sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kirja parasta laatua

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Hyvän kirjan löytyminen on aina sattumaa tavalla tai toisella, mutta aina yhtä hauskaa. Tämän kirjan nimi sattui silmiini kirjatessani kirjaston laskua, ja kiinnostuin nimestä heti sen verran, että etsin lisää tietoa kirjasta. Kustantajan lyhyt esittely kertoi minulle riittävästi tehdäkseni lukupäätöksen, jota ei tarvitse katua.

Kirjan teemat olivat kiinnostavat; kirja kertoo kirjan kirjoittamisesta, se on murhamysteeri ja rakkaustarina. Paljon luvattu, ja aina kun aloittaa kirjaa jota on kovasti ylistetty, on vallalla lievä vastustava asenne - no onkohan tämä nyt kuitenkaan niin hyvä. Onneksi tuo asenne väistyi tässä tapauksessa aika nopeasti ja kirja vei mukanaan - aivan kuten oli luvattu! Kiinnostus lisääntyi mitä enemmän luki, ratkaisua ei olisi millään malttanut odottaa. Samaan aikaan alkoi jo tuntua harmistus siitä, että kohta kirja olisi luettu.

Ja missäpä tämä tunne olisikaan paremmin sanottu, kuin tämän kirjan loppupuolella, jossa kirjailija kertoo toiselle kirjailijalle, millainen on hyvä kirja. Tämän lainaaminen ei varmaankaan pilaa keneltäkään tulevaa lukunautintoa, sillä teksti on tavallaan irti kirjan juonesta (joka on oivallisesti ja nerokkaasti rakennettu).
" - Kirjan hyvyyttä ei voi arvioida viimeisten sanojen perusteella vaan mittana on kaikkien siihen sisältyvien sanojen yhteisvaikutus. Noin puoli sekuntia sen jälkeen kun kirja on päättynyt, kun viimeinenkin sana on luettu, täytyy lukijan kokea väkevänä tunne, joka sulkee pois kaiken muun, niin että hän ajattelee vain lukemaansa, katselee kantta ja hymyilee hiukan haikeasti, koska hänen tulee ikävä kirjan henkilöitä. Hyvä kirja on sellainen jonka ei olisi suonut päättyvän."
Juuri tällainen kirja on Totuus Harry Quebertin tapauksesta - suosittelen lämpimästi! 

Luettuani tämän Keltaisen Kirjaston kirjan nro 453, aloin taas haaveilla lukevani läpi kaikki vielä lukemattomat Keltaisen Kirjaston kirjat, sillä siihen listaan kuuluminen on taannut muistaakseni poikkeuksetta laadun. Tämän listan jälkeen on lisätty vielä nro 451. Kerstin Ekman: Huijareiden paraati ja nro 452. Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty. Olen kerännyt sarjaa kotiin, mutta lukenut vasta harmittavan vähän niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti