Varovainen laskeutuminen käsityökauteen

Tytär tarvitsi puhelimelleen suojan laukussa käytettäväksi. Olen näitä tehnyt eri kuviolla itselleni ja nyt löysin sopivan kuvion Pinterestin kautta Ravelrysta. Neuleessa kuvio menisi suoraan, renkaana virkatussa kuvio kiertää kovasti oikealle, mutta kyllä ne nyt juuri kissoiksi erottaa.

Kahdenlaista jännitystä ja sunnuntaipaketti 10-14

09.08. Jens Henrik Jensen: Hirtetyt koirat  (Oxen-sarja)

11.08. Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat - Themis-kansioiden toinen kirja

 

Jens Henrik Jensen on uusi tuttavuus. Tämä kirja aloittaa entisestä sotilaasta Niels Oxenista kertovan sarjan, ja onhan ne muutkin osat luettava.

Heräilevät jumalat on toinen osa Themis-sarjasta ja pidin siitä enemmän kuin ensimmäisestä. Ehkä aluksi oudolta tuntunut haastattelujen kautta tehty tarina oli nyt helpompilukuinen ja olivathan tapahtumatkin toki kovin vaikuttavia.

12.08. Jarkko Vehniäinen, Vesa Anttonen: Kamala Luonto - Kamalasutra

12.08. Jarkko Vehniäinen: Kamala Luonto - Sunnuntaijengi

12.08. Jarkko Vehniäinen: Kamala Luonto - Sunnuntaikävelyllä

12.08. Jarkko Vehniäinen, Vesa Anttonen: Kamala Luonto - Pieruterapia

12.08. Jarkko Vehniäinen: Kamala Luonto - Karhunvatukoita

Sunnuntain ratoksi valikoitu tällainen satunnainen otos Jarkko Vehniäisen Kamala luonto -sarjakuvakirjoista. Hulluja eläimiä kaikki tyynni, mutta ei se ihmispirukaan viisas ole. Tästä huolimatta kirjoissa sitä viisautta kuitenkin on paljon - ja pieruja.

Viimeisen lomaviikon luetut

Paul Auster: Talvipäiväkirja 

• Uuteen kirjailijaan oli mukava tutustua omaelämäkerrallisessa teoksessa, josta kävivät ilmi mm. Austerin asuinpaikat tähän mennessä ja satunnaisia kohtauksia hänen elämästään. Häneltä luen varmasti lisää.

J.K. Rowling: Paikka vapaana 

• Olin jo keskeyttää lukemisen alkuunsa, olihan tämä kirja aivan muuta kuin Rowlingilta on tottunut lukemaan. Ei Tylypahkaa eikä etsivätoimistoa vaan perusenglantilaisen pikkukaupunkin valtuusto- ja ihmissuhdekiemuroita. Aika nopeasti kirja kuitenkin alkoi kiinnostaa, hyvä kertoja on hyvä tyylistä riippumatta. Kirja oli kuin Emmerdale ilman pubia tai Midsomerin murhat ilman murhia - ilkeyttä ja kiusantekoa kyllä riitti.

Friedrich Dürrenmatt: Lupaus - Rikosromaanin sielunmessu 

• Erikoinen, 1958 kirjoitettu rikoskertomus tarjoaa surullisen tarinan lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Aihetta oli käsitelty hyvin hienovaraisesti, sillä ei mässäilty. Tekijäkin löytyi lopulta, vaikka hieman poikkeavalla tavalla.

  

Esko Valtaoja: Maailmanloppu peruttu 

• Lisää Valtaojan eri lehdissä julkaistuja mukavia kolumneja milloin mistäkin asiasta, aivan pienistä avaruuden äärettömyyteen.

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton 

• Tämä oli pieni mutta koskettava kertomus äidistä ja tyttärestä, tosi nopealukuinen, tiivis pakkaus. 

Jussi Adler-Olsen: Selfiet

• Adler-Olsenin uusin kietoi yhdeksi vyyhdeksi niin monta juonensäiettä että välillä piti oikein hiljentää, jotta olisi pysynyt kärryillä. Osasto Q:n laatu pysyy hyvänä.

Mariana Alcoforado: Sisar Marianan rakkauskirjeet

Kirjassa on viisi onnettomasti rakastuneen nunnan rakkauskirjettä 1600-luvulta. Mahdollista on myös, että kyseessä on fiktiivinen tarina. 

