Pari ruotsalaista laatudekkaria

Camilla Läckberg: Enkelintekijä 
Henning Mankell: Haudattu 

Pitkän ja yksinäisen juhannuspäivän ratoksi tarvitsin jotain, joka pitäisi ajatukset kurissa ja saisi ajan kulumaan. Koska olin saanut varattua Camilla Läckbergin uusimman kirjastosta, valinta oli selvä. En oikeastaan halua edes yhtään moittia, mutta näitä Läckbergejä ei vain erota toisistaan, niin samanlainen juonenkulku niissä aina on. On takaumia kymmenien vuosien taakse, traagisia tapahtumia saarella, päähenkilöt tai heidän läheisensä joutuvat vaaraan jne. Tämäkin tarina oli hyvin taidokkaasti punottu, mutta juuri tuo samankaltaisuus aikaisempiin aiheutti lievän hohhoijaa-vaikutuksen. Noh, siitä huolimatta luin kirjan oikeastaan kahdella avauksella, mitä nyt yhdet pikku päikkärit välissä. Eli ei sentään huono!

Noora kysyi minulta kirjastosta viime viikolla, haluaisinko uuden Mankellin, vieläpä Wallander-tarinan. Halusin tietenkin, mutta sanoin, etteihän sellaista voi olla! Mutta olipa kuitenkin tämä pienoisromaani, jonka Mankell on kirjoittanut hollantilaiselle kauppaketjulle jaettavaksi ilmaiseksi dekkarin oston yhteydessä. Minulla on hämärä mielikuva, että olisin saanut juuri tuon ilmaiskirjan tilatessani aikoinaan hollanninkielisiä kirjoja bol.comista, ja olisin antanut kirjan sitten edelleen kiertoon kun hollantilainen kaveri tarvitsi matkalukemista kotimatkalle.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat ajallisesti ennen viimeistä Wallander-romaania ja ovat ihan aitoa Wallanderia, vain paljon lyhyempään puristettuna. Mukava lisä lyhyeen tarinaan oli Mankellin kirjoitus siitä, kuinka Kurt Wallander syntyi ja mitä Wallander-kirjat tekijälleen merkitsevät.

Poncho, josta tuli tyynynpäällinen

Viime kesänä ilmeisesti, kuten yleensä kesäisin (juuri tälläkin hetkellä) iski virkkausinnostus. Tähteeksi jääneet Luxus Cottonit alkoivat sitten muodostua ponchoksi. No, ponchoilla on kuitenkin kovin vähän käyttöä, ja taisi tulla mieleen joku mielenkiintoisempi käsityö, joten tämä jäi odottelemaan. Käärin sen paremman paikan puutteessa kirjaston työtuolin tyynyn  ympärille, ja siinä se kiltisti on odottanut koko talven.

Työstä puuttui muutama pala, ja tässä on nyt sitten kahdenkokoisia paloja, kun tein pari ensimmäistä liian pienellä koukulla. Myöhempää tarvetta silmälläpitäen kirjattakoon nyt tähän, että tälle langalle sopiva virkkuukoukku on nro 3. 

Vasemman alakulman kulmapala aiheutti ongelman, näin jopa unta sen ratkaisusta. En viitsinyt tehdä hankalasti puoliskaa neliötä, sen sijaan tein pari pienempää neliötä. Vähänhän tuo pussittaa, mutta eiköhän se siinä istuessa asetu. 

Vaihteeksi novelleja

Jhumpa Lahiri: Tuore Maa 

Nappasin kirjastosta tämän novellikokoelman sattumalta mukaan, ja kannattihan tuo lukea, ei siinä varsinaisesti mitään moitittavaa ole. Teksti on taidokasta ja miellyttävää lukea. Ei ole tekstin vika, että se pysyi minulle etäisenä ja neutraalina, ei koskettanut kuin joskus hyvin ohuesti. Lahiri on palkittu kirjailija, eikä varmasti syyttä, mutta koska henkilökohtainen anti oli melko pieni, jätän todennäköisesti hänen muut teoksensa lukematta.

Välillä valmistakin

Tuntuu että olen vääntänyt näitä kahta työtä loputtoman kauan. Varsinkin maton kohdalla se pitää paikkansa, koska olen tehnyt sen oikeastaan kolmeen kertaan. Ensin eri mallilla melkein valmiiksi kunnes kude loppui kesken. Sitten purkaaminen puoleen väliin koska siellä oli (ohjeessa ollut) virhe. Virkkaaminen uudelleen valmiiksi tiukempaan, jonka seurauksena keskelle jäi iso kohouma koska se oli löysempää käsialaa.  Vielä purkaminen kokonaan ja vihdoin valmiiksi!  Ohje on Kauhavan Kangasaitan Aura-matto, kude Lilli ontelokude, jota meni vähän vajaa 4 kg kun jätti toiseksi viimeisen kierroksen virkkaamatta, koukku nro 8.  Halkaisijaksi  tuli 127 cm.

Olisin halunnut tehdä maton tällä samalla kuviolla, mutta siitä siis ei kerta kaikkiaan tullut mitään ja parin kerran jälkeen teki mieli vaihtaa kuviota.

Pusero taas on omasta päästä kehitetty, tuon värisiä reiällisiä puseroita sattui silmään kaupoissa ja ihmisten päällä, muistin sitten että minulla on Luxus Cottonia tuota väriä. Mallineule on Dropsilta. Pääntie jäi turhan suureksi, pienensin sitä virkkaamalla ympäri *1 p 1 kjs*.

"Sasha-kisha"

Noora vierasbloggerina täällä, demonstroimassa Bloggeria iPadilla. Kuvassa korillinen kissaa! 

Elämä on...

David Foenkinos: Yhden elämän muistot 

En ole kovin paljon lukenut ranskalaisia kirjoja (paras poikkeus on Fred Vargas) ja minulla on ehkä vähän ennakkoluuloja niitä kohtaan. Valitettavasti tämä kirja ei varsinaisesti näitä ennakkoluuloja poistanut, vaikka ei huono ollutkaan. 

Kirja kertoo nuoren miehen elämästä, isovanhemmista, vanhemmista, avioliitosta, lapsesta, avioerosta. Tätähän se ihmisten elämä on. Kuitenkin, vaikka kirja on kirjoitettu minä-muodossa, kerronta jää jotenkin viileän ulkopuoliseksi. Tapahtuu asioita, vaikeita ja surullisiakin, mutta ne menevät ohi jälkeä jättämättä, unohtuvat - vaikka kyse on elämän muistoista. Päällimmäiseksi tunteeksi kirjan loputtua jäi alakulo ja haikeus - kun se elämä nyt vain on sitä.

(Fonttikokeilut jatkuvat: Candara)

Uusi Love Story ja ongelmia virkkaustyön kanssa

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe 

Sain tämän kirjan luettavaksi Nooralta. Kyseessä olikin nuortenkirja, ja lajityyppiin totuttelu vei hetken. Itse asiassa en ole tainnut koskaan oikein varsinaisesti nuortenkirjoja lukeakaan, maku on ollut aina vähän raskas. 

Tämä oli joka tapauksessa hyvä kirja kaiken ikäisille, jos nyt 'hyvä' on sana, jota voi käyttää kahden syöpää sairastavan nuoren suhteesta. No suhde on tietenkin aina hyvä asia, tässä kirjassa myös kovin kaunis, mutta olosuhteet eivät aina ole ihmisten puolella. Itkuhan tässäkin tuli, vaikka ehdoin tahdoin nyyhkyksi tätä tarinaa ei missään tapauksessa oltu tehty, päinvastoin, huumoria viljeltiin kiitettävästi.

Käsityörintamalta väliaikatietoja sen verran, että taistelen jälleen kerran virkatun maton ohjeen kanssa. Jo kerran aikaisemmin tekemäni matto jäi ensinnäkin yhtä kerrosta vaille, kun tällä kertaa ei riittänyt edes 4 kg kudetta. Sitten hermostuin krs:lla 12/22 olleeseen ohjeen virheeseen ja purkasin maton tänään siihen asti. Yritän nyt saada tolkkua ohjeesta aiemmin tekemäni onnistuneen maton kuvan avulla. Virheen korjaaminen tuskin auttaa kuteen riittävyyteen, mutta onpa yksi rassaava asia vähemmän, gggrrrr.........

(Fonttikokeilu jatkuu: Philosopher)

Jälkeä jättämättä

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat 

Harvoin olen lukenut mitään näinkin taitavasti kirjoitettua ja saanut siitä yhtä vähän irti. Vaikka lukeminen sujui, missään vaiheessa teksti tai tarina ei vienyt mukaansa. Muutamassa kohdassa juoni oli yllättämäisillään, mutta lopulta suurta huipennusta ei tullut. 

Surullinen tarina tämä tietenkin onkin, tapahtumat sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta eivät voisi olla karumpia. Mutta jos tällaisia tapahtumia kuvataan kaunokirjallisuuden keinoin, eikö jossain pitäisi olla se juttu joka vetoaa lukijaan? Puhdistuksessa se oli, mutta tästä kirjasta minä sen sitä löytänyt.

Kiitos kirjasta!

Haruki Murakami: 1Q84 1 & 2

Täydellinen kirja sattuu harvoin kohdalle ja ilo sellaisesta on mittaamaton, suorastaan parhaita asioita maailmassa. Näissä tunnelmissa olen saanut tämän viikon illat viettää. Pidin kovasti kahdesta aiemminkin lukemastani Murakamista (Kafka rannalla ja Norwegian Wood), mutta tämä uusin meni vielä piirun verran paremmaksi ja jopa ylitti odotukset.

Murakamin maailma on ihmeellisen tyyni, seesteinen, kuulas... Ihmiset elävät selkeää, hyvin järjestettyä elämää. Heidän elämänsä ei ole ollut helppoa vaan kullakin on ollut omat vaikeutensa, mutta he eivät ole lannistuneet, vaan ovat osanneet käyttää vastoinkäymiset hyödykseen ja luoneet oman elämänsä mieleisikseen omien vahvuuksiensa ja oman itsensä varassa. Kaikki tuntuu vaivattomalta, helpolta ja yksinkertaiselta.

Ja sitten mikään ei olekaan enää hyvin järjestettyä eikä normaalia, vaan maailma onkin aivan jotain muuta - ja taivaalla on kaksi kuuta. Ensin ne huomaa Aomame, joka moottoritien hätäuloskäynnistä kiipeää vahingossa toiseen todellisuuteen - eikä paluuta ole. Myöhemmin kahden kuun maailmaan joutuu - pääsee? - myös Tengo, Aomamen suuri rakkaus siitä asti kun he olivat kymmenen. Kumpikin on kaivannut toista siitä asti kaksikymmentä vuotta, eikä kukaan eikä mikään ole voinut tätä kaipausta poistaa.

Murakami on loistava tarinankertoja, ja hänen oman tarinansa sisällä on paljon muitakin tarinoita. Niitä luetaan, kirjoitetaan, kuunnellaan, kerrotaan ja luetaan ääneen. Kaikkein ihmeellisin on kuitenkin Fuka-Erin tarina ilmakoteloista ja pikkuväestä. Tengo auttaa tarinan muokkaamisessa ja siitä tulee myyntimenestys. Sitten todellisuus ja tarina alkavat mennä lomittain, todellisuus muuttuu tarinaksi tai tarina todellisuudeksi. Kaikki kiertyy oudolla tavalla yhteen ja käy järkeen ja suurimman osan aikaan kirjaa lukee kuin hengästyttävintä thrilleriä. Se on myös rakkaustarina, tarina perheistä ja yksinäisyydestä, toisten auttamisesta ja ystävyydestä. Huumori on hiljaista ja piilossa, mutta sitä täytyy olla, koska lukiessa huomaa kasvoillaan useimmiten pienen hymynhäivän. Kirjassa on kaikki eikä mitään liikaa. Tämä Murakami on nero, ja vaatimaton lukija voi vain kokea itsensäkin onnekkaaksi kun on päässyt käymään tässä maailmassa, jonka tunnelma on ainutlaatuinen.

P.S. Päivän yllättävä ilouutinen oli se, kun tajusin (kiitos LibraryThing), että minä itse asiassa omistan Murakamin vielä lukemattomat kirjat Suuri lammasseikkailu ja Sputnik - rakastettuni, jotka juuri aiemmin tänään ehdin panna kirjastossa tilaukseen, ne kun eivät kuuluneet Kaustisen kirjaston valikoimaan. Näistä saanen hieman välitöntä apua siihen tyhjiöön jonka 1Q84:n kaltainen lukukokemus jättää jälkeensä, ja odotus lokakuuhun ja viimeisen osan ilmestymiseen lyhenee vähän.

Helppoa hömppää

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

Kuinka ihanaa olikaan lukea 'normaalia' tekstiä tuon edellisen Joycen jälkeen! Näiden kirjojen ero oli suorastaan hämmentävän suuri, ja olin kieltämättä aivan onnessani, kun pääsin palaamaan 'tavallisten' kirjojen maailmaan. Outoa ja väärinkin tietysti on se, että annoin kummallekin mielessäni 3/5 pistettä, Joycelle siksi että sitä oli mahdoton pisteyttää joten jätin sen keskelle ja tälle siksi, että se oli noin kolmosen arvoinen, helppo ja viihdyttävä kirja, vaikka juoni olikin paikoin jopa typerä. Muutenkin tuo LibraryThingistä lähtenyt pisteytys on vähintäänkin arveluttava tapa arvioida kirjoja, koska esim. näinkin erilaisia kirjoja on mahdoton verrata keskenään. Siispä tässä kerron itselleni, että minun siellä antamani pisteytykset ovat vain ja ainoastaan juuri sille kirjalle annettu pisteytys 1 ja 5 välillä, eikä mitään tekemistä minkään muiden kirjojen kanssa.