sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Loistava Stieg Larsson -trilogia

26. heinäkuuta 2009

Stieg Larssonin trilogiaan kuuluvat kirjat Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti. Säästin kirjat sellaiseen ajankohtaan, että pystyn lukemaan ne jotakuinkin keskeytyksettä, ja se oli hyvä ratkaisu. Kirjat oli pakko ahmia toinen toisensa perään. Kakkososan loppupuolen muutaman kymmenen sivun ajan taisin ajoittain unohtaa hengittää - ja sitten taas piti haukkoa henkeä. Kolmannessa osassa vauhti sen kuin kiihtyy.

Ensimmäisestä osasta on jo tehty elokuva, odottelen sen siirtymistä DVD:lle. Epäilemättä muistakin osista tullaan vielä elokuva tekemään.

Kirjoissa on loputon määrä yllätyksiä, jotka saavat haukkomaan henkeä, ja sitten niin paljon toimintaa, että lukija taas ei muista hengittää. Kirjan rakenne koostuu suhteellisin lyhyistä, eri henkilöiden tekemisiä kuvaavista jaksoista, joista yksikään ei ole yhdentekevä juonen kannalta, vaan jokaisessa tapahtuu.

Mutta minun sanat eivät riitä kertomaan, nämä kirjat jokaisen on luettava itse!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti