sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Vihdoin omiakin kirjoja


Catherine McIlwaine: Tolkien : mies joka loi Keski-Maan

Vielä tämä tuli luetuksi syyskuun puolella. Upea kirja J. R. R. Tolkienin elämästä ja työstä. Hänen kuvitustaitonsa on toki tullut tutuksi, mutta sen laajuus ja upeus oli yllätys. Monta kertaa lukiessa mietin, kuinka ihmeellisen elämän hän sai elää. Hänellä oli synnyinlahjana saatu kiinnostus erityisesti kieleen ja kieliin. Ne olivatkin hänen tuotantonsa alkusysäys - hän kehitti monta uutta kieltä, haltijoille ja kääpiöille omansa. Näiden kielten ympärille alkoi sitten kehittyä kokonainen uusi maailmanhistoria, josta hänen kirjansa kertovat. Ihmeellinen, upea elämäntyö, jota hänen poikansa on hänen jälkeensä tuonut vielä tunnetuksi siltä osin, kun julkaisut jäivät kesken. Vähiten hänen mahdollisuuteensa tehdä työtä jota rakasti, ei varmaan vaikuttanut perheen vankkumaton tuki ja apu siinä, koko perhe osallistui työhön auttaen Tolkienia.  Nyt tiedän, kuka olisin halunnut olla, ellen olisi minä!



Franz Kafka: Erään koiran tutkimuksia
Raimo Aspfors: Paholainen poistui pappilasta : oman elämän kokemuksia ja historiallisia kertomuksia
Saul Bellow: Tartu tilaisuuteen


Mielenkiintoisia uutuuskirjoja ilmestyy niin paljon, että olen jopa alkanut epäillä kotikirjaston tarpeellisuutta. Kunnankirjasto on niin lähellä ja sen käyttö niin vaivatonta, että uutta lukemista tulee eteen kuin itsestään.

Sitten on kuitenkin se rakas oma kirjasto, joiden kirjat ovat osin jo hyvinkin vanhoja, alon hankkia kirjoja 80-luvulla. Kaikkia niistä ei suinkaan ole luettu, vaan aarteita on huone täynnä. Nyt yritän lukea kirjoja vuorotellen omasta ja kunnan kirjastosta.

Ensimmäisenä tartuin sopivasti Saul Bellowin kirjaan, joka oli päällimmäisenä kirjaston poistosta kotiin tuotujen (eräässä) pinossa. Kirja on kirjoitettu vuonna 1956, eikä loppujen lopuksi kovin paljon ole muuttunut ihmisten elämässä tuon jälkeen. Ehkä vanhemmilla ei enää ole aivan niin suurta vaikutusta lastensa elämään vielä aikuisenakin, mutta kyllä kai lähes jokainen toivoo vanhemmiltaan hyväksyntää elämänvalinnoilleen. Tässä päähenkiön isä on varakas mies, joka odottaa että poikakin saisi jotain aikaan elämästään. Carpe diem -ideologia ei olekaan meidän sukupolvemme keksintö.

Mukavaa paikallista tarinointia löytyi entisen kirkkoherramme Raimo Aspforsin muistelmakirjasta. Tutuista paikoista, tapahtumista ja ihmisistä on mukava lukea. Yllättävän kovaa peliäkin täällä on pelattu, kirkollisetkin asiat saatetaan ottaa liian tosissaan. Kertomuksissa esiintyneiden yliluonnollistenkin tapahtumien kautta aloin miettiä, onko uskonnollisten ja henkisten asioiden kanssa työskentelevien ihmisten mieli avoimempi myös kaikelle muulle "henkimaailmalle".

Toinen kirja omista pinoista sattui olemaan Franz Kafkan novellikokoelma. Ensimmäinen novelli vaikutti alkuun aivan tavanomaiselta, kunnes kaikki muuttui oudoksi. Ensihämmästyksestä selvittyäni annoin vain mennä ja nautin vyöryvästä tekstistä. Huikeita juttuja, oli hyvä että viimein tuli näitäkin luettua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti