sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vanhoja ystäviä ja uudempia tuttavuuksia

Donna Leon: Tuntematon ihailija 
Stefan Ahnhem: Miinus kahdeksantoista astetta 

Säännöllisesti noin kerran vuodessa ilmestyvä Donna Leonin Guido Brunetti -tarina on kuin pääsisi vuotuiselle lomalle tapaamaan rakkaita ystäviä. Hyvänä puolena vielä se, että he sattuvat asumaan unelmien Venetsiassa. Tosin Leon on yhä huolestuneempi Venetsian tilasta, niin kuin varmaan kaikki venetsialaiset - kaupungin ihanuus saattaa koitua sen kohtaloksi, kun kohta ainoat asukkaat siellä ovat turisteja ja kaikki aito ja alkuperäinen häviää. Mutta ei ihan vielä, toistaiseksi Brunetti ja muut ystävät voivat vielä kulkea vanhan kaupungin silloilla ja calleilla entiseen tapaan. Rikostenkin maailmassa oli rauhallinen vaihe, vain eräs stalkkeri aiheutti ongelmia Brunetin ystävälle, mutta siitäkin selvittiin.

Kolmannessa Stefan Ahnhemin trillerissä vauhti senkun kiihtyy. Sekä Fabian Riskillä Ruotsissa että Dunja Hougaardilla Tanskassa on omat ongelmansa ratkaistavana. Ruotsissa varastetaan henkilöllisyyksiä ja Tanskassa ongelmia aiheuttavat nuoret, jotka leikkivät ihmisten elämillä eikä Dunjan työtä tee yhtään helpommaksi hänen entisen pomonsa asioihin puuttuminen. Jännitys tuntuu ajoittain jopa liian kovalta, kun uhkaavia tilanteita sattuu samanaikaisesti useammalle henkilölle. Jutun ratkeaminenkin antaa hengähtää vain hetken, kun jo tämän kirjan lopussa luodaan pohja uuden rikoksen selvittämiselle. Jatkoa on siis luvassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti