En tiedä kumpaan olen tutustunut ensin, näihin Camillerin kirjoihin vaiko niistä tehtyyn tv-sarjaan komisario Montalbanosta, mutta sen jälkeen kun komisario tv-sarjan myötä sai Luca Zingaretin kasvot, ovat kirjatkin tuntuneet kuin ystävistä lukisi. Tämä tänä vuonna suomennettu kirja on filmattu jo vuonna 2006 ja tunnistin tarinan ensi sivuilta, mutta luettavahan se oli siitä huolimatta.
Tunnelma näissä on aina kovin rauhallinen vaikka tapahtumat ovat ikäviä. Aina on aikaa istua terassilla, käydä Enzolla syömässä, juoda lasi viiniä. Ainoa asia, mitä näissä tarinoissa en ymmärrä, on se miksi Livia on aina niin kiukkuinen Salvolle? He eivät edes asu yhdessä, vaan tapaavat harvoin, ja silti on aina sanomista - ja vaikka olen itse nainen, sanomisen syyt ovat yleensä tosi outoja! Ehkä se on sitä sisilialaista temperamenttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti