sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Outoja ja tavallisia kertomuksia

Robert W. Chambers: Keltainen kuningas

Tänä talvena esitetty tv-sarja True Detective teki minuun todella suuren vaikutuksen, sen tunnelma oli niin intensiivinen ja pääosan esittäjät Woody Harrelson ja Matthew McConaughey aivan loistavat. Sarjassa viitattiin muutamaan kertaan Keltaiseen kuninkaaseen, ja joka kerta ilmeni, että kyseessä oli todella pelottava hahmo.

Sen enempää sarjaa spoilaamatta siirryn tähän kirjaan, jonka nimi sattui silmiini kirjaston uutuuslistalta pian sarjan päättymisen jälkeen. Kyseessä ei sitten ollutkaan sattuma, vaan sarjassa viitataan tämän kirjan paikkoihin ja hahmoihin. Kirja on noussut USA:ssa myyntitilastojen kärkeen tämän yhteyden perusteella.

Yllätys oli sitten se, että kirja on kirjoitettu jo vuonna 1895, enkä usko sen olleen aivan näin suosittu siihen aikaan, vaikka tekijänsä suosituin on ilmeisesti ollutkin. Itse en ollut kovin vakuuttunut, vaikka etukäteen jopa epäilin, haluanko lukea näitä "kauhunovelleja" ollenkaan, kun jotenkin se genre ei ole enää aikoihin kiinnostanut. Pelko oli kuitenkin turha, vaikka alkupään novellien tunnelma olikin hyvin synkkä ja suorastaan mielipuolinen.  Loppupuolen novelleissa taas kuljettiin melko leppoisasti Pariisin kaduilla nuorten taiteilijoiden joukossa, ne eivät juurikaan eronneet muista vastaavista tuon ajan kuvauksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti