sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Tämä menee ainakin Top 5:een

John Steinbeck: East of Eden

Aika kauan kesti, ennenkuin sain luettua tämän alkuperäisversion. Toukokuussa 2009 nimittäin luin käännöksen, ja jo silloin suunnittelin aloittavani tätä. Lukeminenkin kesti aika kauan, mutta ei pelkästään oudon kielen ja pienen tekstin vuoksi. Kun kirja on näin hyvä, siitä haluaa nauttia vähän pidempään, säästää sitä. Ja tämän paremmaksi kirja ei vain tule, tämä on kaikilla mittareilla parasta mitä on kirjoitettu. 

Jos nyt lupaan lukea lisää Steinbeckiä, kuluukohan taas vuosia ennenkuin se toteutuu? Muita minulla ei alkuperäiskielellä ole, mutta kyllä vanhat käännöksetkin ovat laadukkaita. Tämän jälkeen pitää kuitenkin pitää pieni tauko, antaa kirjan elää mielessä vielä vähän kauemmin. 

Katsoin 30.7. v. 1955 valmistuneen, tähän kirjaan perustuvan elokuvan, joka oli James Deanin läpimurto ja jossain arvostelussa mainittu parhaaksi elokuvasovitukseksi romaanista ikinä. No, enpä haluaisi nähdä niitä huonompia, sillä tuota kauemmaksi alkuperäisteoksesta ei mielestäni voi päästä. 

Ensinnäkin halusin nähdä elokuvassa Leen, joka mielestäni oli kirjan ehkä tärkein ja ainakin viisain hahmo. Yllätys olikin suuri, kun elokuvassa hänen hahmoaan ei ollut ollenkaan! Ehkä USA:ssa vuonna 1955 ei vielä oltu valmiina myöntämään, että kiinalainen siirtolainen voisi mitenkään olla kovin hyvä ihminen, saati parempi kuin kaikki muut. Samoin puuttui Sam Hamilton, toinen kirjan tärkeä henkilö. 

Toki elokuva on eri asia kuin kirja, varsinkin näin laaja teos, mutta mielestäni elokuvassa oli aivan eri henki kuin kirjassa. Todellakin harmittaa että katsoin koko filmin, niin paljon se ärsytti. Eikä haittaa vaikka netissä ylistetään tätä elokuvataiteen mestariteosta estottomasti, kirjoittajat eivät todennäköisesti ole lukeneet kirjaa ollenkaan. Joidenkin arvostelijoiden tekstiä lukiessa ihmettelin, ovatko mahtaneet katsoa edes elokuvaa loppuun. 

torstai 25. heinäkuuta 2013

Stilleben


Vielä kaksi hyvää Nesseriä

Håkan Nesser: Ewa Morenon juttu
Håkan Nesser: Pääsky, kissa, ruusu, kuolema 

Vähäksi aikaa viimeiset Nesserit, olen nyt lukenut kaikki mitä kirjastosta oli tällä hetkellä saatavana. Kirjaston auetessa taas ensi viikolla voin alkaa odotella vielä puuttuvia kirjoja, muistaakseni ainakin yksi on lukematta Van Veeteren -sarjasta ja kaikki kolme Barbarotti -sarjan kirjaa.

Ja blogi temppuilee taas. Missä järjestyksessä nämä kaksi pikku kuvaa tässä sitten tulevatkin olemaan, se ei luultavasti ole se järjestys, mihin ne halusin. 

Jälkimmäinen näistä kahdesta kirjasta oli pidempi kuin muut tähän asti lukemani Nesserin kirjat, mutta niinpä oli tarinakin monimutkainen ja ovela. Kerrassaan hieno juoni! Loistavien juonenkehittelyjen lisäksi tykkään näissä kirjoissa varsinkin poliisiporukan keskinäisestä huulenheitosta, joka naurattaa aina.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Toistaiseksi paras Nesser

Håkan Nesser: Carambole

Tämän dekkarin juoni on pirullisen hyvä, jopa ahdistavuuteen asti. Ikävä sattuma johtaa tavallisen ihmisen yhä syvenevään kierteeseen, josta ei pääse enää ulos, ainoastaan syvemmälle - kunnes pohja tulee väistämättä vastaan. Pelottavaksi aiheen tekee juuri se, kuinka paljon ihmisen elämässä sittenkin on sattumasta kiinni. Ei se tosin tässäkään aivan täysin ilman omaa syytä aiheutunut tapahtuma ollut, ja se antaa ehkä vähän toivoa. Jokainen 'normaali' ihminen ei myöskään toimisi tämän päähenkilön tavoin ja pahentaisi tilannetta entisestään.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Aikaisemmin valmistunutta


Tämä liina on kuvan päiväyksestä päätellen valmistunut jo 19.6., mutta unohtunut laittaa tänne. Aloin tehdä sitä makuuhuoneen pikkuhyllyn päälle, mutta siellä se jäi jotenkin näkymättömiin valkoisella pinnalle, joten nyt liina on tummanruskean pianon päällä.

Lanka on varmaankin peräisin 80-luvulta, ei tarkempaa mielikuvaa, sitä jäi vielä toiseenkin liinaan. Koukku nro 0,6, joten melkoinen muutos mattoon käytettyyn kahdeksikon koukkuun.  Tämän kokoluokan näpertely alkaa olla siinä rajoilla, mihin näkökyky ja sorminäppäryys riittävät!
Malli on Kauneimmat käsityöt -lehdestä.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Hidas työ


Tällaista on valmistumassa, tosin kovin hitaasti. 

Ajattelin pikaisesti tekaista parista jämälankakerästä (Jussi) tyynyliinan 40x60 cm tyynyyn. 'Pikaisesti' ei onnistu, koska vohvelikuvio on oikeastaan kaksinkertainen ja pituutta tulee siis hitaanlaisesti. Jämälanka ei myöskaan tule riittämään, loppu sitten varmaan jollain 7-veikalla. 

Kuvio on kyllä hieno, aivan kuin iso vohvelikangas. Jostain kovemmasta langasta tästä tulisi vaikka hieno matto. Ohje löytyi Virkkaus -FB-ryhmän jäseniltä.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Päivän toinen Nesser

Håkan Nesser: Syntymämerkki

Mitäpä sitä näin lomalla turhia jarruttelemaan - kun luetuttaa niin silloin luetaan. Varsinkin kun 12 asteen lämpötila ja tuulen mukana tuleva kaatosade tekevät minkäänlaisen ulkoilmaelämän mahdottomaksi. 

Olenhan minä katsonut pari elokuvaakin toki tänään, Yön ritarin ja Liisa Ihmemaassa, satulinjalla siis. Ja vähän virkkaustakin on siinä samalla syntynyt, vaikka tuo lankasyöppö tyynynpäällinen etenee kovin hitaasti, ehkä kolmasosa valmis kahden päivän jälkeen. Nyt jo tiedän että käyttämäni jämälanka loppuu kesken.

Tämä oli parempi Nesser kuin edellinen, mukana tyypillistä huumoriakin - varmaan sitä poliisihuumoria sitten. Tarinassa sinänsä ei toki ollut mitään huvittavaa, päinvastoin jälleen oli kyseessä sukupolvien takainen tragedia, joka kosketti lopulta monia perheitä.

Kolme olisi tällä erää vielä Nessereitä kotona lainassa lukematta sekä yksi oma, joten eiköhän tässä pari sadepäivää mene vielä ihan mukavasti. 

Kaustin - murhaajakylä

Håkan Nesser: Kotiinpaluu

Otsikko on rivi suoraan kirjasta, ja näin kaustislaisena tietysti huvittava. Nesser joutuu ilmeisesti silloin tällöin vilkaisemaan karttaa keksiäkseen uuden keksityn eurooppalaisen paikannimen, ja tämän kirjan tapahtumapaikka on siis kylä nimeltä Kaustin.

Nesser ei voi kai huono ollakaan, mutta tämän kirjan loppuratkaisu oli melkoisen outo, ei vaan Nesserille vaan yleensä dekkariksi. En ole kovin tyytyväinen siihen, se jätti jotenkin vaivaannuttavan olon. Niin myös Van Veeterenille.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Paranee vanhetessaan

John Irving: Minä olen monta

On kulunut aivan liian kauan siitä, kun viimeksi luin John Irvingia. Onneksi tytöt huomasivat äitienpäivälahjaa hankkiessaan tämän uutuuden. 

Näin rohkeaksi en Irvingin kerrontaa muistanut, paikoitellen jopa nolotti lukea joitakin kohtia. Ehkä hän ei vain ole aikaisemmin ollut niin suorasanainen enkä minä näin vanha (?!). Hämmentävää oli myös se, kuinka avoimesti tämän amerikkalaisen perheen jäsenet toisilleen puhuvat - eihän siellä sanota asioita noin suoraan, eihän?  En todellakaan usko, että perusperheessä sanotaankaan, mutta onneksi on näitä mielikuvitusperheitä. 

Kirjan minä, Billy Abbott, on syntynyt samana vuonna kuin John Irving, ja on vaikea uskoa, että yhtäläisyydet loppuisivat siihen. Näin on kyllä aina Irvingin kirjoja lukiessa, minähahmot ovat Garpista lähtien kovasti hänen näköisiään. 

torstai 11. heinäkuuta 2013

Näpertelyä

En erityisemmin harrasta pöllöjä, vaikka ne nyt ovatkin käsitöissä kovin suosittuja, enkä oikein muutenkaan tällaista näpertelyä, mutta kun Niina pyysi verensokerimittarille tällaista pussukkaa, ryhdyin toimeen.

Ohje on Kauneimmat käsityöt -lehden numerosta 5/2013, mutta tämä pöllö on erimallinen, koska levensin pohjaa (ohjeessa silmukoita suoran osan alkaessa 70, tässä 98). Käyttämäni lanka on Kangasaitan Esito-puuvillalankaa, koukku nro 2. 

Koska en siis ole pöllöfani, en hahmottanut tehdessä oikein noiden siipien asentoa oikein, keksin sen vasta viime yönä jälkikäteen. Niinan mielestä oli kuitenkin tarpeetonta siirtää siipiä, joten tässä on nyt sitten pöllö, jolla on siivet puuskassa. 
 :-)

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Nesser-Nesbø 2-0


Håkan Nesser: Toden ja ilveen verkko
Håkan Nesser: Kaalbringenin kurkunleikkaaja

Olen ilmeisesti nähnyt tuosta ensimmäisestä Nesserin kirjasta tehdyn tv-elokuvan, ja ihmettelen kuinka en ole nähnyt niitä muita, sillä niitä on tehty ainakin yhdeksän kymmenestä Van Veeteren -kirjasta. Kirjat ovat joka tapauksessa loistavia! Minulla oli nyt lainassa vain nämä kaksi, mutta taas yllättäen huomasinkin omistavani yhden Nesserin itsekin, joten 'Münsterin juttu' on seuraavaksi lukuvuorossa.

Mitäpä näistä sanoisi kuin että parasta mahdollista dekkarikirjallisuutta!

Eräs erikoinen piirre näissä Van Veetereen -kirjoissa on se, että tapahtumapaikat ovat keksittyjä. Maardamin kaupunki sijaitsee meren rannalla jossain (Pohjois-)Euroopassa, mutta tarkempaa tietoa siitä ei ole. Nimet viittaavaat Pohjoismaihin ja paljon myös Hollantiin. Tätä arvailua tulee harrastettua aina kun uusi nimi kirjassa tulee eteen. Vaan olihan siellä yksi Joensuukin.

Aloitin myös Jo Nesbøn kirjaa Kukkulan kuningas. Luin 40 sivua ja päätin olla tuhlaamatta enempää aikaani epämiellyttävässä seurassa. Päähenkilö Roger Brown oli ärsyttävä pyrkyri, enkä halunnut jäädä odottamaan millaiseen liemeen hän itsensä hommaa yrittäessään pitää yllä taloudellista kulissiaan. Jos hänelle kävi huonosti, hän luultavasti sai vain ansioidensa mukaan.

Nytpä vähän ärsyttää tämä Bloggerin editointityökalu, kun ei anna millään sijoittaa kuvia halutulla tavalla (täällä vielä onnistui). Siinä mielessä on aina joskus vanhaa Vuodatusta ikävä, mutta paluuta ei liene ole, siellä taitaa olla muuttunut kaikki muu paitsi nimi. (Onnistuin kuitenkin myöhemmin huijaamaan editoria niin, että sain kaksi ylintä kuvaa vastakkaisille reunoille niin että teksti jäi keskelle).

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kaikki helvetin tasot

Dan Brown: Inferno 

Pitihän se tämä uusinkin lukea, kun silloin aikoinaan tykkäsin hullun lailla Da Vinci -koodista. Tyylilaji oli silloin uusi, tämä kolmas (neljäs???) Langdon-tarina toistaa jo itseään aika lailla. Mikäs siinä, hyvä kaava, sivut kääntyvät tiuhaan ja vauhti on kiivas läpi koko kirjan. Lisänä maalailevat kuvaukset upeista nähtävyyksistä, jotka saavat aikaan matkakuumeen, joka minuun silti aika harvoin iskee. Danten Jumalainen näytelmä helvetin kuvauksineen saa varmaan myös taas uuden sukupolven lukijoita. 

Niin kauan kuin uusia sukupolvia syntyy... tämän tarkoitus selviää lukemalla tämä kirja! Kirjan perusjuoni, ajatus maapallon tulevaisuuden ratkaisuksi on oudon järkevä, vaikkakin erittäin karmea. Mutta mitkä ovat vaihtoehdot tilastojen valossa? Brownilla on kyllä aina vähän asiaakin mukana näissä juoksukisakuvauksissa.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Vanha tuttu komisario Salvo Montalbano

Andrea Camilleri: Hämähäkin kärsivällisyys 

En tiedä kumpaan olen tutustunut ensin, näihin Camillerin kirjoihin vaiko niistä tehtyyn tv-sarjaan komisario Montalbanosta, mutta sen jälkeen kun komisario tv-sarjan myötä sai Luca Zingaretin kasvot, ovat kirjatkin tuntuneet kuin ystävistä lukisi. Tämä tänä vuonna suomennettu kirja on filmattu jo vuonna 2006 ja tunnistin tarinan ensi sivuilta, mutta luettavahan se oli siitä huolimatta. 

Tunnelma näissä on aina kovin rauhallinen vaikka tapahtumat ovat ikäviä. Aina on aikaa istua terassilla, käydä Enzolla syömässä, juoda lasi viiniä. Ainoa asia, mitä näissä tarinoissa en ymmärrä, on se miksi Livia on aina niin kiukkuinen Salvolle? He eivät edes asu yhdessä, vaan tapaavat harvoin, ja silti on aina sanomista - ja vaikka olen itse nainen, sanomisen syyt ovat yleensä tosi outoja! Ehkä se on sitä sisilialaista temperamenttia.

Kannatti odottaa

Fred Vargas: Normandialainen tapaus

Nämä Vargasin kirjat ovat varsinaisia herkkupaloja, sekä dekkareina että muutenkin. Kukaan ei keksi niin persoonallisia tyyppejä kuin Vargas, hänen henkilöihinsä on aina mielenkiintoista tutustua. Ihmiset voivat olla myös joko erittäin hyviä tai erittäin pahoja, ja siitähän se jännite syntyykin. Pohjasävy on kuitenkin lämmin ja inhimillinen, koska kukaan näistä henkilöistä ei ole pelkästään paha tai hyvä, vaan aina moniulotteinen persoona. Kirjan huumori on myös lämmintä eikä koskaan ilkeää. Tärkeinä henkilöinä voi olla myös eläimiä, kuten tässä eräs pulu, koirat ja oudot normandialaiset lehmät.

Komisario Adamsberg hoitaa hommansa tietenkin lopulta aina, vaikka saattaakin päätyä ensin vääriin johtopäätöksiin. Mutta niin kauan kuin jokin ovi jää  auki, ei hän ole tyytyväinen. Niin nytkin, ilmeinen ratkaisu olikin sitten kaikkea muuta kuin ilmeinen.

Harmi, että ainakin kolme Vargasin dekkaria on edelleen suomentamatta, eikä hänen muuta tuotantoaan ole ilmeisesti käännetty ollenkaan suomeksi. Siihen kuuluu pari romaania sekä esseitä.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Neulominen ja vallankumous

Charles Dickens: Kaksi kaupunkia

Ilmestymisensä jälkeen 1859 tätä kirjaa on myyty eniten maailmassa, noin 200 miljoonaa kappaletta, joten olihan se lopulta myös minun luettava. Kirjastosta lainaamani kappale oli painettu vuonna 1957, joten ei tämä ilmeisesti nykyään enää niin suosittu ole. Saisi kyllä olla, sillä kirja oli mitä parhainta luettavaa, yllättävine käänteineen todella jännitävä tarina alusta loppuun saakka. Kertomus alkaa 1770-luvulta ja huipentuu Ranskan vallankumouksen aikoihin 1798 jälkeen.

Minua ennakolta kiinnostava henkilöhahmo oli rouva Defarge, joka tässä kirjassa neuloi itsensä kirjallisuuden historiaan. Kukapa olisi arvannut, että neulomista voi käyttää koston, jopa vallankumouksen apuvälineenä! Se, että rouvat istuivat neuleineen seuraamassa kymmeniä mestauksia päivässä oli jo ennestään historiasta tuttu asia, mutta silti aika karmiva tieto. Neulomista kun ei mielestäni voi liittää mihinkään muuhun kuin rauhaan. Mutta kapinallinen rouva Defarge teki muistiinpanoja neuleisiinsa ja ylimystön jäsenet joutuivat vastaamaan kansalle.


Ruth Cross: Sisusta neuleilla - Moderneja sisustusneuleita luovalla asenteella

Tutustuin tänään myös tähän kirjastosta lainaamaani neulekirjaan, jossa on ohjeita kotiin tehtäviin neuleisiin; peitteisiin, tyynyihin, verhoihin, verhoiluun jne. Otin talteen pari kohokuvioista tyynynpäällisen mallia, voisi tehdä pariin sohvatyynyyn sellaiset.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ikuista rakkautta

Gabriel García Márzuez: Rakkautta koleran aikaan 

On kulunut vuosia siitä, kun viimeksi olen lukenut García Márquezia. Sinänsä outoa, mutta syynä taitaa olla se, että Sadan vuoden yksinäisyys on se kirja, jonka mainitsen parhaaksi ikinä lukemakseni, ja haluan pitää kiinni siitä ajatuksesta. En ole koskaan uskaltanut lukea sitä uudestaan. Nyt tartuin tähän kirjaan, koska siitä tehty elokuva tuli televisiosta ja halusin lukea kirjan ennen elokuvan katsomista. Jatkankin tästä sitten TV:n ääreen katsomaan kuinka Javier Bardem selviytyy Florentino Arizan roolissa.

Annoin mielessäni tälle kirjalle maksimipisteet eli viisi. Siihen pääsee kirja, jonka sulkiessa silmissä ovat kyyneleet ja sydän on pakahtua. Tämä oli juuri sellainen kirja, valtavan hyvä, kaunis ja toivoa antava. Vaativakin, sillä García Márquezin tekstistä on luettava jokainen sana erikseen, mielellään vielä ajatuksella. Koko ajan loistavan tekstin joukosta erottautuvat vielä monet käsittämättömän hienot lauseet, jotka on luettava moneen kertaan ihaillen kirjoittajan taitoa. 

Tämä kirja meni ainakin toiselle sijalle, ellei jaetulle ensimmäiselle minun paremmuusjärjestyksessäni. Seuraavaan García Márqueziin en pidä näin pitkää taukoa, mutta jonkin verran kuitenkin, ei kaikkea hyvää kerralla.