sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kännykälle suojaa

Ikinä ei minkään työn tekeminen ole ottanut näin lujille kuin tämä kukonaskelkuvioinen kotelo iPhonelle! Menetin jo luvun, kuinka monesti aloitin työn uudestaan, tein pari senttiä ja purkasin taas. Jossain vaiheessa otin jo uudet langat käyttöön monessa purkaamisessa nuhjautuneen tilalle.
Olin aikaisemmin tehnyt samasta langasta (Esito puuvillalanka) tuon yksivärisen kotelon nokialaiselle, ja se on osoittautunut käytössä käteväksi, suojelee puhelinta ja puhdistaa näytön mennen tullen. Idean kukonaskelkuvioon sain nettiä selatessa, siellä oli tehty neulomalla tuo kuvio, yksinkertainen mutta mukavan näköinen.
Vaikka otin kuvion netistä ja vaikka joku varmaan on tällaisen mallin tehnyt ennenkin, voin väittää sitä omaksi malliksi sillä perusteella, että jouduin tekemään miljoona aloitusta jotta sain kuviot ja koon oikein. Siltikin valmis kotelo olisi saanut olla aavistuksen löysempi, mutta toimii näinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti