maanantai 17. helmikuuta 2014

Mukava ongelma

Posti toi tänään Lankamaailmasta paketin, josta olisi tarkoitus syntyä tuolla alla pilkistävän Kauneimmat Käsityöt -lehden raitapaita. Tuota oikeanpuoleista lankaa minulla on ollut jo aikaisemmin tarvittavat kaksi kerää, kaveriksi tilasin nyt tuota toista Kunstgarnia sekä mustaa lankaa. Malli on mukavan näköinen ja ennen kaikkea huomattavasti yksinkertaisempi kuin pari-kolme viimeisintä työtä, joissa mallikuvaa on seurattava silmukka silmukalta. Tämän neuleen kanssa voisi katsoa vähän vaativampaakin tv-ohjelmaa samalla :)

Toisen kerran nyt kävi niin, että luulin tilanneeni nettikaupan kuvan perusteella aika lailla eriväristä lankaa kuin sitten sain. Värit voivat vaihdella niin paljon näytöstä riippuen. Lähinnä tuo sininen oli yllätys, mielikuva oli oranssivoittoinen. Mutta niinhän tuo oikealla näkyvä Maija-lankakin on vissiin vihreää...  Pikkukuvassa lanka kaupan sivulla. Kyllähän sieltä sinistäkin pilkistää.                   
Mutta mikä on se ongelma? No se, että koska viimeisin virkattava tyynyliina on vasta noin puolessa välissä kuten kuvasta näkyy, pääsen aloittamaan neuletta vasta aikaisintaan viikon päästä (toiveikkaasti ajateltuna). Nyt sitten kamppailen itseni kanssa, että teenkö tyynyn valmiiksi vai jospa tekaisisin yhden puseron siinä välissä, kun nyt tosiaan olen noita näperryksiä jo kaksi tehnyt aikaisemmin. Vaarana on vain se, että puseroa neuloessa tulee taas uusia ideoita mieleen ja virkkaus jää lopulta ufoksi. Kannattaisi varmaan vaan tehdä se valmiiksi ensin (päätti hän reippaasti!).

2 kommenttia:

  1. :D ongelmat on monet, sanoi Äitikin joskus, kun ei tiennyt, mihin työhön olisi seuraavaksi tarttunut :) Mukavia pohtimis-iltoja sinne
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen toistaiseksi pysynyt reippaassa päätöksessäni tehdä tyyny ensin valmiiksi. Sitten saakin tyynyt riittää vähäksi aikaa, tulihan niitä jo neljä tehtyäkin. Yksi mieluisa kuviollinen tyynymalli jää vielä tekemättä, mutta siihen on sitten joskus myöhemmin mukava palata. Ja onhan siinä kirjassa vaikka kuinka monta hienoa ohjetta vielä, kun vaan olisi paikat kaikille niille tyynyille ;-)

      Poista