lauantai 23. toukokuuta 2009

Painajaisen karkoitusta

Heräsin yöllä sen verran pelottavaan painajaiseen, että ennen uutta nukahtamisyritystä piti laittaa valot koko taloon ja herätä kunnolla. Muistin pari kesken olevaa kirjaa, joita olen lukenut muun lukemisen lomassa silloin tällöin, ja luin ne sitten loppuun ennen kuin aloin uudestaan nukkumaan - edelleen valot päällä.

Tommy Tabermannin Divine sisältää runoja kokoelmista Duende, Desire ja Demoni. On kauan kun olen lukenut runoja, ja sekin taito näyttää unohtuvan, lukutavan pitäisi olla erilainen kuin proosaa lukiessa, keskittyneempi ja hitaampi. Teini-ikäisenä Tabermann oli suosikki, liekö sitten "vanhuuden" kyynisyys iskenyt, kun runot eivät enää samalla lailla puhuttele. Toki helmiä ja elämyksiä joukosta löytyi.

Paulo Coelhon Valon soturin käsikirja ei myöskään ole helppoa tekstiä vaan vaatii keskittymistä. Ensin en ymmärtänyt mitä kaikki nämä taisteluohjeet oikein ovat, mutta sitten kirja alkoi aueta -  ohjeet on tarkoitettu taisteluun nimeltä elämä. Eivätkä huonoja ohjeita olekaan. Joukossa on lainauksia ja elämänohjeita myös muilta ajattelijoilta, myös Raamatusta. Tämä kirja kuuluu niihin, jonka voi pitää esillä tai vaikka mukana laukussa, ja lukea muutaman kappaleen silloin tällöin. Eri elämäntilanteissa tekstit aukeavat aina uudella tavalla. Syksyllä kulkiessani kodin ja sairaalan välillä kirja kulki mukana laukussa, ja luin sitä joskus valvoessani äidin vierellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti