maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ikuista rakkautta

Gabriel García Márzuez: Rakkautta koleran aikaan 

On kulunut vuosia siitä, kun viimeksi olen lukenut García Márquezia. Sinänsä outoa, mutta syynä taitaa olla se, että Sadan vuoden yksinäisyys on se kirja, jonka mainitsen parhaaksi ikinä lukemakseni, ja haluan pitää kiinni siitä ajatuksesta. En ole koskaan uskaltanut lukea sitä uudestaan. Nyt tartuin tähän kirjaan, koska siitä tehty elokuva tuli televisiosta ja halusin lukea kirjan ennen elokuvan katsomista. Jatkankin tästä sitten TV:n ääreen katsomaan kuinka Javier Bardem selviytyy Florentino Arizan roolissa.

Annoin mielessäni tälle kirjalle maksimipisteet eli viisi. Siihen pääsee kirja, jonka sulkiessa silmissä ovat kyyneleet ja sydän on pakahtua. Tämä oli juuri sellainen kirja, valtavan hyvä, kaunis ja toivoa antava. Vaativakin, sillä García Márquezin tekstistä on luettava jokainen sana erikseen, mielellään vielä ajatuksella. Koko ajan loistavan tekstin joukosta erottautuvat vielä monet käsittämättömän hienot lauseet, jotka on luettava moneen kertaan ihaillen kirjoittajan taitoa. 

Tämä kirja meni ainakin toiselle sijalle, ellei jaetulle ensimmäiselle minun paremmuusjärjestyksessäni. Seuraavaan García Márqueziin en pidä näin pitkää taukoa, mutta jonkin verran kuitenkin, ei kaikkea hyvää kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti