sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Laidasta laitaan

Timothy Snyder: Musta maa: Holokausti: Tapahtumat, opetukset
Ruth Rendell: No More Dying Then -äänikirja
Agatha Christie: Crooked House -äänikirja
David Foster Wallace:  Kummatukkainen tyttö

Timothy Snyderin teos sopii tähän aikaan ja hetkeen pelottavan hyvin. Kuvaus holokaustiin johtaneista ajatuksista, ideologioista ja tapahtumista on kuin kertomusta tämän ajan maailmasta. Nyt olisi jo korkea aika herätä, ennen kuin kaikki tämä tapahtuu uudestaan. Kirja tarjoaa yllättävääkin tietoa toisen maailmansodan ajalta, mm. sen, että juutalaisille turvallisin paikka sodan aikana oli Saksa, murhatuista juutalaisista vain hyvin pieni prosentti oli saksalaisia. Lisäksi murhaajina toimivat myös suurelta osin muut kuin saksalaiset, vaikka nämä toimillaan saivatkin aikaan tähän tarvittavat olosuhteet eri puolilla Eurooppaa sotaa käyvissä ja valloitetuissa maissa. 

Englanninkielisten äänikirjojen valikoima Kaustisen kirjastossa ei ollut kovin hyvä, tässä pari esimerkkiä kuunnteltuna. Lisää olen tilannut muista kirjastoista. Christien kirjan olen joskus myös lukenut, muistin jopa syyllisenkin, mutta se ei tässä haitannut. Rendelliä en varmaankaan ole lukenut, mutta todennäköisesti katsonut tv-sarjassa.

Nähtyäni David Foster Wallacen kirjan nimen, halusin lukea sen. Nimi sinänsä on suomentajan neronleimaus, alkuperäinen nimi Girl With Curious Hair ei sellaisenaan olisi kiinnittänyt huomiota. Novellit ovat keskenään erilaisia, mutta kaikkia yhdistää hämmentävän upea tyyli, jossa kääntäjällä on todella ollut tekemistä. Hän onkin tällä kirjalla ehdolla jonkin kääntäjäpalkinnon saajaksi, toivon sen osuvan hänelle, vaikka muita kilpailijoita en tunnekaan. Upea kirja, joka teki sen mikä kirjan kuuluu - imaisi lukijan sisään outoihin tarinoihinsa.

* * * * *
Alla eräs valokuvauskurssilla syntynyt kuva. Aiheena oli kuvan "maalaaminen" valolla. Innostuin aiheesta kun kohteeksi sattui noinkin kaunis rumpuasetelma ja kuvasta tuli mielestäni tosi onnistunut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti