Kiitos kirjasta!

Haruki Murakami: 1Q84 1 & 2

Täydellinen kirja sattuu harvoin kohdalle ja ilo sellaisesta on mittaamaton, suorastaan parhaita asioita maailmassa. Näissä tunnelmissa olen saanut tämän viikon illat viettää. Pidin kovasti kahdesta aiemminkin lukemastani Murakamista (Kafka rannalla ja Norwegian Wood), mutta tämä uusin meni vielä piirun verran paremmaksi ja jopa ylitti odotukset.

Murakamin maailma on ihmeellisen tyyni, seesteinen, kuulas... Ihmiset elävät selkeää, hyvin järjestettyä elämää. Heidän elämänsä ei ole ollut helppoa vaan kullakin on ollut omat vaikeutensa, mutta he eivät ole lannistuneet, vaan ovat osanneet käyttää vastoinkäymiset hyödykseen ja luoneet oman elämänsä mieleisikseen omien vahvuuksiensa ja oman itsensä varassa. Kaikki tuntuu vaivattomalta, helpolta ja yksinkertaiselta.

Ja sitten mikään ei olekaan enää hyvin järjestettyä eikä normaalia, vaan maailma onkin aivan jotain muuta - ja taivaalla on kaksi kuuta. Ensin ne huomaa Aomame, joka moottoritien hätäuloskäynnistä kiipeää vahingossa toiseen todellisuuteen - eikä paluuta ole. Myöhemmin kahden kuun maailmaan joutuu - pääsee? - myös Tengo, Aomamen suuri rakkaus siitä asti kun he olivat kymmenen. Kumpikin on kaivannut toista siitä asti kaksikymmentä vuotta, eikä kukaan eikä mikään ole voinut tätä kaipausta poistaa.

Murakami on loistava tarinankertoja, ja hänen oman tarinansa sisällä on paljon muitakin tarinoita. Niitä luetaan, kirjoitetaan, kuunnellaan, kerrotaan ja luetaan ääneen. Kaikkein ihmeellisin on kuitenkin Fuka-Erin tarina ilmakoteloista ja pikkuväestä. Tengo auttaa tarinan muokkaamisessa ja siitä tulee myyntimenestys. Sitten todellisuus ja tarina alkavat mennä lomittain, todellisuus muuttuu tarinaksi tai tarina todellisuudeksi. Kaikki kiertyy oudolla tavalla yhteen ja käy järkeen ja suurimman osan aikaan kirjaa lukee kuin hengästyttävintä thrilleriä. Se on myös rakkaustarina, tarina perheistä ja yksinäisyydestä, toisten auttamisesta ja ystävyydestä. Huumori on hiljaista ja piilossa, mutta sitä täytyy olla, koska lukiessa huomaa kasvoillaan useimmiten pienen hymynhäivän. Kirjassa on kaikki eikä mitään liikaa. Tämä Murakami on nero, ja vaatimaton lukija voi vain kokea itsensäkin onnekkaaksi kun on päässyt käymään tässä maailmassa, jonka tunnelma on ainutlaatuinen.

P.S. Päivän yllättävä ilouutinen oli se, kun tajusin (kiitos LibraryThing), että minä itse asiassa omistan Murakamin vielä lukemattomat kirjat Suuri lammasseikkailu ja Sputnik - rakastettuni, jotka juuri aiemmin tänään ehdin panna kirjastossa tilaukseen, ne kun eivät kuuluneet Kaustisen kirjaston valikoimaan. Näistä saanen hieman välitöntä apua siihen tyhjiöön jonka 1Q84:n kaltainen lukukokemus jättää jälkeensä, ja odotus lokakuuhun ja viimeisen osan ilmestymiseen lyhenee vähän.