Loput suomennetut Michael Cunninghamin kirjat

Michael Cunningham:

Lumikuningatar 

Illan tullen 

Koti maailman laidalla

  

Michael Cunninghamin kirjat sijoittuvat pääasiassa New Yorkiin ja kertovat ihmisistä, joihin minulla itselläni on hyvin vähän kosketuspintaa, en keksi oikeastaan mitään yhteistä. Silti nuo ihmiset tuntee, koska toisaalta kaikki on yhteistä, ihmisyys ja inhimillisyys ovat kaikkialla samat.

Kirjojen kieli on valtavan kaunista ja tunnelma kirjoissa jotenkin unenomainen. Suru ja onnettomuuskin ovat kauniita koska ne ovat väistämättömiä ja kuuluvat elämään, onni voi olla ohimenevä hetki ja silti merkitä kaikkea.

Aloittaessani viimeistä sivua kirjasta Koti maailman laidalla aloin itkeä, ja kesti kauan ennen kuin sain lopun luettua. Itku jatkui vielä sen jälkeenkin ja tätä kirjoittaessanikin vielä itku on lähellä. Loppu ei ollut onneton - en ole varma oliko se onnellinenkaan - mutta kaunis se oli.

Ei minulla ole edes sanoja kuvaamaan näitä kirjoja, siksi turvaudun lainaamaan Koti maailman laidalla -kirjan kannesta San Diego Tribunen arvion, johon voin täydestä sydämestäni yhtyä:

"Joskus hyvin harvoin ilmestyy romaani, joka on kauneudessaan ja herkkävaistoisuudessaan niin lumoava, että lukija ahmaiseen sen lähes kokonaan isoina ahnaina suupaloina ja tuntee jälkeenpäin avartuneensa ja tulleensa ravituksi ääriään myöten niin, että melkein kivistää. Sellainen kirja on Michael Cunninghamin Koti maailman laidalla."

Sukkien uusi elämä

Kun neuloin sukat Lankavan Esito-huopalangasta, joka on 100 % villaa, tiesin etteivät ne tulisi käytössä kovin kauan kestämään, ja näinhän siinä kävi:

Toki ne puolitoista vuotta kestivät tuvassa tassuttelua.

Varastoista sattui löytymään lähes samoja värejä nallea, joten näitä ei taida enää tarvita korjata. Parsiakin osaisin, mutta näissä se ei olisi kannattanut koska lanka oli niin pehmeää.

Käsitöitä?

Huomasin tätä blogiani selatessa, että vähänlaisesti on viime aikoina ollut käsitöitä esillä. Jotta ei tulisi sellaista käsitystä, että mitään ei enää synny, tähän vähän tilannepäivitystä. Tosin vuodenajan huomioon ottaen ihan eikä läheskään kaikkea tässä ei voi paljastaa, koska se paljastamispäivä on vasta joulukuun 24. (Tässä samalla tuli mieleeni, että olen tainnut jo unohtaa, minne olen piilottanut ensin tekemäni lahjat, hmm.) Mutta jotain muutakin sentään on tekeillä.

Vasarely-huovan nimellä löytämäni ohje kiinnosti heti sen nähtyäni, sekä näyttävän lopputuloksen että helpon tekotavan vuoksi. Näitä paloja aloin virkata jo ennen kesää mutta jätin odottamaan kesän yli, 7 Veljeksestä virkkaaminen helteellä ei ole kovin mukavaa. Saatan tarvita vielä muutaman palan lisääkin, olen nyt pikkuhiljaa ommellut näitä yhteen.

Kesällä virkkuukoukku vaihtui pienempään ja lanka kalalankaan. Netistä löytyneen tutun näköisen kuvan perusteella aloin virkata verhokappoja olohuoneeseen vanhan sängynpeitteen ohjeella. Työ koostuu keskeltä aloitettavista neliöistä, joiden saaminen neliön malliseksi osoittautui haastavaksi, tein aika monta koepalaa valmiiksi asti ennen kuin löysin hyvän menetelmän: koukulle vain silmukan takareuna. Outoa, mutta se toimi! Tämäkään verho ei ole vielä tarpeeksi iso ja näitä pitäisi tulla neljä kappaletta, joten mikään pikaprojekti tämä ei ole.

Tällä mallilla aloin tehdä itselleni sukkia, kiitos ohjeesta Langan päästä kiinni -blogille. 

Matkantekijä-sarja jatkuu

Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu

Tämä on jo kahdeksas järkäle Gabaldonin Matkantekijä-sarjassa ja kuten jokaisen aikaisemmankin kohdalla mietin jossain vaiheessa, että eikö tämän saman olisi saanut tiivistettyä vähän alle 1200 sivunkin. Silti aina kun kirjan ottaa käteen, teksti vie välittömästi mukanaan, puhumattakaan siitä lopulta saapuvasta hetkestä, kun se onkin luettu - heti on ikävä ja tyhjä olo.

Loppuosaa lukiessani olin varma, että jatko-osa on vielä tulossa, sitten lopun luettuani säikähdin, että tässäkö se nyt sitten kuitenkin olikin! Menin saman tien Gabaldonin kotisivulle etsimään tietoa jatkosta, ja kyllä sellainen on tulossa. Odotusaika lienee kuitenkin taas se neljä vuotta, joka Gabaldonilla yhden osan tekemiseen kuluu.

Jossain sarjan puolenvälin paikkeilla oli osa, jonka läpi piti kahlata väkisin, mutta tässä osassa kaikki tapahtumat olivat sen verran mielenkiintoisia että tylsiä hetkiä ei päässyt syntymään. Jostain syystä Williamia koskevat osuudet olivat vähiten kiinnostavia, hänen hahmonsa kaipaa ehkä vielä syventämistä.

Säkenöivä Michael Cunningham

 

Michael Cunningham: Säkenöivät päivät

Eckhart Tolle: Läsnäolon voima - Tie henkiseen heräämiseen 

Tämä Michael Cunninghamin kirja hämmensi ja yllätti, tuli uniin, oli synkkä ja pelottava, kertoi ihmisistä, joiden elämä ei ollut helppoa - ja oli valtavan hyvä. Kolmesta tarinasta ensimmäinen Koneen rattaissa sijoittuu menneisyyteen, teollisuusvallankumouksen alkuun, toinen, Lasten ristiretki nykyaikaan ja kolmas Niin kuin kauneus epämääräiseen tulevaisuuteen ydinkatastrofin jälkeen. Tarinoissa on yhteisiä elementtejä, kuten henkilöiden nimet, New York ja kaunis kulho. Tämän pokkarin kauniiseen kansikuvaan sisältyy myös kaikkiin kertomuksiin liittyvä patsas. On ihmeellistä, että joku voi kirjoittaa niin kauniisti niin järkyttävistä ihmiskohtaloista. Varsinkin ensimmäinen tarina oli todella synkkä, samoin toisen loppuratkaisu, mutta ehkä kolmannen Simonilla on vielä toivoa. Tämä kirja kuuluu niihin kirjoihin, jotka luettuaan sulkee silmänsä ja huokaa kiitollisena siitä, että saa lukea jotain näin taitavaa ja kaunista.

Eckhart Tollen kirja lienee jonkinlainen mindfulnessin uranuurtaja, voimakas ja syvällinen selvitys siitä, miten nykyhetkessä eläminen mahdollistaa onnellisuuden. Helppo tie se ei ole, eikä yksi lukeminen todellakaan tee autuaaksi. Tekstiin sisältyi myös muutama ohjeellinen harjoitus ja kirjoittaja oli merkinnyt tekstiin kohtia, joissa lukijan kannattaisi pysähtyä pohtimaan lukemaansa. Koska en ole ko. elämäntavassa vielä kovin edistynyt, hätäilin eteenpäin enkä keskittynyt kunnolla - tyypillistä. Mutta aina jotakin jää mieleenkin.

Yhä jännittävämpää

Douglas Preston & Lincoln Child: Tulikivi

Kolmas suomennettu Pendergast-sarjan kertomus ei häviä aikaisemmille vähääkään, mieluummin päinvastoin. Taas näyttää siltä, kuin oltaisiin tekemisissä yliluonnollisten asioiden kanssa, mutta kyllähän inhmillinen pahuus ja kekseliäisyys pystyy kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan aivan ilman tuonpuoleisenkin apua. Lukija alkaa jossain vaiheessa vahvasti epäillä, että tekijät ovat nyt kertakaikkiaan järjestäneet sankarinsa sellaiseen sotkuun, että siitä ei enää selvitä ja tämä jännitys jatkuu viimeisille sivuille saakka.

Vaikka nämä kirjat yleensä haluaa lukea loppuun mahdollisimman nopeasti tihenevän jännityksen vuoksi, juuri siitä syystä tällä kertaa oli pakko "antaa ilmaa" lukemiselle, siirtää loppuun lukemista vähän. Kirja sijoittuu New Yorkiin ja tällä kertaa luin sitä Google Maps'in kanssa, koska Niina sattui samaan aikaan vierailemaan tuossa kaupungissa.

Kaksi kirjaa, monta elämää

 

Jayne Anne Phillips: Äidin aika ja Pikakaistat

Äidin aika oli jäänyt minulta kesken pitkäksi aikaa, mutta luin sen nyt loppuun ja pääsin mukaan samaan tunnelmaan, mihin olin jäänyt. Kirja kertoo uusperheestä, jossa on kaksi poikaa isän ensimmäisestä avioliitosta, uusi vaimo ja uusi poikavauva, sekä perheen luo muuttava vaimon äiti, joka sairastaa syöpää. Tytär hoitaan hänet kotona loppuun saakka, samalla muistellen aikaisempaa, erilaista elämäänsä ja äidin kanssa koettuja asioita. Kirja etenee hyvin rauhallisesti, asioista ei tehdä isoja vaikka ne sitä itsessään olisivatkin. Ihmiset välittävät toisistaan ja elävät arkeaan, vaikka kaikkien osatekijöiden yhteensovittaminen ei aina ole helppoa ja vaatii ulkopuolistakin apua. Tässä kirjassa on paljon lämpöä ja rakkautta, aivan sellaisessa muodossa kuin kenen tahansa perheessä ja elämässä.

En oikein tiedä kumpaa ihailen enemmän, romaania vai novellia, mutta kyllä novelleja lukiessa aina ihmettelee sitä, kuinka kirjoittaja voi pariinkymmeneen sivuun mahduttaa kokonaisen aikakauden, elinympäristön, perheen, yksilöt ja heidän kohtalonsa. Niin tekee myös Phillips tässä seitsemän novellin kokoelmassa Pikakaistat, ja vielä hyvin erityyppisin tarinoin. Henkilökirjo vaihtelee kovasta punkrokkarista nuoreen tyttöön vuosisadan vaihteen maaseudulla ja kaikki ovat yhtä todellisia, oikeita ihmisiä joiden elämää pääsee hetkeksi seuraamaan läheltä.

Syysloman lukemisia

Ennen syyslomaa pöydälle kertyineistä lainakirjoista on ensimmäinen nyt luettu, Fredrik T. Olssonin Ketjureaktio.

Olsson on aikaisemmin kirjoittanut mm. Maria Wern -televisiosarjan, joka on ihan kelvollinen sarja. Tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa eikä mikään vaatimaton alku, sillä kirja on jo myyty 25 maahan ja Warner Brothers on ostanut sen elokuvaoikeudet. Kaipa se on taas Bruce Willisin astuttava remmiin, koska tässä on taas maailma pelastettavana ja kirjan eräänlainen sankari ei ole nuori mies enää hänkään (saman ikäinen kuin minä, huomasin... no, ei siis nuori.)

Jotain ärsyttävää tässä kirjan rakenteessa oli, turhanpäiväistä tilanteiden pitkittämistä jännityksen lisäämiseksi ja muutenkin aika paljon lyhentämisen varaa tapahtumien määrään nähden. Juonihan on tietenkin erittäin mielikuvituksellinen ja jossain puolenvälin paikkeilla tapahtumat kävivät todella jännittäviksi hiipuakseen sitten taas odottamaan, milloin lopullinen ratkaisu ilmoitetaan myös lukijalle, koska henkilöt tuntuvat sen tienneen jo kauan - mutta taas pihtaillaan. Elokuva-ainestahan tämä kirja tietysti on, sen voisi aivan hyvin katsoa, toki tässä sen verran vauhtia on kun turha pähkäily karsitaan pois.

Pinossa odottavat myös kaksi eilen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen ranskalaisen Patrick Modianon kirjaa. Suomennetut kirjat ovat ilmeisesti loppuunmyydyt kaikkialta, WSOY tulee luultavasti uusimaan optionsa niiden julkaisuun. Olin tullut hankkineeksi nämä kaksi Kaustisen kirjaston poistomyynnistä, kumpaakaan en vielä ole lukenut. 

Rikoksista pahin ja sokkelon selvitys

Donna Leon: Kuolema tekee tiliä
Hannu Riikonen: James Joycen Odysseus - Kielen ja kerronnan sokkelo

Donna Leonin tähän asti riipaisevin Brunetti-tarina Kuolema tekee tiliä kertoo synkästä asiasta, tyttökaupasta joka tuo käsittämättömän paljon nuoria naisia länteen, jossa heillä on korkeintaan kauppatavaran arvo. Ihmisoikeuksia heillä ei ole eikä heidän henkensä ole minkään arvoinen - jollei sen väkivaltaista menettämistä kuvata videolle ja myydä kalliilla hinnalla. Lukijan on pakko jakaa Leonin voimaton raivo niitä ihmisiä kohtaan, jotka keräävät omaisuuksia tämän "kauppatavaran" avulla.

Luettuani viime vuoden toukokuussa Joycen Ulysseksen (miten mahtaakaan taipua?) kirjoitin siitä täällä ja sain kommenttina hämmenykseeni vinkin lukea Riikosen teos, joka melko lyhyesti avaa Odysseusta lukijalle. Siinä selitetty teos oli Pentti Saarikosken käännös, kun minä luin uuden, Leevi Lehdon suomentaman version. Vaikka aikaa lukemisesta oli kulunut, muistin yllättävän hyvin useimmat asiat joihin Riikonen kirjassaan viittaa. Jonkinlaista ymmärryksen lisäystäkin oli aistittavissa, ehkä jopa halua lukea kirja uudelleen, mahdollisesti juuri tuo Saarikosken käännös. Onneksi kuitenkin sain itseni aisoihin ainakin toistaiseksi, mutta sovin itseni kanssa, että mikäli teos joskus tulee vastaan vaikka kirpparilla, voisin sen hankkiakin myöhempää tutkiskelua varten.

Jännitystä ja rentoutusta

   

Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma

Malla Rautaparta: Jokanaisen joogakirja

Kirjasarjojen lukemisessa on se huono puoli, että uutuuden luettuaan joutuu seuraavaa osaa odottamaan pahimmassa tapauksessa jopa vuosia. Todella kärsivällinen ihminen, kuten minä (hah!), välttää tämän ongelman odottamalla, kunnes valmiina on useampia osia! No, tämähän ei todellakaan ole ollut tarkoitukseni, huomasin vain yhtäkkiä, että vuonna 2009 lukemani Pendergast-sarjan ensimmäinen osa on saanut jo neljä seuraajaa ja seuraava osa julkaistaan marraskuussa. FBI-agentti Pendergast on esiintynyt ennen näitä jo kahdessa muussakin kirjassa (Relic 1995 ja Reliquary 1997), mutta niitä ei ole suomennettu.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niitä tosiaan riittää tässäkin kirjassa, vaikka tapahtumapaikkana onkin unelias ja nuutuva pikkukylä, jonne Pendergast saapuu suorittamaan tutkimustaan oudoissa ja raaoissa murhissa. Avustajakseen hän palkkaa goottiteini Corrie Swansonin, hänestä toivottavasti kuulemme vielä myöhemminkin.

Malla Rautaparran joogakirja on ollut minulla lainassa monta kuukautta. Nyt viimein palautin sen kirjastoon, mutta sen voisi kyllä hankkia itselleen, sen verran monipuolisesti siinä on esitelty joogaliikkeitä, jokaiselle kehon osalle omansa. Kirjan yksinkertaiset, kauniit kuvat ja kelta-oranssi yleisväritys lisäsivät sen viehätystä, miellän oranssin joogan väriksi.