maanantai 26. kesäkuuta 2017

Klassikkojen parista luonnon helmaan


Mark Twain, Henry Miller, O. Henry: Kolme amerikkalaista klassikkoa
Marko Leppänen, Adela Pajunen: Terveysmetsä - Tunnista ja koe elvyttävä luonto

Mark Twainin Veren perintö kertoo tarinan ajalta, jolloin ihminen oli esine eikä ihminen, jos hänen veressään oli pisarakin "neekerinverta". Hän saattoi tulla myydyksi milloin hyvänsä ja mitä etelämpään, sen pahempi. Välttääkseen tämän kohtalon lapseltaan eräs äiti vaihtaa keskenään oman lapsensa ja kartanonomistajan pojan, joka on hänen hoidossaan. Monien vaiheiden jälkeen totuus ja samalla koko orjuusjärjestelmän järjettömyys paljastuu.

O. Henryn lyhyet tarinat kertovat arkisista asioista, mutta loppu yllättää hauskasti. Henry Miller kertoo surullisen tarinan sirkustaiteilijasta.

Marko Leppäsen ja Adele Pajusen Terveysmetsä - tunnista ja koe elvyttävä luonto on niin hienosti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu, että pelkkä sen lukeminen paransi varmasti ainakin mielenterveyttä. Tekijät esittelevät kirjassaan moninaiset suomalaiset luontopaikat, joista kukin omalla tavallaan miellyttää ihmisiä ja näin vaikuttaa heidän terveyteensä sekä henkisesti että fyysisesti. Kerronta on niin elävää, että melkein tunsi milloin istuvansa kalliolla, milloin kulkevansa pehmeää metsäpolkua tai kuuntelevansa aaltojen kohinaa. Jokaiseen kohtaan oli liitetty esimerkkikuvaus ko. paikasta sekä lyhyt ohje, kuinka jokainen voi kohdallaan kuvatunkaltaisen elämyksen saada. Huippukirja, jonka upeus suorastaan velvoittaa lähteä itse kokemaan luonto!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti