maanantai 12. heinäkuuta 2010

Yllättävän hyvä

Lukuvuorossa ollut Lars Ardeliuksen Gösta Berglundin taru vaikutti alkuun todella tylsältä, mutta muuttuikin yllättäen melko mielenkiintoiseksi. Se kertoo ruotsalaisen tehtaanjohtajan ja tehtaan työväen elämästä 1920-luvulta 1970-luvulle.

Ruotsalaiset kirjat tuntuvat olevan yleensäkin aina jonkin verran yhteiskunnallisia, olipa aihe mikä hyvänsä, ja tässä kirjassa se nimenomaan on aiheena. Kuitenkin pääosassa ovat ihmiset, johtajat ja työläiset, vaikka välillä teksti on suoraa tilastoa aikakaudelta. Tilastotkin tässä olivat mielenkiintoisia, kyllä niistä selviää ajan luonne.

Koska omien kirjojen lukeminen etenee nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä, seuraavana vuorossa onkin Gösta Berlingin taru.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti