maanantai 16. tammikuuta 2017

Tämä osui monta kertaa

Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla

Tämän kirjan otin kirjastosta mukaan kannen ja nimen perusteella. Kirja osoittautui jälleen yhdeksi todisteeksi siitä, että kotimaista kirjallisuutta kannattaisi lukea enemmän. Sen välttelemisen syyksi en ole keksinyt muuta kuin ehkä sen osittain tiedostamattoman tunteen, että muihin maihin ja kulttuureihin sijoittuvat (erikoisetkin) tapahtumat on helpompi kuvitella tapahtuneiksi, kuin kotimaan tutuissa ympyröissä tapahtuvat.

Tämän kirjan tapahtumat sen sijaan olivat arkisia ja kaikille tuttuja tilanteita. Yllättäen tunnistin itseni jokaisesta päähenkilöstä. Niin kuusikymppisestä leskeksi jääneestä Eevasta kuin hänen 35-vuotiaasta naapuristaan Sinistä - ja jopa Eevan kissasta Kyllikistä, jolla oli tässä kirjassa oma kertojaääni. Yhteneväisyyksiä omaan elämääni oli niin paljon, että alkoi jo naurattaa.

Tällaista se naisten elämä on, ainakin yksinäisten. Kirjassa on kepeä sävy ja se hymyilyttää, mutta vakavia ja suuria asioita tapahtuu näiden naisten elämässä. Mutta naiset ottavat ne vastaan ja jatkavat elämäänsä vahvistuneina ja varmempina. Kunpa sen oppisi itsekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti