Kyllä näissä Juha Itkosen kirjoissa jotain kummaa taikaa on. Hänen ensimmäisensä, Myöhempien aikojen pyhiä, kummastutti ensin aihevalinnallaan. Kaksi nuorta mormonimiestä, David ja Mark, on lähetetty Suomeen suorittamaan kahden vuoden lähetysvelvollisuuttaan. He asettuvat pieneen kaupunkiin ja lähtevät valloittamaan sitä pyörillään. Paitsi että ovet aukeavat heille melko huonosti.(Tulossa tavoistani poiketen myös pienoinen juonipaljastus, joten ei kannata lukea jos haluaa itse lukea tämän kirjan.)
Kirjan alku ei edes innostanut lukemaan, mutta sitten kun sen ääreen asettui, olikin taas luettava loppuun saakka kerralla. David on parin heikko lenkki, elämässään jo kaiken rakkaan menettänyt, hukassa oleva nuori mies, jolle voimakas usko ja seurakuntakaan ei pysty antamaan kotia. Hän on pahoillaan kaikesta, pyytää Jumalalta anteeksi kaikkea. Ei-mormonista heidän elämänsä jo sinällään tuntuu kovin vaikealta, kun lähes kaikki tuntuu olevan kiellettyä. Mutta ennen kaikkea lukijan sydän kärsii Davidin puolesta.
Kärsimys jatkui läpi kirjan lähes pakahduttavana, niin kovasti toivoin Davidin elämään jotain pelastavaa tekijää. Ja kun se sitten - viimeisellä sivulla - löytyi, purskahdin itsekin helpottuneeseen itkuun. Niin kovaa latausta harva kirjailija pystyy teoksessaan luomaan.
Hieno kirja, hienoa tekstiä josta oli otettava talteen muutama sattuva sitaattikin. Niistä ei enempää, osuivatpahan vain tähän omaan elämäntilanteeseen jotenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti