Joseph Hellerin ja Speed Vogelin yhteistyössä kirjoittama Ei mikään naurun asia on kirja, joka pitäisi kuulua kaikkien sairaaloiden ja hoitolaitosten kalustoon vaikeasti sairaiden ja heidän omaistensa luettavaksi. Heller sairastui 58-vuotiaan täysin yllättäen vaikeasti vammauttavaan hermotulehdukeen, Guillain-Barrén syndroomaan. Sairaus lamaannutti lähes kaikki toiminnot, ja Heller oli sairaalassa ja hoitokodissa noin viisi kuukautta, sen jälkeen kotona hoidettavana. Kului vielä pitkään ennen kuin hän pärjäsi yksin, eivätkä kaikki toiminnot palanneet koskaan.
Moniin muihin GBS:n kokemuksiin verrattuna hän toipui nopeasti ja hyvin, ja tämä kertomus jos mikä todistaa, että oikea asenne auttaa vaikka palauttamaan ihmisen kuoleman portilta. Heller ei missään vaiheessa katkeroitunut eikä menettänyt toivoaan, hän ei oikeastaan edes ajatellut olevansa sairas - hänen lihaksensa olivat heikot, mutta ei hän itse. Hän joutui joskus patistamaan vierailevia ystäviään lähtemään pois, koska nämä olivat sairaamman oloisia kuin hän itse, järkyttyneinä hänen voinnistaan. Ystävät viettivät kuitenkin paljon aikaansa Hellerin vuoteen vieressä. Heistä siellä oli hauskaa, pidettiin kutsuja ja järjestettiin tapaamiset sairaalaan. Muutenkin he auttoivat kaikessa missä voivat - jo pelkästään tuollaiset ystävät voivat tehdä ihmeitä terveyden palautumiselle.
Uskollisin kaikista oli toinen kirjoittaja Speed Vogel. Hän oli mukana päivittäin alusta saakka ja hoiti Hellerin kaikki käytännön asiat, niin sairauteen liittyvät kuin muutkin. Käsittämätöntä lojaaliutta - vaikka kyllä Vogel siitä hyötyikin, monella tavalla. Myös eräästä yksityishoitajasta tuli tärkeä - Valeriesta tuli myöhemmin Hellerin vaimo.
En muistanutkaan kuinka hyvin Heller kirjoittaa (Vogel myös). Totesin että minulla on itsellä hänen muista kirjoistaan vain Herra tietää, täytynee hankkia lisää. Nuorempana taisin lukea kaikki, mutta uusinta ei ole pahasta.
Erkki Kiviniemen toimittama Ehyeksi ihmiseksi pitää sisällään yhdentoista kirjoittajan tekstejä, aiheena ihmisen eheys. Kirjoittajat ovat Heimo Langinvainio, Reijo Wilenius, P.J.Pöntinen, Reima Kampman, Erik Ewalds, Alpo Jaakola, Risto Ahti, Pertti Virtanen, Juhani Heikkinen, Ben Furman ja Ilkka Tanner.
Javier Sierran Ehtoollisen salat sijoittuu aikaan, jolloin Leonardo da Vinci maalasi Milanossa Pyhää Ehtoollista. Kyseessä on taas oikein kunnon "luostaridekkari" vanhoine mysteereineen ja arvoituksineen. Keskeisessä osassa on itse taideteos, johon kätkettyjä symboleja kirjassa yritetään selvittää. Ratkaisukin löytyy, taas yksi versio aiheesta. Ja onhan itse da Vinci itse kieltämättä yksi historian mielenkiintoisimmista henkilöistä.
Amos Oz on kirjoittanut Ehkä jossain muualla vuonna 1966. Kirja on rauhallisesti soljuva kuvaus rajalla sijaitsevan kibbutsin jokapäiväisestä elämästä. Vihollinen on lähellä ja koko ajan läsnä, mutta yhteenottoja ei kuitenkaan ole usein. 
Nigel McCreryn Myrkynkeittäjä on oikein mainio brittidekkari. Mukava uusi tuttavuus rikosylikomisario Mark Lapslie sekä melkoisen karmiva juoni. Alun takauma sai aikaan puistatuksia, eivätkä tapahtumat senkään jälkeen kovin auvoisesti edenneet.
Tom Egelandin Ympyrän pää jatkoi (itse asiassa edelsi) samaa aihepiiriä kuin Liiton vartijat, vanhojen kirjoitusten ja salaisuuksien tutkimista, teorioita ja mielikuvituksellisia johtopäätöksiä historian löydoistä. Kummankin kirjan päähenkilönä on sympaattinen (albiino!) arkeologi Bjørn Beltø. 
En muista sitten Viisikkojen jälkeen lukeneeni kirjaa, jossa olisi yhtä paljon ja hartaasti kuvattu sitä mitä ihmiset syövät kuin tässä Louise Pennyn Naivistin kuolemassa. Ja se jos mikä on häiritsevä tekijä kirjassa, varsinkin jos on juuri päättänyt jättää välipalat pois ja syödä muutenkin järkevästi! Plussana ehkä se, että kirja antoi minulle vinkin lauantairuoaksi, chili con carne oli hyvää.
Otsikko on norjalaisen Aftonposten-lehden arvio John Boynen kirjasta Poika raidallisessa pyjamassa. Guardian taas toteaa: "Pieni ihme kirjaksi".
Kaari Utrion Eevan tyttäret: eurooppalaisen naisen, lapsen ja perheen historia on tuhti tietoteos, mutta Utrion tapaan kirjoitettu yhtä mukaansa tempaavasti kuin paraskin historiallinen romaani tai jännityskertomus. Ja jännitystä on naisten historiassa riittänyt... varsinkin jos ei sopeutunut kulloinkin vallitsevaan naiskäsitykseen, joka vuosisatojen ja tuhansien aikana on muuttunut äärimmäisyydestä toiseen. Ainoastaan se käsitys, että nainen on kaikin tavoin heikompi, huonompi jne. kuin mies, säilyi pääasiassa kaiken aikaa. Olemmehan me nykyajan naiset jo saaneet lähes kaiken minkä mieskin (henkilökohtaisena mielipiteenäni sanoisin että nykyaikana jo enemmänkin), mutta toisaalta lehtien palstoilla on edelleen aiheena mm. se, hyväksytäänkö nainen papiksi vai ei. Ja osa Utrion kuvaamista kauheuksista vuosisatojen takaa on varmaankin vielä arkipäivää jossain päin maailmaa.
Sain äitienpäivälahjaksi hyvän konjakin lisäksi Sari Luhtasen & Tiina Pajun Maisa & Kaarina - Naisten lajit.
Ajattelin lukea pitkän ajan jälkeen uudelleen John Steinbeckin Eedenistä itään. Tosi pitkästä aikaa, tajusin nimittäin heti etten olekaan lukenut sitä aiemmin. Kirja on ollut minulla vuodesta 1982 lähtien, joten kai se on vain tullut tutuksi kuljettuaan mukana yli puolet elämästä. Muita Steinbeckin kirjoja kyllä olen lukenut, varsinkin Hyvien ihmisten juhla on jäänyt mieleen.
Umberto Econ Edellisen päivän saari on huikea tarina 1600-luvulta. Kirjan päähenkilö, eräänlainen antisankari, haaksirikkoutuu autiolle laivalle. Tarina on koottu hänen muistiinpanojensa pohjalta.
250 g couscoussuurimoita valmistetaan pakkauksen ohjeen mukaan.
