sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Punainen mies, musta mies

Kim Leine: Punainen mies, musta mies

Onneksi tämä on vasta trilogian toinen osa, joten tätä loistavaa kerrontaa on luvassa vielä lisääkin.

Yhtenä kirjan lajina näyttää olevan huumori, mutta kyllä se sitten melko mustaa on, kauheasti ei naurattanut tätä lukiessa. Lukiessa paremminkin irvistyttivät kaikki kauheudet joita ihmiset joutuivat pioneereina uudessa maassa kokemaan. Joka tapauksessa kirja, jonka lukemisessa jokainen tauko on liian pitkä mutta loppuun ei haluaisi tulla ollenkaan.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Monenlaista hyvää


Johanna Laitila: Lilium regale
Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset
Arto Lappi: Taivaanpohjassa laulavat valaat
Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Mykkä tyttö (äänikirja)
Otto Hyyrynen: Murtumispiste

Johanna Laitilan esikoisromaani on upea teos. Sen kieli on runollisen kaunista, vaikka tarina ei kaunis olekaan. Surullisuus ja epäonni kulkee mukana koko ajan, ilon aiheita on vähän. Ne ovat kuitenkin sitäkin tärkeämpiä, koko elämän suuruisia. Aihepiirissä on paljon samaa kuin Neljäntienristeyksessä.
***
Alex Björk jatkaa tutkimuksiaan 1920-luvun Helsingissä. Oma työ on vaihtunut sukuyritykseen, virkamieselämä on jäänyt taakse.  Työ tahtoo kuitenkin jäädä sivuseikaksi, kun ilmenee kaksi outoa kuolemantapausta, joita Björk ei usko itsemurhiksi vaikka niin väitetään. Taustalta löytyykin ilkeä pahuuden verkko, joka on saanut nuoret rakastavaiset uhreikseen.
***
Aivan upea runoilijalöytö on tämä Arto Lappi, josta tulin tietämään vasta nyt. - onneksi tulin! Upeat, paljon luontoaiheita sisältävät runot tuovat mieleen Risto Rasan tuotannon.
***
En edes pidä Sebastian Bergmanista (kukaan ei pidä hänestä), mutta silti olen nyt kuunnellut jo monta hänestä ja hänen tiimistään kertovaa kirjaa. Syynä on osittain Celian suppea äänikirjavalikoima. Onhan kirjoissa jännittävä juoni, mutta se unohtuu yleensä saman tien.
***
En innostunut tästä Otto Hyyrysen uutuudesta kovinkaan paljon. Olihan se outo ja yllättävä ja jätti jälkeensä hämmentyneen olotilan. No, tuo kuulostaa jo aika hyvältä arviolta, olkoon niin.

tiistai 12. marraskuuta 2019

Proosaa, runoa ja luontoa


Riitta Angervuo ja Aarre Leskinen: Kasvien salainen elämä 
Domenico Starnone: Kepponen  
Jarkko Sandell: Jos siivet, lennän 
Ryookan, suom. Kai Nieminen: Suuri hupsu 
Ikkyuu, suom. Kai Nieminen: Riehaantunut pilvi ja Luurankouni 
Sarah Waters: Silmänkääntäjä 

Silmänkääntäjä on tarina, jossa kaikki kääntyy päälaelleen ainakin kerran, ellei useamminkin. Juoni on todella ovela ja kirja viihdyttää lukijaansa, vaikka ei mitenkään ilonen tarina olekaan.

Kai Niemisen kääntämä japanilainen ja kiinalainen runous on minua aina kiehtonut. Näistä kahdesta luetusta Ryookan kosketti paremmin, Ikkyuun runous jäi etäisemmäksi. Todella etäiseksi jäi myös Sandellin runous, kauneinta oli kirjan nimi.

Kepponen kertoo isoisän ja lapsenlapsen kohtaamisesta, vanhuudesta, elämäntyöstä ja lahjakkuudesta. Pieni poika saa vaarin miettimään koko elämäänsä uudelleen.

Kasvien salainen elämä toi jonkin verran uutta tietoa kasvien taidoista, jopa älykkyydestä. Kirjassa oli aika paljon toistoa, mutta kertomukset kasvien todellisesta elämästä aiheuttavat varmasti erilaisen suhtautumisen luonnossa kulkemiseen - voiko kukkia enää poimia?

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Syksyllä syntyneitä

Napiton-kaupan upeat puunapit täydensivät olkahalkion.

Pari kuukautta sitten minulta kysyttiin, voisinko neuloa tilauksesta hailuotolaisen miehen villapaidan, tikkurin. En ole tavannut tehdä tilaustöitä, mutta perinnemalli kiinnosti sen verran, että lupauduin urakkaan.

Tilaaja oli hankkinut aitoa pässinpökkimää villalankaa tähän tarkoitukseen, ja sehän on ainoa oikea lanka tällaiseen paitaan.

Lanka oli melkoisesti paksumpaa kuin ohjeissa käytetty. Sovelsin sitten Novitan Nalle-langan ohjetta muuntaen silmukkamääriä lankan paksuuden mukaan. Novita ohje noudatti vanhaa ohjetta, joka myös oli käytettävissä, mutta sen tiheys oli reilusti yli 30 s/10 cm, kun tällä langalla se oli vain 18-19 s.

Paita oli lopullisesti valmis vasta kun käyttäjä sai sen kokeiltavakseen, se oli jännittävä hetki molemmille. Saaja oli todella tyytyväinen lopputulokseen ja niin oli myös tekijä. Ainoastaan hihat olisivat mielestäni voineet olla pidemmät, ja annoin neuleelle siltä osin takuun, niitä olisi helppo pidentää koska hihat on neulottu ylhäältä alas.

Etuosan västäräkki eli kaupunki.
Hihojen kyynärpääkavennukset.
Takakappaleen hartialevennys vastaa etuosan västäräkin levennystä.

Tähän on luvassa myöhemmin hieman ammattitaitoisemmin kuvattuja otoksia paidasta.

TREPPENVIERTEL-KAULURI

Etsin netistä mallia kauluriin, joka sopisi ostamani pystykauluksisen takin alle niin, ettei takin kaulus nuhraannu. Tämän ohjeen löytäessäni olin jopa valmis maksamaan Ravelryyn muutaman euron, enkä sitä katunut, kaulurin ohje on nerokas eikä sellaista itse olisi keksinyt. Ohje löytyy täältä.

Halusin pehmeää lankaa, joten tilasin pari kerää Austerman Seta -silkkilankaa. Vasta tilattuani tajusin, että lankaa on vain noin puolet tarvittavasta määrästä, joten olin tilaamassa lisää, vaan väriäpä ei enää ollutkaan saatavilla, ei mistään. Aloitin työtä jo aivan toisesta langasta, mutta lopulta neulomisen, purkamisen, silmukoiden vähentämisen ja uudelleen neulomisen tuloksena oli kuin olikin valmis kauluri, johon meni kaikki lanka, pari kerrosta jäi puuttumaan, mutta se ei käyttöä haittaa. Ei haitannut, vaikka kauluri tuli pariin kertaan neulottua, koska lanka on niin ihanaa käsitellä.

Kuvio ja muoto syntyy hyvin yksinkertaisesti lisäämällä resorin osuutta kolmen kerroksen välein.



Kauluri paikallaan

ADVENTTISUKAT


Nämä sukat saivat alkunsa töissä, kun talon "nuoriso" halusi oppia villasukan teon ja tarjouduin opastamaan, aloitin nämä sitten malliksi. Sukat menevät lahjaksi töissä järjestettävässä adventtikalenterissa. Lankana Nalle, ohje on Novitalta ja ilmainen.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Sairauslomalla luettua


Elly Griffiths: Risteyskohdat
Haruki Murakami: Tanssi, tanssi, tanssi
Pasi Klemettinen: Hätäkös tässä matalassa kaivossa! : Sutkauksia ja sanontoja

Gaius Plinius Caecilius Secundus nuor.: Kirjeitä keisariajan Roomasta
Marko Leppänen ja Adela Pajunen: Suomalainen metsäkylpy

Griffithsin Risteyskohdat aloitti Ruth Galloway -sarjan, jonka lukematta jättämistä tähän asti ihmettelen kovasti. Onhan kirjoittaja sama kuin Vera Stanhope -sarjalle, jota sitäkään en tosin ole lukenut vaan katsonut sarjan TV:stä. Joka tapauksessa kirja osoittautui juuri sellaiseksi brittidekkariksi, jonka parissa viihtyy, kaksi seuraavaa ovat jo pöydällä odottamassa.

On vaikea ymmärtää kustantajan aikataulua näille Murakamin käännöksille, tai mistä ne sitten ovatkin riippuvaisia. Tämä loistava kirja on vuodelta 1988, jatkoa Suurelle lammasseikkailulle, mutta käännetty vasta nyt. Mielestäni tämä on paras lukemistani Murakamin kirjoista. Tosin taidan sanoa saman aina yhden luettuani. Näitä ei voi edes selittää, ne pitää vain lukea ja nauttia lukemastaan. Tämä kirja täyttää vielä ehdon, joka tekee kirjasta täydellisen: sen loputtua sulkee kannen syvään huokaisten ja silmät sulkien - kiitos kirjasta!

Pasi Klemettinen on julkaissut uuden kokoelman SKS:n arkistojen aarteista, tällä kertaa sutkauksista ja sanonnoista. Suomen kieli on värikäs ja monipuolinen, nämä sanonnat kertovat paljon ihmisistä ja ajoista, jolloin niitä on käytetty, ja ovathat monet edelleenkin käytössä. Osa on kansainvälisestikin tunnettuja ja käytettyjä. Hauskaa luettavaa!

Vielä tuostakin kauemmaksi historiassa sijoittuu tämä Plinius nuoremman kirjekokoelma ensimmäiseltä vuosisadalta jKr. (kirjoittaja eli vuosina 63-n. 113 jKr.) Kirjeet tuntuvat kirjoitetun julkaistavaksi, turhia tervehdyksiä ei terveisiäkään sen kummemmin löydy, vaan asiaan mennään heti. Kukin kirje käsittelee yleensä vain yhtä aihetta. Mukana on myös silminnäkijäkuvaus Vesuviuksen purkauksesta vuodelta 79, jossa tuhoutui mm. Pompeiji kokonaan - aikamoisen harvinainen teksti siis.

Leppäsen ja Pajusen Suomalainen metsäkylpy ihastutti minua aivan valtavasti. Kirjoittajat ovat biologi ja geologi, jotka asuvat ja tarjoavat hyvinvointipalveluja Helsingin kupeessa sijaitsevassa Sipoonkorvessa eli heidän nimeämässään Suurmetsässä. Joka sivulta heijastuu suuri luonnonrakkaus. Lukiessa tulee jälleen mieleen se tosiseikka, että luonto ei tarvitse ihmistä, ihmisen toiminta luonnossa on päinvastoin pääsääntöisesti haitallista. Ihminen sen sijaan tarvitsee luontoa voidakseen hyvin. Emme ole luonnon yläpuolella vaan osa luontoa, samaa ainetta, ja jos osaamme kunnioittaa luontoa, saamme takaisin valtavasti hyviä asioita. Kirja on hyvin kirjoitettu ja kuvat ovat upeita, samoin kirja kokonaisuudessaan on kaunis.

torstai 31. lokakuuta 2019

Luettuja ja selailtuja


Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia
Esko Valtaoja:  Avaruudesta

Hararin kirja on todella hieno kuvaus ihmisen - ei todellakaan niin kunniakkaasta - historiasta! Välillä alkoi hävettää olla ihminen, joka on ottanut paikkansa "luomakunnan kruununa" todella kyseenalaisin metodein. Odottamassa ovat jo Hararin kaksi muuta suomennettua teosta.

Valtaoja on kirjoittanut lyhyen, ymmärrettävän kirjan, jossa kerrotaan tieteen osoittamia tosiasioita avaruudesta ja maailmankaikkeudesta. Paljon tiedetään, mutta vielä paljon enemmän on pimeän peitossa - kirjaimellisesti.



Reija Salovaara ym.: Marttojen parhaat villasukat
Anna-Karoliina Tetri ym.: Perinteiset villasukat 2
Erika Åberg ym.: Luonnonkauniit kirjoneuleet

Neule- ja varsinkin villasukkakirjoja ilmestyy nykyään aivan hurjaa tahtia. Näissä kolmessa oli valtavasti hienoja ohjeita, joista (muutaman työn ollessa kesken...) en heti alkanut toteuttaa mitään, mutta kiinnostavia ohjeita kyllä löytyi.

Perinteisistä villasukista kiinnostavimmat olivat kannen Korsnäsin sukat.


Marttakirjasta mieleen jäivät nämä Himmeli- ja Lumihiutaleet-sukat.

 
Luonnonkauniista kirjoneuleista viehättävät Kahvihetki-villasukat, joista tulee mieleen kudottu liina, joka onkin ollut mallin ideana. Syyskyntö-kaulurista taas tulee mieleen vilja ja pellot.

tiistai 15. lokakuuta 2019

Mystiikkaa, jännitystä ja Nobel-voittaja



Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu
Max Seeck: Uskollinen lukija 
Olga Tokarczuk: Vaeltajat

Murakamin Suuri lammasseikkailu ei ole mikään uutuus, vaan kirjoitettu jo vuonna 1982. Minä olen hankkinut sen kymmenen vuotta sitten ja luin vasta nyt, kun huomasin että on ilmestymässä sen itsenäinen jatko-osa, v. 1988 kirjoitettu Tanssi, tanssi, tanssi. Tämä lammasseikkailu on ilmeisesti ollut aikoinaan Murakamin läpimurto. Kirja hämmentää tuttuun tapaan sekaisin yksinkertaista arkielämää ja outoja tapahtumia. Jatko-osa on jo varattuna!

Jos odotan jatkoa edelliselle, niin kyllä myös Max Seeckin seuraavalle kirjalle - mikäli se jatkaa samaa psykologisen trillerin lajia. Edelleen luen valitettavan (nolon) vähän suomailaisia kirjailijoita, ja taas huomaan että teen sillä vain itselleni karhunpalveluksen. Tämä nuori (lasteni ikäinen siis) kirjailija on saanut kuitenkin niin paljon kehuja jo aikaisemmasta trilogiastaan, että tämä uutuus oli sitten luettava. Aikaisempia en siltikään taida lukea, sillä ne edustavat kansainvälistä seikkailugenreä, joka minua ei oikein koskaan ole kiinnostanut. Mutta jos ilmestyy uusi tätä samaa lajia, niin kyllä kiitos - tarvitaan vain vuorokausi aikaa ja oma rauha!

Vuonna 2018 ei valittu kirjallisuuden Nobel-voittajaa Ruotsin Akatemian sotkujen vuoksi. Tänä vuonna valittiin siksi kaksi voittajaa ja vuoden 2018 palkinnon sai Olga Tokarczuk. Häneltä viimeksi suomennettu kirja on tämä Vaeltajat ja se oli paikalla kirjastossa heti ilmoituksen jälkeen. Lainattuani sen saman tien sillä olikin jo kohta varauksia. Ansaittu palkinto hänelle, kirjoittaa todella hienosti. Kirja koostuu eri pituisista tarinoista ja huomioista, yhteisenä tekijänä matkustaminen. Jokainen lyhytkin pätkä on kiinnostava ja pidemmät jo imaisevat mukaansa. Tämän lukemisesta seuraa myös lisää saman kirjailijan lukemista.

Tästä tekstistä käy ilmi lukemisen ihanuus ja kurjuus: kun luet yhden, huomaat haluavasi lukea yhden tai useamman lisää. Tämä harrastus ruokkii itseään koko ajan ja lukijan on vain yritettävä hallita tätäkin tulvaa. Ja senhän lukija tekee erittäin mielellään.

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Uutuuksia


Shaun Usher: Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa
Édouard Louis: Ei enää Eddy

On todella mielenkiintoista lukea oikeiden ihmisten välistä oikeaa kirjeenvaihto hyvinkin kaukaa historiasta. Tutuista nimistä tulee ihmisiä ja oudoista ihmisistä tuttuja. Jälleen kerran: ihminen on aina ollut samanlainen ja tulee todennäköisesti aina olemaankin.

Vähän toisenlaista ranskalaiselämää kuvaa Èdouard Louis kirjassaan. Kuvaus pojan arkielämästä on kuin keskiajalta, ja se on kuitenkin vain parinkymmenen vuoden takaa eurooppalaisesta sivistysmaailmasta. Ei ihme, että kirja herätti kohua Ranskassa. Kirjoittajalle toivoo elämässä kaikkea hyvää korvaukseksi uskomattoman traumaattisesta lapsuudesta ja nuoruudesta. Onko uskottava mitä juuri kirjoitin - ihminen ei muutu? Tullaanko erilaisia ihmisiä aina sortamaan? Uskon niin.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Vihdoin omiakin kirjoja


Catherine McIlwaine: Tolkien : mies joka loi Keski-Maan

Vielä tämä tuli luetuksi syyskuun puolella. Upea kirja J. R. R. Tolkienin elämästä ja työstä. Hänen kuvitustaitonsa on toki tullut tutuksi, mutta sen laajuus ja upeus oli yllätys. Monta kertaa lukiessa mietin, kuinka ihmeellisen elämän hän sai elää. Hänellä oli synnyinlahjana saatu kiinnostus erityisesti kieleen ja kieliin. Ne olivatkin hänen tuotantonsa alkusysäys - hän kehitti monta uutta kieltä, haltijoille ja kääpiöille omansa. Näiden kielten ympärille alkoi sitten kehittyä kokonainen uusi maailmanhistoria, josta hänen kirjansa kertovat. Ihmeellinen, upea elämäntyö, jota hänen poikansa on hänen jälkeensä tuonut vielä tunnetuksi siltä osin, kun julkaisut jäivät kesken. Vähiten hänen mahdollisuuteensa tehdä työtä jota rakasti, ei varmaan vaikuttanut perheen vankkumaton tuki ja apu siinä, koko perhe osallistui työhön auttaen Tolkienia.  Nyt tiedän, kuka olisin halunnut olla, ellen olisi minä!



Franz Kafka: Erään koiran tutkimuksia
Raimo Aspfors: Paholainen poistui pappilasta : oman elämän kokemuksia ja historiallisia kertomuksia
Saul Bellow: Tartu tilaisuuteen


Mielenkiintoisia uutuuskirjoja ilmestyy niin paljon, että olen jopa alkanut epäillä kotikirjaston tarpeellisuutta. Kunnankirjasto on niin lähellä ja sen käyttö niin vaivatonta, että uutta lukemista tulee eteen kuin itsestään.

Sitten on kuitenkin se rakas oma kirjasto, joiden kirjat ovat osin jo hyvinkin vanhoja, alon hankkia kirjoja 80-luvulla. Kaikkia niistä ei suinkaan ole luettu, vaan aarteita on huone täynnä. Nyt yritän lukea kirjoja vuorotellen omasta ja kunnan kirjastosta.

Ensimmäisenä tartuin sopivasti Saul Bellowin kirjaan, joka oli päällimmäisenä kirjaston poistosta kotiin tuotujen (eräässä) pinossa. Kirja on kirjoitettu vuonna 1956, eikä loppujen lopuksi kovin paljon ole muuttunut ihmisten elämässä tuon jälkeen. Ehkä vanhemmilla ei enää ole aivan niin suurta vaikutusta lastensa elämään vielä aikuisenakin, mutta kyllä kai lähes jokainen toivoo vanhemmiltaan hyväksyntää elämänvalinnoilleen. Tässä päähenkiön isä on varakas mies, joka odottaa että poikakin saisi jotain aikaan elämästään. Carpe diem -ideologia ei olekaan meidän sukupolvemme keksintö.

Mukavaa paikallista tarinointia löytyi entisen kirkkoherramme Raimo Aspforsin muistelmakirjasta. Tutuista paikoista, tapahtumista ja ihmisistä on mukava lukea. Yllättävän kovaa peliäkin täällä on pelattu, kirkollisetkin asiat saatetaan ottaa liian tosissaan. Kertomuksissa esiintyneiden yliluonnollistenkin tapahtumien kautta aloin miettiä, onko uskonnollisten ja henkisten asioiden kanssa työskentelevien ihmisten mieli avoimempi myös kaikelle muulle "henkimaailmalle".

Toinen kirja omista pinoista sattui olemaan Franz Kafkan novellikokoelma. Ensimmäinen novelli vaikutti alkuun aivan tavanomaiselta, kunnes kaikki muuttui oudoksi. Ensihämmästyksestä selvittyäni annoin vain mennä ja nautin vyöryvästä tekstistä. Huikeita juttuja, oli hyvä että viimein tuli näitäkin luettua!