maanantai 22. helmikuuta 2021
Valmista ja valmistuvaa
Alkuvuonna luettua
Kuutti Koski: Zeniitti : romaani
keskiviikko 30. joulukuuta 2020
Loppuvuoden luettuja
Liisa Kovala: Stutthofin selviytyjä : Suomalainen merimies kuolemanleirillä
Tyttären isästään kirjoittama muistelmakirja tämän vankeusajasta Stutthofin keskitysleirillä nuorena merimiehinä 1944-45.
Maja Lunde: Sininen
Kun vesi loppuu - dystopia pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta ja syistä, jotka siihen ovat parhaillaan johtamassa.
Denise Rudberg: Salainen koodi
Dekkariksi olettamani teos osoittautui ensimmäiseksi osaksi Liittolaiset-sarjaa, jossa kuvataan kotirintaman toimintaa Ruotsissa toisen maailmansodan aikan. Kirja ei suinkaan ollut pettymys, jäin odottamaan seuraavaa osaa.
Tõnu Õnnepalu: Mandala
Vaikka tässä olivatkin kissat tärkeissä rooleissa, ei kirja minulle oikein tarkoitukseltaan auennut eikä vienyt mukanaan. Sen verran mukavaa kerrontaa kuitenkin, että luetuksi tuli.
Peter Robinson: Kylmääkin kylmempi
Alan Banks vain on erittäin hyvä!
Stina Jackson: Erämaa
Kirja piti mielenkiinnon yllä alusta loppuun, vaikka ei huippujännittävä ollutkaan.
Anni Saari: Kotiin
"Naapurikylän tytön" Anni Saaren esikoinen Kotiin todella kannattaa lukea. Se sijoittuu aikaan, jolloin maahanmuuttajien sijoittaminen pieniinkin kuntiin tuli ajankohtaiseksi. Meillä on omia avun tarvitsijoita, niin myös maailmalla. Joskus on mahdollista auttaa molempia samalla kertaa.
Syksystä jouluun
Sitä laiskistuu vanhetessaan kaikessa, myös kaikessa mukavassa tekemisessä. Tai priorisoi, voi sen niinkin sanoa. Olen kyllä tehnyt käsitöitä koko ajan, mutta tänne asti ne eivät ole vielä päässeet. Nyt sitten keräilin syksyn puuhia tähän juttuun.
27.9. ja 15.12.
Syyskuun lopulla valmistuivat vauvoille neuleet, 15.12. sain mukavan kuvan Miralta, kun hän kotiutui tyttären kanssa laitokselta.
15.10.
Kauan sitten aloitettu jämälankaprojektimekko pääsi jatkokäsittelyyn kun edessä oli kyläreissu pitkine automatkoineen. Tänään 30.12. puuttuvat vielä taskut ja 1,5 hihaa. Tumma lanka loppui juuri helmaan, joten sen korvaa lähelle samanlainen hihoista alkaen. Toki ero on selvä, mutta tällaisessa peppipitkätossumekossa ei haittaa yhtään.
29.10.
Välillä ruokaa
Eräänä viikonloppuna keksin, että voileipäkakun voisi rakentaa myös suoraan vuokaan. Tätäpä sitten aterioitiin se viikonloppu.22.11. ja 30.12.
5.12. joululahjasukat valmiina
14.12.
30.12. ollaan vielä joulutunnelmissa.
sunnuntai 13. joulukuuta 2020
Vaikeat aikuiset
Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä
Kirja kirjalta Elena Ferranten kerronta vie mukanaan. Tekstin viehätystä on mahdoton selittää, se vain on.
Muutaman kerran tämän tarinan aikana täytyi tarkistaa, minkä ikäisistä tytöistä taas olikaan kyse. Jos laskin oikein, eräällä tytöistä oli seksisuhde paljon vanhemman opettajan kanssa n. 14-vuotiaana - ei kai tämä voi Italiassakaan olla aivan tavallista?
Satuin lukemaan kirja.fi:n julkaiseman haastattelun Ferrantesta. Siinä kirjakauppiaat ympäri maailmaa saivat esittää hänelle kysymyksiä ja hän vastasi paikoin hyvinkin laajasti. Hän mainitsi muun muassa, että tämän tarinan kertojaääni ei välttämättä olekaan Giovanna itse. Voisiko se sitten olla aikuinen Giovanna? Hänen ajatuksensa tuntuvat kovin kypsiltä nuorelle tytölle. Toisaalta käytökseltään hän usein oli kuten kuka tahansa kiukutteleva teini.
tiistai 8. joulukuuta 2020
Kaksi huippujännittävää uutuutta
sunnuntai 29. marraskuuta 2020
Naisen historiaa
Ahava, Selja: Nainen joka rakasti hyönteisiä
Mielenkiintoinen aikamatka Marian mukana 1600-luvulta nykypäivään. Naisetkin ovat aina eläneet omilla ehdoillaan, vaikka se on myös aina tehty vaikeaksi. Siksi naisten saavutukset kaikilla aloilla ovat kaksin verroin arvokkaita.
keskiviikko 18. marraskuuta 2020
Yksi täydellinen ja kaksi muuta
Anni Kytömäki: Margarita
Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
B. A. Paris: Suljettujen ovien takana
Ellei Anni Kytömäen Margarita voita tänä vuonna Finlandia-palkintoa, syön jonkun vanhoista pipoistani. Tosin muista ehdokkaista olen lukenut vasta Tommi Kinnusen teoksen, joka toki oli myös erinomainen. Margarita on mielestäni kuitenkin romaanina täydellinen. Aloitettuani sitä aiemmin, loppui laina-aika kesken ja jouduin palauttamaan sen luettuani vasta osan. Toisella kerralla jatkoin siitä ja luin loppuun. Aion vielä aloittaa uudelleen alusta ja luen ainakin edelliseen "vaihtokohtaan", ehkä uudelleen loppuun asti.
Oli taas mukava tavata Elly Griffithsin sankaritar Ruth Galloway ja hänen lähipiirinsä. Taattua tuttua laatua, jo seuraavaa odotellessa.
B. A. Parisin jännäriä on kehuttu ylenpalttisesti - sen verran että olihan se luettava. Lupaukset pitivät paikkansa, kirja oli kaikkea sitä mitä arvostelut kehuivat. Itselläni oli kuitenkin lukiessa koko ajan sellainen tunnelma, että tämä on aivan tuttua. Jos on olemassa psykologisen jännityskirjan "päällisin-puolin-erittäin-onnellinen-pariskunta-mutta-voiko-se-olla-totta" -kaava, tämä kirja on tehty tarkasti sen mukaan. Jotenkin liian siisti paketti, varma nakki - tuli oikein vähän nolo olo kun sorruin arvosteluhypetyksen uhriksi.
torstai 29. lokakuuta 2020
Kaksi Murakamia
Lukiessani Murakamin tänä vuonna suomennettua "uutuutta" (2004) Pimeän jälkeen tajusin jossain vaiheessa että hän tosiaan on lempikirjailijani. Vaikeaksi asian tekee se, että en osaa kirjoista paljon sanoa, vaan olennaista tässä on se, kuinka paljon lukiessani nautin tekstistä. Niissä vain on kaikki kohdallaan ja lukiessaan siirtyy eri maailmaan. Mukavana bonuksena oli jälleen Spotifysta löytynyt soittolista tässä kirjassa mainituista kappaleista.
Ihailusta kirjailijaa kohtaan siirryin myös kokonaan pois mukavuusalueeltani ja luin hänen kirjansa juoksemisesta. Se on kuitenkin enemmän kirja hänestä itsestään ja siksi kovin mielenkiintoinen.
keskiviikko 7. lokakuuta 2020
Pahan verkko
Max Seeck: Pahan verkko
Seeckin ensimmäisiä kirjoja en ole lukenut, ne kuuluvat minulle vieraaseen 'kansainvälisten selkkausten' lajiin, jota en tapaa lukea. Sen sijaan edellinen kirja Uskollinen lukija oli erilainen, se on psykologinen trilleri, lajia joka taas kelpaa minulle mainiosti ja vieläpä erinomainen lajinsa edustaja.
Tässä uusimmassa esiintyvät samat mielenkiintoiset henkilöt kuin edellisessäkin ja heistä haluaisi kyllä jatkossakin lukea. Tarina sen sijaan ei ollut niin tasaisen jännittävä, aika pitkästi piti lukea ennen kuin juoni pääsi kunnon vauhtiin ja sen jälkeenkin ehti välillä tulla tylsää. Loppuratkaisu toki oli yllättävä niin kuin kuuluukin!











