Olihan tämä kaunista, tunteellista ja intohimoista, eivät korvaa WhatsApp-viestit tällaista kirjeenvaihtoa. Silti en oikein päässyt tunnelmaan, lienenkö kyynistynyt.

Lomalla

Ken Follett: Ikuisuuden ääri - Vuosisata-trilogia III osa

Kolmas osa upeasta sarjasta, Follett kertoo historian tavallisten ihmisten näkökulmasta.

John Milton: Kadotettu paratiisi 

Vuonna  1667 kirjoitettu eeppinen runoelma esiintyy sen verran usein mainintoina muissa kirjoissa, että uteliaisuus lopulta voitti. Mitään näin varhain kirjoitettua en ole tainnut ennen lukeakaan, ehkä jotain antiikin ajattelijoita sentään.

Runoelma kertoo paitsi syntymäajastaan myös paljon ihmisestä, joka on aina ollut sama. Kun ajatusmaailma on tuolloin ollut tällainen, ei ole ihme että naiset ovat joutuneet taístelemaan asemaansa parantaakseen. Paljon on tehty, mutta jossain eletään vieläkin näiden uskomattomien käsitysten mukaan.

P. G. Wodehouse: Parahin Jeeves; Kiitos, Jeeves; Kernaasti, Jeeves

Niin hömppää kuin näiden kirjojen sisältö onkin, on kieli vastaavasti niin nerokasta, että kolmekin opusta meni kevyesti peräkkäin. Pidin välillä puhelimessa auki vastaavaa teosta alkuperäiskielellä, jotta saatoin vilkaista millainen on alkuperäinen ilmaisu ollut. Verratonta hyvänmielen kirjallisuutta!

William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho, osat I-II

Muistan vielä kun n. 12-vuotiaana tutkin näitä kirjoja Ullavan kirjastossa, muistan senkin että ne olivat hieman pääni yläpuolella hyllyssä, jouduin kurottamaan saadakseni paksut kirjat käsiini. En silloin kuitenkaan lukenut niitä, kesti vuosikymmeniä toteuttaa ajatus. Luin kuitenkin painokset vuosilta 1962 ja 1963 vaikka uudempiakin olisi ollut, halusin lukea juuri ne samat kirjat.

Tuo kertoo että aihepiiri on kiehtonut minua aina, niin kammottava kuin se onkin.  Amerikkalaisen toimittajan kertomus perustuu tiukasti alkuperäisiin asiakirjoihin ja osin jopa omiin kokemuksiin, toimittajana hän oli paikalla kun historiaa tehtiin, tapasi tunnettuja henkilöitä ja oli esim. usein kuulemassa Hitlerin puheita.

Historia on tuttu, mutta jotkin yksityiskohdat pysähdyttivät taas miettimään ihmisyyttä ja sen katoamista. Historia myös toistuu - silloisten vallanpitäjien mukaan lehdistö valehteli ja hankaloitti sillä tavoin asioiden etenemistä toivotulla tavalla.

Kirjoissa ei onneksi ollut kansikuvaa - selkämyksissä olleet hakaristit olivat aivan tarpeeksi.

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä; Eläinten salattu elämä 

Metsänhoitaja Wohlleben on kirjoittanut jo ainakin kolme näitä luonnon harvemmin käsitellyistä ominaisuuksista kertovia kirjoja. Puiden osalta hän on varmasti asiantuntija ja hoitaa työkseen metsiä näiden ajatusten ohjaamana. Eläimistä kerrottaessa käsittely oli enemmän mutu-luokkaa, kirjoittaja kertoo omien kotieläintensä käyttäytymisesta ja vetää johtopäätöksiä muihinkin eläimiin. Viihdyttävää ja mukavaa luettavaa joka tapauksessa, rakkaus luontoon käy ilmi läpi koko tekstin.

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat 

Tanskalainen Kim Leine on tehnyt minuun suuren vaikutuksen, hän on loistava kertoja. Tämä kirja kertoo norjalaisen papin elämästä 1700-1800 -lukujen taitteessa. Hän lähtee lähetyssaarnaajaksi Grönlantiin, villien pariin. Jälleen historiallista ja niin kovin mielenkiintoista!

Dolores Redondo: Tämän kaiken minä annan sinulle

Olen lukenut Redondon muutkin suomennetut kirjat, vaikka ne eivät mielestäni mitenkään erikoisen hyviä olekaan. Plussana oudompi ympäristö ja kulttuuri, espanjalaisia kirjoja ei tule muuten juuri luettua. Tämä oli lukemistani ehkä paras.

P.S. Joskus tulee ikävä Vuodatus.net:in helpompaa muokkausta, Blogger saattaa päättää kesken sivua, että enää ei kuvia ja tekstejä voi sijoittaa reunaan. Ärsyttävää, enkä ole vielä löytänyt siihen ratkaisua.

Verraton viikonloppu (sunnuntaikirja 9)

Fred Vargas: Kalmankuoriaiset
Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa
Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja : Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa viisi

Kun saa tällaisen lukupaketin käsiinsä ennen viikonloppua, ei vapaa-ajan ongelmia tule. Vielä kun sattui kaunis kesäinen sää, sunnuntaina jopa aivan ylimaallisen ihana, eivät olosuhteet tällaisten helmien lukemiselle paljon parane.

Fred Vargasin uutuus on aina odotettu tapaus ja tälläkin kertaa jaoin sen lukemisen kolmelle päivälle vain jotta ei olisi tarvinnut luopua siitä liian pian. Vargasilla on niin mainioita kielikuvia, että niitä maistelee mielellään rauhassa. Kalmankuoriaiset täytti jälleen odotukset hyvinkin, kaikki elementit ovat kohdillaan, henkilöt ja tapahtumat hyvällä tavalla outoja kuten aina.

Yritin lukea tätä Nesserin trilleriä jo alkuperäiskielellä, koska sitä kovasti minulle kehuttiin, mutta ei se vain maistunut sillä tavalla hyvältä. Suomeksi sen sijaan maistui kyllä, outo ja yllättävä oli tämäkin lukukokemus kuten Nesseriltä aina.

Hämeen-Anttilan dekkarisarja vain paranee edetessään, tämä oli ehkä kaikkein paras tähän mennessä. Todella viihdyttävää ja jännittävää tarinaa täydennettynä tarkalla ajankuvalla, herkkua!

Sunnuntaikirja 7 ja - hups! - 8

Pasi Klemettinen: Karjalan räyhähenget

Pierre Lemaitre: Verihäät

Kiinnostuin kovasti kuultuani että Pasi Klemettinen (entinen musiikkilukiolainen muuten) on kirjoittanut kirjan suomalaisesta poltergeist-ilmiöstä. Lapsuudessan varmaankin eniten lukemani kirja oli samansisältöinen Lauri Simonsuuren Kansa tarinoi, joka hämmensi ja pelotti nuoren lukijan mieltä kovasti. Vielä aikuisenakin jos ajan autolla yksin kirkkaalla täysikuulla, muistuvat mieleen sanat: "Kuu paistaa heliästi, kuollut ajaa keviästi, etkös kultani pelkää?"  

Klemettisen kirja perustuu samoin perimätietoon ja kansantarinoihin yliluonnollisista tapahtumista, mutta siinä keskitytään räyhähenkiin, jotka aiheuttivat kaikenlaista häiriötä ja vahinkoa taloissa, joihin asettuivat. 

Tällaiset tarinat ovat edelleen arvokkaita, varsinainen aarreaitta myös nykyihmiselle. Ei ole sittenkään niin kovin kauan siitä, kun aivan eri asiat hallitsivat ihmisten arkista elämää ja henkimaailma kuului siihen olennaisesti.

Olin ajatellut tuon Pasin kirjan sunnuntaikirjakseni, mutta päätinpä sen luettuani tarttua päivän päätteeksi vielä uuteen Lemaitreen. Virheeksi sitä ei voi sanoa, mutta niinhän siinä kävi, että kädestäni sen laskin vasta viimeisen sivun luettuani. Lemaitren kirjoilla on sellainen ominaisuus. 

Verihäiden juonikuvio on suorastaan nerokas! Aluksi ahdistuu itsekin Sophien epätoivoisesta tilanteesta, mutta vähänpä lukija siinä vaiheessa tietää, kuinka pahoissa ongelmissa hän kaiken kaikkiaan onkaan. Onneksi hän on vahva ja lujatahtoinen nainen. 

Näissä Lemaitren kirjoissa on vain juuri tuo huono puoli: lukemisnautinto jää väkisin lyhyeksi, kun on ahmittava kirja aina kerralla.

Historiaa ja pieni pettymys

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Ken Follett: Maailman talvi

En ole ainoa, joka on innokkaasti odottanut Taivaslaulun seuraajaa Pauliina Rauhalalta, ainakin Andersin lainauslistalla oli vielä 143 jonottajaa, kun palautin omani. Harmillista on se, että ainakaan minun kohdallani tämä teos ei läheskään täyttänyt odotuksia. Esikoiskirjan kaunis kieli ja runollinen ilmaisu olivat tässä nousseet yhä suurempaan merkitykseen niin, että se ajoittain sumensi tapahtumat. Osa tekstistä tuntui olevan täysin irrallaan kokonaisuudesta, näin esim. Aurooran kuvaukset. Erään hahmon tapa verrata kaikkia ihmisiä, eritoten naisia, lintuihin, pelkästään ärsytti vaikka tarkoituksena ilmeisesti oli kuvata henkilön läheistä suhdetta luontoon. Noin kaksi kolmannesta vaivoin luettuani olin valmis keskeyttämään, mutta kun se on niin hankalaa, jatkoin sinnikkäästi loppuun. Se olikin kirjan paras osuus, vaikka tapahtumat kuvattiin edelleen kovin hämärästi. Kaunokirjallisuuttahan tämä on, mutta voiko "kaunoa" olla liikaa tarinan kustannuksella?

Toinen osa Ken Follettin vuosisatatrilogiasta jatkoi ensimmäisestä osasta tuttujen sukujen elämän kuvausta toisen maailmansodan aikana Amerikassa, Englannissa, Saksassa ja Venäjällä. Historiallisten tapahtumien kuvaus vei tässä ehkä isomman roolin kuin ensimmäisessä osassa, jossa kuvattiin enemmän henkilöiden elämää. Kuitenkin mielenkiinto niihinkin säilyi maailmanpoliittisten tapahtumien pyörteissä.

Sunnuntaikirja 6

Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

Harmillista, että näin hieno kirja on saanut meillä näin mitäänsanomattomat kannet. Esimerkiksi oheinen englanninkielisen kappaleen kansi sopii tunnelmaan paljon paremmin.

Kirja on goottilaisen kirjallisuuden klassikko vuodelta 1962,  suomennettu vasta nyt. En ole ilmeisesti sattunut lukemaan tätä genreä juurikaan, mutta taisin löytää juuri uuden kiinnostuksen kohteen. Hieno kirja!

Ihmisten ja luonnon verkostot

Kim Leine: Kuilu
Peter Wohlleben: Luonnon salainen verkosto - Kasvi- ja eläinmaailman ihmeelliset yhteydet

Kuilu on aika lailla täydellinen romaani. Se ei ole hauska vaan vakava, ei iloinen vaan synkkä, se ei kuvaa fantasiaa vaan todellista elämää. Sota ja taistelut kuuluvat siihen, toki myös rakkaus ja perhe. Pysyvää on kuitenkin vain muutos ja ikääntyminen. Kirja vaati lukemaan itsensä niin nopeasti kuin mahdollista, se on loistavasti kirjoitettu. Leinen toinen suomennettu romaani on jo varauksessa.

Olen lukenut useampia luontoa ja erityisesti metsää käsittelevää kirjaa viime aikoina. Luulin lukeneeni myös Wehllebenin ensimmäisen, Puiden salattu elämä. Osoittautui kuitenkin, että tämä kirja luonnon verkostoista oli ensimmäinen häneltä lukemani teos. Kaksi muuta odottaa nyt lukemista. Tämän luettuaan ei voi muuta kuin vahvistaa omaa käsitystään siitä, että maailmassa ei ole mitään niin ihmeellistä kuin luonto. Kunpa antaisimme sen olla oma itsensä, se on jo suunnitellut kaiken täydellisesti toimivaksi eikä siellä ole mitään turhaa..

Sunnuntaikirja 5

Kimmo Ohtonen: Ikimaa - Soturin tie

Ohtonen on toteuttanut haaveensa ja aloittanut fantasiatrilogian. Sen ensimmäinen osa lupaa jatkoakin ajatellen paljon. Vaikka jännitystä riitti alusta loppuun, luotiin tässä vasta lähtötilanne ja seikkailu on vasta alkamassa. Taitaa olla ensimmäinen lukemani kotimainen fantasiakirja eikä häpeä yhtään omassa lajissaan. Kirjoittajalla on hallussaan taito sekä tietokirjoihin että fiktioon.