 % tämän talon vaatevarannosta, joten tarvetta olisi. 

Hain tänään huollosta tässä kuvassa näkyvän vuodelta -81 peräisin olevan häälahjaseinäkellon, joka väsyi käymään. Koneiston rasva kuulemma vuosien saatossa muuttuu pölyn kanssa yhdessä pieksi, joka on niin kovaa että lopulta jumittaa koneistoa. Kun kuulin hinnan puhdistukselle ja uusille jousille, 150 €, se kyllä kirpaisi. Sillä hinnalla saisi nykyään aika monta uutta seinäkelloa, mutta tämähän on toki ainutlaatuinen. Tämä korjaus riittänee myös taas seuraavaksi 30 vuodeksi, vähintään. 

Korjausaikana samalla paikalla oli muutaman euron nykykello, jonka kirjavan (nätti, kyllä!) kellotaulun vuoksi en nähnyt siitä aikaa ellen kävellyt viereen. Joten tervetuloa takaisin, Junghans!

Merkittäköön tänään myös aikakirjoihin, että vihdoinkin taloutemme täyttää sen ikiaikaisen uskomuksen, että Kaustisella joka talossa on viulu. Nooran synttäriviulu saapui tänään vähän myöhässä, mutta ensimmäiset sulosävelet on jo kuultu :-) Ja onhan se jo aikakin liittyä tähän perinteeseen, Noorahan sentään on syntyperäinen kaustislainen. Minustahan ei ehdi kaustislaista tulla, pessimistisimpien arvioiden mukaan se vaatii useamman sukupolven taustan täällä, minun 32 vuodellani ei juuri ole merkitystä.

Odotus palkittiin taas

Jari Tervo: Esikoinen

"TAMMIKUUN ENSIMMÄINEN 1972 

"Kiinalaispojan palmikko tuntui humman häntäjouhelta.""

Näin se alkaa, Jari Tervon uutuus, joka palkitsee lukijan odotukset. Kirja tarjoaa sanataituruutta niin kuin aina, loistavaa juonen punontaa, naurua ja kyyneleitä - sekä ilon että surun ja liikutuksen. 

Lisäetuna on tässä vielä kirjoittajan ja lukijan yhteiset muistot, jotka sama syntymävuosi saa aikaan, vaikka elinympäristö olikin erilainen. Sweetin Wig Wam Bam'ia kuunneltiin baarin jukeboksista vuonna 1972 niin Rovaniemellä kuin Kaustisellakin (ei sentään Ullavassa, kun ei ollut sitä baariakaan). Jotenkin läheiseltä tuntui myös kertoja-Jarin isän työskentely Someronharjulla rakentamassa rivitaloja kapiaisille. Niissäkö Myllymäen perhekin asui aikoinaan?

Kirja on synttärilahja esikoiselta ja kuopukselta :-)

Dreambird-huivi

Tämän Dreambird-huivin ohje taisi maksaa Ravelryssa $3,50, ja oli kyllä sen arvoinen. Tosin alku aikoi olla aika hankala, en meinannut millään päästä kärryille ohjeesta. Se oli kerrottu sanallisesti kerros kerrokselta, tietenkin englanniksi. Vihdoin tajusin, että sama selostus oli tiivistetty yhdelle sivulle selkeäksi ohjeeksi: "1. krs luo 130 s, 2. krs 125 o, 3. krs 95 o (vaihda kuvioväriin 2. s:n jälkeen)... jne.".

Pohjalankana on Rose, josta olen päättänyt olla neulomatta enää yhtään vaatekappaletta sen valtavan käytössä venymisen takia. Tätä leijonankeltaista oli kuitenkin varastossa ja sain sitä kulumaan tähän kolme kerää. Drops Delightin kuviolankaa kului kaksi kerää.

Näkemiin, Nesser

Håkan Nesser: Kokonaan toinen juttu

Håkan Nesser: Herra Roosin tarina

Nyt olen sitten lukenut kaikki Nesserin suomennetut rikosromaanit, kaikkiaan kolmetoista kappaletta, enkä vielä päässyt kyllästymään. Tämä viimeisin on suomennettu tänä vuonna, viisi vuotta sen jälkeen kun se ilmestyi Ruotsissa, joten Barbarotti-sarjan v. 2010 ja 2011 ilmestyneiden osien käännöstä saanee vielä odottaa.

Kokonaan toinen juttu oli kirja, joka aiheutti aaaggghhh-ilmiön jo parisataa sivua ennen loppua. Lukija luulee tietävänsä mistä on kysymys, mutta on varma että kirjailija vedättää kuitenkin, ja kaikki luullut ratkaisut kääntyvät päälaelleen yksi toisensa jälkeen. Ei voi lukea tarpeeksi nopeasti saadakseen riittävän äkkiä selville sen todellisen ratkaisun. Ja yllättävähän se on, toki!

Herra Roosin tarinassa korostuu -romaani enemmän kuin rikos-, se on todellakin tarina herra Roosin niin kovin tavallisesta ja yhtäkkiä oudoksi muuttuvasta elämästä. Rikoksiakin tapahtuu, mutta ne jäävät sivuosiin, ihmisten kohtalot ovat paljon koskettavampia. 

Olen näiden kolmentoista kirjan yhteydessä lähinnä pelkästään kehunut Nesseriä, eikä siinä mitään, hän on erinomainen kirjailija. Olen kuitenkin tyytyväinen, etten tunne häntä henkilökohtaisesti. Hänen suhtautumisensa lihavuuteen (varsinkin naisilla) on nimittäin suorastaan loukkaava, rasistinen. Lihavuus on aina kielteinen, inhottava ominaisuus ja selittää henkilön luonteesta jotain, joka ei koskaan ole mairittelevaa. 

Kärjistetyimmin asenne tuli esille viimeisimmässä kirjassa, hänen kuvatessaan Alice ja Valdemar Roosia ja heidän avioliittoaan. Alice oli 48 ja parikymmentä kiloa ylipainoinen ja Valdemar 11 vuotta häntä vanhempi. Yhtälö on kirjailijan mukaan selvä: mies on kymmenen vuotta liian vanha ja nainen kaksikymmentäviisi kiloa liian painava voidakseen saada enää uutta, tyydyttävämpää elämänkumppania. Eli kaikki yksinäiset, 48-vuotiaat, ylipainoiset naiset älkööt turhaan vaivautuko: tässä maailmassa ei ole teitä varten yhtään kunnon miestä. 

Keltaista, punaista, sinistä

Kuten jo eilen mielessäni arvelin, saapuivat Niina ja Teemu tänään vähän myöhäisille synttärikahveille tämän auringonkukkakimpun kanssa. Ovatkohan ne lempikukkiani, koska olen syntynyt niiden aikaan? Vieressä toinen synttärikukka ja takana saintpaulia kukassa, juuri se oikean värinen, äidin kukkien jälkeläisiä.

Vihdoinkin selvä

Håkan Nesser: Tapaus G - Murha menneisyydestä

Varmaankin melkein kaikissa lukemissani Nesserin kirjoissa on ohimennen mainittu Tapaus G, ainoa juttu, joka Van Veetereniltä oli jäänyt ratkaisematta. Siksipä olin suorastaan utelias, kun vihdoin pääsin lukemaan tämän kirjan. 

Tapauksesta on kulunut 15 vuotta, kun se tulee uudelleen esiin, ja tällä kertaa Van Veeteren pääsee viemään sen ratkaisuun saakka, vaikka vieläkään se ei ole helppo ja käy varsinkin Van Veeterenille vaaralliseksi, kun hän joutuu vastakkain todella kylmäverisen rikollisen kanssa.

Katsoin melkein heti kirjan luettuani myös elokuvan, joka on tehty tämän kirjan pohjalta. Olin jo sitä ennen katsonut muutaman Van Veeteren -elokuvan ja ihmetellyt, noinko huonosti muistan vasta lukemieni kirjojen juonet, vai onko elokuvat tosiaan tehty niin vapaasti kirjan tarinaa mukaillen. Nyt kun tiesin muistavani juonen, oli vain todettava, että elokuva ja kirja ovat eri taiteenlaji, eivätkä aina voi olla vertailtavissa. Toisaalta kyllä harmittaakin, miksi Nesserin loistavat juonet typistetään ja muutetaan muuksi, niin että lähes vain perusasetelma on peräisin kirjasta. Silti, aivan kuten kirjatkin, elokuvat ovat hyviä sellaisenaan, joten kannattaa jättää vähän väliä lukemisen ja katsomisen väliin, niin voi nauttia kummastakin.