Kynttelikön muodonmuutos

Hankin aikoinaan huutokaupasta pronssisen viisihaaraisen kynttelikön, se oli juuri sellainen kuin pitikin, mutta aikojen saatossa siitä on katkennut neljä haaraa ja vain yksi on enää jäljellä ja edelleen kaunis.

Siispä olen katsellut uutta ja tämän joulun alla sitten ostin sellaisen. En ihan ajatellut valkoista, mutta kun kaikki haluavat nykyään valkoista ja paremman mallista vaihtoehtoa ei ollut, sellaisen sitten ostin.

Tuotuani jalan kotiin tajusin, että tässä huushollissa se taisi olla tasan ainoa vitivalkoinen esine, ehkä keittiökoneita lukuun ottamatta. Jotain piti siis keksiä jotta jalka pääsisi käyttöön ja kynttelikön maalaus lienee ainoa ratkaisu. Kokeilin kolmea eri liikettä ja Autotarvikeliikkeestä sitten löytyi seinällinen erivärisiä automaalispraypulloja, josta valitsin lämpimän metallisävyn.

Kotona testasin yhdellä suihkeella jalan pohjaan, väri oli hieno mutta haju voimakas, joten joutuisin rakentamaan ulkovarastoon jonkinlaisen suojatun maalauspisteen. Jalan kiiltäväksi maalattu pintakin vähän arvelutti, ehkä maali ei tartukaan. Niinpä kysyin asiaa Teemulta, jolla on kokemusta maalaustyöstäkin. Sen kummemmin selittämättä hän tarjoutui ottamaan jalan ja maalin mukaansa ja tekemään työn omassa hallissaan - vähän toista kuin meikäläisen varasto! No minähän olin ikionnellinen, ja vielä onnellisempi kun näin upean lopputuloksen, tästä ei kynttilänjalka paljon kauniimmaksi muutu.

Vuoden loppupuolella tehtyä

Ennen joulua joutuu käsitöitä piilottelemaan joulupukin käyntiin asti, ja joissakin tapauksissa senkin jälkeen, sillä näistä puuttuu vielä yksi "tuote", jonka toinen hiha on neulomatta. Kipeän selän vuoksi neulominen jäi ennen joulua, nyt aion taas yrittää (eri tuolissa), josko se onnistuisi.

Nämä ranteenlämmittimet eivät olleet joululahjat, vaan "tilaustyö" työkaverille. Neuleena valepalmikko ja lankana Nalle.

 

Varsinkin FB:n jämälankaryhmässä alkoi näkyä mielenkiintoista patalappumallia ja sainpa ohjeistusta sen tekoon Virkkalan Liisaltakin. Ohjekin löytyy Lankavan sivulta. Koska minun on vaikea hahmottaa mielessäni muotoja, jouduin virkkaamaan yhden malliksi, jotta uskoin että tekotapa todella on niin yksinkertainen! Kokeilin tehdessä myös Pinterestistä löydettyä yksinkertaista kuviovirkkausta. Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi.

Joululahjasukiksi tein neljä paria kohoneulesukkia 7 Veljeksestä. Olen jo unohtanut mistä malli on peräisin, todennäköisesti jostain blogista tai FB-ryhmästä, se on joka tapauksessa yksinkertainen oikein-nurin kuvio,

Muistaakseni syksyn 2014 Novita-lehdessä oli tämä tunikamalli, jonka tein Niinalle 7 Veljeksestä. On mukava, kun saa sopivan kokoista neuletta, kun omat neuleet tahtoo olla sitä ja tätä.

 

Lukeminenkin on ollut vähäistä tämän selkäkivun aikana, olen yrittänyt pysyä vapaa-aikana enimmäkseen liikkeellä. Liekö se ollut huono ajatus, joulunaikainen lepo ei kipua ainakaan ole pahentanut. Joulupäivänä luin kuitenkin loppuun Alice Munron novellikokoelman Karkulainen. Munron novellit kertovat tavallisista ihmisistä ja erilaisista kohtaloista mielenkiintoisella tavalla. Tapaninpäivänä sain myös luettua viimeisimmän käännetyn Pendergast-tarinan eli Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Kuolleiden kirjan. Jännitystä riitti taas niin, että välillä piti laskea kirja käsistä jotta muistaisi hengittää! Jatkoa on varmasti tulossa, sitä vain saa taas odottaa ainakin vuoden.

 

Huolestuttava tulevaisuus

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Vuoden 2014 Finlandia-palkinnon voittaja on upeasti kirjoitettu kirja, joka oli luettava hitaasti, sana sanalta. Valtonen on esikoiskirjailija mutta jo aivan valmis, erittäin taitava sanankäyttäjä.

Alkuun kirjan rakenne tuntui raskaalta, jopa pitkäveteiseltä, sitten huomasi että kyse ei ole kirjan pitkäveteisyydestä vaan omasta malttamattomuudesta edetä. Kun unohti sen ja antoi kirjan edetä sen vaatimassa tahdissa, tuntuma muuttui heti ja tarina alkoi viedä mukanaan kuin jännitysromaani. Sitä se lopulta olikin ja loppu sellainen, jota en olisi millään halunnut lukea, mutta ehkä se oli oltava niin, jotta lukijalle tulee selväksi se, että tällaisilla vakavilla asioilla ei aina välttämättä ole onnellisia loppuja.

Suomalainen Alina ja amerikkalainen Joe menevät naimisiin ja saavat lapsen, Samuelin. Pariskunta eroaa ja Alina jää Suomeen Samuelin kanssa, Joe perustaa Yhdysvalloissa uuden perheen ja menestyy työssään. Ristiriidat muodostuvat Joen tutkijantyön ja Samuelin eläintensuojelutoiminnan välille.

Kirjassa katsotaan Suomea ja Yhdysvaltoja kummankin maan kansalaisten silmin, eikä kumpaakaan kovin mairittelevasti. Suomalaisena tietysti närkästyin kuvauksesta suomalaisista nurkkakuntaisina ja saamattomina ja toisaalta ei-niin-amerikkamyönteisenä nyökyttelin kuvaukselle hullusta amerikkalaisesta työ- ja talouselämästä. Sattumalta juuri samoihin aikoihin kun luin tätä, USA:n Suomen suurlähettiläs Bruce J. Oreck arvosteli suomalaisia samoista asioista kuin Joe tässä kirjassa.

Ehkä se on vanhuudenkin merkki, että sellaiset kertomukset hirvittävät ja melkein ahdistavat, joissa puhutaan lähitulevaisuuden älylaitteista, jotka käyttävät ihmisen aivoja "käyttöympäristönään". Niiden avulla voi katsella ja kuunnella informaatiota tauotta kaikista mahdollisista lähteistä ilman muuta käyttöliittymää, vain katsomalla ja kuuntelemalla samalla kun on tekevinään jotain muuta, vaikka todellisuudessa laite vie kaiken huomion ja orjuuttaa käyttäjänsä. Toisaalta, mehän olemme jo kaikki koneiden ja informaatiotulvan orjia, kyse on lopulta enää pienistä lisäyksistä nykyiseen, eivätkä hurjimmatkaan kirjalliset fiktiot varmasti osaa edes kuvitella, mihin todella ollaan menossa.

Testejä omalla energialla

Pam Grout: E² - Yhdeksän energiatestiä jotka todistavat, että ajatuksesi luovat todellisuutesi

Huolimatta siitä, että tämä kirja oli huonosti käännetty ja sen kieliasu oli ilmeisesti jäänyt tarkistamatta, päällimmäiseksi jäi kuitenkin mieleen mielenkiintoinen aihe. Kirjoittaja haluaa esittelemillään testeillä osoittaa, että ihminen pystyy itse ajatuksensa voimalla vaikuttamaan omaan todellisuuteensa. Esimerkit ovatkin melko vakuuttavia ja varmaa on ainakin se jo kulunut sanonta, että asenne ratkaisee - myönteisellä asenteella ei taatusti häviä mitään.

Olen tehnyt n. puolet testeistä ja odotan mielenkiinnolla muidenkin suorittamista. Neljästä tehdystä tehtävästä yksi ei onnistunut, kaksi onnistui osittain ja neljännessä tuli täysosuma. Joudun palauttamaan kirjan kirjastoon tällä erää, niinpä laitoin loput tehtävät muistiin. Testissä, jonka aloitan seuraavaksi, on minua näistä toistaiseksi eniten kiinnostava aihe, siispä odotuksetkin ovat suuret.

Aina vain paranee

Douglas Preston & Lincoln Child: Veljensä vartija

Jos oli edellinen lukemani kirja liian hidastempoinen ja jopa pitkäveteinen, olikin tämä jotain aivan muuta. Tämän luettuaan tuntui kuin olisi ollut päivän tehosekoittimessa! Onneksi aloitin tämän sunnuntaina aamupäivällä, niin että sain sen luettua aika lailla yhtäjaksoisesti ja pääsin vielä nukkumaankin ihmisten ajoilla. Tiesin, että tänään en ehtisi lukemaan, joten vaihtoehtoa ei ollut, loppuun oli päästävä.

Agentti Pendergast saa vastaansa pahimman mahdollisen vihollisen, huippuälykkään mutta täysin mielipuolisen veljensä Diogeneen, joka alkaa murhata Pendergastille läheisiä ihmisiä yksi kerrallaan. Mikään ei taaskaan ole miltä näyttää, ja lopulta Pendergast itse joutuu etsintäkuulutetuksi murhista veljensä ohjattua epäilykset suoraan häneen.

Kirjassa on paljon henkilöitä ja kaikille tapahtuu koko ajan, jos ei nyt jotain henkeäsalpaavaa niin kuitenkin jännittävää. En muista mitään aikaisemmin lukemaani kirjaa, jossa olisi ollut niin monta niin yllättävää käännettä. Osa tilanteista ratkesi lopulta, mutta avoimia kysymyksiä ja ongelmia jäi kovastikin sen verran, että juuri kirjastosta haettuun sarjan viidenteen osaan kohdistuu paljon odotuksia. Tämä on mestarillista jännitystä!

Eräästä lähes mahdottomasta tilanteesta tässä lainaus, joka ei kerro mitään ellei kirjaa ole lukenut, mutta on lukijalle hykerryttävän hauska:

"Vincent", Pendergast totesi rauhallisesti. "Oletko tietoinen siitä, että edessämme on järvi?"
"Olen."

Valepalmikkosukat

Minulle oudon väriset valepalmikkosukat valmistuivat, ohjeesta vielä kiitos Langan päästä kiinni -blogiin.

Lanka 7 Veljestä, väri on Sinappi nro 288 ja oikeastaan aika kaunis. Neule on mukavan joustavaa.

Pitkäveteinen (rikos)romaani

Håkan Nesser: Yksinäiset

Vaikka tämän kirjan loppuratkaisu on Nesserille tyypilliseen tapaan hyvin yllättävä, itse kertomus eteni mielestäni aivan liian hitaasti. Jos ei olisi odottanut dekkarimaista kerrontaa vaan tavallista romaania, olisi kirja saattanut ollakin tyydyttävä. Jännitys ei nyt vain missään vaiheessa noussut sellaiseksi kuin Nesserin kirjoissa on totuttu. Suurimman osan ajasta oli epävarmaa sekin, onko kyseessä edes rikos - tai onko niitä yksi vai kaksi.

Toki hiljalleen kokoon kertyvä tarina on omituinen laijssaan, vaikka huomio tietysti kiinnittyykin pitkäksi aikaa loppuratkaisun kannalta täysin merkityksettömään asiaan. Samoin viittaukset toisen uhrin menneisyyteen aiheuttavat uteliaisuutta, joka onneksi palkitaan aivan lopuksi, mutta silläkään ei tämän tapauksen kannalta lopulta ole merkitystä.

Kovin kehuvia arvioita tämä kirja on muualta yleensä saanut, mutta aina ei vain voi tykätä, ja nyt sattui sellainen päivä.

Loput suomennetut Michael Cunninghamin kirjat

Michael Cunningham:

Lumikuningatar 

Illan tullen 

Koti maailman laidalla

  

Michael Cunninghamin kirjat sijoittuvat pääasiassa New Yorkiin ja kertovat ihmisistä, joihin minulla itselläni on hyvin vähän kosketuspintaa, en keksi oikeastaan mitään yhteistä. Silti nuo ihmiset tuntee, koska toisaalta kaikki on yhteistä, ihmisyys ja inhimillisyys ovat kaikkialla samat.

Kirjojen kieli on valtavan kaunista ja tunnelma kirjoissa jotenkin unenomainen. Suru ja onnettomuuskin ovat kauniita koska ne ovat väistämättömiä ja kuuluvat elämään, onni voi olla ohimenevä hetki ja silti merkitä kaikkea.

Aloittaessani viimeistä sivua kirjasta Koti maailman laidalla aloin itkeä, ja kesti kauan ennen kuin sain lopun luettua. Itku jatkui vielä sen jälkeenkin ja tätä kirjoittaessanikin vielä itku on lähellä. Loppu ei ollut onneton - en ole varma oliko se onnellinenkaan - mutta kaunis se oli.

Ei minulla ole edes sanoja kuvaamaan näitä kirjoja, siksi turvaudun lainaamaan Koti maailman laidalla -kirjan kannesta San Diego Tribunen arvion, johon voin täydestä sydämestäni yhtyä:

"Joskus hyvin harvoin ilmestyy romaani, joka on kauneudessaan ja herkkävaistoisuudessaan niin lumoava, että lukija ahmaiseen sen lähes kokonaan isoina ahnaina suupaloina ja tuntee jälkeenpäin avartuneensa ja tulleensa ravituksi ääriään myöten niin, että melkein kivistää. Sellainen kirja on Michael Cunninghamin Koti maailman laidalla."

Sukkien uusi elämä

Kun neuloin sukat Lankavan Esito-huopalangasta, joka on 100 % villaa, tiesin etteivät ne tulisi käytössä kovin kauan kestämään, ja näinhän siinä kävi:

Toki ne puolitoista vuotta kestivät tuvassa tassuttelua.

Varastoista sattui löytymään lähes samoja värejä nallea, joten näitä ei taida enää tarvita korjata. Parsiakin osaisin, mutta näissä se ei olisi kannattanut koska lanka oli niin pehmeää.

Käsitöitä?

Huomasin tätä blogiani selatessa, että vähänlaisesti on viime aikoina ollut käsitöitä esillä. Jotta ei tulisi sellaista käsitystä, että mitään ei enää synny, tähän vähän tilannepäivitystä. Tosin vuodenajan huomioon ottaen ihan eikä läheskään kaikkea tässä ei voi paljastaa, koska se paljastamispäivä on vasta joulukuun 24. (Tässä samalla tuli mieleeni, että olen tainnut jo unohtaa, minne olen piilottanut ensin tekemäni lahjat, hmm.) Mutta jotain muutakin sentään on tekeillä.

Vasarely-huovan nimellä löytämäni ohje kiinnosti heti sen nähtyäni, sekä näyttävän lopputuloksen että helpon tekotavan vuoksi. Näitä paloja aloin virkata jo ennen kesää mutta jätin odottamaan kesän yli, 7 Veljeksestä virkkaaminen helteellä ei ole kovin mukavaa. Saatan tarvita vielä muutaman palan lisääkin, olen nyt pikkuhiljaa ommellut näitä yhteen.

Kesällä virkkuukoukku vaihtui pienempään ja lanka kalalankaan. Netistä löytyneen tutun näköisen kuvan perusteella aloin virkata verhokappoja olohuoneeseen vanhan sängynpeitteen ohjeella. Työ koostuu keskeltä aloitettavista neliöistä, joiden saaminen neliön malliseksi osoittautui haastavaksi, tein aika monta koepalaa valmiiksi asti ennen kuin löysin hyvän menetelmän: koukulle vain silmukan takareuna. Outoa, mutta se toimi! Tämäkään verho ei ole vielä tarpeeksi iso ja näitä pitäisi tulla neljä kappaletta, joten mikään pikaprojekti tämä ei ole.

Tällä mallilla aloin tehdä itselleni sukkia, kiitos ohjeesta Langan päästä kiinni -blogille.