sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Nuori salapoliisi

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Flavia de Luce on älykäs yksitoistavuotias tyttö, mutta myös taitava itseoppinut kemisti ja salapoliisi. Äitinsä kuoltua hän asuu isossa kartanossa Englannin maaseudulla poissaolevan isänsä ja kahden vanhemman sisarensa kanssa. Kukaan ei tunnu piittaavan, joten Flavia voi rauhassa kuluttaa aikaansa omien harrastustensa parissa. Niihin kuuluu mm. siskon huulipunan terästäminen kasvisuutteella, joka saakin aikaan toivotut seuraukset.

Vakavammasta asiasta on kyse, kun Flavia löytää aamuyöllä kotinsa pihalta miehen, joka vetää viimeisen henkäyksensä Flavian tullessa paikalle. Syyllisen etsintä alkaa, poliisi tekee työtään mutta Flavialla on oma tutkintalinjansa, jota hän seuraa vaaralliseen loppuun asti. Englantilainen kartanomiljöö on sopivin mahdollinen tausta tapahtumille.

Kirja on hauskasti kirjoitettu ja taitavasti rakennettu, yhtään tylsää hetkeä ei pääse syntymään. Onhan noissa tapahtumissa vähän liikaa yksitoistavuotiaalle, mutta romaanisankarittarelle kaikki on mahdollista. Tämä on ensimmäinen osa Flavia de Luca -sarjassa, jonka seuraavia osia jään odottamaan. Neiti Marple on saanut seuraajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti