Neuleita, joulua ja vuoden kirjallinen huippu

Koska sitten lokakuun tällä sivulla ei ole näkynyt jälkeäkään mistään valmistuneesta käsityöstä, voisin nyt täyttää sitä aukkoa edes vähän.

Mm. tällaisia paloja olen neulonut tähän mennessä n. 30 kpl. Kyseessä on Novitan KAL Elämä on runo -peite. Ensimmäisen osan ohje ilmestyi lokakuun 3. päivänä ja sen jälkeen uusi ohje aina viikon välein. Kuvioita on seitsemän erilaista, kutakin on tarkoitus tehdä viisi kappaletta. Kokeilin itse tehdä alla vasemmalla olevan kuvion, mutta jäänee kokeiluksi, Sari Åströmin malleja parempia ei ole tarve edes yrittää. Perusvärityksenä on luonnonvalkoinen 7 veljestä pohjavärinä ja kuviovärinä Novitan Tähti/Otava 816. Osan paloista aion kuitenkin tehdä värit vaihtaen kuten kuvassa ylhäällä oikealla. Peiton koko ja kuvioiden määrä ja asettelu ovat vielä mietintäasteella. 

Vinkin näiden "maailman rumimpien sukkien" ohjeeseen sain työkaveri Pia-Lenalta. Ohje on Hipsulaisen Karuselli ja löytyy avoimelta Facebook-sivulta.

Yritin ensin aloittaa moniväristä kuviota (ks. sukat alla) mutta se meni turhan monimutkaiseksi. Siispä turvauduin valmiisen raitalankaan, Novitan 7 Veljestä Raita/Tori 884. Neuloin keskiosan kahdella pyöröpuikolla, mutta kärjen ja varren sukkapuikoilla.

Oudosta ulkonäöstä huolimatta sukat ovat kuitenkin erittäin hyvin jalkaan istuvat. 

Tyttäret saivat nämä lahjapaperiin käärittyinä.

Kai se vanhuus tai muu höperehtiminen on jo pitkällä, kun suurin osa jouluvalmisteluihin käyttämästäni ajasta kului tämän tonttumiljöön näpertämiseen. Askartelupakkaus osui silmiin joululahjaostoksilla ja sitäpä sitten tuli pari-kolme iltaa näprättyä. Kotitalousvälineet, kuten kaulin ja puukupit, jäivät vielä käyttöä vaille, kun en oikein keksinyt niille funktiota lumihangen keskellä. Erityisen ylpeä olen kranssista ja sanomalehdestä ;-)

Tänä jouluna toteutin vihdoin sen joka tammikuu lujasti tekemäni päätöksen, että seuraava joulukuuseni ei ole aito. Löysin HalpaHallin verkkokaupasta kunnollisen näköisen kuusen, joka osoittautui lujatekoiseksi ja tukevaksi, jaksoin tuskin kantaa sitä autoon. Vaikka oksat olivat vähän "silkkoa sisältä" - rungonpuoleiset havut olivat kevyttä hyvin muovisen näköistä muovia - niin uloimmat osat oksista ovat hyvinkin aidon näköiset. Kun ne saatiin leviteltyä muotoonsa ja koristeet lisättyä, oli joulupuu aivan täydellinen. Nautin joka kerta sen ohi kulkiessani ajatuksesta, että vettä ei tarvitse lisätä eikö kuunnella henkäyksestä alas rapisevia havuja (kuten aina pääsi käymään). 

Aivan pukinkonttiin eivät ehtineet nämä sukat tytöille, toinen pari valmistui uudenvuodenpäivänä. Malli Novitan, lanka siitä poiketen 7 Veljestä.

Ja sitten jouluajan lukemisiin!

Clare Macintosh: Anna minun olla

Haruki Murakami: Komtuurin surma

Pierre Lemaitre: Tulen varjot

Anna minun olla on tekijänsä kolmas dekkari ja varmaankin paras, en ainakaan muista jännittäneeni niin kovasti aikaisempien seurassa.

Sitten koko vuoden huipentuma, sanoinkuvaamattoman upea lukunautinto, Haruki Murakamin Komtuurin surma. Mietin monta kertaa lukemisen aikana, miksi nautin tekstistä niin kovasti. Noloa on, että en edelleenkään osaa selittää sitä. Tällaista vain on minulle täydellinen kirjallisuus. Ehkä teksti vie lukijan samaan outoon paikkaan missä kirjojen hahmotkin elävät, toden ja fantasian rajoille.

Minulla on edelleen lukematta pari vanhempaa Murakamin teosta enkä vieläkään halua niitä lukea. On hyvä tietää, että jotain hienoa on vielä odottamassa.

Myös Pierre Lemaitre on takuuvarma viihdyttäjä. Tässä ei varsinaisesti ollut kyseessä dekkari, mutta tapahtumat olivat kyllä niin runsaskäänteiset ja jännittävät, että kyllä tämäkin historiallinen romaani jännityksestä käy.

Ihana Kettunen

Markus Kajo: Tandem-kentauri, eli, Kettusen jo mones kirja

Ihanaa kun Kettunen on palannut! On niin mukava lukea tekstiä, joka on kirjoitettu vielä kierommalla ajattelutavalla ja huumorilla kuin itsellä ei.

Kerrassan herkullisia juoman-ulos-suusta-pärskäyttäviä kohtia oli useita. Eniten kuitenkin pidin pohdiskelusta 'Viettopaikka', jossa Kettunen peräänkuuluttaa myös löhöämistä harrastavalle runsaalle ihmisjoukolle paikkoja ja viettoja. Samaa mieltä!  Myös silmilleen lentävät hollantilaiset naurattivat kovasti ja monta kertaa, heh heh ...

Lisää Kettusta!

Vanhaa ja uutta

 

Isabel Allende: Henkien talo
Tuire Malmstedt: Pimeä jää

Isabel Allenden Henkien talo -kirjaa aloittaessani tuli tunne, kuin olisi palannut Macondoon, Gabriel García Márquezin luomaan kylään. Allenden maailmassakin tapahtuu yliluonnollisia asioita jotka kuuluvat kuitenkin elämään luonnollisena osana. Hyvinkin realistista kuvausta ihmisiin kohdistuvista julmuuksista nämä eivät kuitenkaan pehmennä, kertomus järkyttää perin juurin. Naiset ovat tässä tarinassa kantavia voimia, heillä on vahvuus pitää elämä hallussaan ympäristön hulluudesta huolimatta.

Kotimainen esikoisdekkari Pimeä jää on jännittävä uutuus ja onneksi ensimmäinen osa ylikonstaapeli Isa Karaksesta kertovassa sarjassa, joten jatkoa on luvassa. Toinen osa Mykkä taivas on luvassa ensi syksynä - pitkä odotus! Kirjaa tuli puristettua käsissä rystyset yhä valkoisempana loppua kohti, jännitys oli todella kerätty hyvin eri juonilinjoista. Kirja tuli tietooni FB:n Dekkariryhmässä, jossa myös Tuire Malmstedt itse osallistui keskusteluun. Oli mukava käydä kiittämässä tekijää "henkilökohtaisesti" heti kirjan luettuani.

Sarja paranee edetessään

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema

Robert Glabraith'in (aka J. K. Rowling) neljäs Cormoran Strike -romaani on mielestäni paras tähänastisista. Osittain ehkä siksi, että aikaisempien osien lukemisesta viisastuneena painoin alusta asti mieleeni henkilöiden nimet ajatuksella - näin en myöhemmässä vaiheessa kompastunut henkilöpaljouteen. Asiaa auttoi varmasti myös se, että pystyin lukemaan kirjan viimeisen 2/3 yhtäjaksoisesti. Teksti on runsasta ja juoni mutkittelee asian edetessä, kunnes oikenee hengästyttävässä lopussa ratkaisuunsa.

Laatupaketti

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina : kypsyys - vanhuus (Napoli-sarja; neljäs osa)

Jonotus Anders-kirjastossa alkaen sijalta 75 kannatti, sillä Kari Hotakaisen kirja Kimi Räikkösestä on juuri niin hyvä kuin tekijän ja aiheen perusteella saattoi odottaakin. Luin suurimman osan kirjasta oman kirjastomme järjestämässä Hiljaiset illat -lukuillassa, jonka idea oli lukea hiljaa kaikessa rauhassa. No, tuskin pari naurunpurskahdusta taholtani kuitenkaan pilasi tunnelmaa. Hotakainen on juuri niin hyvä kuin aina ja Kimi erittäin mielenkiintoinen henkilö. Pitäisiköhän taas alkaa seurata formuloita? Hotakaista ainakin pitää lukea lisää.

Elena Ferranten kirjaakin jonotin jonkin aikaa aivan syystä, se on loistava päätös upealle sarjalle. Napolin väki tuli tutuiksi kuin perheenjäsenet ja eroaminen heistä tuntui surulliselta. Surullisia eroja sisältyi kirjaankin kyllin, niiltä ei voi elämässä välttyä.

Lukekaa tämä!

Hans Rosling: Faktojen maailma : asiat ovat paremmin kuin luulet 

Tämä kirja on valtavan innostava, se avaa aivan uusia näkökulmia uutisten ja maailman tapahtumien tulkitsemiseen. Olen jo mainostanut tätä joka tilanteessa ja teen sen taas: jokaisen pitäisi lukea tämä kirja. Asiat eivät välttämättä ole sitä miltä näyttävät, kaikki riippuu siitä, miten katsoo ja mihin vertaa.

Erinomaista kirjallisuutta

Tommi Kinnunen: Pintti

Tästä kirjasta voin sanoa ainoastaan, että se on hyvä. Kolmen sisaruksen tarinat kertovan kirjan lukeminen oli jaettava kolmeen iltaan, ettei hyvä loppuisi liian pian. Ei haitannut sekään, että ympäristönä lasitehdas ja aiheena sen työvaiheet oli aivan outo: kyse oli kuitenkin ihmisistä ja elämästä.

100 + 3 kirjaa

Ken Mogi: Löydä oma ikigai - Japainen tie elämän voimaan

Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa

Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi

Héctor García (Kirai) & Francesc Miralles: Ikigai - Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain

Hämmästyin kyllä itsekin, kun huomasin etten ollut syyskuussa lukenut kuin yhden kirjan. Ei se oikein vieläkään suju, kaikki muu tuntuu vievän ajan. Tässä kuitenkin muutama luettu.

Ikigai oli nimenä kahdella kirjalla, mutta pääasiassa ikigaita käsitteli Ken Mogin kirja, toinen kertoi enemmän yleisesti japanilaisten pitkäikäisyyden syista, niistä yhtenä ikigai. Se tarkoittaa jotenkin elämän tarkoituksen löytymistä. Pidin Mogin kirjasta ehkä enemmän, se on itsessään kaunis kirja. Toisaalta taas Garcían kirjassa kerrottiin monesta mielenkiintoisesta menetelmästä, joita japanilaiset harjoittavat pitkän iän ja terveyden saavuttamiseksi.

Ja jälleen sain palata nuoren Flavia de Lucen seuraan, tällä kertaa hänen lomamatkalleen. Se ei tietenkään ole tylsä eikä edes rauhallinen, murhat ovat keskiössä jälleen. Flavia on saanut yllättäen aktiivisen ja mieluisa liittolaisen aivan läheltä, kun perheen palvelija ja edesmenneen isän läheinen ystävä Dogger ryhtyy ratkomaan mysteereitä Flavian kanssa. Doggerissa on jotain samaa kuin Jeevesissä, ainakin hienostunut käytös ja hämmästyttävä tietomäärä. Jään odottamaan jatkoa tämän kaksikon yhteistyölle.

Pienenä välipalana luin 100 klassikkoa tunnissa, pikku kirjasen jossa Vesa Sisättö oli kiteyttänyt mielestään olennaisen sadan klassikkoteoksen sisällöstä yhdelle sivulle otsikkojen Mitä - Knoppi - Tuomio alle. Tässä esimerkki omasta Top 1 -kirjasta:

Lahjasukat

Mukavan työkaverin työpisteen vaihtuessa kävimme joukolla tupaantuliaisissa uusissa tiloissa. Tuliaisiksi suunnittelimme mm. villasukkia, koska saaja niissä viihtyy. Pienten virheiden saattelemana ehdin kiireesti parissa illassa saada valmiiksi nämä Novitan syksylehdessä olleet sukat. Lanka vaihtui Nallesta 7 veljekseen, sain siitä vähän nopeushyötyä.

Lukublokin loppu

Jari Tervo: Aamen

Jossain vaiheessa puolentoista kuukauden lukublokkia tartuin kuitenkin tähän uutuuteen, koska tiesin sen olevan hyvä. Tartuin ja jätin siihen, lukeminen ei maistunut. Sitten viimein aloitin ja luin melkein loppuun ja siihen jäi. Syynä ei ollut kirja - päinvaistoin, voisin lukea sen heti uudelleen, ellei kirjastossa olisi jonoa sitä odottamassa! Joskus vain ei maistu, ei edes paras.

Eilen kuitenkin tartuin kirjaan uudelleen ja harmittelin, miksi olinkaan sen jättänyt. Luin sen saman tien loppuun enkä aloittanut uudestaan, vaikka mieli teki. Loistava kirja.

Kannesta en pidä, vaikka se on kirjansa näköinen. Visuaalinen hyvä on minulle ilmeisesti erilainen kuin kirjallinen hyvä.

Ikääntymiseen liittyy ikäviä asioita (ikä - ikävä? mitähän etymologi tästä sanoisi?). Vaikka en ole vielä vanhus enkä edes eläkkeellä, ei tässäkään vaiheessa elämää enää oikein voi edes itselleen uskottavasti luvata, että tämän luen vielä uudestaan. Tämä jos mikä sen ansaitsisi, varmasti paljon jäi  huomaamatta tässä runsaudessa. Kuitenkin lukemattomia kirjoja on niin paljon, että uudelleen lukemisen ylellisyyteen ei enää tunnu olevan varaa. On se Sadan vuoden yksinäisyyskin vielä toisen kerran lukematta. Laitettakoon järjestykseen, jos siihen ryhdyn: SVY ensin ja Aamen sitten.