Tämän Dreambird-huivin ohje taisi maksaa Ravelryssa $3,50, ja oli kyllä sen arvoinen. Tosin alku aikoi olla aika hankala, en meinannut millään päästä kärryille ohjeesta. Se oli kerrottu sanallisesti kerros kerrokselta, tietenkin englanniksi. Vihdoin tajusin, että sama selostus oli tiivistetty yhdelle sivulle selkeäksi ohjeeksi: "1. krs luo 130 s, 2. krs 125 o, 3. krs 95 o (vaihda kuvioväriin 2. s:n jälkeen)... jne.".
Pohjalankana on Rose, josta olen päättänyt olla neulomatta enää yhtään vaatekappaletta sen valtavan käytössä venymisen takia. Tätä leijonankeltaista oli kuitenkin varastossa ja sain sitä kulumaan tähän kolme kerää. Drops Delightin kuviolankaa kului kaksi kerää.
Voi kun kaunis huivi! *ihailee taitavuuttasi*
VastaaPoistatuksu
Kiitos :-) Loppujen lopuksi tämä oli hyvin yksinkertainen, lähes kokonaan ainaoikeaa. Langat on nykyään niin ihania, kaikki nuo "sulat" on tehty yhdestä ja samasta langasta.
VastaaPoistaMahtava ruskahuivi, täysi kymppi! Terv.Auli
VastaaPoistaKiitos Auli :-D
VastaaPoistaOlen ihaillut Dreambird huivia jo kauan aikaa ,mutta en osaa englantia olen sitä ikäluokkaa.Voisitko
VastaaPoistasuomentaa yhden lehtikuvion verran .Pirjo
Hei Pirjo! Auttaisin mielelläni, mutta valitettavasti en voi täällä julkaista käännöstä maksullisesta ohjeesta. Terv. Varpu twijgje07@gmail.com
Poista