Kun kolmen vuoden kuluttua edellisestä saa käsiinsä Fred Vargasin uutuuden, ei sitä voi lukea kerralla, vaikka kuinka mielellään sen tekisi. Sitä pitää piisuuttaa, tässä tapauksessa viikonlopun kolmelle päivälle.
Varsinaisesti kirjassakaan ei pidetä kiirettä, vaan nautitaan rauhallisesti aterioita ja viiniä (kuka vähemmän, Danglard ehkä vähän enemmän) etsien ratkaisua tämänkertaiseen mysteeriin. Vain kerran Adamsbergille tulee kiire, mutta silloinkin aina valppaat santarmit huolehtivat hänet ruotuun.
Juoni on erittäin monimutkainen, mutta lopulta sekin leväkasa selviää, tottakai. Juontakin parempaa ovat henkilöt. Niin moninaista, persoonallisesta aina tosi omituiseen asti on tämä Adamsbergin väki, joka siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi on hyvin taitavaa ja ammattitaitoista. Ennen kaikkea tämä Adamsberg, jonka katse himmeni muutamankin kerran ennen kuin asioiden laita vihdoin valkeni hänelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti